Anne avautuu

On niin vauhdikasta ja monipuolista tää nykyajan elämän(?)meno(???), että piti ihan tarkistaa kalenterista, että mikä päivä tänään on! Yllätyin iloisesti kun huomasin, että tänäänhän on torstai, ku luulin, että elän keskiviikkopäivää toisikertahan. Ja siinähän tän päivän merkittävin ja mieleenpainuvin hetki varmaan oliki?

Muksut tietysti tuo joka päivään aina oman jännitysmomenttinsa. Urho on täs ny yhtäkkiä ruvennu temppuileen päiväunille menon kans. Yhtenä päivänä se ei menny nukkuun ollenkaa, ja sitte parina muuna päivänä päiväunien kans on venkoiltu joku puoltoista tuntia ennenku on nukahrettu - ja sitte kello on jo ollu niin perkeleesti, ettei oo viittiny antaa nukkua ku tunnin normaalin kaharen sijaan, että sais jätkän joskus yöunillekki. Eli mun mielestä vähä huono hyötysuhure, jos puolentoista tunnin kikkailulla saavutetaan noin tunti unta.

Urhon uniaikakaa ei enää automaattisesti tarkota mulle ns. vapaata aikaa. Ja ennenki se "vapaa" aika sisälsi tietenki sarjan erilaatusia kotihommia ja muita velevollisuuksia, plus että nykyään siihen täytyy lisätä vauvan hoitaminen. Ei nimittäin oo mitenkää salettia, että molemmat kakarat nukkuu päiväuniansa yhtä aikaa.

Tänään kylläki on ollu siitä erikoinen päivä, että tuo pienempi heppu on valehtelematta ollu tähän asti tänä päivänä hereillä korkeintaan parin tunnin ajan, ja kello kuitenki on jo yli kolome ehtoopäivällä! Ja Urhoki meni tänään ihan suosiolla päikkäreille, plus että mulla ei täs ny justiinsa oo mitää tähärellistä kotohommaakaa (en kai mä ny muuten tietokoneella istuusikkaa), taikka jos on jotain tekemistä ollukki, mä oon sen autuaasti unohtanu, samalla lailla ku sen, mikä päivä tänään olikaa. Mut auta armias jos mä ny päättäsin oikeen tarmokkaana ruveta tekehen jotaki hyöryllistä, ni vähintään puolet näistä mun lapsista heräis sillä samalla sekunnilla!

Niin ja misä se jännitys olikaa? No siinä tietysti, ettei yhtää voi etukäteen tietää, minkämoinen päivästä tulee! Eikä liioin sitä, minkämoinen yö sen päivän jäläkeen orottaa. Viimme yönä pitkästä aikaa Urho piti jotaki ininää, mutta kas kummaa, messu ei kestäny sitä kahta tuntia, vaan Rami sai hipsiä takasi nukkuhun aika pian sen jäläkeen, kun se oli käyny kattomas, että mikä on hätänä. Tai sitte siinä kävi niin, että mä olin heränny Urhon poruutekseen, käskeny Ramin mennä hätihin, nukahtanu itte pariksi tunniksi ja sattumalta heränny ku Rami tuli takasi ja sitte oon kuvitellu, että pari minuuttiahan täs vaan meni :D Kun nuo pätkät, mitä öisin saa nukkua, tuntuu lähinnä muutaman minuutin mittasilta, ainaki tehoiltansa. On meinaan päivisin aika väsyny fiilis ollu viimme aikoina!

Mut olikohan se viimme yö vai mikä, kun pikkujätkä teki uuren nukkumaennätyksen. Se nukahti joskus kymmenen jäläkeen, tankkas maitoo yhyreltätoista, sitte mä menin itte nukkuun puol 12 ja ensimmääsen kerran sain herätä syöttään vauvaa vasta tos pikkusen ennen neljää. Seuraava maitoherätys oli vähä ennen seittemää, ja kun mä siitä sitte jo itte nousin ylähä, vois meleki sanoo, että yö meni vain yhyrellä syötöllä :D Hienoo kaunistelua, ku jos mäki olisin menny nukkuhun ja heränny yhtä aikaa vauvan kans, ni neljä ruokailua olis mahtunu siihen ajanjaksoon...

Silti, vaikkei tarttisi ihan joka välis herätä syöttään vauvaa, ei mikää takaa sitä, etteikö heräisi jostain muusta syystä. Eileen, just ku mä olin nukahtamaisillani, olin kuulevinani jotain koputusta! Siis aivanku joku olis pari kertaa koputtanu uluko-ovehen tai johki. Vähäkö mun syrän hakkas tuhatta ja sataa ku jäin kuunteleen, että onko meirän oven takana joku hiipparisarjamurhaajapsykopaatti. Rauhotuin lopulta, ku tulin siihen tulokseen, että hiipparisarjamurhaajapsykopaatit ei varmaankaa kovin usein etukäteen koputa ovehen ennen ku tulevat vieraisille puoliltaöin. Puoliunes kuviteltujen koputusten lisäks saatan herätä yöllä ihimetteleen, että onkohan vauva viä hengis kun ei se oo viä heränny syömähän, taikka sitte herään ku oon yltympäriinsä hiestä märkä, tai sitte jompi kumpi mukuloosta pitää jotain ininää mitä jää kuunteleen, että vaatiiko tuo ny kohta jotain toimenpiteitä vai ei.

Ja ku nuo yöt kerta on tommosia jännittävän katkonaasia, ni päivisin saa jänskättää sitä, että mitähän mä taas tänään oon unohtanu. Mä oon jotenki ihan varma, että ku Rami tulee töistä kotio, se ihimettelee varmaan ensimmääsenä, että "Ai eksä ookkaa teheny hommaa X niinku oli puhe?!" Montakohan kertaa sille menee läpi selitys, että emmä muistanu? Emmä jaksa koko aika ääneen valittaa, kuinka väsyttää, ku äijä on varmaan itte ihan yhtä väsyny kun se kuitenki nousee töihin jo ennen sianpieremää, vaikkakaa sen ei tartte pitkin yötä käyrä nostelemas vauvaa häkkisängystä tissiä lutkuttaan. Mutta ehkä mun yleinen olemus antaa jotain viitettä siihen suuntaan, että mua ei oikeen jaksa mikkää ylimääräset hommelit kiinnostaa vitunkaa vertaa. Niinku esim. hiusten harjaaminen. Ku eihän näin lyhkänen tukka varsinaisesti mee takkuunkaa :D

Ku kätevästi pääsin aiheeseen "tukka" ni aattelin hankkia tänään vähä lisäjännitystä päivään ja VAALENTAA hiukseni (ne kaikki kaks, mikkä ei oo viä raskauden loputtua puronnu pois)! Mä en oo ikänä omatoimisesti sutannu minkää vaalennusaineitten kans, eli sen puolesta ihan oikeesti vähä jännittää, että minkähänmoinen lopputulos tosta viä syntyy. Mut onneks mä en nykyään kerkiä enkä viitti käydä misää ihimisten ilimoilla, ni sama kai vaikka tippuus lopukki haivenet päästä!

Sitte viä päivän extra-mega-lisäjännitys, eli Urhon nenän maharollinen vuotaminen. Joko sille on iskemäs nuha, tai sitte se on nenää kaivaesansa onnistunu levittään räkää nenästänsä pitkin naamaa niin, että se näyttää siltä ku nokka vuotaas. Eipä meillä ollakkaa oltu kipiänä vähään aikaan, johan täs vois flunssa-aaltooki kohta pitää mukavana vaihteluna, ni olis ainaki jotain mitä orottaa, ku sais ventata taudin ja sen tuoman vitutuksen paranemista!

