Anne avautuu

Tänään vietin ensimmäästä äitienpäivää kaharen lapsen äitinä. Tuo isompi on jo niin iso, että sain siltä ensimmääsen äitienpäiväkorttini! Ne oli tua hoitopaikas väsänny kortit ja olivat viä oikeen nitonu kortin johki paperin sisälle, ettei sitä vain nähtäsi ennen tätä päivää :)

Rami pisti aamulla Urhon kiikuttaan korttiansa mulle ja Urho sitä paperikääröö tuijotti niinku ei olisi ikänä moista nähänykkää, hyvä ettei itte repiny sitä auki. No, mä kuitenki sain korttini paketoituna ittelleni asti ja jännityksen vallas kaivoin kortin esiin kuorestansa.

Kortin kansikuva on siis ihan Urhon itte taiteilema ja kuvitusta on nähtävästi väsätty oikeen tunteella, ku on puuvärien pistot menny melekeen läpi asti. Oli meinaan ihan takakansiki lommoolla! Erityisen hellyyttävä on tuo hoitotätien "pikku" selevennys, että kuvassa on siis KUKKIA, mutta kyllähän sen ny näkis tuosta muutenki :D

Tuo on kyllä tähän mennes ihaninta mitä mä oon ikänä äitienpäivänä saanu (ja onhan se heleppo nuon sanookki ku tämä ny oli vasta kolomas äitienpäiväni)! Enkä mä ny menisi tän päivän tarjonnasta valittahan muutenkaa. Äijältä sain lahajaksi uuren kylypytakin, tosin se pitää vaihtaa kokoo isompaan, mutta ehkä mun pitää ottaa imarteluna se, että äijä sitkeesti kuvittelee mun mahtuvan M-kokosiin kuteisiin :D Sitte käytiin anoppilas syömäs ja siä ny ei yleensä oo pahaa ruokaa tarttenu ikänä syörä, ja ehtoopäivästä käytiin viä koko pesueen voimin kävelyllä ku oli niin jukelittoman komia ilima ja keriittiin tekehen viä hiukka pihahommia. Ny jääkaapis orottaa kipollinen rahkaa ja Rami varmaan orottaa, että mä nostan perseeni tästä penkistä ja tuun sen kans sitä rahkaa syömähän.

Pienenä miinuksena täytyy sanoo, että molemmat sällit on taas tulos kipiäksi, ainaki niitten noukat vuotaa taas siihen malliin että Niagaran putous on vaan säälittävä puro niitten rinnalla. Mutta tuohon on jo tottunu, täs on ny semmoset kolome kuukautta ollu melekeen putkeen nuota tautia, omituiseltahan se tuntuus jos pitkästä aikaa olis koko porukka terveenä.

Sisun äitienpäivälahaja tuli päivän etuajas, se meinaan nukku toissayön syömättä kertaakaa! Kyllä se kerran vähä piti jotain älinää, ja mä nostin sen tissin viereen ku tottakai luulin sen olevan syömäaikeis, mutta tää vaan vähä lämpimiksensä lipo huuliansa siinä hinkin äärellä, hieraasi naamaansa tissiin muutaman kerran ja jatko uniansa. Oho.

Mutta ny sitä rahkaa.

Onneksi meillä on lisää asiantuntijoita, jotka pistää vauvojen vanhemmat ruotuhun, ennenku on kakarat aiva pilalla! http://www.iltalehti.fi/perhe/2012050515534816_pr.shtml

Että oikeen jonku sosiaalijärjestön pääjeesus, tai jeesutar, on sitä mieltä, että supermarkettiki on vauvalle ihan liikaa! Että ei meluisiin väkijoukkoihin eikä mihkää.

No ny tarttis vaan sitte tietää, misä menee liika suuren ja sopivan kokosen kaupan raja. Onko tuo keskustan saatanan pieni ja lähiseurun huonoimmalla valikoimalla varustettu K-Marketti ihan ok? Kävisin mieluummin vaikkapa Tarjoustalos kun siä on sitä tavaraa enempi, mutta se taitaa olla jo pahasti traumatisoiva paikka? Entä jos siä Tarjoustalos, Cittaris ja oikeen ihan kauppaKESKUKSIS on jo tullu pyörittyä kakaroitten kans, voiko syntyneet vahingot (jotka tietenki on ihan mittaamattoman kokoset) jotenki korjata?

Ongelmaa ei aina ratkase sekää, että pistäis vaikkapa äijän vallan käymään kaupas ku ei se välttämättä aina tiä, minkä nimisen naamasaippuan, vitturättipaketin taikka vauvanruokapurkin se sieltä tuo, vaikka kauppalista olis tuunattu haluttujen tuotteiren valokuvilla. Ja joskus se äijäki tarttee jotaki tietynmerkkistä kaljaa ja tupakkia, taikka just Tarjoustalosta jotain perkeleen ruuvia ja tilipehööriä, jota mä en sille suostu / osaa ostaa. Eli, pitäskö hankkia kaupas käymistä varte kotio lapsenvahti, jos kauppalistalla sattuu oleen SEKÄ niitä vitturättejä ETTÄ muttereita? Jos ei lapsenvahtia saa, käykö, että pukee lapselle kauppaan Peltorit päähän ja sitoo silimät huivilla? Siitähän ny ei tietenkää tuu traumoja, kuten kaupaskäymisestä muuten vain vois tulla. Vaikka jotenki sitä luulis, että ku vauva usein on niin pakattu vaatteisiin että just silimät näkyy, ja se makaa turvakaukalos kauppakärryys, ni ei sen silimiin ja korviin ihan se kauppaympäristön ääni- ja värimaisema avauru ihan samas laajuures ku aikusille. Mutta kai ny sosiaalialan ammattilaisen sanaan täytyy uskoo.

