tiistai, 2. helmikuu 2016

Takaisin elävien kirjoihin

Niinhän se Sisun influenssa levis meirän huushollis ku kulovalakia viimme viikolla. Tiistaipäivän aikana mulle kehitty ällistyttävän nopeeseen tahtiin kaamee yskä ja ehtoolla rupes pukkaahan kuumetta. No, saispa ainaki huilata pari päivää kunnolla, vaikka äijä ja poijat oliki kotona... tai niinhän mä kuvittelin, ku äijäki tuli kipiäksi jo heti keskiviikkona aamusta. Lisäks mun tauti oli vissiin joku influenssan light-versio, kuume ei noussu kovin korkiaksi toisin ku äijällä, jonka lukemat lähenteli 40 astetta. Ei siis tarvinnu kauheesti lepäillä, kun Sisu rupes jo olehen kunnos ja äijä oli ihan pelistä pois. Vittu! Ens kerralla ku oon kipiä, vaadin, ettei kukaa muu meirän tönös oo kipiänä yhtä aikaa! Okei, sainpa vähä univelekoja maksuhun mutta mitää prinsessakohtelua ei tarvinnu orottaa ku prinssi oli ihan töttöröö.

Sen viikonlopun reissun suhteen koittiki sitte jännät ajat. Kaveri vinkkas että nyt sit lääkkeeksi kunnolla inkivääriä, hunajaa, sitruunaa ja valakosipulia. Mä sitte keksin koittaa, miltä maistuis jäiset vatut, joittenka sekahan on sotkettu hunajaa, sitruunamehua ja inkiväärijauhetta! Valakosipulia en ihan siihen tohtinu enää seata, ja ihan hyvä niin, sillä tuo sötkötti osottautu tosi hyvän makuseksi ja samanmoisella setillä sitte hoivailin itteeni moneen kertaan ja lisäksi ostin kahtaki laatua jotaki inkivääriteelitkuja kaupasta. Jäystin myös lääkärin määräämän Tamiflun lisäks sinkkiä ja imeskelin jotain hunajapastillia. No, kyllähän mä rupesin loppuviikkoo kohore jo olehen aika jees mutta äijän oloja sai vähä jännittää, että kerkiääkö se sen verta paraneen, että sen kehtais jättää viikonlopuksi poikien kans kotio. 

Viimesimpänä poppakonstina mä sekottelin äijälle energiajuomasta ja Kossusta paukkua ja varoen perjantaiehtoota kohti mennes alakasin kyseleen, että mitä tota jos mä ny sitte kumminki lähtisin huomenna reissuun. Äijä lähinnä murahti, että hän kyllä toivois olevansa kunnos että mä voisin lähtiä, koska se ei kuitenkaa jaksasi sitä kiukuttelua, minkä mä pistäsin pystyyn, jos joutusin jättään reissun välihin... siis MITÄÄÄ, minäkö nyt tekisin niin??? Korkeintaan olisin ollu vähä marttyyri ja muistutellu kaikista niistä äijän kal(j)areissuusta, joittenka aikana muksut on tullu kipiäksi. Ja turha sanoo, ettei sitä voi mistää ennustaa koska muksut tulee kipeiks, ni kyllä sen jo monen kokemuksen perästä voi ihan varmaksi sanoo, että kun äijä lähtee kalaan ni takuulla jompi kumpi tenava sairastuu, ja yleensä se on Sisu. 

No, myöhään perjantai-iltana äijä katto kuumetilanteensa olevan jo sen verta laantumaan päin, että mulle heltis kotoopoistumislupa ja niinpä mä lauvantaina suuntasin Ikaalisiin kolomen kaverin kans. Siä me syötiin, uitiin kylypyläs (lue: juotiin lonkeroo josain poreilevas altaan nurkkaukses), kuunneltiin teiniaikojen hittibiisejä ja puhuttiin paskaa hyvälle matkaa sunnuntain puolelle. Tunnustan: ton viikonlopun verran mun oli typistettävä mun herkutonta tammikuuta, koska se olis ollu jo ihan liiallista ittensä kidutusta kieltäytyä kaikista ihanuuksista, mitä oli tarjolla. 