Koitin oikolukia tätä tekstiä ennen sen julukasua, että olikohan täs ny mitää järkiä ja olin huomaavinani, että ei ollu. Mutta koska on sen verran väsy ja aivan sama -fiilis, ni läväytän tän nettiin ihan tällasenansa! Ei tätä plokia kuitenkaa enää kukaa jaksa lukia ku kiriotusten taso on, mikäli maharollista, entisaikojaki alahasempi.

Oli myöhänen syksy, tai oikeestaan oli talavi, mutta lunta ei ollu viä maas. Oli tulos ilta ja oli alakanu jo hämärtää.

Olin mun porukoitten pihas, seisoskelin isän verstaan oven tykönä. Kuulin jotain ihime vaakkumista taivaalta. Kattoin ylähä ja huomasin, että muutama laulujoutsen lensi kohti ja kattoin, että ne taitaa lentää ihan kohta tästä pihan yli. Joutsenia oli vissiin joku kolome ja yks niistä lensi vähä erillään kaharesta muusta. Se yks lensi silleen, että se pian lentäis aiva kohtisuoraan mun ylitteni. Mietiin, että jos se päästäis paskan, ni se vois hyvinki osua muhun. Myös ihimettelin, että onpa joutsenet myöhään liikkeellä ku syksy oli jo näin pitkällä.

Yhtäkkiä se yksinäinen joutsen näytti ihan valtavalta, valakoselta pallolta taivaalla. Se oli kai jotenki pörhistäny höyhenensä. Just ku se oli kutakuinki meirän pihan yläpuolella, se putos maahan ihan vaan parin metrin päähän musta.

Puronnu joutsen näytti jotenki vaivaselta: sen höyhenpeite näytti kulahtaneelta ja likaselta. Kaulasta näytti puuttuvan höyheniä, kun taas muualta kropasta joutsen vähä väliä pörhisteli höyheniänsä ja näinpä koko lintu näytti aika omituiselta, kun muuten se oli ku mikäki pallo ja kaula oli ihanku ohkanen tikku siinä pallos pystys.

Mun olis teheny mieli mennä lähemmin kattoon sitä joutsenta, mutta pelekäsin, että se vois käyrä mun päälle. Lopulta se joutsen laahusti tuvan verannalle ja mä mietiin, uskallanko mennä sen ohi tupahan, vai rupeisko se nokkihin mua. No, mä menin kumminki uluko-ovesta sisälle ja sain jopa joutsenenki houkuteltua sinne. Mä suljin joutsenen olohuoneeseen, käärin sen johki vilttiin ja joutsen jäi siihen nukkuun.

Mietiin, mitä mä sille linnulle ny teen. Se tarttis saada johki hoitoon kun se oli selevästi sairas taikka loukkaantunu. Mun porukat oli ollu josaki käymäs Urhon kans, ja kun ne tuli kotio, mä heti varootin niitä, että äläkää menkö olohuoneeseen ku siä on joutsen!

Mä rupesin netistä tutkaileen, että mikä taho tää päin mahtaas huolehtia tuommosista loukkaantuneista elukoista. Varmaan johki eläinsuojeluyhyristykseen pitäs ottaa yhteyttä. Välis mä kävin kattomas sitä joutsenta, että oliko se viä hengis. Se makas hilijaa vaaliansinisen viltin sisällä. Selkeesti se eli, mutta joko nukku taikka oli tajutoonna. Yhtäkkiä joutsen näytti ihan meirän vauvalta.

Löysin netistä jonku seinäjokisen eläinsuojeluyhyristyksen puhelinnumeron ja soitin siihen. Siä vastas joku nainen ja mä enste kysyin, että kuuluuko Isojoki sen paikan toimialueeseen vai onko josain lähempänä joku muu paikka, mihkä mun pitäs soittaa. Nainen vastas, että kyllä he hoitaa Isojoenki eläinsuojelullisia asioita ja sitte mä rupesin selevittään, mikä oli homman nimi, että kuinka meirän pihalle oli tippunu joutsen ja nysse pitääs saada johki tervehtyyn.

Mietiin myös, että toivottavasti mun ei tartte lähtiä kuskaahan sitä lintua Seinäjoelle asti, ja että luulis siä ny olevan jonku tyypin, joka tulis hakehen sen joutsenen täältä pois. Aattelin, että varmaan tommosen villilinnun kuskaamiseen täytyy olla jotain erikoisvarusteita tai jotain, ettei se lintu levittäisi mitää tautia taikka kävisi kenenkää kimppuun.

Kappas vaan, sehän on perjantai! Viä semmonen nelisen tuntia, ni äijä tulee kotio ja sitte huomisaamuna saanki ihimetellä, että mitä vittua, minkä takia tuo ei oo menny töihin - ai niin mutta nythän on lauvantai, ja tätä jotku myös viikonlopuksi kutsuu.

No mut kerranki meirän viikonloppuun kuuluu muutaki ku oman pesueen kesken nyhyjöttämistä. Meirän kans tän nyhyjötyksen tulee jakahan mun serkku perheineen. Niille synty ensimmäänen ipana (naaraspuolinen) tuos syksyllä ja tekivät musta viä tytsylle kummin! Vai pitääskö sanoo "kummin", ku enhän mä kuulu kirkkoon. Mä keksin jo ittelleni paremmin istuvan tittelin: Takapiru! Mut jos puhutaan kummista ja kummilapsesta, ni mites se sit menee, jos mä oon takapiru ni onko se tyttö sitte ööö...? Pikkupiru?

Ääh, tittelit mäkehen ja keskitytään asiaan. Ja ku olosuhteet on mikkä on, tuo "asia" on varmaan pitkälti sitä, että kerrataan ihan huumas sitä, millasta oli synnyttää, mitenkä uus vauva toimii, kuinka usein se syöö ja kuinka usein paskoo, entäs paskan väri ja koostumus? Ja HAJU, se on tärkee. Niin ja URHO prkl älä ny pitele sitä takkaa/tiskikonetta/uunia/yhtää mitää!!!

Huomisen teemana on ns. jälkikastajaiset. Mä ku en nuihin oikeisiin ristiäisiin päässy ku olin itte sen verta tuoreeltaan lisääntyny. Niinpä sovittiin, että piretään ihan omat kemut myöhemmin ja iliman mitää kristillisiä koukeroota: otetaan huomisiin juhuliin vaan kaikista parhaimmat elementit, eli kahavittelu ja seurustelu :D

Jaaha mut ny kamarista kuuluu byääh (taas!), eli täytyy vissiin mennä ruokkihin tuota pienempää ötökkää. JA sen jäläkeen olis isomman vuoro. Kätevästi noi kakarat estää ainaki sen, ettei turhia kerkiä eikä kiinnosta siivota, vaikka on vieraita tulos.

Kaikista maailmanlopunpeloista yms huolimatta arkipäivät on rullaillu yllättävän tuskattomasti nuitten penskojen kans, niinpä en ny tällä kertaa jaksa jaaritella niinkää meirän päivätouhuusta vaan ny koitan suoltaa vähäsen lähinnä öihin, tai ainaki nukkumiseen liittyvää lööperiä.

Vauva on yllättäny mut todella positiivisesti olemalla varsin vaivaton yökaveri. Se ei turhia mellasta vaan näläkäsenä rupiaa ähkihin ja rätkättään, ja kun mä vain saan sen suun tukittua tissillä ni vauvan valtakunnas on taas kaikki hyvin, ei muutaku maidot naamariin ja lisää unta kuulaan. Joskus toki vauva pitää jotain epämäärästä napinaa olematta näläkänen, mut yleensä pinnasängystä kuuluu lopulta PRUUUUUT ja ongelma on sillä ratkastu.