Hei aatelkaa vaikka jotain Intiaa, misä populaa on yli miljardi. Mitenkähän ne siä on tän asian huomioinu? Ku aattelis, että jos maas on miljardi asukasta, ni ei välttämättä tartte mennä eres kauppakeskukseen asti iliman, että ympärillä on vilinää ja vilskettä. Jotenki ne ihimiset siä silti tuntuu seleviävän traumoistansa huolimatta, ei kai siä muuten väkiluku tuommonen olsikkaa.

Ääh. Onko se ämmä jotenki tähän asti saanu liian vähä julukisuutta vai mikä juttu tää ny on? En mäkää ny menisi mihkää lätkäotteluun vauvan kans, ihan jo siks että siitähän olis kiekkonautinto kaukana ja tulis aika huono vastine kalliille lipulle, jos pitäs kiekkokatsomos hyssytellä parkuvaa kakaraa, ihimetellä, että misä mä tälle lämmitän peruna-porkkanasoseet ja mites ku tällä olis paskatki vaipas, onko jäähallis lastenhoitohuone josain... Mut että supermarkettiinkaa ei sopisi mennä vauvan kans, hei äläkää ny viittikö!

Tällä viikolla törmäsin uutiseen, että joku heppu haluaa kieltää lapsilta kiellettyjen elokuvien näyttämisen Vauvakinoissa. Jaa mikä Vauvakino? No nuo on sellasia päiväsaikaan järjestettäviä elokuvanäytöksiä, mihkä on sopivaa mennä vauvan kans: äänentasoo on reippaasti madallettu eikä leffat oo mitää toimintaräiskintää. Tilois on myös maharollisuus vauvan safkojen lämmittämiseen jne. Eikä kukaa katto kieroon, vaikka vauva rupiaaski kesken elokuvan elämöimään. Tai no voi kattookki, mutta jos ei kestä vauvan poruutesta vauvakinos, on tullu väärään paikkaan.

Niin ny on joku asiantuntija sitä mieltä, että jokku K-7 leffat voi aiheuttaa traumoja vauvoille ja sen takia vauvakinois pitäs näyttää vaan sellasta matskua, joka sopii kaikenikäsille. Tuo asiantuntija ei vaan oo ottanu sitä huomioon, millasia traumoja lastenleffat voi aiheuttaa aikusille...

Asia ei sikäli kosketa mua henkilökohtasesti, sillä mä en oo vauvakinos ollu ikänä: ensinnäki mä en juurikaa piittaa elokuvista ja toiseksi mä en todellakaa maksaasi lanttiakaa siitä, että kävisin elokuvateatteris hoitamas vauvaani jonku (paskan) leffan pyöries taustalla ja joutuusin viä samalla kuunteleen sadan muun vauvan rääkymistä. Mutta tiän kyllä kavereita jokka on nuis käyny ja on tykänny, ja varmasti vauvan kans elokuvis käyminen on omanlaistansa vaihtelua arkeen, etenki jos viä saa jonku äitikaverin mukaan.

Mut vaikken ookkaa asiantuntija eikä oo eres omakohtasta kokemusta, ni uskaltasin kuitenki epäillä, että jostain kuitenki suhteellisen lällystä elokuvasta ei varmaankaa oo suurta vaaraa jollekki vauvaikääselle. Torennäkösesti se kuitenki nukkuu, tai jos ei nuku ni on naama suunnattuna äitinsä tisseihin (tai muuhun ruokintavälineeseen) taikka sitte se huutaa suu suurella ja silimät tiukasti kii painettuina! Eikä kukaa varmaan jatkuvasti vauvakinos ramppaa. Eiköhän vauvoilla oo jo kotonansa enempi tilaisuuksia nähärä asioita, jotka ei oo varsinaasesti lasten silimille tarkotettuja, mutta ei kukaa silti oo kieltämäs sitä, että vauvat pitäs vierä kotoo johki muualle.

Mutta kun kyse on suomalaasten lasten hyvinvoinnista, ni asiantuntijat on kyllä valamiita ihan mihin pikkumaisuuksiin vaan! Kuten eräälle, nimeltä mainitsemattomalle aviomiehelleni kävi kerran, että se käskettiin pois johonaki kaupas hedelmäpelin tyköö, kun sillä oli silloon alle 2-vuotias poika mukana. Ku nuo 1-vuotiaat on silleen aika hanakoita tuleen peliriippuvaisiksi, jos ne pääsee vanhempiensa kainalos metrin päähän jostaki koneesta, joka pitää hassua ääntä, josa valot vilikkuu ja näkyy kaikenlaisia värikkäitä kuvioita.

Äiti sano, että kun mä olin ihan vauva, mä tapasin mennä yöunille vasta joskus puolen yön jäläkeen. Isä rakensi tupaa pitkälle yöhön ja niinpä äiti kulutteli iltakaudet aikaansa kattelemalla telekkaria meikäläänen sylisänsä. En mä ny menis sanoon, että mulle olis noilta ajoilta jääny jotain kauheita traumoja, tai että musta olis tullu jotenki mielipuoli tai muuten kieroonkasvanu. Vai oonko mä jo vauvana nähäny niin paljo elokuvia ja muuta tv-kuvaa niin, että nykyään ei enää leffat jaksa kiinnostaa? :D

Synttärit ja vappu hurahti menehen tuos justiinsa ja mä pakenin perheineni isompaa juhulahumua Isojoelle. Niin, uskoo ken tahtoo tuohon juhulahumuun...