Nukuin jotenki ihan helevetin huonosti tua reissus ja heräsin ihan törkeen aikasin kauheeseen aharistukseen ja sydämen takomiseen. Ei se mikää influenssan jäläkitauti kuitenkaa ollu, vaan krapulan viimeinen kosto, eli jos ei oo ollu aineksia mihkää fyysiseen pahaan oloon, ni sitte aiheutetaan joko kauhee morkkis täysin tyhyjästä taikka sitte muuten vaan helevetin aharistava ja tuskallinen fiilis. Niinpä univelekojen kuittaus oli enää muisto vain ja paluu takasi perus zombieksi oli tosiasia. No, onhan siihen totuttu.

Jees. Äijä on tällä hetkellä töistä lomautettuna joka kolomas viikko, ja nyt on taas lomautusviikko vuoros. Äijä lupas mennä vähä isää jeesimähän terassirempas ja niinpä mä saan ny viettää auvoisaa yh-leikkiä perjantaihin asti. Ihan "hauskaa" ku on "vähä" väsyny. No onhan täs hyvätki puolensa. Sitä kuitenki luulis, että olis jo parin päivän jäläkeen ihan riekaleina nuitten riiviöiren kans, mut jotenki sitä pinna venyy ihimeesti enemmän ku on yksin johtamas tätä orkesteria. Ehkä siks, ku yksinkertasesti on vaan pakko jotenki klaarata kaikki tilanteet omin nokkinensa. Ja ehkä sitte ku ittekkää ei oo kiree ku viulunkieli, ni muksutki ainaki vaikuttaa käyttäytyvän asiallisemmin. Tosin just äsköön kuulu poikain huoneesta, kuinka molemmat toisteli vuoronperähän, että "Voi jumalauta!" Mutta ehkä ignooraan sen(ki) niin ei sällit saa siitä sen suurempia kiksejä. 

No, jos ei viä oo pää räjähtämäisillänsä, ni katotaan mikä on tilanne huomenna näihin aikoohin! Huomenna Urho täyttää kuus ja mä aattelin vierä poikia vähä retkelle Myllyn kauppakeskukseen. Kauppakäynnit tunnetusti saa poijat villiintyyn ihan pilalle, joten on ihan hyvät maharollisuuret siihen, että kadun tota retki-ideaa (ja syntymääni) katkerasti. Mut toisaalta, ehkä enempi mun kuula poksahtaa jos kuppais joka ehtoon vaan täs kotona, et siinä mieles aina kannattaa vähintään yrittää joskus vähä poistua neljän seinän sisältä jäläkikasvu fölijys. 

Mut on se vaan metkaa ajatella, että mun veikee esikoiseni on jo kuusvuotias! 

sunnuntai, 24. tammikuu 2016

Voi mikä mahtava päivä...

Näen unta: Katton jotaki elokuvaa, mihinä joku rikollisporukkaan kuuluva muija päättää toimittaa sairaalaan kostoksi jonkun opettaja-akan, joka oli sattumalta saanu tietää vähä liikaa rikollisten puuhista. Tää kriminaalivosu ampuu sitä opettajaa kätehen ja opettaja tosiaan joutuuki sairaalaan. No yhtäkkiä MINÄ oonki se rikollinen ja ujuttaurun sinne sairaalaan, koska oon keksiny, että mähän voin päästää sen opettajan kokonaan päiviltä. Tekeyryn hoitsuksi, ilimeisesti käyn enste sörkkimäs sen opettajan ampumahaavaa ja lopulta myrkytän sen, ja tilanne näyttää siltä, että ampumahaava on pahasti tulehtunu ja akka kuollu sen tulehruksen seurauksena. 

Tätä unta jatkuu ja jatkuu ja vaikka välillä havahrun hereille, se jatkuu siitä mihkä se on jääny. Aharistavaa. Näen välillä muulloinki unia, johona mä oon tappanu jonku ja sitte koitan elää kaikes rauhas iliman että jään kii. Mut sitte mä herään aiva kunnolla: Mihinä helevetis mä oon? Ai kappas, anoppilas. Nii ja anoppilan väki on puolestaan meillä muksujen kans. 