Mä oon jotenki erehtyny kuvitteleen, että mähän oon saanu vallan hyvin nukutuksi, ku ei oo pahemmin tarvinnu valavoo pitkin öitä. Mutta eileen mä jotenki tajusin, että ehkä se jossain tuntuu, ku on ny reilun kuukauren nukkunu yönsä lyhkäsis pätkis. Oliskahan joku neljä tuntia pisin yhtäjaksonen unenpala sinä aikana... ja HUOM tommonen nelituntinen on osunu kohoralle ehkä kerran, korkeintaan kaks!

Mutta se eilinen. Jos mä aamusin oon nukuttuihin tunteihin nähären yllättävän pirtee ja pahin väsy iskee vasta ehtoopäivällä tai ehtoolla, ni eileen musta tuntu heti aamusta, että pitäs tunkee jotain tulitikkua pystyyn silimäluomien välihin ettei ne aiva jämähtäisi toisiaan vasten. Lisäks mun jo ennestään köyhä aivotoiminta tuntu entistäki surkiammalta. Mä laahustin huoneesta toiseen kaiketi ajatuksena teherä joku juttu siä huonees, mihkä olin menos, mutta perille päästyäni olin jo unohtanu, mitä olin ollu tulos tekehen. Enkä voinu olla varma eres siitä, olinko tullu oikiaan huoneeseenkaa.

Kunhan Urho oli saatu päikkäreille ja sattumalta vauvaki oli unten mailla, käytin tilanteen hyörykseni ja menin kans maata. No kerkesin mä jo varmaan varttin nukkuakki, ku vauva kajautti kutsuhuutonsa eikä siinä auttanu ku raahautua hätiin ja pistää jätkänpätkälle maitohinkki hollille. Onneks älämölö laantu ku mölö astu kuvioon ja poika nukahti sievästi siihen mun tissin viereen. Sitte mä nukahrin siihen pojan viereen.

Itte nukkuminen tuntu niin mahtavan ihanalta, ja kukaa ei varmaan ylläty ku mä sanon että se herääminen puolestaan vitutti mua yli kaiken, mutta ehkä viä heräämistäki enemmän vitutti se ihimeen takkunen olo, mikä mulla oli viä pitkään heräämisen jäläkeen. Missä oli päiväunien virkistävä vaikutus?! Just tuon takia mä en kovin usein innostu nukkuhun keskellä päivää vaikka olis tilaisuus, ku mä vihaan sitä oloo mikä siitä seuraa. Ehkä se uni jollain tasolla on hyvä juttu, mutta musta vaan olis kivempi tuntee päikkäreitten päälle ittensä virkeeksi ja levänneeksi enkä olla niinku mikäki vasten tahtoonsa kuolleista herätetty zombie.

Päivä ja yö kerrallaan täs takutaan eteenpäin ja mä en edes halua miettiä, kuinka monta yötä viikkoo kuukautta täs viä menee, että saa pitkästä aikaa taas nukkua ehejän yön. Ja jos lukija(t, onko niitä niin montaa että voi käyttää monikkoo?) ihimettelee että kylläpä se ämmä kiriottelee harvoin ja sillonki kun se jotain tekstiä tänne saa aikaan ni seki on ihan tylysää huonoo paskaa, voin kertoo sen johtuvan yksinkertasesti siitä, että mulla on pää sen verta jääs että ajatus ei vaan kulje mihkää ja huumorin kukkaki tuntuu olevan josain talavilevos. Ja toisaalta, täs on ollu niin tasasen tapahtumaköyhää menoo ettei siitä kovinkaa railakasta tekstiä saisi aikaan vaikka aivot olis miten hyväs teräs :P

Ei muutaku pirtsakampia aikoja orotelles! Mut asiasta toiseen, pitkällisen väännön jäläkeen saatiin vauvalle nimi päätettyä. Ei ollu mikää ihan heleppo tehtävä tällä uni- ja älyvajeella! Eikä varsinkaa, ku äijä oli vissiin käsittäny, että se nimen keksiminen on jonkulainen kilipailu, josa määränpäänä on väsyttää toinen nimenantoon osallistuva henkilö tyrmäämällä kaikki sen eherottamat nimet niin kauvan, että se luovuttaa suosiolla ja antaa päätäntävallan kokonaan pois itteltänsä. Piti hiukka muistuttaa, että jos ei yhteistä säveltä ala löytyä, ni ehkä vois vaikka vähä joustaakki, tai sitte ainaki hyväksyttävästi perustella, minkä takia joku / mikää nimi ei kelepaa.

Ny on Ramin isyyslomat lusittuna ja huomenna alakaa arki. Johan tota arkee jo sainki testailla yhyren työviikon verran tuos joulun alla, mutta tällä kertaa sitä arkee piisaaki ties mihkä tuomiopäivään asti. Saa vaan nähärä, kuinka nopiaa mä oon aiva kypsänä.

Ei tos ny muuten, mutta onhan siinä sommittelemista, ku pitäs saada kaharen mukulan kans häärittyä niin, että molemmat saa huomioo tasapuolisesti ja että ruokinnat, vaipanvaihrot ja muut huoltotoimenpiteet sais hoirettua silleen vuorotteluperiaatteella. Vaikka eihän sitä aina voi ennakoira, millon muksulla on näläkä / väsy / paska housuus. Eli hyvälle tuurillekki olis tarvetta, niin että laitetaanpa sitä tilaukseen.

Se myös hieman riipii, että kun mä koitan tota pienempää ruokkia (ja se viä syöö USEIN), ni kun mä saan vauvan asennettua tissin jatkeeksi, isompi kakara on taatusti pahanteos, enkä mä siinä imettäes oikeen hirveesti veny puuttuun siihen, mitä Urho josaki muus huonees härväilee. Toinen vaihtoehto taas on se, että kesken vauvan syönnin Urho tulee mun päälle kiipeileen. Tosi rentouttavaa äidin ja vauvan lähikontaktia siis. Eikä sitä kolomatta pyörää oikeen kehtaa poiskaa ajaa siitä tilanteesta, tai pian se keksii, että tuo perkeleen vauva viee mun paikkani täs maailmas, keksitäänpä joku naseva kostoisku ja vähä äkkiä!

Meni muute nuo Ramin viimiset isyyslomapäivätki kovin rattosasti, ku oli tota puusouvia tua pihas silleen sopivasti. Porukat tuli meille loppiaasen erellä jeesaileen eikä äijäväkee sitte juuri tuvan puolella näkynykkää, kun ne oli pihalla muuntamas kymmenkunta kaatunutta puuta käyttökeleposempaan muotoon. Mikä siis tarkottaa sitä, että meiltä ei takkapuut ihan heti oo loppumas!

No, ihan rattosasti kuitenki meni tää viikonvaihre, vaikka olisin mä mieluusti vähä enempi nauttinu ton äijänki seurasta. Ei vaan hirveen pitkälle taida riittää tää isyyslomapätkien, joulun, vuodenvaihteen ja erinäisten sukulais- jne visiittien tuottama hyvä fiilis, ku jo tänään on ehtoota kohti tuottanu lievää vitutusta tuo huomisesta alakava arkielämä. Mut yritän vaan olla ajattelematta kauheesti etukäteen. Ja menihän se jouluviikkoki ihan siedettävästi, josko sellasia päiviä osuis kohoralle jatkoski! Ja täytyy ne paskat päivät vaan koittaa jotenki päihittää vaikka sitte minuutti kerrallansa.