Jos on joskus ennen muinoin niin synttäreitä ku vappuaki juhulittu kännäämällä Pohojammaan kautta, ni yllättävän monta yhtäläisyyttä löyty nykyysten ja vuosien takaisten vappukekkerien välillä! Kaveri oli muksujensa kans käymäs vappuaattona ja siinä tehtiin aika teräviä huomioita pilestäjien eresottamuksista: pienimmät pippaloijat ainaki oli koko aika juomas, ja tietysti nää eniten ryystäneet oli kohta yrjöt rinnuksilla. Isommat intoutu välis konttaahan pitkin lattioita ja päätypä yks ihan pöyrän allekki makaahan. Pienimmäthän ny ei pysyny tolopillaan ensinkää. Sillon tällön josaki vilahti paljas tissi ja innokkaimpien vappusankarien puhe oli vaan epäselevää mölinää, josta ei ottanu pirukaa selevää. Pihalle mentiin haalarit päällä eikä aikaakaa, ku neki oli ihan ravas.

Eli näin kun asiaa aattelee, ni tuohan kuulostaa lähes normaalilta vappumeiningiltä! Ainut, mikä oli ihan omituista, oli suhteellisen kaunis aurinkoinen keli, ku hämärästi muistelisin joskus muinaisina opiskeluvuosinani värjötelleeni vappusin Aurajokirannas niin, että lämpömittari näyttää jotain viittä astetta (maharollisesti pakkasta).

No, viikonlopun repäsyihin lukeutu myös se, että mä kävin miehen kans mökillä iliman lapsia!!! Karu totuus toki on, että se käynti kesti ehkä 10 min ja sisälsi ainoostaan piipahtamisen mökin pihamaalla ja haahuilua joen rannas suunnilleen sen aikaa, mikä menee äijältä yhyren tupakin vetämiseen. Mutta saanpahan sanoo käyneeni mökillä kaharestaan Ramin kans! Olihan tuoki kuitenki varmaan pisin aika sataan vuoteen, mitä ollaan vietetty keskenämme!

Yritän siis epätoivosesti löytää jotain huumorinmurusia siitä tosiasiasta, että toisin ku sanonnassa "arki on yhtä juhlaa", mun elämäs juhlaki on vaan sitä yhtä ja samaa arkee. Ehkä tää kevään koittaminen on vaan seannu mun pään ja saanu mut näkeen asioita hieman tavallista positiivisemmas (Auringon) valos. Pään sekoomiseen ainaki viittaa se, että mä vapaaehtosesti suostuin peseen äitin kans ikkunoita viikonvaihtees. Lisäksi, kun tänään tultiin Isojoen retkeltä kotio, muhun iski sellanen fiilis, että olis ihan pakko päästä vähä puutarhaan tonkihin.

Tuo puutarhan kynsimisvimma iskee joka vuosi yhtä varmasti ku mettänelävien kevätkiimat. Sama ilimiö esiinty jopa sillon, ku asuttiin kerrostalos eikä ollu puutarhaakaa, ja silloin koitinki toteuttaa itteeni koittamalla kasvattaa parvekkeella jotain saatanan yrttiä sun muuta, vaikka mun kasvattelut meniki aina pieleen kerta toisensa jäläkeen. No, nythän sitä vasta ollaan sananmukasesti vaarallisella maaperällä, ku on ihka oikee puutarha ja hirvee kuopsuttamisen pakkomielle! Ehkä tästä olis sen enempiä jaarittelematta syytä mennä maate ni tulee uusi päivä äkkiempää - ja pääsen huomenna tuonne pihalle palloileen ja siirteleen vaikkapa kaikenlaisia puskia paikasta A paikkaan B!

Jos mä yleensä oon joka asias aina oikias, paitti silloon jos jostain syystä vahingos kuvittelen olevani vääräs, ni tää imetystouhu on ainaki kummasti palauttanu maan pinnalle siinä suhtees, että erehtyväänen se minäki oon, sittekki.

Kun Urho teki tuloonsa, mä ajattelin, että okei, mä imetän semmosen puoli vuotta ja sitte pikkuhilijaa lopettelen. Ei siinä tullu varsinaisesti eres mieleen, että voihan niinki käyrä, ettei imetys onnistu ensinkää. No, niin ei sentäs käyny, vaan kyllä se imetys lähti rullaileen, mä jopa luovutin kuukauren ajan maitoo TYKS:iin. Josain välis vaan päätin lopettaa sen, ku alako tuntuun siltä, että mä pumppaan tissit tyhyjiksi TYKS:iä varte ja sitte ruokin omaa muksua pullosta korvikkeella, ku ei sitä omaa mölöö enää niin valtavasti tullukkaa.

Urhollehan pullo kelepas iliman mitää ongelmaa, ja niinpä se myös sai usein syörä pullosta, joko omaa taikka kaupan valamisteita. Se tietysti oli jo virhe numero uuno imetyksen kannalta, tottakai maitoo rupes tulehen vähempi ku osa ruokailuista hoitu korvikkein.

Pahin ongelma oli kuitenki ehkä se, että mä en yksinkertasesti osannu imettää Urhoo olemalla istuvas asennos. Niinpä joka kerta ku lähärettiin johki kyläileen tai asioille, Urholla oli oma eväspullo mukana, koska ei mun ny olis tullu mieleenkää ruveta misää ihimisten ilimoilla ettihin jotaki paikkaa, misä voisin röhönöttää kyljelläni niinku joku mursu, enkä varsinkaa olisi kyläilles suostunu yrittään imetystä istuen, ku ei se onnistunu kotonakaa. Lopputuloksena siinä oli aina vaan huutoo ja rähinää (eikä välttämättä vain vauvan suusta), maitoläikkien kuvioima vaatetus niin äidilla ku vauvallaki sekä vauvan nälän uusiutuminen ennätysajas, kun ei se saanu siinä asennos syötyä tarpeeksi.

