tiistai, 16. syyskuu 2014

Paluu tyhjäntoimittajaksi

Tänään varmistu se mitä olin pelijännykki, eli mun työsopimusta ei jatketa tän kuun perästä enää. No, ei siis mikää yllättävä juttu, mutta kyrpii se silti, ku viä vähä aikaa sitte oli eres pienen pientä maharollisuurentynkää että olis voinu ainaki lyhkästä jatkoo ollakki. Mut näillä mennään, taas vaihteeks. 

Ehkä tätä asiaa on jo mielesänsä keriinny vatvohon ja vitutteleen niin paljo, ettei oikeen irtoo mitää nasevaa sanottavaa. Olipahan vaan kiva hetken aikaa olla tyytyväänen elämäänsä ja siihen että ylipäätänsä OLI jotaki elämää. 

Tasan kaharen viikon päästä oon näihin aikoihin varmaan menos nukkuun kans ja seuraavana päivänä heräänki pitkästä aikaa ensimmääseen työttömyyspäivään. Voi vittu, siitä kyllä varmaan taas alakaa oikeen elämäni huippujakso. Ja pitääki olla viä just tämmönen aika vuodesta, ku muutenki on pimiää ja ankiammaksi menee. 

Muutenki täs on ollu vähä muresta, meinaan oma terveyrentila hiukka reistaa, mut kerron siitä sit joskus lisää jahka sais enste ittekki seleville että mikä helevetti täs ny oikeen sakkaa. Äijä arveli, että mä oon vaan ressannu liikaa näistä työkoukeroosta, mutta sitä mä en kyllä usko. Tietenki tää epävarmuus on ollu vituttavaa, mutta itte työstä mä oon kyllä suorastaan nauttinu. 

Huokaus. Jos sitä vaikka lähtis itkeen ittensä uneen. 

torstai, 11. syyskuu 2014

Kasvu- eiku kutistumistarinaa

Sori heti kättelys että mä taas tuuppaan ruutuun jotain typeriä kuvia ittestäni ja että jos jotaki paremman näköstä kaipaatte silimienne etehen ni olokaa hyvät, netti on maharollisuuksia täynnä. Ettikää vaikka joku fitness-rehentelyploki, voitte nähärä jopa hieman lihaksia, joita on huolellisesti reenattu kanniskelemalla kameraa ympäri kuntosalia. Mä ku en jaksa lähtiä merta eremmä kalahan, oon tyytyny räpsihin tai räpsityttähän ittestäni kuvia lähinnä koto-oloos. 

Tää on vaan mulle, ikuselle pyllerölle melekeenpä ennenkokematonta olotilaa, että mä kerranki täs elämäs tunnen olevani ensinnäki eres vähä josaki muuski kunnos ku rapa-sellases plus että viimeinki peiliin kattominen saa aikaan pääsääntösesti positiivisia ajatuksia eikä sitä ainaasta voi vittua ja hyi saatanaa. Epäälemättä moni aattelee nuota jäläkimmääsiä erelleen mut nähtyänsä, mutta jotain on varmaan naksahtanu sikäliki enempi kohorillensa ku huomaan ajattelevani, että AIVA SAMA! Mä oon tämmönen ja muut on tommosia. Ei kai siinä sen kummempaa. 

Löysin koneen uumenista eräänki kuvatuksen, joka on otettu pian Sisun syntymän jäläkeen, eli kaikki oleelliset raskauskilot (ihan niiden tavallistenki  ylikilojen lisäksi) on talles jne, ja jo pelekästään tissit paino siihen aikaan ainaki kuus kiloo, enkä tarkota että yhteensä. Oikianpuolooses kuvas on sama taistelupari noin kaks ja puoli vuotta myöhemmin. Molemmilla on tukka vähä venahtanu, mutta muunmoista kasvua ei onneksi ookkaa tapahtunu muutaku tuos pienemmäs tyypis. 

