tiistai, 28. heinäkuu 2020

Vattujen kesä

En ny enempää viitti paasata koronasta kun sitä muutenki toitotetaan joka tuutista, mutta onhan se ny selevää että se on kummasti vaikuttanu siihen mitenkä tätä kesää ja kevättä tuli vietettyä. Muksujen loma meni pääasias Isojoella ja siähän sitä sitte ittekki tuli hypättyä. Loman alakuun säästy viä niitä alakukesän hellekeliä niin että tarkeni käyrä porukootten mökillä joella uimas, ja jopa mukulat kokeili kans, siis nuo kaks jokka on aina sitä mieltä, että kaikkialla muualla uimavesi on liika kylymää paitsi uimahallis. 

Mutta taas kerran mun pisin lomanpätkä oli vaan 2 viikkoo, oli tarkotus pitää kerranki kolome viikkoo kesällä lomaa putkeen mutta muuan, jo riittävän moneen kertaan mainittu tautiaalto pisti kuvioita uusiksi niin töis ku harrastepuolellaki ni sitte piti vähä muokata lomapläänejäki. Ei tarttenu lähtiä Kaustiselle, saati ny paljo mihkää muuallekkaa. 

Loma tuli kyllä siinä mieles hyvin oikiaan kohtaan, että rupes käymään jo päänuppi aika kierroksilla. Vähä tietty kyllä harmitti ettei lomalla oikeestaan tullu tehtyä mitää kovin ihimeellistä, mutta tuli ny eres levättyä. Tosin ku loma loppu, olin hyvällä tuulella huikeet 1,5 päivää. 

Onhan mulla tua ny viä pari lomapäivää elokuulle ennenku poikien koulu taas alakaa, ja lokakuus joka on perinteisesti sitä Suomen kesän kukkeinta aikaa, ni pirän sitte viikon syysloman niinku mukulakki. Voiraan silloon vaikka nautiskella koronan toisesta aallosta neljän seinän sisällä, ja jos oikeen halutaan hurjastella, ni käyrään vesisatees pimiäs ettimäs vaikka suppilovahaveroota! Jaa miks satees ja pimiäs? No ettei tarttisi kohorata niitä kaikkia muita, jokka kans on aikansa kuluuksi päättäny innostua mettäpöyröölystä. 

Sienisato vois kyl olla yhtä hyvä mitä ny on tullu mustikkaa ja vattuja. Mun taktiikka on se, ettei marjamettälle mennä veren maku suus repihin noukkurilla niin että lähtee sammalekki mettänpohojasta, ja sitte ku oot huhkinu ison sangollisen täyteen ni sitte loppuehtoo ettitään mustikoita sieltä roskan seasta. Idea on että mettähän mennään usein, kohtuullisen pituseksi aikaa ja kohtalaasen pienen kipon kans, tuntuu kivalta nähärä kun saa astiansa täyteen ja mustikat mä kerään omin pikku kätösin, ni ei tartte putsaamiseenkaa käyttää pahemmin aikaa ja hermoja. 

Niin että jos tästä kesästä ny jotaki erityisen mieleen painuvaa pitää keksiä, ni oma maa vadelma, vai mitenkä se meni. 

 

Huoh. Moneen otteeseen on ollu mieles että pitäs jotaki kiriotella tänne ja nyt ku viimmein sain aikaan ni lopputulos on tämmönen :D Väsyneet aivot tuottaa väsynyttä juttua. 

sunnuntai, 10. toukokuu 2020

Erityisen hyvä äitienpäivä

Äitienpäivä rupiaa olehen tän vuoden osalta valamis. Hain poijat isältänsä jo eileen jotta voin viettää koko äitienpäivän niitten kans. Aamulla jo vähä ennen seittemää nuoret herrat alako riekkuhun hereillä ja pääsiäisen suklaamunien piilotteluleikeistä sällit oli saanu idean, että niitten äitienpäiväkortit pitää kans piilottaa niin että mä saan ettiä ne. 

Etunimen kirijaammista oli keksitty osuvia sanoja: 

  • Avulias, Nätti, Neuvokas, Erikoinen
  • Antelias, Nerokas, Neuvokas, Erityinen

Erikoinen, erityinen. Erityinen äiti on teheny erityislapsia. 