Oltihin eileen pitkästä aikaa äijän kans elokuvis ja sen jäläkeen romanttisesti illallisella Burger Kingis ja sitte vähä soosailua parin kaverin kans. Turuushan on (ollu) muun muaas sen nimisiä juottoloita ku Pankki, Koulu, Apteekki, Vessa, Konttori ja mitähän viä, ni tietysti on myös oltava baari, jonka nimi on Baari. Siä me sitte istuskeltiin. Voi kyl olla, että jäi ensimmääseksi ja viimeseksi kerraksi. Kuten kaverin mies asian ilimasi käytyänsä baaritiskillä hakemas lisää virvokkeita, että "Tää on niin paljon noita hipstereitä ettei meinaa sekaan mahtua." Mut joo, ehtoo oli kuitenki ihan kiva, mut seuraava aamu ei niinkää. Päätäki jyskytti heti ku silimänsä aukasi. 

Ku tultiin tuos ehtoopäivän puolella kotia vapauttaan äijän porukat lapsenvahtituurista, Sisu vaikutti heti vähä ourolta. Se oli kuulemma ollu jo hetken aikaa tosi väsyneen olonen. Mittasin siltä kuumeen: 38,8 astetta. Joskus muksuilla kuumeesta huolimati piisaa virtaa ku pienes kyläs, mut nyt oli vuoros sellanen kuume, joka vei elohiiren sängyn, tai paremminki sohovan pohojalle. Varattiin aika lekurille, ku äijän pitää saada töihin lääkärintodistus, jos se on kipeitten tenavien takia töistä pois. Kohta tän jäläkeen Sisu yrjös sohovalle.

Lekurireissu sentäs suju iliman kommelluksia, ja kysees oli justihin se mitä olin vähä pelijännykki: influenssa. Pikku potilas on koko ehtoon vaan loikonu sohovalla ja on yrjönny pihalle kaiken minkä on suuhunsa laittanu. En tiä mitenkä influenssa tarttuu laatan välityksellä, mutta jos mä tän eritehelevetin jäläkeen viä säilyn iliman tartuntaa ni pistän kyllä loton vetähän. Ei täs ny muuten, mut tulevana viikonloppuna olis jo pitkään suunniteltu tyttöjen retki, ja jos joko äijä taikka mä ollahan influenssan kouris täs kohta ni jää kyllä reissut reissaamatta ja se olis kyllä tosi perseestä, kun useimpia tuolle retkelle osallistujia ei tuu kovinkaa usein nähtyä. Tai no ketähän oman perheen ulukopuolisia mä ny muutenkaa voisin sanoo näkeväni "usein", en varmaan ketää...

Muutenki on kyllä ollu perkeleen vastustava päivä. Sen lisäks, että oon saanu jynssätä oksennuksia pitkin huonekaluja, vaatteita ja laattioita, ni on pitäny siivoilla myös pariin kertaan pitkin keittiöö levinnyttä limsaa ja lisäksi keittiön ja kodinhoitohuoneen oviaukos oleva turvaportti jäi mulle kätehen :D Pyykkivuori on ollu sattuneesta syystä melekonen vallotettava ja jostain perkeleen periaatteellisesta syystä päätin syörä pelekkää jauhelihaa siinä kun muut särpi jauhiksensa pitsan päällä... Lisäks väsymys on ollu tänään erityisen armotonta, vaikka makoolin puo homees meleki puoleen päivään. Ei tähän kyllä mikää uni tunnu auttavan muutenkaa, varmaan elimistö jo lopullisesti pilalla ku arkisin nukkuu meleki joka yö vajaat 6 tuntia. Sitte ku tulee viikonloppu ja saa nukkua enemmän, ni sitte on vain entistäki uupuneempi. Voi vittu, nukuin niin että ihan väsährin - niinkö se meneeki?