IMG_8376muok-normal.jpg IMG_0370muok-normal.jpg

Jutun kruunuksi pistän tietysti viä tuoreen kuvan joka on ah niin ajan hengen mukaasesti räpsäästy ihan itte peilin kautta. 

IMG_0718muok-normal.jpg

Mä muistan viä joskus Sisun synnyttyä miettineeni, että joo en mä tästä varmaan ikinä kauheesti tuu laihtuun, sit ostin jonku uuren retun ja olin jopa ihan olevinani tyytyväinen tilanteeseen et jes nytpä minä päätän olla sinut makkaroitteni kans enkä ota mitää laihtumispaineita. Joo-o, jos olisin pitäny tuon elämänasenteen ni paljokohan mä nyt painaasinkaa - ja pystyysinkö eres puolivakavalla naamalla väittähän, että oon tyytyväänen, mitäs "parista" liikakilosta..! 

Emmä mikää riukutikku oo enkä semmoseksi eres tuu vaikka tekisin mitä ku on vähä tämmöstä latohartia- ja hehtaaripersevikaa. Jos olisin tosissani laiha, pärjäisin varmaan hyvin siinä villitykses, minkä kuulemma jokku teinit on keksiny, et ku pistää jalat yhteen ni reisien välihin pitää silti jäärä kolo ku erestä päin kattoo (enkä tarkota ny sitä yhtä tiettyä koloo mikä yleensä ämmiltä reisien välistä löytyy paino sitte minkä verta hyvänsä!). Mulla on lantio jo sen verta leviää tekoo että jos reisis ei olsi pläskiä ni millä mä neki yhteen kunnolla pusertaisin, kun ne on kiinnittyneenä niin kauvas toisistansa :D 

Jos joku ny aattelee, että voi jeesuksen itteensä täynnä oleva (ruma) akka, ni senkus vaan, mutta siitä huolimatta tän(kää) kiriotuksen tarkotus ei oo mikää pröystääly, vaan haluan yrittää taltioira eres pienen palan tätä onnistumisen iloo, parantunutta itsetuntoo ja hyvää oloo, jos se vaikka auttaas mua joskus myöhemmin palaahan ruotuun jos ja kun tulee sellasiaki vaiheita taas etehen, ettei huvittasi nostaa puota penkistä muutaku jääkaapilla käymisen tähäre ja muutenki kaikki vituttaa. 

Jääkaapilla käymisestä tuliki mieleen, että mun keväällä alottamani, tai pikemminki jatkamani karkkilakko olis päättyny tän kuun aluus, mutta päätin ny viä jatka hyvin sujunutta lakkoo ainaki marraskuun loppuhun asti samoilla säännöillä, että kuus on yks karkkipäivä (jolloin myös sipsit jne sallitaan) ja tarvittaes pari jäätölöpäivää viä erikseen. Joulukuus mä kyllä meinaan vähä lieventää sääntöjä ku kuitenki puskee konvehtia joka nurkan takaa, ei täs ny kuitenkaa oo tarkotus ittiänsä hengiltä piinata!

Yks päivä tuos mä heitin kaapista helevettiin kuudet housut. No okei emmä niitä menehen heittäny, tosiasias mä vaan siirsin ne aktiivikäytös olevien rytkyjen loorasta vaan toiseen kaappiin orottaan, jos se päivä joskus valakenis että sais aikaseks varata jonku kirpparipöyrän ja että sieltä viä joku jopa ostaas mun vanahoja lumppuja. Kokolappuja tuijottaen suurimmat pökät oli kokoo 46 ja olihan ne ny ehkä jo aika pistääkki pois ku täs parin viimme viikon aikana oon hankkinu parit uuret housut kokoo 38 tai 40. Ihan itteeki hämmästyttää, oonkohan mä eres syntymäni hetkellä mahtunu 38-kokosiin kuteisiin :D 

