sunnuntai, 24. huhtikuu 2016

Ihan pikaisesti jotain

Kas vain ja jälleen kerran huomaan, että erellisestä kiriotuksesta on keriinny mennä jo liki kuukausi, vaikka tuntuu ettei siitä ny niin kauvaa oo ku jotaki kuulumisia tänne rustasin... ja just tuolla livulla ei piräkkää mitää kiirusta tulla tänne kiriottaan ku "ihan justiin äsköön mä sinne kiriotin, emmä ny taas näin äkkiä mitää ihimeellistä sinne keksi..."

Kai täs vois aina vaan sanoo et kevättä kohti mennään, kelien puolesta ainaki, vaikka toukokuu onki jo ihan ovella. Muutamat viimme päivät on ainaki taivaalta roiskinu tasaseen tahtiin niin vettä, räntää ku rakeitaki, eikä tosiaan lämpötilat päätä huimaa, ni ei voi sanoo et olis mitkää ihan täyrellisen keväiset fiilikset päällä. 

Ei täs ny muuten oo mitää ihimeellisen tähärellistä ollu, mitä ny yrjötauti rantautu meille erellisviikonloppuna alakaen Sisusta ja kun siitä oli selevitty, ni koko muu porukka örvelsi sitte maanantaista alakaen. Mut nyt mahatauti on meirän osalta onneksi tältä erää ohi, ny on vaan vähä räkätautia vuoros jäläkikasvulla. 

Muksuja käytiin nyt viikonvaihtees uittamas Ikaalisten kylypyläs mun porukoitten kans. Oma merkkipäivä lähenee uhkaavasti ja sen kunniaks on luvas vähä uutta väriä... 

...mut nyt saunahan huuhtaseen kylypylän kloorinkatkut pois ruhosta. Voi kun yhtä helepolla lähtis ruhosta myös viikonlopun aikana syömällä hankittu "uimarengaski" :D Et ei tän ihimeempiä tällä kertaa. 

maanantai, 28. maaliskuu 2016

Kevät!!!

Taas on mennä humpsahtanu kokonainen kuukausi erellisestä kiriotuksesta. Pääsiäänen tuli tuos lusittua aika perinteisin menoin: oltiin taas kerran Isojoella. Mä rupesin oikeen laskehen, että moneskahan vuosi mahto olla putkeen, ku oon pääsiääsenä ollu Isojoella, ni tajusin, että en mä eres muista. Vahava veikkaus on, että joskus vuosituhannen aluus vietin yhyren pääsiääsen Prahas silloosen poikakaverin kans, mut emmä kyllä satavarma oo, oliko se pääsiäänen vai joku muuten vaan pirennetty viikonloppu. Ja sitä tikulla silimään joka menneitä muistelee ja niin erelleen. 

Silloon joskus tuhansia vuosia sitte ku ei viä ollu lapsia, pääsiääsethän oli ku mikkäki monipäivääset festarit, jo hyvis ajois piti tierustella porukoilta, että kai te ny sitte varmasti lähärette johki reissuhun pääsiääsenä. Nykyään meno on hieman muuttunu ja suorastaan rukoillaan äitiltä ja isältä, että äläkää ny vain menkö justiinsa pääsiääsenä mihkää, tai jo jos meette ni jos ny eres yhtenä ehtoona silti kerkiääsitte kattohon nuota mukuloota ni vois mennä johki vähä hilluhun noin niinku kaverien kesken.

Tän vuoden pääsiäisen pyhiinvaellus alako lasten mehuhetkellä, ku serkut ja yks muu kaveri pesueineen tuli porukoitten työ kahavitteleen. Siitä sitte kaverin työ ulukosaunaan ja sieltä kylille toisen kaverin tukikohtaan etkoille ennen paikalliseen kuppilaan siirtymistä. Ja sieltä sitte tanssahtelun, tuttujen moikkailun ja useemman lasillisen jäläkeen pirssillä takasi lähtöruutuun. Sitte lepoo liki puoleenpäivään - ei ny tietenkää muuten niin myöhälle muttaku piti kelloja siirtää.