Viiminen naula arkkuun oli se, kun ruvettiin tekehen muuttoo Turusta Maskuun. Urho oli vajaan 3 kk, ku saatiin tuvan avaimmet ja ruvettiin tää tekehen remppaa. Mäki tää hengasin päivät mukana, vaikken mä ny käytännös paljookaa pystyny olehen avuksi. Ja imetys oli siinä vaihees jo sitä, että Urho söi tissistä lähinnä öisin ja päivällä mä pari kolome kertaa keräsin maitoo pumppaamalla, sen vähän mitä tisseistä enää siinä vaihees irtos. Ku en mä ny misää remonttihärdellin keskellä oikeen viittiny ruveta makoileen josain pölysellä lattialla vauvaa imettämäs.

Kohta oltiinki siinä pistees, että Urho ei enää eres huolinu tissiä paitti öisin, kun se oli sen verran taju kankaalla nostaaksensa tissiin tarjoomisesta kauhiaa äläkkää. Ja eipä aikaakaa, ku tajusin, että poika nukkuu yönsä paremmin, kun sen öisinki syöttää pullosta, eikä tarjoo sille jotain rutikuivia tissejä. Ja kas näin, jäin mun puolen vuoden imetystavotteesta komiat kaks kuukautta.

Tästä kaikesta suuresti viisastuneena päätin, että Sisun kohoralla yritän pärjätä paremmin, tai lähinnä KAUEMMIN, eli en tuputa sille pulloo turhan usein, että pysyy oma tuotanto yllä riittävän hyvin. Ihan totuttelun vuoksi koitettiin antaa Sisulle maitoo pullosta suunnilleen kerran päiväs, ja seki oli pitkään itteltä pumpattua maitoo. Meni varmaan pari kuukautta, ennenku turvauruttiin ekan kerran korvikkeeseen, mä ku jotenki aattelin, että kun sen ekan korvikepurkin repäsee auki, ni kynnys käyttää sitä jatkoski madaltuu huomattavasti ja kohta ollaan taas siinä samas pistees, että kakara syööki mieluummin pullosta ku suoraan maitotehtaan hanasta. Oi miten vääräs olinkaa!

En tiä olisko sitä pulloo kuitenki pitäny Sisulle tyrkyttää useemmin että se olis tottunu siihen, vai olisko joka tapaukses käyny niin, että Sisu olis päättäny vähitellen lopettaa pullosta syömisen kokonaan? Vaikia sanoo, mutta musta vähä tuntuu, että tällä kertaa käy niin, että mä YLITÄN sen puolivuotistavotteeni jos ei kerta muut juomavälineet kelepaa ku tissit.

Sisu on ny 4,5 kuukautta vanha ja kun mä sitä tos tissin pääs roikotan sen seittemän kertaa per päivä (ja yö), mietin samalla, että enpähän muute oo ikänä viä näin isoo vauvaa imettänykkää. Onneks sitkeellä yrittämisellä sain eres ton istualtaan imettämisen onnistuhun, ni ny kehtaa syöttää muksua muuallaki ku kotona. Tai no miten sen ny ottaa, välis Sisu saa kauhian tissihepulin ja huutaa pää punasena tissillä eikä tajua ruveta syömähän, vaikka nälkä on aiva ilimeinen. Lauvantaina olin yhyres äiti-ipana-tapaamises ja oli taas niin rentouttava reissu, ku meleki koko lyhykäänen visiitti kulu siihen, ku enste yritti saada täysillä karjuvaa Sisua rauhottuun ja syömähän, ja kun se viimein onnistu, piti ruokkia Urho ja kappas, sitte saiki lähtiä jo kotia pistään Urhoo päiväunille. Kotomatkalla ainut ajatus oli, että vittusaatanaperkele, olisin jo kotona, jos en olisi sieltä alunperin mihkää lähtenykkää.

Ei silti, kyllä tuo imettäminen on niinku omalla tavallaan ihan mukavaa, onhan se jo näkynäki (siis mun omasta vinkkelistä) ihan herttanen, kun vauva makoilee sylis isot posket hytkyen maitoo mussuttamas. Mutta välillä on kyl järjenlähtö hyvin lähellä, kun tuo touhu on niin saatanan sitovaa. Urho oli 2 kuukautta, kun mä olin ensimmäisen kerran viihteellä sen syntymän jäläkeen. Ja toistellakseni tota Sisun tän hetkistä ikää, ni se on 4,5 kk enkä mä viitti eres yhtä kuppasta saunasiideriä nautiskella viikonloppuna, ku ei tosta koskaa tiä, millon se jo herää yöllä syömähän ekan kerran. Jos viime yö oli siitä ihimeellinen, että Sisu söi vain kerran, ni pari yötä takaperin se heräs jo klo 23 alottahan syömismaratoniansa.

En mä ny sillä, että mua korpeis täs elämänvaihees ainoostaan se, etten mä pääse ryyppäähän. Muttaku ei täs pääse oikeen mihkää muuallekkaa häävisti. Ku tästä kotoo lähtee johki, vaikkapa Turkuun, ni meleki tunti menee jo pelekästään matkoihin. Ei siinä ihan kauhiasti jää aikaa mihkää muihin suorituksiin, ku Sisu saattaa tahtoo maitohömpsyt tunninki välein päiväsaikaan. No toki tommoset pienemmät asioilla hyppäämiset ja harrastuksis käymiset alakaa täs sujuhun paremmin, kun Sisu jo vähä syöö kasvismössöjäki. Mut mistää kaharenkeskisestä vuorokauresta, tai edes vuorokauren puolikkaasta äijän kans on ihan turha haaveillakkaa. Joo joo, ehtiihän sitä myöhemminkin, mutta kun se vaan tekis tästä tän hetkisestä suosta vähä köykäsemmän tarpoo, ku sais välis hengittää muutaki ku puklun hajua.

Josain vaihees koitin huijata itteeni ajatuksella, että imetys pitää kilot kuris. Ja paskan marjat! Tai no ehkä se toimiski, jos elämäs olis jäljellä jotain muitaki viihrykkeitä ku herkkujen popsiminen vitutukseen.