Ei nää päivät aina oo pelihetkiä, mettäretkiä, roskaruokaa ja Daim-kakkua. On myös päiviä, kun itketään vanhaa, käytöstä poistettua sohovaa kun se oli niin hienon värinen, on myös päiviä kun lapsi epäilee omaavansa "kuulovamman" koska ei pysty keskittyyn koulus opettajan antamiin suullisiin ohojeisiin ja muistikin on "huono" kun muistaa liian hyvin vain pettymykset, ja on päiviä kun ensin huudetaan että kun ei oo yhtään ystävää, ja hetken päästä huudetaan että minä en edes välitä kenestäkää, tai sitten lapsi miettii että jos hän olis robotti ni hän sammuttais ittensä. 

Onneksi viä ainaki uni auttaa moniin ongelmiin, siis sitten kun nyt vaan saa unen päästä kii. Väsyneenä mailma on enemmän perseestä mitä yleensä, mutta kunhan on nukuttu yön yli ni sitte taas naurua riittää. 

Viikolla käväsin kaverin tykönä ja siellä lapset istu ruokapöyräs aloillansa eikä pölisty yhtää ylimääräsiä. Mun ja lasten ruokailu epäilemättä näyttää siltä ettei meillä oo opetettu tenaville mitää käytöstapoja, ku pöyräs heilutaan ku olis kirppuja kalsareis, meno on ehkä aavistuksen rauhallisempaa ku saa samalla lukia Aku Ankkaa, paitsi että uusi lehti hajetaan pöytään 5 min välein, sitte josain kohtaa joku haarukka tippuu lattialle tai vetästään kilarit siitä että lautasella on liikaa ruokaa. No, syö sen verran minkä jaksat? EN SYÖ. VITTUPERSEPERKELE. 

Kun taisteluita piisaa, ni niistä valitaan vaan osa. Kun tenava vetää jumiraivarit ja makaa tönkkönä pötkönä naamallansa sängys eikä puhu eikä hievahra, ja pitäs päästä lähteen vaikka kouluun, taikka kun nukkuun mennes itketään lohoruttomasti kuinka lempipaita on pistetty roskiin (kaikki on siinä kohtaa lempivaatteita, kun ne jourutaan heittää menehen) ni sorry, mulla ei oikein riitä näitten tilanteitten selevittelemisen lisäksi mielenkiintoo ärähtää mukulalle joka kerta kun se haluaa lukee syöres taikka kun se sanoo että vittu. 

Tää on kuitenki ollu ihimeen hyvä päivä. Ei oo taisteltu oikeen yhtää! Vähä on saanu vängätä että misä kohtaa ja paljoko on peliaikaa luvas, mutta se ny on ihan normaalia, sitä tingataan aina ja monta kertaa päiväs. Sitte seki on ihan perus, että kaikki puhuu toistensa päälle eikä kukaa kuuntele eikä tuu kuulluksi, ja sitte mä koitan kajauttaa metelin ylitte, että nyt kuunnelkaa! Ja saattaapa oikeen joku voimasanaki tulla tehosteeksi. Mettäretki oli oikeen mukava, on vedetty herkkuja, väännetty vitsiä ja katteltu telekkarista jotaki hömppää. Tunnin verran sällit on ollu menos nukkuun, 50% on jo tiltannu ja loput päätti viä käylähtää vessas ja kysellä multa että irtooko maitohampaat rautahampaitten kasvun vuoksi. Mut ei oo ainakaa viä mitää iltaitkahduksia tullu tälle ehtoolle.

Kai tästä siis vois sanoo etton ollu erityisen hyvä päivä. Ainuaksi miinukseksi laskettakoot että huomenna on taas maanantai ja työmaa kutsuu. Etätyöt loppu mun osaltani viikko sitte ja meininki on ollu taas ku sammakalla sähkövatkaammes mutta kesää kohti täs mennään siitä huolimatta!

keskiviikko, 8. huhtikuu 2020

Korona-aika, v###u mitä p##kaa!

Ku erellisen kiriotuksen tänne rustasin ni silloon oli tää Suomen koronavouhotus vasta aluullansa ja kuten kaikki hyvin tietää ni kouluthan on pistetty säppiin, Uudenmaan asukit sai sitä mitä haluski eli että lande piretähän niistä erillänsä ja kaikki mitä teet, paitsi kotona kuppaaminen ja kerran viikos ruokakaupas käyminen on syntiä. 