Levosta tuli mieleen mun univajeen kuittausprokkis mistä kiriotin viimmeksi. Se on nyt lähteny käyntiin ihan hyvin. Tokihan mä muuten olisin mieluusti töis jo seiskalta enkä vasta vähä puoli kahareksan jäläkeen mut näillä mennään. 

Taisin uhota myös että meinaan ihan tuosta nuon vaan karistaa pari kolme kiloo... no voin tän kaiken pääsiääseen liittyvän suklaas rypemisen keskeltä nolona huikata, että en oo aivan viä tavottees eihän tästä tuu hevon vittuakaa! Mutta, mähän meinasin suoriutua tästä urakasta synttäreihini mennes ja viä on meleki kuukausi aikaa, eikä oo eres mitää kinkereitä tiedos hetkeen, ni ehkä täs viä on toiveita päästä eres alakuun. Tai kyllähän mä aina alakuun pääsen harvase päivä :D 

Joo huokaus. Justiin oli pakko taas uhurautua ku Sisu ei jaksanu syörä loppuun Mignon-suklaamunaa... joo voi rakas, äiti voi kyllä auttaa, tuo ne loput mulle vaan... Mut onneks huomenna on uusi päivä! Tänään kävin jo pistämäs vähä läskiin liikettä pyöräillen! Meleki jo vaivuin epätoivoon, että eikö saakkaa avattua fillarikautta viä maaliskuus, mut kerkisimpäs! Eikä täs ny taaskaa kovin pitkää taukoo ollu ku viimme vuonna talutin pyörän talliin viimisen kerran vasta muutama päivä ennen joulua. Hiki tuli ja puo on varmaan huomenna kipiä mut kyllä vain tuli mukavasti virtaa ku on täs jo vähä keriinny taas kyllästyyn pelekkiin kävelylenkkeihin! Kevät on parasta maailmassa, jos ei alakusyksyä lasketa!

sunnuntai, 28. helmikuu 2016

Taisteluun väsymystä vastaan

Jos työttömyysajoista pitää jotaki hyvää kaivella ni se, et sai nukuttua, jos ny aiva mielin määrin mut ainaki riittävästi, jos vaan älys mennä sopivan aikasin maate. Ny ku on taas pian vuoden koittanu hosua tenavat aijoos hoitoon keriitäksensä töihin edes suurinpiirtein seittemän mais, ni arkena yöunelle ei useinkaa tuu mittaa kuutta tuntia enempää. 

Jokasella meistä on takuulla ne tietyt aamutoimet ja -rutiinit mistä ei voi tinkiä, tai on koko päivä pilalla. Jollekki se on kunnon aamupala, jollekki kahavikupponen, jollekki (kuten mulle) huolellinen tukka- ja/tai naamataika, jotta kehtaa lähtiä ihimisten ilimoille tai mitä ny ikänä. Eli ihan loputtomasti en tosta aamusta pysty toimintaa karsihin jotta pystyysin nukkuhun joitain minuutteja pitempään. 

Isompi ongelma täs on ollu se, ku muksut tietty on pitäny herättää aika varahin, jotta voisin olla töis seittemän tienoolla. Sittehän tenavat nukkuu päiväkodis ku murmelit ku lepoaika koittaa, ja sen jäläkeen on turha kuvitellakkaa, että ne ehtoolla nukahtaas ennen kymmentä. Eli jos ehtoosin halajaa jotaki niin sanottua omaa aikaa, ni se on suoraa pois yöunista ja niinpä ku kuvittelee ihan pikku hetken vaan rötvänneensä sohovalla tai vaikkapa käylähtäneensä pikaseen saunas, ni hupsista saatana, kellohan on ykstoista, jos ny heti menis maate ni kerkiääs justiin sen kuus tuntia nukkuun! Hip hei!