Jostain ihimiskunta on saanu päähänsä, että kun tulee kevät, kuuluu pestä ikkunat. Tähän asti en oo tuota ajatusta vaivautunu sen kummemmin kyseenalaistaan, vaan oon kiltisti, tai korkeintaan vaan vähääsen jäkätyksen saattelemana hoitanu keväisen klasienpesun niinku muukki. Kuulemma sama operaatio pitäs teherä myös syksyysin, mutta siitä mä oon yleensä laistanu, koska syksyllä tulee muutenki niin pimiää, ettei ikkunasta kuitenkaa mitää näje oli se sitte puhuras taikka läpeensä paskanen.

Sarepäivän "iloksi" pesin tänään ikkunat tuvasta käsin ja jos huomenna on komia päivä kuten säätierotus lupaa, koitan saada pestyä myös nuo ulukopinnat. Nuo ikkunootten sisä- ja ulukolasien väliset pinnat saa mun puolesta olla pesemättä, vastahan ne kaks vuotta sitte pestiin ku tänne muutettin ja mä en jumalauta rupia niitä välikköjä jatkuvasti jynssäähän, ellei sinne ny jostain syystä kerry niin paljoo paskaa että se alakaa häiritä.

Vaikken oo siis suorittanu tänkeväisestä klasinpesu-urakasta ku vasta puolet, tein siinä pestesäni suorastaan NiksiPirkka-tasosia oivalluksia! Eli koittakaa pysyä tuolillanne, täältä PESEE!

Ensinnäki, ikkunanpesuaine on siitä metkaa lientä, että kun se meinaa loppua, sitä pesuainepulloo ei misää nimes kannata suihkia aiva tyhyjäksi, vaan ennen litkun loppumista sitä voi laimentaa vetellä! Joo, siitä vaan rohkeesti pienen pesuainelirun päälle vettä ja pullo täyteen, ei tunnu misää! Ja saman voi huoletta toistaa kun tää laimennoski käy vähiin. Meinaan oon teheny semmosen havainnon, että ikkunanpesun lopputulos ei kuitenkaa merkittävästi eroo tilanteesta ennen pesun alottamista, ja lopputulokseen ei mitenkää vaikuta käytetyn pesuaineen väkevyys vaan koko homma on tuhoon tuomittu, niin että yhtä hyvin voit vaikka samantien unohtaa koko pesuaineen kaupan hyllyhyn. Ajatelkaa mikä rahansäästö!

Sitte sitä moneen kertaan lantrattua ikkunanpesuainetta voi vaikka lopulta käyttää homeopaattisena lääkeaineena, keksit vain jonku taurin ittelles ja nautiskelet sitä pesuainetta, joka käytännös on monen lääräämisen jäläkeen pelekkää vettä ja kas näin, teho (ja koostumus) on sama ku kalliilla homeopaattisilla valamisteilla! Taas säästy pitkä penni!

Ja sen lisäks, että ikkunanpesuaineitten kans pystyy säästähän merkittäviä rahasummia, koko homman voi kääntää suorastaan tienaamisen puolelle, ku myyt (vähän käytetyt) ikkunanpesuvehkeet pois eniten tarjoovalle ja luovut koko helevetin hommasta.

Musta ainaki tuntuu, että mä voisin viettää muutaman välivuoden ikkunanpesusta, en meinaan ny äkkiä keksi muuta hommaa, josa niin jumalattomalla hikoilulla ja nyhräämisellä saa aikaan yhtä lyhytaikasen hyöryn. Mä en ymmärrä, mitä nykyaijan kärpäsekki syöö, kun tuntuu että niitten paska ei lähäre ikkunoosta eres yrinpommilla. Ja kyse ei oo vain mistää pesuaineen liiallisesta jatkamisesta, ku ei ne irtoo eres sillä laimentamattomalla versiolla. Eli tästä lähtien mä oon erilainen nuori ja uskallan kyseenalaistaa jokakeväisen ikkunanpesuhullutuksen!

Pääsiäänen taas oli ja meni, tällä kertaa vähä erimoisella miehityksellä mitä monena aikasempana vuotena. Toisen serkun perhe osallistu kummilapsensa nimiäisiin toisella puolen Suomee ja toisen serkun perhees taas tuli ipana kipiäksi ja niinpä meirän apinalauma sai ihan keskenänsä kansoittaa mun porukoitten huushollin. Tai no keskenänsä ja keskenänsä, olihan porukatki kotona, mutta ne ikäänku kuuluu kalustoon iliman, että sitä erikseen mainittee ;)

No, vaikka koolla olis ollu koko serkussarja ni meininki olis joka tapaukses ollu samaa, eli ei enää mitää yletöntä ryyppäämistä niinku joskus sata vuotta sitte, ku kelläkää ei ollu lapsia, vaan päivät oli lähinnä muksujen kans olemista ja ruuan mättämistä naamaan.

Eli jos juhulapyhinäki mun elämä on lähinnä tätä tavanomasta tallaamista, ni en ny jaksa siitä jaaritella. Sen sijaan aattelin taas raottaa Urho-Suomi-Urho -sanakirijaa, kun poika lisäilee siihen pikkuhilijaa uutta sisältöö. Ja siihen viittaaki tuo tän kiriotuksen otsikko, ku Urhon lausahrukset on viä aika usein vähä semmosta hakuammuntaa kohti maalia!

Mikähän siinä on, että Urholla on ilimeisesti joku taipumus ihan tahattomasti sanoo tiettyjä sanoja niin sanotusti sopimattomalla tavalla? Eli keksi = tissi, takka = kakka, takki = kakki, muro = molo, kymppi = pimppi ja niin edelleen. Pesuaineki sanotaan, että "pisu aine". Onneks jätkä ei enää hoe "nussii" kun se vie jotain rojua "roskiin", vaan nykyään tuo sana on jo korjautunu hiukka enempi kohti oikiaa ja Urho taitaa sanoo nossii tai noskii.