Asiasta paskavaippaan. On muute aiva älytön ajatus, että tuo vauva on tänään jo kuukauren vanaha!!! Ja vaikka mä inhoon sellasta lasten vanhenemisen ja kasvamisen aiheuttamaa "voi voi kun aika menee äkkiä" -lässytestä, ni ny on kyllä ittekki aiva pakko ihimetellä, että mihin helevettiin viiminen kuukausi on muka huvennu? Siis tuo natiaanenhan synty tyyliin toissaviikolla! Täs jos seuraava kuukausi menee yhtä nopiaa, ni yhtäkkiä huomaan viettäväni vauvan nimiääsiä ja Urhon 2-vuotissynttäriä, ja siitä ku ponkastaan viä parin kuukauren päähän ni vauvahan rupiaa silloon jo (toivottavasti) syömähän perunaa :D Ja ehkä se osaa jo kääntyillä ympäri sitä ennen!

Mut kattoo ny, kuinka pitkänsitkeitä nuo arkipäivät tulee olehen, voi olla että ajan kuluminen hidastuu oleellisesti huomisesta alakaen...

Viimme vuodesta ei varmaan saa mitää ihimeitä irti, ku elämä on keskittyny lähinnä muksu(je)n hoivailuun. Mut alotetaanpa vuosi 2011 aluusta.

Pitkälti tapahtumat taitaa olla kertailua siitä, mitä Urho on toilaillu, koska mun ns. elämäs ny ei tapahtunu juurikaa mitää. Vuosi alako riemukkaan työttömyyren vallites mun osalta, ja poijan osalta alakuvuoden ihimeellisyyksiin lukeutu se, kun jätkä oppi käveleen ja lopetti yösyömiset. Ja yksvuotispäiviä juhulittiin helemikuus.

Helemikuus päätin toteuttaa yhyren haaveen, jota olin pitäny ensin aika kaukasena haaveena. Rahat meni, mutta kyllä kannatti: kävin leikkauttamas silimäni ja pääsin eroon rilleistä!!!

Maaliskuus kajahti Urhon ensimmäinen sana: Ei taa! (ei saa) Vaikka tuoshan on oikeesti kaks sanaa, mutta kaipa nuo on esiintyny niin tiiviinä sanaparina, että Urho on tulukinnu niitten olevan yhtä ja samaa sanaa.

Maaliskuun puolivälis mä vetäsin erellisen kerran kännit, ja huhtikuun aluus raskaustesti näytti plussaa. Siitä sitte lähti käyntiin taas pitkä tipaton, jonka loppua ei näy... tai no, oon mä jopa kaks siideriä juonu vauvan syntymän jäläkeen, mutta täs yhteyres tipattomalla tarkotan sitä, ettei juo tullaksensa jurriin. Ehkä mä vuoden 2030 tapahtumakatsaukses saan kertoo, kuinka oon vaihteeksi päässy käymään vähä viihteellä!

Huhtikuus täytin kolomekymmentä vuotta ja sitä en hirveesti vaivautunu juhuliin, tuos erellä mainitusta syystä. Jos sitte ottas vahingon takasi nelikymppisten koittaes?

Loppukevät ja kesä tuli ja meni iliman mitää radikaaleja tapahtumia. Hellettä piisas ja sekös vitutti. Ja vähitellen kesän loppua kohti päästäes hellevitutus alako muuttua raskausvitutukseksi :P Oikeestaan sama meno jatku koko syksynki, eli ei mitää maailmoja mullistavia tapahtumia vaan tasasta laahustamista kohti laskettua aikaa.

Äitiysloma alako marraskuun aluus, vaikka eihän se mun tavallises arjes näkyny mitenkää. Sen sijaan arkielämään tuli noin kuukauren päästä vähä isompi muutostekijä, ku joulukuun 8. päivä meirän toinen poika putkahti maailmaan :) Ja loppuvuosi meniki sitte tätä uutta heppua ihimetelles, ja samois merkeis tietysti on lähteny tämä vuosi rullaahan.

Tapaninpäivän mukava pikku myräkkä pisti meillä vähä pihapuustoo uuteen uskoon ja kunhan nuo kaatuneet puunraadot saadaan joskus raivatuksi pois, ei varmaan oo takkapuista puutetta ihan hetkeen.

Semmonen vuosi oli vuosi 2011. Eli aika tapahtumaköyhä, jos ei vauvan syntymää lasketa! Vuodesta 2012 ei sitte varmaan riitä kerrottavaa tuonkaa vertaa, riittää varmaan ku laitan merkinnän "tammi-joulukuussa ei mitään erikoista, olisin tullu kakaroitten kans kotona hulluksi ellen olisi ollu hullu jo valamiiksi."

Täs kulu viime vuosi loppuun meleki huomaamatta. Mä selevisin lasten kans olemisesta ku Rami oli ennen joulua viis päivää töis, ja ny on tosiaan selevitty myös joulusta ja uudesta vuodestaki. Aika rientää ku on mukavaa aijankulua... tai vaikkei aina niin mukavaakaa, mutta kuitenki.

Jouluaaton aattona me suunnistettiin anoppilaan yöksi ja aattona puoliltapäivin lähärettiin kohti Isojokee, kissat vaan jätettiin pois matkasta Ramin porukoitten hoiviin. Automatka suju ihimeen hyvin, Urho ny ei saanu autos nukuttua puolta tuntia enempää mutta vauva sen sijaan veteli sikeitä käytännös koko matkan, mitä ny kerran heräs, siemaili pullosta maitoo jonku ihan lapsellisen tilikan verran ja jatko sitte uniansa. Automatkan mittaset unet ja paastoominen toki kostautu sitte kotona sillä, että vauva tankkas maitoo tuhkatihiään koko aattoehtoon niin, että mä en hirveesti keriinny muuta tekehenkää ku roikottaan nyssykkää tissin pääs :P Ruokailuki oli vaan yks lautasellinen häthätää verettyä ja jo hiukan kylymennyttä joulusapuskaa. Plääh, ja se syöpöttely ku on tavannu olla niinku pääpointti koko aattoehtoos! No, onneksi joulun pääpointti nro 2 onnistu paremmin, eli lahajoja tuli ihan mukavasti, tai määrä tuntu tietysti suurelta ku sain olla aukomas myös mukuloille kohoristettuja pakettia ;)

Muuten joulunpyhien ja välipäivien vietto oliski sujunu meleko tavanomaseen tapaan, eli oltas varmaan lähinnä lusmuiltu täs porukoilla, puuhasteltu mukuloitten kans, käyty ehkä vähä kyläälemäs tai kutsuttu tuttuja käymäs meillä, iltasin ehkä oltas pelailtu jotain pelejä ja värkkäilty jotain hyviä sapuskoja jouluruokien lopahdettua, ellei Tapaninpäiväksi olisi osunu helevetinmoista myräkkää. Meiltä meni sähköt poikki kohta aamusta ja tuvan päälle mäjähti yks puu! Onneks se ei mitää ihan hirveetä jäläkee saanu aikaan vaan lähinnä pientä pintavaurioo katonreunaan.

Sähköt pysy pois vähä yli kolome päivää ja siinä meni sitte vähä suunnitelmat uusiksi, ku ei paljoo herkkuruokia kokkailtu eikä oikeen mitää muutakaa saanu aikaan pimiäs talos. Kolme aamupäivää meni siinä ku käytiin mamman ja papan tykönä syömäs ja pyykkiä pesemäs ja ehtoot pyrittiin lähteen "evakkoon" jonnekki, josa sähköt oli alakanu aikasemmin toimia, että pääsi suihkuun ja pois pimiästä kökkimästä. Tottahan nuo sähkökatkon ensimmääset noin puolitoista päivää oli vähä niinku jotaki köyhän miehen seikkailua, tottahan kynttilänvalo tuo tunnelmaa ja olihan se tavallaan perheen yhteishenkee kohottavaa, ku porukalla lämmiteltiin tuvan puuhellalla vesiä, keiteltiin kahavia ja koitettiin viihryttää Urhoo, ku ei paskas kelis viittiny pihallekkaa mennä eikä voinu kattoo telekkarista lastenohojelmia eikä musiikkivideoita. Mutta kyllä vaan rupes se retkeilyhenki rapiseen pois vähitellen ja tilalle tuli vitutus, että olis näille päiville keksiny parempaaki tekemistä ku leikkiä jotaki saatanan seleviytyjää.