Ja mainittakoot muute viä tuosta mun uuresta harrastuksesta mistä viimmeksi kiriotin, että ei olis kannattanu antaa verkkaasen taharin hämätä: tänään on meinaan ehtoota kohti tullu keskikroppa aiva saatanan kipiäksi! Aamulla viä kuvittelin, että eihän se jumppa tainnu tuntua misää, mutta oi miten vääräs olinkaa, kerranki! Ja silloonki hyvällä tavalla! Ehkä mun pötsilihakset on vaan ollu niin kauvan toimettomina ja laiskoona, että niitten kesti kokonaisen vuorokauren älytä, että hei täshän on ny suoritettu joku liikuntasuoritus, nyt siis kuuluu kipeytyä...

Mut nyt suihkuun ja maata, ni jaksaa osallistua viikonlopun vähä toisenmoisiin "urheilu"tapahtumiin. Perjantaina pitäs mennä kuoron mukana esiintyhyn ja lauvantaina meen yksiin bileisiin. Ou jea, on tää elämä välillä ihan mahtavaaki!

keskiviikko, 10. syyskuu 2014

Uusi harrastus

Mä ku oon hiukka ruvennu pitähän huolta kunnostani, ni kohta tarttis varmaan alakaa huolehtia myös mun pääni sekoomisesta, ku mä tuos vähä aikaa sitte menin ja ilimottauruin johki JUMPPAAN! Hei hah hah, minä johonaki ryhymäliikuntatunnilla, voi ristus perkele!

Se jumppa alako tänään ja se siis oli ihan vaan "jumppaa", eikä mitää ulukomaankielisillä trendisanoilla kuorrutettua bullshittiä. Mä kyllä vähä osasin aavistella, että näinki vanhanaikanen lajivalinta on houkutellu paikalle pääasias mua meleko reippaasti vanahempia akkoja eikä siä jumpas ny meno sikäli päätä huimannu, että ei siä riehuttu hikipäis mutta kyllä mä silti aavistelen, että huomenna saattaa jokku reisi- ja mahaläskien uumenis vuosia uinuneet lihaksentyngät ilimootella olevansa sittekki hengis. Ja hei mikä riemastuttavinta, taustamusana ei suinkaa luukutettu mitää uusinta discopoppia vaan mankkarista pauhas jotaki kasari-iskelmää :D Ou jee. Kyllä taas metalliämmän syrän lämpes. 

Se hieno puoli tuos tänpäiväses jumpas oli, että liikkeet oli sen verta simppeleitä että tämmönen jumppakarsastajaki pysy kärryyllä. Ku joskus monta vuotta sitte kävin kaverin kans josaki vähä nuorekkaammilla jumppa(?)tunniilla ni puolet ajasta meni siihen, ku mä koitin arvailla, että mikähän saatanan askelkuvioliikesarjahytkytys ny olikaa joku greippi tai banaani tai mitähän vittuja ne termit olikaa mitä niistä vemputuksista käytettiin. Et olisin tarttenu enste jonku sanasto- ja alakeiskurssin ni ei olisi neki tunnit tärvääntyny sätkies ihan väärään suuntaan. Et ehkä täs vaihees kun mä opettelen sietään tommosia joukkohikoiluhommeleita ni on paree että siä saa vain keskittyä siihen hikoiluun eikä ajattelemiseen. 

Tää jumppaharraste oli siis ennakointia tulevan talaven varalle, ku mun pyörääly lopahtaa siihen paikkaan ku rupiaa tiet vetähän jäähän ja aattelin, että jotaki korviketta on keksittävä, vaikka sitte vähä huonompaaki, ku pelekkä kävelyllä käyminen on pisemmän päälle aika puulta maistuvaa, varsinki talavisin. Mut jos ens talavena vaikka näkyys vaihteeksi vähä luntaki, ni tiä vaikka nostattais vähä hulluusastetta ja ostais sukset!!! 

sunnuntai, 7. syyskuu 2014

Arki yhtä paskaa...