Sitte on paljo sanoja, joita ei moni taitais järkeväksi sanaksi tunnistaa, mutta kun niihin itte on jo tottunu, ni melekeen jo alakaa puhua Urhon kans samaa käsittämätöntä koodikieltä, mikä ei varmaan oo sikäli hyvä juttu, että jos iskä ja äiti alakaa käyttää samoja lapsenkielisiä termejä, ni millä kakara oppii ne oikiat sanat? Täs on muutamia metkoja sanoja, mitä ny tulee mieleen:

mio = video

Patte = Valtteri (kaveri hoitopaikassa)

pommo / pammo = pallo

sonno = sonta

manski = mansikka

musstki = mustikka

musskki = musiikki

nenönenönenöne = nelonen

kakku = kukka

pui = puhelin

nuuttia = jugurttia

sukkia = lusikka

haukka = haarukka

hyötä = hyvää yötä

...onhan nuita. Numerot nollasta pimppiin, siis kymppiin, menee jo aika hyvin. Tuon nelosen Urho oppi siitä, kun se saa papan kans painella kaukosäätimen nappuloita ja vaihdella kanavia. Pääsiäisenä Urho oppi sanohon "yksi toista", se ku on Urhon lempparikanava Voicen numero (ja tuo mio, joka siis videoo tarkottaa, on tullu tuon Voicen vahtaamisesta, kun puhutaan musiikkivideoista).

Tähän asti ehkä sykähryttävin letkautus Urholta tuli tos pari viikkoo sitte, kun se näki meirän pihas käpytikan ja ilimotti, että "pinniini!" Urho ku oli yhyrestä lasten eläinkirijasta oppinu pingviinin. Viimmeks tänä aamuna se taas tunnisti käpytikan pingviiniksi, kun se vahtas Ramin kans klasista ja tikka kävi jyvälaarilla penkomas.

Olis täs tietysti voinu pitemmältikki jaaritella, mutta sanasepon päikkärit alakaa taas olla lopuillansa. Mä tuskin maltan orottaa sitä aikaa, että Sisuki alakaa oppia puhuhun. On sitte kiva kuunnella, mitä järkeviä juttuja veljekset heittää toisillensa.

Vähä aikaa sitte pääsin pitkästä aikaa mukaan uuteen Buzzador-kampanjaan. Tällä kertaa piti testailla Purina One -kissanraksuja. Testis oli ideana, että mä saan yhyrelle kissalle kolomen viikon satsin raksuja ja 10 päivän aikana siirryn vähitellen pelekästään tohon testimuonaan ja sitte loput 11 päivää veretään Purinaa ja lopuuksi raportoiraan, että kuinka kävi :D

Enste raavin hetken päätäni, että kuinkahan mä niinku toteutan sen testaamisen, ku testiruokaa tulis vain yhyrelle katille. Meirän karvanaamat ku on aina syöny samoja eväitä eikä ruoka-aikojen kans oo yleensä oltu mitenkää tarkkoja, ainoostaan Kessun (epätoivosen) laihrutuspyrkimyksen takia on vähä rajattu, että raksukippo ei oo esillä jatkuvasti. No, päätin lopulta, että kelepuutan kummakki kissat koe-elukoiksi ja ostan sitte kaupasta lisää sitä testinappulaa että piisaa koko kolomen viikon aijaksi.

Täs olis vähä kuvamaistiaisia maistiaisista:

Enste apajille hyökkäs Simppa. Ihanku kissa olis jotenki tottunu varaastahan ruokaa pöyrältä, kun sitä piti nuon luihumaisesti hotkia tuolilta käsin! Mut Simppa ny on tunnettu siitä, että se käyttäytyy ku ryökäles ja syyllinen, vaikkei s'olsi mitää tehenykkää.

"Jaa täähän näitä on lisää. Tais olla ihan mulle tarkotettua pöperöö, ja mä ku luulin olevani varkais."

Testinaksut kiinnosti myös Kessua. Ilimeisesti mä olin ainut, kenes tuo ruoka ei hirveesti herättäny luottamusta, koska pussin päällä luki "sisältää nautaa ja vehnää". Mikä siinä on, että kissanruokavalamistajat tunkee lihansyöjien sapuskoihin VILJAA? Okei, jos raksut olis 100% valamistettu lihasta, niitä ei kutsuttaisi raksuiksi vaan lihaksi, mutta välis tuntuu, että toisia kissanruokia vois kutsua mieluummin pullaksi ku kissanruuaksi.

Silleen mä en yllättyny, että vehnäkeksit kelepas kissoille, tottahan kakaratki mieluummin syöö karkkia ku vihanneksia. Mä oon heittäny usiamman kympin rahaa kankkulan kaivoon ostelemalla kissoille eläinkaupoosta toinen toistansa "terveellisempiä" raksuja, ja terveellisyyrellä mä tarkotan ny lähinnä jotaki maharollisimman viljattomia vaihtoehtoja. Useimmat mun kokeilut on päättyny siihen, että kissat mieluummin kuolis näläkään ku söis mun terveysruokiani. Niinpä on täytyny valita jonkumoinen kultanen keskitie, eli pitäyryn erelleen eläinkaupan tuotteis, mutta tyydyn valitteen jotain semmosta, mikä kelepaa, vaikka ravintosisältö kalapenis niille viljattomille tuotteille.

No, kävipä sitte niin, että Simppa joutu jättään ruokaleikit sikseen, kun sille ilimaantu kusivaivoja. Simppa ystävällisesti ilimaisi ongelmansa kusemalla Sisun sitteriin, saatana! Kissalla todettiin virtsakiteitä, mitkä voi johtua liian kuivakasta ruokavaliosta (eli just siitä, jos syöö paljo raksuja eikä juo tarpeeksi) ja lisäks huononlaatunen, eli paljo kasviperäistä matskua sisältävä safka altistaa myös samaisille vaivoille. Eläinlääkäri määräs Simpan erikoisruokavaliolle, että päästäis niistä kiteistä erohon ja nymmä sitte saan ku saanki kikkailla, ettei kissat söis toistensa eväitä.