No, ei kai tää nuupahrus parane muulla ku menemällä maate, ja toivomalla, et täs olis itte kukin huomenna vähä virkosempi. Niin eikä sitte mitää helevetin murhaajaunia ens yönä, kiitos!!!

keskiviikko, 6. tammikuu 2016

Pullaton tammikuu

Joulukuun puolivälis heitin karkkilakkoni romukoppaan ja sehän oliki sitte ihan tajutonta suklaan mättämistä kuukauren loppuun asti. En mä ny ehkä ihan joka päivä tainnu karkkia vetää, mutta melekeen kumminki. Niin ja tietenki kaikkien joulun konvehtilootien takia oli pakko itte uhurautua ja kantaa kortensa kekohon, että täytyy nää ny huolehtia että tulevat syöryyksi pois, ennenku tammikuus taas karkkilakko alakaa uuresta. 

Mä oon täs jo aika kauvan pitäny tämmöstä yks karkkipäivä kuukaures -tyyppistä karkkilakkoo. Joskus jopa jätin karkkipäivän välihin kun ei ollu mitää järkevää syytä. Tarkotan, et mulle "järkevä syy syörä karkkia" on vaikkapa jotku pippalot, mökkiretki tai juhlat, mihinä karkkia on tarjolla. Joskus juhulien puuttees mä järkkäsin sitte ihan itte ittelleni karkkipäiviä ja niis ny ei ollu enää mitää tolokkua, kun piti enste ostaa sitä päivää varte järkyttävät jemmat sitä mässytettävää ja sitte se oli sellasta tajutonta vetämistä, eli heti kauheet överit jo aamusta, ja ku pahin ällötys oli ohi, ni eiku lisää vaan ääntä kohore. Sitte mietiin, että vittuako mä lakkoilen tälleen, jos mä kuitenki sitte yhyres päiväs vetäsen sen kuukauren satsin kerralla.

Mut joo, mulle jotenki mystisesti sopii lakot ja se syksyinen CellReset-kokeiluki oli ihan hyvä, siis siihen asti, kun oli paperilla tarkat ohojeet, että tätä syöt ja tän verta. Heti ku mulle antaa ns. vapaat käret, ni mähän otan niitä vapauksia sitte kaksin käsin oikeen. Mä en vaan opi syömään kohtuullisesti iliman, että rajotan eres jotaki. Kun vaahrotaan, että pitäs vaan oppia syömään "rennosti", ni mun tapaukses se tarkottaa sitä, että heivataan vaan kaikki säännöt rennosti vittuun ja porsastellaan rennosti kuinka sattuu (ja varsinki mätetään sitä makiaa misä tahansa muodos ja kilokaupalla) ja paino nousee ku raketti. Just äsköönen joulu oli tästä oikeen malliesimerkkien prototyyppien esikuvien äiti, isä ja jeesus. 

Niinpä mä jo hyvis ajois ennen joulua päätin, että tänä vuonna pistetään painonnousulle taas vaihteeks kampoihin ja karkkilakon lisäks vietän ns. pullattoman tammikuun. Ennenhän karkkilakko on koskenu siis vain karkkia ja sipsejä (plus jotain suolapähkinöitä yms), ja sitte oon saanu kuulla irvailua et toi on ihan ittensä huijaamista, et kieltäydyt karkista mut syöt kuitenki kaikenmaailman leipomuksia. No joo, mut enpähän leipomusten LISÄKSI syö karkkia, kai seki parempi on. Mut nyt mä kokeilen leikkiä totaalikieltäytyjää tammikuun ajan. Ainaki määrättyjen asioiren suhteen. 

Ja mitä nää määrätyt asiat ny sitte on? Mä en yritäkkää välttää täyrellisesti kaikkia maailman makeita juttuja. Tänään söin saatananmoisen kasan hedelmäsalaattia ja ihan olin kuulkaa törkeesti sinne sotkenu semmosen kaupan hedelmäcocktail-purkin sisälmykset sekahan! Varmaan kauheeta ittensä huijaamista tuoki jonku mielestä, mut pointti onki siinä, et jos mulla on kotona hedelmiä tai hedelmäsäilykkehiä, ni mä en ala ahamia niitä ku puolijauhoonen silloon ku tekee mieli jotaki herkkuja. Toista on jonku keksipaketin kans, etenki jos joku onnetoon on menny sen avaahan!