Mainittakoot myös viä, että oli ne yöunet minkä mittaset hyvänsä, ni harvoin sitä aikaa saa viettää yhteen putkeen tainnoksis, ku Sisu tuppaa lähes joka yö viereen nukkuun. No, kyllähän se on ihan kiva unikaveri sillon kun se ei kauhiasti kiepu ja potki taikka revi peittoo pois päältä, mut kyllähän just tommosta pientä lieveilimiöö on aika usein havaittavis ku ÄssäHässäkän saa kainaloonsa.

Tää univaje näkyy mukavasti muun muas siinä ku tukka varisee päästä ja mielen valtaa (väsymyksen lisäksi) ihan tajuton makianhimo ja sille ku antaa vallan, ni mikää mikä sisältää sokeria, ei tasan oo turvas - paitsi tietysti meikälääsen turvas, sinnehän ne sokerijutskat päätyy alta aikayksikön. Ja siitähän seuraa luonnollisesti se, et paino nousee ku raketti. 

Ja onhan se ny muutenki vittumaista ku joka kääntees tuntuu siltä ku joku olis sujauttanu aivojen tilalle jähtynyttä puuroo ja vaihtanu raajoihin veren tilalle lyijyä.

Kunpa mä olisinki selekeesti joko aamu- tai iltavirkku, mutku mä oon kumpaaki. Okei, aamuherätykset ottaa aivoon lyhkästen unien päälle mut kyllä sitä vaan päivän parhaat tunnit noin niinku työnteonki kannalta on päivän alakupuolella, ja iltapäivästä taas pää alakaa olla siinä mallis, että airanseipääski on enempi virtaa. Joskus kolomen-neljän mais ehtoopäivästä on ihan tuskaa koittaa olla hereillä, ja ku just siihen aikaan yleensä on matkalla töistä kotia, ni hiukka joutuu nipisteleen itteensä ja meleki pureen kieleensä ettei nukahtasi ratin taa. Sitte ku ehtoo tulee ja etenki se hetki, ku muksut on viimein menny nukkuun, ni tottahan sitä sitte valavoos vaikka kuinka - kuten nytki taas valitan plokihin, kuinka ei kerkiä nukkuhun, koska piti kiriottaa plokihin nukkumisen vähyyren vittumaisuuresta. 

Mut huomisesta koitetaan vähä uutta päiväjärjestystä. Lykkään aamuherätystäni, muksujen hoitoon viemistä ja töihin menooni ny ens hätään puolella tunnilla. Äijä samate rupiaa menehen töihin seittemäks eikä puoli kuutehen. Koitan jättää aamuhäslingistä pois kaiken minkä siitä voi pois jättää. Katotaan, jättääkö mukulat päiväkodis nukkumista vähemmälle - sittehän homma kusee taas, jos ne erelleenki nukkuu siä täyslairallisen ja rupiavat menehen yöunilleen entistäki myöhemmin (ja kyllä, aiheesta on päiväkodis puhuttu monestikki, mutta...)! Mut tärkeimpänä, koitan ny järjestää ittelleni pitempiä yöunia, koska tää nykykuvio vaan ei toimi, vaikka mä niin mieluusti muuten menisin töihin seiskaksi. Mut jospa sitä pystyis vähä parempaan panostukseen niin työs ku kotonaki jos olis vähä vähemmän vihannes. 