Mut sähköt tuli lopulta takasi ja tästä innostuneena päätettiin jäärä Isojoelle viä uuden vuoden viettoonki, ku alunperin meinattiin lähtiä jo perjantaina takasi Maskuun. Ei muuten, mutta siä meitä orottaa kans eräänlainen myrskykaaos, ku pihas on kuulemma kymmenkunta puuta nurin. Naapureillekki tarttis keksiä jonkulainen lahaja kiitokseksi, ku nämä oli myräkän keskellä huolehtinu myös meirän markiista: siä oli yks jumalaton pihakuusi ruvennu meneen uhkaavasti vinohon ja naapurit oli käyny sitä puuta vähä köyttämäs, ettei se kaatusi tuvan päälle. Ja nurin se kuusi oli lopulta mennykki, mutta tuvan viereen eikä olohuoneen katolle! Huomenna pitäs palata kotio ja nähärään viimmein ittekki, minkämoinen hässäkkä siä pihas orottaa. Porukat tulee sitte ens viikonvaihteeksi peräs jeesaileen, jotta saadaan kaatuneet puut siivottua pois.

Uutta vuotta käytiin juhulistamas kaveripariskunnan tykönä. Kauas oli menty niistä ajoista, ku vuoden vaihdetta on vietetty ison kaverirevohkan kesken soosaamalla niin perkeleesti. Kaverijoukkio oli kutistunu tosiaan yhteen pariskuntaan, niinku aikuisten (tai "aikuisten") osalta, ja tilalle oli tullu ripakopallinen nuita alta pesäpallomailan mittaasia hönkiääsiä. Raketteja ei auttanu pantata puoleenyöhön, vaan niitä käytiin paukuttelemas jo tuos seittemän korvilla, niin pääsi kakaratki niitä ihaileen. Soosaaminen rajottu siihen, että nuo isännät otti muutaman kaljan ja mulla oli jopa yks siideri mukana, mutta seki jäi lopulta juomatta, ku mulle oli kuitenki tarjolla olleitten prinssinakkien lisäks viuhahtanu tietysti myös kuski- sekä imetysnakki. Tää kemuihin osallistunu toinen äiti-ihiminen puolestaan on siunatus tilas, joten se ei eres suunnitellu juovansa mitää, eres sitä yhtä niinku mä.

Mutta mukavas seuras se ehtoo kulu oikein kivasti, ja tenavilla ainaki tuntu olevan hauskaa aikustenki erestä! Hauskuus piti vaan lopetella tuos iltayhyreksän jäläkeen, ku tuli aika pistää puhkiväsyneet ipanat maate. Palailtiin siis tähän porukoille ja pistettiin enste Urho nukkuun. Vauva ei suostunu viä yöunille puoleenyöhön mennes, joten se pakattiin turvakaukaloon ja se pääsi meirän kans pihalle tsekkaahan vuodenvaihteen ilotulitukset, jotka siis on todella häikäsevät ja vertaansa vailla tää peräkylillä :D Kunhan rakettien ihimettely sai riittää, palattiin tupihin ja turvakaukalosta löytyki tyytyvääsenä nukkuva vauva. Sitte mä join sen siiderin, mitä olin koko ehtoon kanniskellu mukanani. Ja sopivasti, ku oltiin Ramin kans menos maate, Urho heräs ja meuhkas taas semmoset pari tuntia, niinku se on teheny meleki joka perkeleen yö, mitä ny ollaan tää Isojoella vietetty...

Niin että aika lailla krapulaasen olosena ja nuutuneena saatiin äijän kans aukoolla silimiämme vuoden 2012 ensimmääseen aamuun, vaikkei oltu edes kännätty. Lapsista ku on niin moneksi!

Mutta heitetään tästä väsymyksestä huolimatta tähän loppuun pieni huumoripläjäys, joka ei kyllä varmaan edes naurata ketää, mutta ainahan voi yrittää. Tuos siis ollaan näitten eilisten kaverien kans vertailtu nuita samanikäsiä muksujamme, että siinä misä Urho kommunikoi lähinnä yksittäisillä sanoilla tai vain sanojen puolikkailla, ni kaverien tytär päästelee jo suht järkeviä lauseita. No, eileen  kyläreissulla Urho pisti päänsä esiin lastenhuoneen ovenreijästä ja sano: "Moi!" Sen jäläkeen se sano "kakka" ja lopuksi se huusi viä, että "äiti!" Siihen mä totesinki, että taisimme just kuulla Urhon ensimmääsen kolomisanaasen lauseen "Moi kakka äiti!"

Semmosta. Hyvää uutta vuotta vaan kaikille! Kun mä vaan kerkiän, mä rustaan josaki välis jonku vuosikatsauksen viimme vuodesta, ku oon sellasen aiemmistaki vuosista teheny sinä aikana, mitä oon tätä plokia rustaillu. Voi kyllä olla aika lyhkänen katsaus, en mä ny yhtäkkiä muista että viimme vuonna olis paljoo muuta tapahtunu ku Urhon kans olemista sekä paksuna olemista :P

Mä oon täs ny just kolomatta päivää keskenäni nuotten kakaroitten kans, ku Rami on tän viikon töis. Ja ihan parasta on se, että kukaa ei oo kuollu, eikä kukaa oo tainnu eres vahingoittua! Ainakaa pahasti!

Vaikka mun yöuneni taas välillä rakentuu erinäisistä lyhkäsistä pätkistä, ni siitä huolimatta mä erelleen nousen ylähä jo tuos seittemän korvilla keriitäkseni kasailla hiukan itteeni ennenku Urho herää (ja se herää/herätetään siis tuos klo 8 tienoilla, tosin kyllä se joskus harvoon repäsee ja herää vähä aikasemminki). Parina aamuna kyllä vauva on heränny syömähän sellaseen aikaan, että kun mä oon sen ruokkinu ja tuupannu takasi nukkuun, kello on ollu jo sen verta lähellä seittemää, etten oo muutaman hikisen minuutin tähäre viittiny enää ummistaa silimiäni.

Näin välihuomautuksena on pakko mainita, että erellises lausees käytetty ilimaasu "muutama hikinen minuutti" tosiaan tarkottaa sitä aiva sananmukasesti... Meinaan emmä tiä mitä perkeleen kuumia aaltoja nää kaikki raskaus/synnytys/imetyshormonit oikein aiheuttaa, mutta meleki joka kerta ku mä yöllä herään vauvan ähinöihin, mä suorastaan uin hikilammikos. Ja silti, ku mä peiton alta pinkasen ylähä poimiin vauvaa tissin jatkeeksi, ni meinaan kumminki paleltua. Et kyllä on mahtavaa, ihanku ei riittäis se, että ei saa nukkua ku korkeintaan kolomen tunnin pätkiä, ja useimmiten ei kerkiä nukkuhun niinkää kauvaa yhteen soittoon.

Ja öistä yleensä, ne siis on muuten menny aika kivasti, ku Urho ei oo ny muutamaan yöhön heräilly ja vauvaki herää lähinnä syöräksensä ja nukahtaa kohta uuresta ku on aikansa ryystäny. Tosin viimme yönä mä yhyren syötön päälle sain sitä vähä heijailla, ku tämä vaan killitti silimät tapilla, mutta ei sitä ny sentäs mitää tuntikausia tarttenu kanniskella unten maille. Mut ei kehuta ny nuita öitä liikaa, tai ens yönä molemmat ipanat taatusti rähäjää vähintään kolome tuntia putkeen, ja tietysti silleen että enste toinen alottaa, ja sitte kun se rauhottuu, ni toinen jatkaa omalla kolomituntisellansa.