Joulun välipäivinä pitiki viä yks avattu keksipaketti tyhyjätä ihan silleen pois mua kiusaamasta, jotta mä jotenki jaksaisin tän kuun sietää niitä keksipakettia, mitä ei oo viä avattu. Mä siis koitan selevitä tän kuun iliman keksiä sun muita leivonnaisia. Mä oon vähä miettiny, että misä raja menis suolasten leipomusten suhteen. Mähän alotin tän vuoden rempseesti pitsaa syömällä, koska sehän ny on ihan ruokaa. Ei mitää kevyttä, mutta ruokaa. Tän vuoden toisena päivänä söin ranskanperunoota, ruokaa neki on eikä mitää kahavipöyrän herkkuja :D Et ehkä raja menee sit jossain suolasis piirakois tai semmosis, mitä ei yleensä syörä ruuaksi vaan josaki kekkereillä. Ja jos josaki kahavilas asioin, ni valkkaan sit jonku leivän niinku tänään, vaikka senki välis oli jotku jumalattomat majoneesisörsselit. Mut en ainakaa ottanu sitä pikkupitsaa tai vastaavaa. 

Jäätölön jättäminen pois tammikuun aijaksi ei oo temppu eikä mikää, koska mun jäden vetäminen painottuu aika hyvin nuolle kesäkuukausille - ja niitä jäätelöpäiviäki oon vähä koittanu jotenki rajata, koska muuten sitä tulis vedettyä vähä joka päivä... Myöskää sokeroitujen limpparien tai mehun kans ei oo ongelmaa, koska en niitä kovinkaa usein juo muutenkaa. En mä juo eres light-limsoja kovin usein. Energiajuomat on mun pienoinen pahe, mut niistäki käytän vaan jotaki vähäkalorisia versioita, joten en oo niitä ruvennu jättään pois luvusta, kun mun pahimmat koetinkivet on kuitenki tua syömä- eikä suinkaa juomapuolella!

Mä tempasin tän viikon alakuun pari CellReset-kuurin tyylistä suolatonta ja lähes sokeritonta päivää ni johan lähti meleki puolentoista kiloo turvotusta! Tänä aamuna kesti taas jotenki kattoo naamaansa peilistä kun pysty varmuurella sanohon, että kyllä se ihan ihimisen naama on, eikä mikää jalakapallo. Mut pikkusen olis viä työsarkaa et saa vaakalukeman sille tasolle, mihinä se meleko pitkään tuos jo oliki. Tulevan viikonlopun laivareissu ei ainakaa auta siinä yhtää, mä ku en sentäs mihkää tipattomalle oo ryhtyny..! 

Mut saa nähärä, onko tästä kuukauresta mihkää, vai keksinkö mä vain mitä eriskummallisempia kiertoteitä, kuten vaikka et rupian syömähän jotaki rusinoota pakettikaupalla siitä riemusta, et ne ei oo karkkia eikä niitä oo kukaa leiponu :D 

sunnuntai, 3. tammikuu 2016

Mitä tapahtui vuonna 2015?

Hupsista saatana, vuosi otti ja vaihtu tuosta nuon vaan ja s'olis taas aika kattoo hetki taa päin ennenku alakaa sihtaahan pikemminki etiäppäin. 

Alakuvuosi kulu työttömänä kärvistelles. Mukulat oli osapäivähoiros tuona aikana ja siunaantunutta vapaa-aikaa hyörynsin mietimällä kuumeisesti, että mistähän mä ny työtä oikeen saan. Lisäksi lenkkeilin ahkerasti ja myin kaikenmoista kampetta kirpparilla, ja erinäisistä myyntijaksoista jäiki ihan kivasti kätehen ja mikä ihaninta, sai peräkammariin kertynyttä "myyn näitä sit joskus kirpparilla"-tavaravuorta merkittävästi pienennettyä. 