...meinaan meirän Sisun uus lempisana on PASKA, ja sitä sanaahan sitte viljellään oikeen rakkaurella! Semmosta sanaa taikka asiayhteyttä ei ookkaa, minkä kaveriksi ei sopisi "paska". Urho on paska, äiti on paska, ruoka on niin paskaa, paska ankka, mä meen nyt vessaan paskalle, sinä olet paskahousu, ulkona on ihan paskaa... Listasta ei enää puutu ku mun lempilauseeni eli kaikki on paskaa paitsi kusi (ja seki on aika perseestä). 

Mistähän helevetin vitusta tuo mukula onki nuon pahasuiseksi oppinukki?! Ja tähärellisempi kysymys olis, että millä mä oikeen saisin pikkukoijarin elähän siinä luulos, että sarattaminen on ihan tyhymää hommaa eikä pätkääkää hauskaa ja et ihan hyvin vois lopettaa koko touhun ny ainaki 10 vuodeksi edes? Ehhe heh, ihan yhtä uskottavaa pistää meikäläänen vastustaan kiroilua ku pistää joku pultsari paasaahan raittiuren puolesta. 

Joku on joskus neuvonu, että kun muksu laukasee jotain tökeröö, kannattaa olla ku ei huomaasikkaa ni kohta moinen unohtuu ku ei sillä saanukkaa mitää kalabaliikkia aikaan. No joo, toimis varmaan jos kämpäs ei olsi ku yks tenava, mutta minkäs sitte teet ku pienempi mollaa isompaansa paskaksi joka kääntees, isompi kantelee äitille tai sitte isompi innostuu heittähän pienemmälle takasi jotaki yhtä paskaa ni milläs perkeleellä oot niinku ei mitää olisi tapahtunu?

No, kai tää on tätä sarjaa, että "Sitä saa mitä tilaa", kai täs olis jo aikaa sitte tarttenu asentaa omaan kitahan joku kirosanasuodatin, mutta myöhästä se ny on pyllistellä silloon ku se kuuluisa PASKA on jo housuus! Sitte taas ku Urho ei juuri ollenkaa välitä toistella kuulemiansa kirouksia, paitsi lähinnä sillon kun se intoutuu Sisun kans kilipasille, että kumpi keksi paskamaisemman paskavitsin, ni ehkä sitä on oppinu turhan varomattomaksi - ja ku Sisu on viä luonteeltansa tuommonen kierä ku korkkiruuvvi ja keksii kyllä kaikki maharolliset källit ni sehän on suorastaan ihime ettei s'oo viä keksiny ruveta jankkaahan mitää paskaa rumempaa sanaa. 

Eileen ku Sisu taas oikeen jauho paskaa kesken iltatoimien, mä uhkaalin että jos viä sanot yhyrenki paskan, ni iltasatu jää sitte lukematta! Sisu vastas siihen totisena, että "En sano enää yhtään paskoja". Ja jotta paska äiti olis tajunnu varmasti, se piti viä toistaa parihin kertahan. Juu jees kiitos, juuri tätähän täs hajettiin :D

Odotan innolla, koskahan ensimmääsen kerran päiväkodista lähetetään terveisiä, että Sisu on siä puhunu paskaa. Sitte varmaan on odotettavis joku julukinen nolaus kun poika lausahtaa parhaat repliikkinsä josaki ihimisten ilimoolla. Tänään yks mamma vähä hymähteli jo pelekästään siitä riemusta, ku Urho tierusteli multa kaupas suureen ääneen, että "Äiti, oletko sinä nainen?" Et millai ne mummeleitten pärstävärkit siinä kohtaa venahtaa kun parivuotias pänikkä rupiaa jakeleen p-sanojansa?