Kolomen viikon testijakso lähenee loppuansa, mutta en mä oo Kessus mitää erikoista huomannu, vaikka se onki syöny ny tota pelekkää pas... eiku Purinaa. Vähä se ehkä kattoo mua naama pitkällä, ku koko aika on samaa raksua tarjolla, ja viä kun se varmaan on hoksannu, että Simppa saa jotain eri ruokaa. Ainahan se on kaverin kipos ne paremmat eväät kuitenki.

Eli, nuo Purina-raksut ei tuu jäämään kissojen vakioevääksi, vaan mä säilytän edelleen RuokaNatsi-tittelin ittelläni enkä syötä kissoille sitä, mikä niille ehkä parhaiten maistuis, vaan sitä, mikä olis eres jossain määrin terveellistä - tai jos ei terveellistä ni ainaki maharollisimman vähä haitallista :D

Jonain makupaloina nuo nappulat ny vois mennäkki, ja mä tein pikku testin tunkemalla nuita raksuja sähälypalloon. Raksut oli siihen hommaan sopivan kokosia ja mallisia, ne mahtu reijistä sisälle, muttei ny aiva solokenansa varissu sieltä takasi. Ja näin saatiin kissoille aktivointipallo:

Kessu on yleensä se, joka hoksaa tämmöset jutut nopiempaa siinä, misä Simppa ihimettelee vieres silimät tapilla.

Mutta piankos muorostettiin kaharen hengen pallo(pää)joukkue ja rohomuttiin reikäpallo tyhyjäksi alta aikayksikön. Harmi vaan, että jatkos moinen urheilu taitaa jäärä vain Kessun harrastukseksi, ku ton toisen syömisiä pitää ruveta vahtihin. Tai no vahtimista on molemmis, ku pitää vahtia, että Simppa syö vain omia erikoispöperöitänsä ja Kessua pitää vahtia muuten vaan, ettei se söisi liikaa, ku se on tommonen möhkö.

Semmoset Buzzailut tällä kertaa! Jos Buzzador-touhu kiinnostaa, liity ihimees mukaan, vaikka TÄSTÄ!

(Kohta entinen?) sadan kilon keijukainen pisti mulle jo joku aika sitte "mutsiblogi-haasteen", joka on lähtösin blogista nimeltä Vuoden mutsi. Ja josko ny viimmein ottaas haasteen vastaan, ni olis täs mun plokis joskus jotaki muutaki ku märäjämistä. Vaikka sitä riittäs kyllä taas kerran, eli vain vaivoin pystyn pitähän mölyt mahas (jos ny nuon voi sanoo ku on kyse kuitenki kirjallisesta eikä suullisesta itseilimasusta) tällä kertaa.

1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun...
aukaasen telekkarista musakanavan ja toivon Urhon jumittavan kattohon eres joka toisen musavideon, ni sais itte nollata jo muutenki tyhyjäkäynnillä puksuttavat aivonsa hetkeksi.

2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on...
lähteminen ihimisten ilimoolle, etenki jonain sovittuna kellonaikana. Aina kauhia taktikointi sen kans, koska muksut on nukkunu/meinaa nukkua ja on syöny/meinaa syörä (tai olla syömättä). Sitte se pukeminen ja autoon pakkaaminen. Ja joskus olis ihan kiva rauhas siistiä ittensäkki ennen lähtöö ettei aina olsi pää niinku petolinnun perse.

3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän...
pyytää lisää ruokaa???

4. Kello 12 yöllä olen yleensä...
nukkumas. Joskus Sisu saattaa syörä tuohon(kin) aikaan, mutta nukkuminen ja vauvan syöttäminen onnistuu aika vaivattomasti yhtä aikaa!

5. Kello 8 aamulla olen yleensä...
justiin tullu kotio viemästä Urhoo hoitoon, siis arkisin. Viikonloppusin yleensä tuohon aikaan oon jo ollu ainaki tunnin ylähällä ja torennäkösesti mun seurana on vähintään Sisu, aika usein nykyään Urhoki.

6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että...

oon mä silti ihan kiitollinen läsnäolostasi ja mukulootten kans touhaamisesta vaikken ehkä siltä näytä... tai siis mähän näytän siltä, ku olisin heränny 2h yöunien jäläkeen katuojasta, syöny aamupalaksi sitruunaa, tunkenu chilipalkoja silimiin, herneitä nenään ja kävyn perseeseen. Niin että kiitos pitkästä pinnastasi tän apinalauman alfauroksena.

7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että...

kunpa asuusitte lähempänä!

8. Viimeksi kiroilin, kun...
Lasketaanko "perse" kirosanaksi? Jos lasketaan, ni katto tän kyselyn kohta 6. Niin ja 2.

9. En ole koskaan osannut...
piirtää enkä suunnitella mitää sisustus-, puutarha- tai vastaavia juttuja.

10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia, voi tehdä on...

istuskella (kesä)iltana mökin terassilla saunan jäläkeen miehen tai kaveri(poruka)n kans, siemailla siideriä ja puhua maailma paremmaksi.

Seuraavaksi nennaemilia oli antanu yhyren blogitunnustuksen sekä haasteen, ne menee kätevästi täs samas postaukses!