Meillä jo räkätauti sopivasti iski enste muksuuhin ja sen jäläkeen muhun, oletus on että se oli kai ihan perusflunssaa. Siirryyn toistaseksi tekehen töitä etänä ja kunhan mukulat tokeni tauristansa, ni ne on jatkanu koulunkäyntiä "normaalisti", tai ei siinä paljo muuta normaalia oo kun että ne tekee ne etätehtävänsä koulun tiloissa ja siä on koulun henkilökunta paikalla ohojaamas. 

Lapset viihtyy koulus kun oppilaita on paikalla yhteensä viis, ja varmaan kerkiää saamaan tarvittaes hyvinki henkilökohtasta opetusta. Keskittymisongelmia, joita on ollu sellasis tilanteis ku opettaja luennoi jostain aiheista ja pitääs jaksaa rauhas kuunnella, ni semmosia ei oo ollu nyt kun kaikki tehtävät tulee kirjallisina sähköpostiin, whatsappiin tai mihkä ny ikänä, mukulat osaa käyttää semmosia ohojelmia tietokoneilla ettei tämmönen kääpä oo semmosista kuullukkaa. 

Ja mites sitte tää kääpä on viihtyny etätöis? No, onhan täs paljo hyvääki, ei ainakaa autoo tartte tankata yhtä usein ku normaalisti. Hmm, sanoinko mä että paljo hyvää? Ja sitte mä luettelen tasan yhyren asian? 

Joo. Mähän aattelin, että täs kerkiää nukkuhun vaikka kuinka palijo enemmän ja vuosien univelaat tulis hoireltua pois, mutta jos aiemmin on valavonu klo 23 ja heränny vähä yli 5, ni nyt mä vaan valavon meleki puoleenyöhön ja kello heräättää klo 6. Sitte, naamataulu ja päänahka varmaan rupee voimaan paremmin ja tukka lakkaa rasvottumasta hetkessä, ku ei tartte meikata eikä tukkaa pestä aiva joka päivä ku ei kerta mihinää käykkää. Ja mikä on totuus? Naama saatana kukkii pahemmin ku ikänä, tai ainaki finnit sun muut röpelöt hyökkää silimille kun ei oo sitä normaalia meikkiä siinä peittämäs karua totuutta. Ja tukka on ihan yhtä kuppanen rasvapaska mikä tähänki asti. 

Ja pitihän mun ruokavalionki muuttua vähä paremmaksi kun en oo joka päivä vetämäs yliannosta työmaan lounasruokalas jäläkiruokineen päivineen, no mä syön kaikkee epämäärästä kuraa joka päivä ja mutustelen kaapista keksejä taikka jäätölöö... mahtaasko tää selittää myös nää helevetin finnitki. Mut olis siis paree että etäkomennus loppuu niin kauvan kun mä viä maharun ovesta pihalle. 

Niskat ja selekä on koko ajan jumis ja päätä särkee saatanasti harvase päivä, kerta ku ruokapöytä toimittaa kotikonttorin virkaa ni ergonomia ei ehkä ihan oo osunu kohorillensa. 

Kissat kans tekee kaikkensa että mun työnteko onnistuis maharollisimman jouhevasti, toinen pökö tuppaa sylihin tai vähintään monitorin etehen ja toinen tulee maate paperien päälle tai yrittää saalistaa jotain johtoja. Tai vähintään joku heittää ristuksenmoiset yrjöt matolle kesken palaverin. 

Ja kyllä täs vähä mökkihöperöitymistäki on havaittavis, niin introvertti ku oonki mut kyllä silti tympäsee ku liki ainuat huvit on ruokakauppaan meneminen ja kävelyllä käyminen. Päätin pitää karkkilakosani pääsiääsen mittasen tauon ja orotan jo niinku mitäki ulukomaanmatkaa, että saan maistella kaappiin kertyneitä karkkia jokka ei mukuloolle kelepaa. Ni ja suklaamunia oon ostanu sitä varaa, että kaapin aarteet on täyttä shittiä. 