Mut onneksi Sisu osaa välillä olla vähä herttaasempiki suustansa. Viimme viikonvaihtees se tuli herättähän mua, kömpi mun peiton alle aiva mun kainaloon ja sano: "Minä akastan sinua" :)

keskiviikko, 27. elokuu 2014

Lisää syysjupinoita

Tää on taas näitä päiviä, ku kaikki on (Esterin) perseestä! Vettä sataa ja tympii, eileen mun kävi niin että just ku lähärin pyöräälehen ni rupes satahan ihan huolella ja välttääkseni samaa tapahtumasta tänään, päätin olla menemättä ulukoileen ollenkaa. Ja tais olla ihan hyvä päätös sikäli, että just ku mä ton kielteisen päätöksen tein, rupes ulukoota kuuluhun kova sateen kohina. Kerranki nuon, ihime ettei alaannu aurinko paistaan, siitäki huolimatta että se on jo keriinny laskeen. Toisaalta olis varmaan ollu hiukka semmonen ittensä voittaja -fiilis ku olis vaan menny eres lyhkäsellekki reippailulle, mutta täs mä ny kuppaan, mätän noin kolomatta iltapalaa naamariini ja voittajafiilis on yhtä kaukana ku seuraava kevät. 

Mun työsuhure täytti maanantaina yhyren vuoden, mutta kohta varmaan vietetään sen hautajaasia. Ehkä jotain häviävän pieniä jatkon maharollisuuksia on lyhkäseksi aikaa, mutta esimieski kyllä ihan suoraan sano, että kannattaa varautua siihen, että mitää jatkopalaa ei irtoo. 

Tänään ku työpäivä läheni loppuansa, oli ihan sellanen olo että voi vittu, mä en halua kotio! Siä oli odotettavis vaan normisettiä eli pyykkäystä ja imurointia sekä muksujen rähinöitten selevittelyä. Lisäks kissat, tai luultavimmin Simppa, oli teheny jäätävän kostoiskun siitä hyvästä, että teljettiin mun vaatekomeron liukuovi niin kii, ettei se saatana saa sitä enää auki ja räävi ja karvasta mun vaivaasia lumppujani. No kattipa oli tästä ilimeisesti kimpaantunu sen verta, että oli kämpän kaikki muut liukuovet käyny aukasemas ja pemmastanu kaappien sisältöö maharollisuuksiensa mukaan. Urhon retut oli riepoteltu hyllyiltä alas ja yhyren valokuva-alapuumin kuluma oli syöty ja sen liukuoven vierestä, joka ei ollukkaa auennu, oli tapeettia raastettu suikaleiksi. Vittu. Jos mulla ei nyt olisi yhtäkää elukkaa, ni en takuulla ottaasi ensimmäästäkää ainakaa kymmeneen vuoteen! 

No joo. Sarjassamme "päiviä, jolloin ei kestä pienintäkää vastoinkäymistä". Tätä tupaa imuroires mä mietiin, että mitenkä mukavan vaivatonta elämää se oli asua pienes kerrostalokopperos, siivoomista oli vähemmän eikä postiluukusta tipahrellu harva se päivä toinen toistansa ihimeellisempi laskuja, jotka omakotiasumiseen tavalla tai toisella liittyy. Ei ollu koko aikaa vitutusta siitä, että saatana ku tuoki homma pitäs jotenki rempata ja reirata, mutta ikänä ei kerkiä tai oo rahaa. Täs perhehärdellin pyöritykses sitä vaan haaveilee sellasesta mutkattomasta olemisesta, et olispa ihanaa ku vois vaan keskittyä elämiseen eikä tekemättömien ja saavuttamattomien asioitten märehtimiseen. 

Mut ei hätää, en mä tästä ny mihkää kerrostalohon oo muuttamas. Tällä hetkellä lähimettät tarjoilee pieniä ilonaiheita herkkutattien ja kanttarellien muoros, eli on täs mettäpöyröölys jotaki mukavaaki sentäs, vaikka välistä onki sellanen peleko puos, että kohta tääki tölli varmaan märäntyy ympärille ku ei tän etehen koskaa saa aikaseks teherä mitää.