1. Kerro linkin kera blogissasi kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.

2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi

* jos mun synnyinpaikkakunnalla Isojoella mulla olis maharollisuus työllistyä mua kiinnostavalle alalle, ni torennäkösesti asuisin siä enkä tää Turun nurkilla

* mun tekis niin mieli päästä viihteelle, että mä näen siitä unia melekeen joka yö

* voisin nuuskia kaikenlaisia hyviä tuoksuja vaikka miten paljon! Kauppojen hajuvesiosastot, tuoksukynttilät, keväinen metsä, takassa palava puu, hyvä ruoka, kauppojen leipä- ja pullahyllyt... AAH!

* en jaksa nykyään lukea kirjoja, katsoa telkkaria, tehdä käsitöitä jne, koska haluaisin ehtiä uppoutua niiden pariin tuntikausiksi enkä keskeyttää joka 5. minuutti muksujen takia

* leffojen katselu on minusta aika turhaa hommaa. Okei, joskus se on ihan kivaa ajanvietettä, mutta en esim. jaksaisi keskustella jostain näkemästäni leffasta tuntikausia jonkun toisen kanssa

* aion ottaa tatuoinnin, joka jollain tapaa liittyy lapsiini, mutta vituttaa kun en osaa itse suunnitella sellaista ja minusta noin henkilökohtaisen kuvan tulisi olla ainakin pääpiirteissään itse ideoitu eikä kopsattu joltain muulta

* rakastan kosmetiikkatuotteiden (etenkin meikkien) ostelua siinä määrin, että melkein voisi puhua keräilyharrastuksesta eikä tarpeeseen perustuvista hankinnoista :D

3. Lahjoita tämä sama award kymmenelle parhaalle bloggaajalle/blogille

No voi puo, enhän mä taira eres seurata yhteensä kymmentä blogia!

Sitte viä viiminen:

Listaa asioita jotka tuovat hyvää mieltä ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. (Jos saat haasteen uudelleen niin ainakin viisi asiaa lisää)

Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat haasteen saaneet, sekä mainistse haasteen antaja postauksessasi.(linkitä jos hänen bloginsa on julkinen)

* hyvä ruoka

* yhteydenotto ystävältä, josta ei ole kuullut pitkään aikaan

* käyminen Isojoella

* se, kun saa lapsen nauramaan

* onnistunut vaateostos

* mikä tahansa meikki- tai muu kosmetiikkatuoteostos (se on käytännössä aina onnistunut ostos)

* suklaa

* sienten löytäminen ja poimiminen

* mökkeily

* palavan tulen tai virtaavan veden tuijotus

Mä oon ny lusmu enkä laita näitä haasteita eteenpäin, vaikka tietysti vois pallotella näitä haasteita erestakasi niitten lähettäjille, jotka kieltämättä olis samaiset tunnustukset ansainnu :) Mutta mä just viikko takaperin kiusasin muutamia kaveria ihan oikeilla ketjukirjeillä, ni eikähän siinä ollu "haastetta" tarpeeksi :D

Oikee sonta tuntuu esiintyvän lähinnä läjis ennemmin ku yksittäisinä, harvakseltansa ripoteltuina kikkareina. Tai jos kakkeli on semmosta, että sitä tupsahtelee ilimoille tuon tuosta mutta vain pikku papana kerralla, se yleensä on muuten niin mitätöntä, ettei se paljoo hetkauta (vrt. jäniksen tuotokset). Eli unohretaan papanat ja käytetään täs ny vertauskuvana rehtiä paskaa ja paskaläjää.

Ei sitä elämän vastoinkäymisiä ja muita vituttavia asioita suotta paskaksi kutsuta, ihan jo ton esiintymistiheyren näkökulumasta. Mikä siinä onki, että elämäs on usein pitkiä ihan seesteisiä aikoja, ja kun jotain mälsää tapahtuu, ni yleensä se ei jää yhteen pikkujuttuun vaan sitä samaa skeidaa tulee sitte oikeen kunnon keko samaan sysyyn?

Tähän kuukauteen on ny mahtunu esimerkiks se kaverin kuolema, mun veljen ero naisystävästänsä, Sisun totaalikieltäytymistä lähenevä pulloruokintaongelma (mikä puolestaan poikii mulle kohta jonku henkisen ongelman kodin ulkopuolisen elämän näivettymisen takia), yks megaluokan rähinä äijän kans sekä viimesin hauskuus oli se, ku toissapäivänä yllätin Simpan kusemasta sitteriin. Rahanmenoo on täs kuus ny ollu muutenki sattuneista syistä enemmän ku tavallisesti, ja kivan lisän toi yli 200 € eläinlääkärilasku, ku kiikutettiin Simppa tutkittavaksi, että kummas pääs on vika ku ei ollu ensimmäänen kerta, ku Simpalla on nuita kusiongelmia. Jotain orastavaa virtsakiteiren muorostusta sillä todettiin, mikä tarkottaa siirtymistä erikoisruokavalioon ja ny täytyy ruveta kyttäähän, ettei kissat käy syömäs samoja ruokia. Ylihuomenna, jotenki kuvaavasti tän kakkakuun viimeesenä päivänä, on luvas oikeen aharistuksen multihuipennus, kun on tuon eresmenneen kaverin hautajaaset :'(

Niin että saisko toivoo ens kuuhun vähä jotain mukavempia asioita?? Tai jos ei mitää mukavaa oo luvas, ni sovittas ny eres, että piretään vaikka tätä tavallista tylsyyttä yllä, kunhan ei kukaa kuole, riitaannu taikka sairastu, tai aiheuta muuten vaan ylenmääräästä vitutusta?

Ne sellaset muun menon ohes jauhoksi tallautuvat jäniksenkakkapapanat ny aina menee täs elämän poluulla, mutta jos siihen poluulle yhtäkkiä jostaki eksyy norsu ja jättää jäläkeensä älyttömän läjän paskaa, ni sitä on vaikeempi purematta niellä... Oho, vähä huono vertauskuva, sanotaanko mieluummin että siitä ei niin vaan pääse yli eikä ympäri.