Voi pääsiäänen. Monen monena vuonna peräkkäin oon viettäny pääsiäisen Isojoella, tavaten sukulaisia ja kavereita. Tänä vuonna ei tartte lähtee mihkää, muutaku leikkiä köyhänmiehen ohojelmatoimistoo ettei pari nuorta herraa revi pelihousujansa ja toisiltansa silimiä päästä ku rupee seinät kaatuun päälle. 

No, se hyvä puoli täs toki omalla kohoralla on, että työn vähentymisen puolesta ei oo tarvinnu murehtia, mutta olosuhteet kyllä muuten meinaa käyrä terveyren päälle, jos ei fyysisesti ni henkisesti. Ja kyllähän täs ny viä ehtii ihan oikeesti sairastua siihen kulukutautiin jos kunnon munkki käy! Niin että kiitti vaan kiinalaaset, syökää vaan jatkossaki kapisia villielukoitanne puoliraakoina, ja sitte ku maailma on kusessa, niin lähettäkää paskalaatuisia suojaimianne pelastukseksi. 

Onneksi eres ihimiset on kyllästyny kierrättään niitä vessapaperivitsejä somes. Ehkä meillä on viä toivoa. 

lauantai, 14. maaliskuu 2020

Elämme jänniä aikoja

Ihan turha eres sanoo mihkä ajankohtaseen aiheeseen otsikko viittaa. Istun yksikseni kotona syrjäytymäs lauvantaiehtoon ratoksi. Oon toki tänään eläny vaarallisesti ja käyny kirpparilla sekä ruokakaupas. Ruokakaupas näytti paskapaperi olevan vähis ellei vallan loppu, samate ruisleivät, näkkärit, suurin osa lihoista ja monenmoiset ruokasäilykkeet oli kans hamstrattu vähiin päin. No onhan siinä toki selekee järki että jos meinaa siirtyä vallan ruisleipä/purkkihernarikuurille, ni kylä sitä varmaan saa paskallaki juosta yhtenänsä. 

Kirppiksellä näky olevan iso kasa jotaki vessapaperia myynnis, ei vissiin mailmanlopun hamsterit oo tajunnu mennä sieltä ettihin taikka sitte halapislaatu ei oo eres kriisitilantees tarpeeksi hyvää jos sattuu olehen oikeen kermaperse. 

Toivottavasti arvon naiset muistaa myös haalia tamppoonia ja sen sellasta, sanomalehti ny voi olla hätätapaukses käypä sontapaperin korvike mutta en ehkä lähtisi sillä korvaahan v###urättiä. Entä ootteko muistanu myös karvakavereitanne, kyllä elukatki syöö joka päivä. Vai lasketahanko karanteenin napsahtaes kisulit ja hauvelit ovesta pihalle että pyytäkää itte ruokanne, vahavimmat selevikkööt?

Sosiaalinen media pursuilee pelekkää vessapaperimeemiä niin että meinaa aivot räjähtää. Toki luonnollinen reaktio on suoltaa sitä samaa paska(paperi)a nettihin ittekki tämmösen märmätyksen muoros, sen sijaan että pistäis laitteet kiinni ja harjottelis vaikka läsnäoloo sen varalta, että pistetähän koko Suomi kiinni ja sitte pitää keksiä ylivilikkaitten mukulootten kans aijankulua kotonurkis. Mutta harijottele täs ny läsnäoloo ittes kans, ei saatana! 

Samaan aikaan ku somes ja livemailmaski irvaallaan toilettipaperin hamstraajille ni jossain näitä irvailuja nää hamstraajat lukee naama punasena ja hammasta purren, ja ottalohkos sykkii ajatus, että saattepa nähärä, melekeen toivoen että koronakuppa leviääs käsihin ni pääsis sanohon että se parhaiten nauraa joka viimmeksi nauraa. 

Harrastukset on peruutettu, työmaalla on monenmoista rajotusta ja varotointa otettu käyttöhän pikavauhtia niin että hyvä ku peräs pysyy, jännityksellä orotellaan tuleeko tarvetta pistää vaikkapa kouluja kiinni ja tietysti sehän se päräyttävin juttu olis jos itte tai vaikka omat tenavat tulis kipiäksi! Sitte ku lukee maharollisista ensioireista ni pieniki yskähdys tuntuu niin perkeleen epäilyttävältä, että onko mulla nyt SE. Kaapista löyty käsidesipottu jonka päiväys on menny kaks vuotta sitte vanahaksi, mutta ainaki se haisi niin ristuksen väkevälle että eiköhän siinä viä jotaki ytyä oo. 