Vihanneksesta tuli mieleen jotenki toinenki juttu, meinaan vähä liittyen tähän uniremonttiin, aattelin yrittää saneerata nää joulu- eiku syys- eiku elämäkilot pois synttäreihin mennes. Pari kuukautta siis olis aikaa ja kiloja pari kolome. Ei siis pitäs olla ees paha rasti, ku vaan sais pirettyä mielihalut kuris. Kulunu viikonloppu oli ainaki esimerkillisen HUONO siinä mieles :D Tän päivän loppuhuipennukseks viä oikeen mättäsin naamariin kaapista loput, mitä oli avatus suolapähkinäpussis. Et olis sit a) naama maharollisimman pelottavasti (motivoi paremmin tsemppaahan?) pöhöttyny aamulla ja b) maharollisimman vähä houkutuksia kaapis väijymäs. Niinku tupakkilakkolaisillaki, eihän siitä lakosta tuu mitää jos jätät jonku avatun röökiboksin johki kaapin perälle huuteleen sun nimees. 

Mut nyt nukkuun ja vastaanottaan huomisesta alakava uus elämä. Jos heti nukahran, kerkiän nukkuun seittemän tuntia!

sunnuntai, 21. helmikuu 2016

Juhlaputki takana

Meillä on aina talaven ankein aika yhtä juhulaa vaan, ku marraskuus on enste isänpäivä, ja siitä sitte päästellään Sisun synttärien kautta kohti joulua ja siitä puolestaan kohti Urhon ja äijän merkkipäiviä. Viimme vuosina on viä saanu juhulia muksujen synttäriä vähintään kahtena eri päivänä. Ny on tää vuotuunen juhulaputki päättyny eikä ihan hetkihin tartte miettiä, mitä kukaki tarttis lahajaksi. Keväällä sitte pääsee esittään jotain varovaisia toiveita tai vinkkejä oman synttärilahajan suhteen, ja sitte onki taas marraskuuhun asti hilijasta. 

Viimme aikojen kuusvuotispileet on ainaki varmistanu sen, että joulukilot roikkuu persiis aina vaan, ja kaikki pullattoman tammikuun aikana nauttimatta jääneet pullat on kyllä hyvin korvattu helemikuus. No mut hyvähän se on tietää, että ainaki joku asia täs elämäs on pysyvää, nimittäin herkkuperseily. 

Oltihin tuos viikonloppu Isojoella. Viikonloppusyöpöttelyä koitin kompensoira avaamalla hiihtokauren ja päästelin äiten kans tunnin suksilenkin kotokylän mettis lauvantaiaamuna. Pakko se on raskain syrämmin tunnustaa, että ihiminen on erehtyväinen ja että kyllä se hiihto vaan on lopulta ihan mukavaa hommaa, vaikka joskus vannoon, että helevetti jäätyy ennenku meikäläänen innostuu suksittelusta. Tai sitte se helevetti vaan on menny jäähän, mistä sen tietää. Nää tän hetkiset maanpäälliset pakkaslukemat ei vaan kyllä päätä huimaa, tai siis eihän nytkää eres oo mitää pakkaslukemia vaan selkeesti plussalla mennään ja taivaalta sataa vanhaa kunnon varsinaas-suomalaasta loskapaskaa. Niinpä mä keksin tuos Isojoelta lähteisäni, että mähän meen sinne parin viikon päästä uuresta jos siä olis paremmat tsäännsit kyetä hiihtähän ja sopivasti paikkakunnalla viä järjestetään joku 24 tunnin hiihto -tapahtuma! Kyllähän siis jo tällä 1 h treenaamisen määrällä kannattaa osallistua!

Mä palasin Isojoelta vaan jäläkikasvu mukanani ku äijällä on taas lomautusviikko tuloillaan. Automatkaksi pelekäsin kamalaa keliä kun oli luvattu niin lunta, vettä ku räntääki, mut isommat tiet oli kohtuullisen vapaita sohojosta ni mikäs siinä oli ajelles, ja ku takapenkkilääsetki oli rauhallisia Huittisiin asti. Mut aika vähillä rähinööllä selevittiin kotio, mitä ny mukulat pisti mun vähääsen aivokapasiteetin koetukselle kyselemällä, mitä mikäki sana tai sanonta tarkottaa. Piti muun muaas selittää poijille, mitä tarkottaa "suokaa anteeksi" ja "prosentti" ja että minkälaanen on "lihava". Pikkusen täyty oikasta poikien käsitystä, kun ne enste meinas, että lihava tarkottaa iskää. 