Kun työttömyyspätkä rupes olehen noin puolen vuoden ikäänen ja ottaan kasvanu k*rpä ainaki puolen metrin mittaanen, pääsin työhaastatteluun vanahaan tuttuun työpaikkaan, eli just sinne, mistä olin kohta puoli vuotta ollu pois. Sitte kävi niin onnellisesti, että sain sen työn, ja se kyllä pelasti mut kunnon kilahdukselta. Miten onkaa mahtavaa, kun jokku ihimiset, joitten ei oo ikäpäivänä tarttenu kokee työttömyyttä, on sitä mieltä, että eikse oo vähä ku lomaa kun on pätkän aikaa pois työelämästä? Mut mikä loma se sellanen on, jonka kestosta ei oo mitää tietoo ja jonka aikana ei kuitenkaa pisemmän päälle oo varaa teherä mitää semmosta, mitä ihimiset ny yleensä lomillaan puuhailee?

No, työt alako maalis-huhtikuun vaihtees ja työtä oli luvas vuoden mittasen vuorotteluvapaan aijaksi. Uus työtehtävä oli oikein kiva niin kauvan kun sitä kesti - nimittäin syyskuun aluus pääsin vaihtaan sijaisuuresta toiseen, eli en ollukkaa enää vuorotteluvapaan vaan äitiysvapaan tuuraaja! Mun ei siis tartte viä huhtikuus jäärä työttömäksi taas, vaan työtä on tiedos ny ainaki tän vuoden syyskuulle! Uuren työtehtävän hyvä ja samalla ehkä huono puoli on työn sillisalaattimainen sisältö sekä se, että uutta asiaa tulee pikkuhiljaa koko ajan. Meinaan huono siinä mieles, että varmaan taas käy niinku erellisenki työsiivun loppupuolella, että siinä vaihees kun alakaa olla sellanen fiilis, että kyllä täs ny on jo nähty niin monenmoista että paletti alakais olla silleen vähintäänki kohtalaasesti kasas, ni tadaa, sitte työ jo loppuuki. 

Mut mitä sit tapahtu huhtikuun ja syyskuun välis? No mähän nautin tietysti työn ilosta täysin siemauksin, mistäpä muustakaa olisin nauttinu ku ei mitää kesälomaakaa ollu! Ei vaan, olihan siinä sivus monenmoista muutaki, niin kivaa ku vähemmänki kivaa. Jäläkimmäisestä esimerkkiinä yks kpl oksennustauteja sekä yks kappale kissan sairastumisia, mutta onneks molemmat vaivat oli ohimeneviä. Ja niitä kivoja asioita oli vaikkapa pinkki tukka, jonka piti olla kesäväri, mutta joka jumittaa mun pääs aina vaan, vähä niinku olokavarres jumittaa uus tatskaki, tosin tatskathan ny on jumitukseen tarkotettujaki. Muita kesän kivoja juttuja oli Nigthwishin konserttireissu, hyvä marjasato sekä loppukesän taikka pikemminki alakusyksyn ihanteellinen sää, kun muuten kesällä ei hirveesti tarttenu kuumuuresta eikä kuivuuresta kärsiä...

Loppuvuonna jo pitkään epäilty asia sai vahavistuksen ihan paperilla, ja meistä tuli ns. erityislapsen vanhemmat. Tai tottakai me sitä ollaan oltu koko ajan mitä tätä vanahemmuutta on kestäny. Et loppuvuosi siis oli vähä sekavaa ja harmahtavaa aikaa muunki ku kelien puolesta. 