Pakko sanoo, että se hieno juttu näis päivis on ollu, että aika tuntuu kuluvan nopeemmin ku ennen, ku meleki koko aika pitää säätää vähintään yhyren muksun ongelmien paris! Etenki nuo aamun ekat tunnit on vähä semmosia, että kun yhyrelle muksulle saa vaipan ja vaatteet päälle sekä aamupalan naamaan, ni samantien on toinen jonottamas samoja palaveluja. Ja kun tuo pienempi tyyppi syö välistä tunninki välein, ni se ainaki varmistaa sen, että meleki koko aika täytyy olla läheises kontaktis tommosen pikkujätkän kans. Nyt mä oonki ihan ihimees, että onko tää eres maharollista, että molemmat kersat on nukkumas ja ovatki koisannu yhtä aikaa jo PUOLITOISTA TUNTIA?

Niin, että vaikka mä ajattelin, että mulla ei millää käsien eikä hermosäikeitten lukumäärä riitä hoitaan kahta muksua yhtä aikaa, ni taisinki olla vääräs! En mä tietystikkää kuvittele, että aina sujuis yhtä hyvin, vaan taatusti tulee niitäki päiviä että kaikki on vaan pelekkää kaaosta jo yöstä alakaen, mutta jos niinä päivinä muistaas nää ekat päivät ja sen, että voihan tää homma sujua ihan jouhevastikki.

Mulla on jotenki ihan vaarallisen hyvä mieli siihen nähäre, kuinka paljo mua torellisuures väsyttää, ja kuinka ykstoikkosia nää viime päivät on ollu niinku sisällöllisesti. Yhtä paskavaippojen, lastenruokien, tissimaidon ja tissien, vitturättien, liivinsuojusten, puklattujen ja haisevien harsoriepujen, tiskien ja pyykkien kans reuhtomista vaan. Mä en oo yli viikkoon meikannu, enkä vissiin viikkoon oo eres käyny kodin ulukopuolella, hyvä jos edes OVEN ulukopuolella! Ainut, misä mä oon koittanu käydä päivittäin, on SUIHKU, ja silti tuntuu että mä oon vaan yks hielle ja pilaantuneelle mairolle lemuava läskikasa, jolla on pääki ku petolinnun perse. Toisaalta mulla ei oo pahemmin mitää hinkuakaa häipyä kotoo mihkää (johtuen ehkä just tosta erellises lausees kuvaillusta fiiliksestä), musta olis vaan ihanaa näperrellä vauvan kans kaiket päivät ihan täs kotona, ja hoitaa siinä sivus muita juttuja jos ehtii ja jaksaa. Sen sijaan olisin ihan hyväs iskus ottaan vastaan vieraita, mutta eipä oo hirveesti ketää näkyny. Johtuukohan seki tosta samasta fiiliksestä, minkä tuos mainittin pari virkettä takaperin..?

Sanoovat, että jouluki on ihan kohta... Ääh, ei kauheesti jaksa kiinnostaa. Meille tuo joululahajaki tuli jo, ni aika kuluu sitä ihimetelles, etenki ku ei siinä tullu käyttöohojeita mukana! Mut onneks ollaan jo yhyren vastaavan tapauksen toimintaperiaatteita saatu ratkoo jo kohta parin vuoden ajan, ni siinä opittuja niksejä pystyy varmaan aika hyvin hyöryntään tän uudenki vimpaimen kans ;) Sitäpaitsi, näin parin viikon käyttökokemuksen perusteella tekis mieli väittää, että tää toinen painos on jotenki heleppokäyttösempi ku tuo ensimmäänen, johtuuko sitte jo hankitusta kokemuksesta vai mistä, mutta kumminki! Ja nymmä toivon, että vaikka erehryin hehkuttaan vauvan ns. heleppoutta, ettei se silti kostoks heittäytyisi heti huomisesta alakaen kovin hankalaksi.

Juu, aika siis on kulunu ihimeen nopian tuntusesti, jopa niin nopiaa että eileen mulla oli sellanen tunne, että ihanku olis viikonloppu tulos! No jos ny pilikkua viilataan, ni tottahan AINA on viikonloppu tulos, mutta eri asia, kuinka monen päivän päästä. Eileen ei ainakaa hirveesti lämmittäny mieltä, ku tajusin, että tiistaihan ny vasta on eikä torstai taikka perjantai. Seki aharistaa, että perjantaina pitäs kärrätä tää kirppusirkus anoppilaan yöksi, ei ny muuten mutta voi jeesus taas sitä pakkaamisen määrää! Ja mitä enemmän on pakattavaa, sitä enemmän on maharollisuuksia unohtaa pakata jotain tärkeetä mukaan. Eikä viä yks yö anoppilas olisi mitää, mutta ku sieltä me lähäretään jouluaattona ajeleen Isojoelle ja siä ollaanki vähä usiampi päivä, ni ku mä ajattelen sitä mukaan rehattavan roinan määrää, ni vois meleki sanoo että tekis aiva mieli KILJUA!

Täs ollaan kohta viikon verran kokeiltu tätä nelihenkisen perheen kotielämää ja sanoisin, että mikäs täs olis olles, jos mieski olis koko aika kotona! Hiukan hienoo, ku voi keskittyä ihan rauhas vauvan hoitamiseen ku mies silimäilee, mitä Urho hommaa sill'aikaa ja ku vauva nukkuu, ni kerkiää itte tekehen jotaki muuta, joko olehen vuorostansa Urhon kans taikka sitte voi teherä jotaki kotiaskareita tai vaan ottaa rennosti.

Onhan täs viä vähä kroppa ku jyrän alle jääny, mutta olo ei oo ihan samalla lailla raskas ja kankia ku sen ison mahan kans. Vaikka sanottava toki on, että ei mulla edelleenkää mikää PIENI maha oo, voi jeesus kauhia löysä lörtsy on ny sen valtavan, pinkiän rantapallon tilalla! Mut kuitenki, tää lörtsy on kuitenki vähä köykäsempi plus sen saa tieltä pois vaikka käärimällä rullalle. Lisäks yöunen määräs ja laadus ei oo tokikaa tapahtunu käännettä parempaan, ku vauva syöö tuon tuosta, ehkä jopa tunnin välein. Viime yönä se tosin nukku kerran jopa 3 tuntia putkeen, ohhoh mitä luksusta!

Mut joo, hienostihan täs on lähteny meneen tuon pikkuäijän kans mut kauhulla mä orotan ens viikkoo, ku äijä menee välis töihin ja pitää joulun jäläkeen loput isyysvapaansa. Miten muka on tarkotus seleviytyä kaharen muksun ruokkimisista, vaipanvaihroista ja viihryttämisestä ku paikalla on vaan yks aikunen, ja seki tavallisen väsyny ja ehkä viä pikkuusen raihnaanenki? Entä mitenkä pystyy varmistaan, ettei isompi kakara teilaa tuota pienempää esim. siinä välis ku mä käyn vaikkapa hyyssis? Ja kattotaan vaan ni muksut on takuulla hätää kärsimäs aina samanaikasesti, ei milloinkaa niin, että toinen olis ihan lunkisti sillä välin ku toinen on jotaki vailla.