Täs on ny sitte viiren päivän yh-leikki aluillaan ja täähän alakaa letkeesti poikien Nintendo Wii -päivällä. Mun osa on pelipäivänä heleppo, ku saa vaan rauhas nakutella läppäriä eikä kukaa yhtää tuu kyttäähän, että äiti mitä sä sillä koneella oikeen teet. Sen lisäks ei tartte ku hoitaa muonituspuoli ja leikkiä jotaki valtakunnansovittelija, poliisia, erotuomaria ja natsisikaa ku sällit riitaantuu pelien (tai minkä tahansa) tiimellykses. Mistä tuliki mieleen, että se alakaas olla iltapala-aika. 

tiistai, 2. helmikuu 2016

Takaisin elävien kirjoihin

Niinhän se Sisun influenssa levis meirän huushollis ku kulovalakia viimme viikolla. Tiistaipäivän aikana mulle kehitty ällistyttävän nopeeseen tahtiin kaamee yskä ja ehtoolla rupes pukkaahan kuumetta. No, saispa ainaki huilata pari päivää kunnolla, vaikka äijä ja poijat oliki kotona... tai niinhän mä kuvittelin, ku äijäki tuli kipiäksi jo heti keskiviikkona aamusta. Lisäks mun tauti oli vissiin joku influenssan light-versio, kuume ei noussu kovin korkiaksi toisin ku äijällä, jonka lukemat lähenteli 40 astetta. Ei siis tarvinnu kauheesti lepäillä, kun Sisu rupes jo olehen kunnos ja äijä oli ihan pelistä pois. Vittu! Ens kerralla ku oon kipiä, vaadin, ettei kukaa muu meirän tönös oo kipiänä yhtä aikaa! Okei, sainpa vähä univelekoja maksuhun mutta mitää prinsessakohtelua ei tarvinnu orottaa ku prinssi oli ihan töttöröö.

Sen viikonlopun reissun suhteen koittiki sitte jännät ajat. Kaveri vinkkas että nyt sit lääkkeeksi kunnolla inkivääriä, hunajaa, sitruunaa ja valakosipulia. Mä sitte keksin koittaa, miltä maistuis jäiset vatut, joittenka sekahan on sotkettu hunajaa, sitruunamehua ja inkiväärijauhetta! Valakosipulia en ihan siihen tohtinu enää seata, ja ihan hyvä niin, sillä tuo sötkötti osottautu tosi hyvän makuseksi ja samanmoisella setillä sitte hoivailin itteeni moneen kertaan ja lisäksi ostin kahtaki laatua jotaki inkivääriteelitkuja kaupasta. Jäystin myös lääkärin määräämän Tamiflun lisäks sinkkiä ja imeskelin jotain hunajapastillia. No, kyllähän mä rupesin loppuviikkoo kohore jo olehen aika jees mutta äijän oloja sai vähä jännittää, että kerkiääkö se sen verta paraneen, että sen kehtais jättää viikonlopuksi poikien kans kotio. 

Viimesimpänä poppakonstina mä sekottelin äijälle energiajuomasta ja Kossusta paukkua ja varoen perjantaiehtoota kohti mennes alakasin kyseleen, että mitä tota jos mä ny sitte kumminki lähtisin huomenna reissuun. Äijä lähinnä murahti, että hän kyllä toivois olevansa kunnos että mä voisin lähtiä, koska se ei kuitenkaa jaksasi sitä kiukuttelua, minkä mä pistäsin pystyyn, jos joutusin jättään reissun välihin... siis MITÄÄÄ, minäkö nyt tekisin niin??? Korkeintaan olisin ollu vähä marttyyri ja muistutellu kaikista niistä äijän kal(j)areissuusta, joittenka aikana muksut on tullu kipiäksi. Ja turha sanoo, ettei sitä voi mistää ennustaa koska muksut tulee kipeiks, ni kyllä sen jo monen kokemuksen perästä voi ihan varmaksi sanoo, että kun äijä lähtee kalaan ni takuulla jompi kumpi tenava sairastuu, ja yleensä se on Sisu. 