Kämpän myyntiajatukset on ollu jäis, mut kattoo ny, mitä tuleman pitää. Töihin pääsy vähenti oleellisesti kyrpiintymistä ihan kaikkeen, mut ei kuitenkaa siirtäny tätä luukkua sijainniltansa mihkää... vaikka eihän me toisaalta enää asuta mettän keskellä, koska tästä ympäriltä hakattiin kaikki mettät matalaksi keväällä :D

Uuteen vuoteen olis sen suuntasia tavotteista, että tammikuus annan kyytiä joulu- tai rehellisesti sanottuna syysläskeille viettämällä "pullattoman tammikuun", eli hampaita kiristellen kieltäyryn leivonnaisista, sipseistä, sokerilimsoista, jäätölöstä ja sen semmosista nannoista ja tietysti pitkään jatkunu, paitsi puolisen kuukautta "joulutauolla" ollu karkkilakko käynnistyy tai siis käynnisty jo uuresta. Ja KYLLÄ, karkkilakko koskee tietysti myös suklaata, jos ei joku viä tajunnu sitä, että suklaakin on karkkia ;) Kun siis oon karkkilakkoilullani lesoillu Facebookissa, oon saanu huomata, että toiset tekee eron karkin ja suklaan välille, toisin ku mä. 

Ja muuten olis tavotteena suoriutua töis niin hyvin ku suinki osaan, ja jottei edes olisi taas kerran mustaaki mustempi syksy, ni toiveena olis tietysti pystyä estään tavalla tai toisella työelämän kuoleentuminen, kun nykynen työsoppari syyskuus umpeutuu. 

Mut tänään viimmein tuli Maskuunki talavi, ainaki hetkellisesti. Tänään tultiin kotio joulureissulta, ku oltiin tuos reipas viikko porukoilla, ja tänään vihiroon on sen verta tuprahdellu lunta, että on maa valakosena. Huomenna meinaan astahtaa vaakalle, katsastaa purotettavien kilojen määrän ja lopputuloksen paljastuttua kiroilen niin että ensimmäinen parisataa grammaa haihtuu jo ruokottomuuksien mukana ilimaan. Sitte taas penskat päiväkotiin, itte pirtsakkana (hah hah...) duuniin ja toivon, että töis ei kovin taajahan tuotaasi herkkuja tarjolle taukohuoneeseen tammikuun aikana mua kiusaahan :D

sunnuntai, 20. joulukuu 2015

No onkos tullut kesä...

Viimme vuonna tempasin vuoden viimisen fillarilenkin josain joulukuun alakupäivinä, kunnes keliolosuhteet pakotti pistään mankelin talaviteloolle. En olis uskonu, että tänä vuonna saan jo pistää paremmaksi, kun vuoden (toistaseks?) vika pyörääly tuli suoritettua eileen, eli 19.12. mitä parhaimman kelin vallites: aurinko paisto pilivettömältä taivaalta, joskin aika matalalta, ja lämpötila oli jotain +5 astetta. Tänään aurinko ei näyttäytyny, mutta lämpötila oli joku +11. Vähä siis samanmoinen keli ku toissa juhannuksena, paitsi et tais olla jopa pari astetta lämpösempää.

Jees, mut en mä ny jaksa säästä pauhata, paitsi helteellä, koska se vituttaa mua ihan oikeesti. Emmä ny tietty väitä nauttivani täysin siemauksin tämmösestä pimiästä, lumettomasta rapatalavestakaa, mutta kyllä tän ny jotenki kestää (ehkä). Eihän täs oo enää ku pari vaivaasta päivää ni sitte alakaa jo päiväki taas piteneen! Sisun ja Urhon voimalla vaan eteenpäin!

Kun näin näppärästi sain aiheen käännettyä Sisuun, ni mainittavahan on tietysti se, kuinka Ässä saavutti tuos jo 4 vuoden iän. Synttärijuhulien ensimmäänen osa vietettiin parisen päivää ennen virallista syntymäpäivää, ja sankari tuumi vanhenemisestaan seuraavasti: "Minä en ole vielä neljävuotias. Minä olen ALLE neljävuotias. Mutta sitten kun minä täytän neljä vuotta, minä olen alle viisivuotias!" On se terävä jätkä kuulkaa :)

Mä en kauheesti tykkää tenavien livulla keulia, mutta toisaalta, olis se ehkä ihan kivaa vaihtelua siihen, kun useimmiten tulee paasattua vaan siitä, mistä milloonki oon saanu harmaita haivenia klopohoni mukulooren tempauksien taikka uppiniskasuuren tähäre. Eli jos Sisuki osaa olla varsin helevetin kovapäinen, ni käyttää se sitä päätänsä muuhunki ku källien tekohon: vähä ennen synttäripäiväänsä se oppi lukemaan. No, Urhohan Sisun on jo niin vieny mukanansa kirjainten ja kirjojen, ja tällä hetkellä etenki Aku Ankka -lehtien mailmahan, että isoveikkaa on kiittäminen tästä tairosta.