Mä en kyllä ollenkaa muistanu, mitenkä paljo nuo vastasyntyneet oikeen nukkuukaa. Tuntuu, että vauva on unes meleki kaiken sen ajan, mitä se ei killu tissillä ryystämäs. Tän päivän puolella se on ollu hereillä varmaan yhteensä tunnin ja kello on sentäs kohta kolome ehtoopäivällä... Se tietysti on ihan hyvä asia, ku vauva on aika monta tuntia päiväs pois pelistä ni pystyy vähä Urhonki kans säätähän. Mutta ku vauva päättää herätä näläkäänsä, sitä mölöö on saatava heti eikä viirestoista päivä ja siinähän saaki miettiä, että misä järjestykses hommat oikeen kannattaa hoitaa, jos sattuu että Urhonki kans olis justiin tilanne päällä sillon ku vauva rupiaa huutahan. Plus että tuo vauvan nukkumisen määrä tuosta ajan olohon vähenee ja näin mä oon siinä aina vaan enemmän ja enemmän kii, mutta ehkä ny ens viikolla ei suuria muutoksia tapahru vauvan unentarpees. Mutta eipä tota Ramin isyyslomaakaa kestä ikusesti, niin että sitteppähän onki yhtä taiteilua nää arkipäivät.

Elämä on tällä hetkellä joteki sisäänpäin kääntynyttä. Mä voisin ihan vaan kanniskella tuota vauvaa kainalosani kaiket päivät ja huolehtia, että sekä mulla että vauvalla pysyy näläkä ja vilu loitolla, ja että nuo vessa- ja peseytymishommat tulee hoiretuksi. Mut olosuhteiren pakosta täytyy välis kommunikoira ton äijänki kans, sekä suoda huomioonsa myös toiselle tenavalle :D Eileen oli kova pohtiminen, että lähtisinkö vauvan kans mukaan kauppaan vai pistänkö mä äijän sinne kaharen Urhon kans. Päätin lopulta lähtiä mukaan ja olihan se ihan kiva kävästä vähä kodin ulukopuolella, vaikkaki vaan ruokaostoksilla.

Kotoo olis toisaalta mukavampi poistua, jos olis jotaki sopivia rettuja mihkä verhoutua. Vaikka enhän mä oo viä eres maksimoinu tota vaatevitutusta, eli en oo viä ensimmäästäkää tavallista vaatetta koittanu, että sopisko joku jo päälle! Ja huom, verkkareita ja jotain virttyneitä hehtaari-T-paitoja mä en täs yhteyres laske mukaan tavallisiin vaatteisiin... Perkele ku jouluki on jo ovella, vaikkei tippaakaa siltä tunnu! Jouluksi ku täytyy varmaan hiukan tsempata ja keksiä jotaki muutaki yllensä ku Ramin college-housut ja Himos Festival 2000 -t-paita, johona on jo kauhia reikäki kainalos (mikä sinänsä on aika pieni vika vaatteen ikään nähäre).

Plaah, ei ny oikeen irtoo tän kaksisempaa juttua. Katotaan, kuinka mä seleviyryn ens viikosta, ehkä sitte jo riittää taas kauhutarinaa! Urhoki on tähän asti suhtautunu vauvaan ihan suopeesti, ja musta jotenki tuntuu, että ku ens viikolla Urhon viihrytysjoukon taso romahtaa radikaalisti, ni jokohan sitte jonkumoinen mustasukkasuus nousis esiin..? Eli, lienee syytä varautua siihen, että tämä kiriotus oli niin sanotusti tyyntä myrskyn erellä.

Hei, olen Anne, kahden lapsen äiti! Kävi meinaan niin onnellisesti, että just ku päätin unohtaa haaveet synnyttämisestä ennen laskettua aikaa ja asennoitua siihen, että vauva tulee suurin piirtein samana päivänä ku Joulupukki, ni sitte alakoki tapahtuun.

Viä keskiviikkona mulla oli käynti neuvolas, ja siä jo pähkäältiin, että mitenkä sitte täs hommas edetään, jos ja kun laskettu aika jää kauvas taa eikä mitää tapahru. Suurimpana murheena oli lähinnä se, että saadaanko synnytyksen maharollinen käynnistyspäivä sovittua mieluummin jouluviikolle ku välipäiville, ku välipäivihin mennes viikkoja olis kasas jo 42 plus ääretön, ja ääretön saattas olla vauvan kokoki. Lopuuksi sain neuvolasta jalakojen hierontaohojeet, joku akupunktiopisteisiin perustuva jippo siis, jolla saattas olla synnytyksen käynnistymistä vauhrittava vaikutus. En ny tiä luotinko hieronnan vaikutukseen kauhiasti, mutta ajattelin sillä livulla ainaki saavani ehtoolla huolellisen kinttuhieronnan äijältä :D

Ehtoo mateli normaaliin tapaansa, ja orottelin lähinnä Urhon nukkumaanmenoaikaa sen jalakahieronnan toivos… Puoli kahareksan mais ehtoolla menin käymään hyyssis ja sen sijaan, että pönttöön olis ensinnä ropissu jotain ihan nuita perinteisiä tuotteita, sinne rupeski lotiseen lapsivettä!!! Mitä vittua?! Hetken päästä hipsin arvatenki naama hieman kalapiana ulos vessasta ja ilimotin Ramille, että täs taitaa muute olla semmonen homma, että tänään lähäretään TYKS:iin.

Järki leikkas ihimeen hyvin siinä kohtaa, Rami rupes antaan Urholle iltapalaa ja mä pakkailin ittelleni tarvittavat releet sairaalareissulle ja lisäks Urholle omat kamat, ku me vietäs se anoppilaan yöksi. Lisäksi piti viä jättää kissoille iso kasa ruokaa, sammutella kynttilät ja niin erelleen. Siinä samas rupes vähä supisteleen vaimeesti, ja joskus puoli yhyreksän jäläkeen hypättiin autoon ja vietiin poika mummilaan matkalla sairaalalle.

Kello oli vähä päälle yhyreksän, ku oltiin TYKS:is. Enste seurailtiin vähä vauvan sydänkäyrää ja vakuutin kätilön (joka oli muute miespuolinen!) siitä, että tuo mut yllättäny vuoto tosiaan ON lapsivettä, ku valutin sitä melekosen lätäkön keskelle lattiaa. Kätilö teki sisätutkimuksen ja kerto, että kohdunsuu on auki kolomisen senttiä. Huh, oli sentäs enempi ku sen jonku vaivasen puoltoista, ku menin Urhoo synnyttään! Ehkei täs kärsimykses menisi ihan niin kauvaa ku viimmeksi.

Supistukset koveni pikkuhiljaa, mutta ne oli viä sen verran sierettäviä, että mä koitin ensinnä mennä suihkuun lutraahan. Kuppasinki siä meleki tunnin, ennenku rupesin olehen sen verta kipiä, että aattelin tierustella, että mitäs seuraavaksi. Kätilö meinas, että epiduraalinki saan sitte jos ja kun siltä vain tuntuu, jos ny oon sitä mieltä, että ylipäätään haluan lääkkeellistä kivunlievitystä koittaa. Mulla ei tosiaankaa ollu mitää epiduraalia vastaan, en kyllä luvannu sitä ihan sillä sekunnilla ottaa ku aattelin, että enkähän mä viä hetken kestä. Sitä paitsi ku olin Urhoo synnyttämäs, sitä perkeleen epiduraalia pantattiin niin jeesuksen kauvan, että olis tuntunu jotenki ihan huijaamiselta jos olis näin heti kättelys sen puudutteen ottanu, varsinkaa ku en ollu varmaan viä puoleksikaa niin tuskissani ku viimmeksi sen puudutteen saantihetkellä.