No, myöhään perjantai-iltana äijä katto kuumetilanteensa olevan jo sen verta laantumaan päin, että mulle heltis kotoopoistumislupa ja niinpä mä lauvantaina suuntasin Ikaalisiin kolomen kaverin kans. Siä me syötiin, uitiin kylypyläs (lue: juotiin lonkeroo josain poreilevas altaan nurkkaukses), kuunneltiin teiniaikojen hittibiisejä ja puhuttiin paskaa hyvälle matkaa sunnuntain puolelle. Tunnustan: ton viikonlopun verran mun oli typistettävä mun herkutonta tammikuuta, koska se olis ollu jo ihan liiallista ittensä kidutusta kieltäytyä kaikista ihanuuksista, mitä oli tarjolla. 

Nukuin jotenki ihan helevetin huonosti tua reissus ja heräsin ihan törkeen aikasin kauheeseen aharistukseen ja sydämen takomiseen. Ei se mikää influenssan jäläkitauti kuitenkaa ollu, vaan krapulan viimeinen kosto, eli jos ei oo ollu aineksia mihkää fyysiseen pahaan oloon, ni sitte aiheutetaan joko kauhee morkkis täysin tyhyjästä taikka sitte muuten vaan helevetin aharistava ja tuskallinen fiilis. Niinpä univelekojen kuittaus oli enää muisto vain ja paluu takasi perus zombieksi oli tosiasia. No, onhan siihen totuttu.

Jees. Äijä on tällä hetkellä töistä lomautettuna joka kolomas viikko, ja nyt on taas lomautusviikko vuoros. Äijä lupas mennä vähä isää jeesimähän terassirempas ja niinpä mä saan ny viettää auvoisaa yh-leikkiä perjantaihin asti. Ihan "hauskaa" ku on "vähä" väsyny. No onhan täs hyvätki puolensa. Sitä kuitenki luulis, että olis jo parin päivän jäläkeen ihan riekaleina nuitten riiviöiren kans, mut jotenki sitä pinna venyy ihimeesti enemmän ku on yksin johtamas tätä orkesteria. Ehkä siks, ku yksinkertasesti on vaan pakko jotenki klaarata kaikki tilanteet omin nokkinensa. Ja ehkä sitte ku ittekkää ei oo kiree ku viulunkieli, ni muksutki ainaki vaikuttaa käyttäytyvän asiallisemmin. Tosin just äsköön kuulu poikain huoneesta, kuinka molemmat toisteli vuoronperähän, että "Voi jumalauta!" Mutta ehkä ignooraan sen(ki) niin ei sällit saa siitä sen suurempia kiksejä. 

No, jos ei viä oo pää räjähtämäisillänsä, ni katotaan mikä on tilanne huomenna näihin aikoohin! Huomenna Urho täyttää kuus ja mä aattelin vierä poikia vähä retkelle Myllyn kauppakeskukseen. Kauppakäynnit tunnetusti saa poijat villiintyyn ihan pilalle, joten on ihan hyvät maharollisuuret siihen, että kadun tota retki-ideaa (ja syntymääni) katkerasti. Mut toisaalta, ehkä enempi mun kuula poksahtaa jos kuppais joka ehtoon vaan täs kotona, et siinä mieles aina kannattaa vähintään yrittää joskus vähä poistua neljän seinän sisältä jäläkikasvu fölijys. 

Mut on se vaan metkaa ajatella, että mun veikee esikoiseni on jo kuusvuotias!