Aku Ankka -lehtiä puolestaan saa kiittää siitä, että joululahajaksi poijat on toivonu muun muaas seuraavat vaatekappaleet: Liivi ja viitta. Sällit villiinty ihan täysin kun Aku Ankas oli vähä aikaa sitte joku varmaan neliosanen jatkokertomus, johona seikkaili Super-Hessu. Siitähän tuli poikien suuri sankari yhtäkkiä. Ja sillon ku Hessu on ihan normihessu ni sillähän on päällä liivi, ja sitten kun se syö superpähkinöötä ja muuttuu Super-Hessuksi ni se saa päällensä viitan. Tää siis selittää nää lahajatoiveet. On siinä joulupukki saanu vähä raapia päätänsä että on saanu kyseiset toiveet täytettyä, katotaan ny onko jätkät yhtää tyytyväisiä lopputulokseen, ku pukki joutu vähä soveltaan.

Tänään kävästiin tuos kylällä yhyres joulutapahtumas. Tulipa kerranki lähärettyä, useinki on ollu mieles että vois joskus tän kyläyhyristyksen kinkereihin koittaa osallistua, mutta aika usein on ollu jotaki muuta samaan aikaan. No nyt sitte mentiin ku viä tuosta naapurustosta oli yhyret tutut kans tulos, vaikka tää mahtavan jouluisa keli aamun vesisateineen oli jo vesittää suunnitelmat (kysees oli pääosin ulukoilimatapahtuma). No, hetkittäin oli taas vähä tämmöstä, et "Oi miksi lähdinkään" kun Urho marisi marisemasta päästyänsä että haluaa takasi kotio. Ei sitä mitkää tommoset tapahtumat kiinnosta tippaakaa, ja Sisu sitte yleensä ottaa mallia ja kieltäytyy kans peräs vähä kaikesta. Niin et oo siinä sitte sosiaalinen, kun muut kylän tenavat laukkaa keppihevosilla ympäri pihaa ja oma jäläkikasvu vain tuijottaa mieluummin läheises grillikatokses loimuavaa nuotioo. Ei sillä, ei tulen tuijottamises silleen mitää vikaa oo mutta joskus sitä tuntee asuvansa josain kuplas. Siis sen lisäksi, että asutaan aivan mettäs.

Mut joo, ennenku taas vaivun synkistelyyn ni vaihretaas sävyä: Tänään sain hellyyrenosoituksen Urholta, erittäin Urhomaiseen tapaan. Tämä tuli keittiös halaahan mua ja sanoi, että "minun päästäni tuli sydän." Sitte Urho viisas mun takana tiskipöyrällä olevaa Viivi&Wagner -mukia, mihinä kyseiset hahmot halaa toisiansa ja niitten päiren yläpuolella oli piirrettyinä syrämmen kuvat <3

Sisu sen sijaan sano mulle yks päivä, että "Äiti, sinä olet laiha lihava!" Ja minuutti sen jäläkeen Sisu täsmensi: "Äiti, sinä olet vaan lihava!" :D Joo joo, tunnustan! Annoin loppuvuoden osalta piupaut karkkilakolleni ja oonki mättäny konvehtia kaksin käsin. Mut onhan sitä ny järjestettävä ittellensä vähä haastetta ens vuodeksi, ku ottaa tavotteeksi karistaa joulukilonsa pois! Mut jos kelit jatkuu tämmösinä, voinpahan karistaa joulusuklaita persauksiltani pyöräällen!