Sitte, ku mä rupesin olehen valamis ottaan sen puudutuksen, henkilökunta ja anestesiakööri hälyytettiin hoitaan yks hätäsektio alta pois. Ei perse, taasko käy näin, et just ku mä oon ainaki omasta mielestäni kuolemaisillani kipuhun, ni kivunlievittäjät on just menos hoitaan jonku muun ensin? Ja kuinkahan kauvan josain hätäsektios menee, jourunko mä pitkäänki orottaan?! Joko mun ajantaju oli muun tajun mukana hämärtyny, taikka sitte se hätäsektiohommeli ei vain kestänykkää mitää hirveitä aikoja, ku meleko pian sinne mun koppiin kuitenki tuli porukkaa mua turrutteleen. Ai ihanaa, viä piti kärsiä muutama raateleva supistus ja sen jäläkeen saisin ehkä jopa huilattua pikkusen? Kello rupes lähenteleen puoltayötä ja erellisenä yönä oltiin taas saatu Urhon kans valavoo, ni kyllä siinä alako jo olehen vähä silimäluomillaki painoo.

Siinä ku orottelin, että puudute alakaa tosissaan vaikuttaan, kätilö sepusti, että tää annos vaikuttaa semmoset kaks tuntia, ja jos oot viä sen jäläkeen yhtenä palana, ni katotaan sitte, mitä sen jäläkeen. Pah, joo just, mä en jaksanu sekuntiakaa uskoo, että tää homma olis viä seuraavan kaharen tunnin aikana valamista kauraa. Ei vain sen Urhon meleki 30-tuntisen väännön päälle tullu eres mieleen, että synnytyksen vois suorittaa vain muutamas tunnis, niin toinen kerta ku tää oliki. Oli vähä sellanen fiilis, että tarttis hyyskähän päästä käymään, mutta mun piti enste makoilla tietyn aikaa, ennenku sai nousta ylähä. Ja kätilö vähä tuumaili, että se vessahädän tuntu saattaa selittyä silläki, että vauva alakais olla valamis tunkehen ulos.

Rami katto tilaisuuren sopivaksi lähtiä röökille, ja kohta ku se oli häipyny, iski sellanen supistus että musta tuntu, että pyrstö halakiaa ihan justiinsa! Kätilö tsekkas nopeesti paikat ja totes, että kohdunsuuhan on täysin auki, ja että sitte sais ruveta ponnistaan! Se myös käski jonku hoitajan hakia Ramin takasi pihalta, ja tämä oliki sitte hoitajalle torennu, että ”no totta kai vauva tulee just sillon ku tupakin sytyttää!”

Täyrellisen epäuskon (ja jäätävän kivun) vallas sitte rupesin ponnisteleen vauvaa maailmaan. Hieman myös korpes se, etten mä mitää huilitaukoo saanukkaa. En tiä onkahan niis TYKS:in saleis viä ikänä kuultu sellasta kirosanojen ja muun ärinän määrää, millä mä lastani saattelin ulos päin… Etenki siinä vaihees, ku supistus hyyty just siinä kohtaa, ku vauvan pää oli niinku justiinsa plopsahtamas ulos ja jäi suoraan tohon sanonko mä mihkä reijälle jumittaan seuraavaan supistukseen asti, mä olisin voinu vaikka tappaa kaikki, jos olis siinä suurimmilta tuskiltansa joutanu :P Mut ku seuraava supistus iski, vauva pusertu viimmein ulos ja tadaa, näin meirän toinen poikamme näki päivänvalon! Siis kuvainnollisesti tietenki, olihan kello kuitenki 24 minuuttia yli puolenyön.

Ihan tajuton fiilis, ku lapsivesi oli ruvennu valuhun vasta viitisen tuntia sitte, ja ny mulla oli jo nyssykkä kainalos! Paperille synnytyksen kestoksi laitettiin vissiin joku 2,5 tuntia :D Epätodellista tuntua toi lisää se tieto, että paikat säily vauhrikkaasta menosta huolimatta niin hyväs kunnos, ettei eres tikkejä tarvittu! Poika sai täydet 10 pistettä, paino 3850 grammaa ja oli 52 cm pitkä. Aika hyvin tuo paino nouratti sitä arvioo, minkä mä siä viimesimmäs ultraäänitutkimukses sain. Ja ihan hyvään aikaan siis poika päätti tulla ulos, ni ei ehtiny kasvaa tuon enempää. Vaikka johan se pieneltä hönkiääseltä näyttää nuonki :)

Me päästiin jo eileen kotio. Oltas päästy jo perjantaina, mutta vauvalla oli viä joku sivuääni kuultavis syrämmes, ni piti orotella, että se ääni lakkaas kuulumasta. Kyse oli siis jostain syrämmen sikiöaikasesta rakenteesta, joka syntymän jäläkeen lakkaa olemasta, ja joka saa sen sivuäänen aikaan niin kauvan, kun se rakenne tai läppä mikä lie viä on olemas. Vitutti kyllä raakasti ku olin jo ihan lähärös perjantaina, mut sitte ei päästykää ja piti viä yks perkeleen pitkänsitkiä päivä ja yö kupata sairaalas. Mut meni se päivä siäki, porukat oli tullu Maskuun torstaina ehtoopäivästä ja vahti Urhoo ni Rami kerkes olehen mun kans sairaalas.

Ensimmäänen yö kotona oliki taas eräänlainen show, ku väsytti jo valamiiksi ihan sikana ja sen lisäks että tissit huusi hoosiannaa ku maitoteheras oli käynnistyny ihan tosissaan, ja piti vauvaa syöttää sen seittemän kertaa, ni Urhoki viä heräs huutahan ja riekku valaveilla kaks tuntia. Aamulla oli vähä sellanen olo, että ei saatana, mihkä mä oon oikeen ryhtyny?

Täs ny sitte pikkuhilijaa lasketellaan kohti uurenlaista arkee. Porukat lähti joku aika sitte Isojoelle takasi, ja Rami pitää täs joulun ympärillä 3 viikkoo isyyslomaa ja siinä ajas pitäs jotenki oppia seleviytyyn elämisestä kaharen kakaran kans niin, että säilytän järkeni ja saan eres välttävästi pirettyä mopon käsis sinä aikana ku Rami käy töis.

Hassua ku fyysisesti olo on näinki jees, et ei ihan tunnu siltä et käväsinpä tos synnyttämäs alle 4 päivää sitte! Tottahan siis täs ny on paikat jumis ja kaikkee pientä, puhumattakaa henkisestä puolesta ja jostain hormonihöyryistä, ku tämän tästä tulee joko hiki tai poru, tai vähintään purskahtaa maitoo tisseistä niin että jos olis kesä, voisin toimia pihalla kukkienkastelukannuna. Mut päällimmäisenä on vaan tunne, että hei mitä täs oikeen on tapahtunu? Mulla tuhisee joku uus jätkänpätkä sylis, mistä se oikeen ilimesty yhtäkkiä? Mitä mä tälle teen, entä miten mä klaaraan tän yhtä aikaa ton isomman kans?

Urho on tähän asti ottanu aika iisisti tän tulokkaan. Tai sitte, ku Urhon lempityyppi eli pappa on ollu tää, ni sillä ei vaan oo riittäny viä mielenkiintoo keskittyä siihen, että tää majailee nykyään myös vauva. Kattoo mitä ny sit tapahtuu, ku pappa has left the building. Ja kiva on myös nähärä, mitä tää ny tapahtuu ihan yleensäkki. Päivä kerrallaan. Ja täytyy koittaa muistaa, että vaikka menis miten vaikiaksi, ni eipähän mun tartte enää ikinä olla raskaana, synnyttää eikä varsinkaa alottaa enää uuresta mitää vauvahässäkkää! Tai siihen ainaki pyritään, meinaan täs perhees on just nyt ihan sopiva määrä lapsia :)