Mä teen ennusteen, että sitte ku pahin härdelli on ohi ja suositukset sekä rajotukset puretaan ja palataan normielämään, ni kohta alakaa joku ituhippelöinti, että kyllä sitä vaan jäätiin henkiin vaikka lentoliikennettä ja turhaa kulutusta piti karsia, ja että kyllä tästä vaan taas niin opittiin yhyreksän hyvää ja kymmenen kaunista juttua. Tietysti myös aletaan kohta muistutteleen että itse asias semmonen pitemmän päälle ylenmääräänen desinfiointiaineitten kans lotraaminen on loppupeleis turhaa ja jopa haitallista. Ja sitte vähä pitemmän ajan päästä ihimiset heittelee roskihin vanahentuneet näkkileipänsä. 

Olinko mä ehkä vähä hapan? En mä vähättele tilannetta, koitan toimia kuten on suositeltu vaikka itse asias kaivoin just nenää, mutta ketää muuta ei ookkaa ny kotona ni ei haittaa. Mä oon vaan lopen kyllästyny paskapaperihuumoriin, koska mun mielestä sekä hamstraaminen että siitä vittuilu on jotenki ihan helevetin väsynyttä touhua ja kaikkien kannattaas mieluummin keskittyä johki olennaiseen, eikä kisaahan että kellä on messevin seleviytymisvarustelu taikka kuka nysvää vitsikkäimmän nettimeemin.

sunnuntai, 2. helmikuu 2020

Vesien ja ajan virtaa

Kello on jo vaikka mitä mutta nyt kun viä muistikuvat parin viimme yön unista on kristallinkirkkaat ni raportoin ne viä tänne. Eli samalla teemalla on jatkettu pari yötä, tuluvivat vetet on ollu keskeisenä aiheena mutta tunnelma on ollu kaukana siitä, mitä nuo tuluvaunet on joskus aikasemmin ollu. 

Ekas unes olin porukootten mökillä, ja se mökkihän sijaitsee joen varres. Joen vesi oli paljo tavallista korkiammalla, vaikka oli kesä eikä mikää kevättuluvan aika. Keli oli aurinkoinen. Kävelin nuoremman poijan kans rantahan ja kattelin vettä, joka näytti ihimeen tyyneltä ja kirkkaalta; harvoinpa virtaava jokivesi on nuon paikoollansa, ja yleensä vesi on ollu tummaa. Mutta nyt pysty näkehen joen pohojan, ja pohojakin näytti yllättävän siistiltä, ei kiven kivee misää, vaan hiekkaa ja paikoon jotain tummaa mönjää. Vaikka vesi oli korkialla, mulla ja poijalla oli jalakaan alla tukeva kaistale rantahiekkaa ja poika tahto koittaa varpaillansa vettä. Käskin olla varovaanen, mutta annoin sen pistää jalakansa vetehen. Oli seesteinen olo. 

Toises unes taas tunnelma oli ehkä vähä toisenmoinen, ei aiva yhtä rauhallinen ku tuos erellises. Vesi oli talaviaikaan tuluvinu johki pellolle, ja sitte jäätyny. Pellolla oli vähä väliä syviä ojia, ja niitten kohorilla jää näytti tummemmalta ku muualta. Mä ja muutama muu kaveri hypättiin jostain tieltä siihen pellon päällä olevalle jäälle ja meirän piti jostain syystä kulukia sen pellon halaki, ei ny muuten mitää mutta sitä saatanan jäätikköö näytti jatkuvan silimänkantamattomiin. Mä olevana tiesin, että jos vaan ei kävele semmosten ojan kohtien päältä ni ei hätää, jos jää murtuu ni eipä siinä kovin syvälle kintut uppoo. No kavereista usiampi ei tätä huomannu vaan mennä hyppelehti ojienki päälle ja mä koitin huutaa muille, että kattokaa mistä jää on tummaa, äläkää siihen astuko, siä on oja alla! Koitettiin loikkia melekosta vauhtia pellon poikki ja jää nasahteli uhkaavasti tämän tästä, ja yhtäkkiä yks mun erellä kulukenu kaveri painu uppeluksiin ku jää pettiki sen alta. No minä äkkiä tungin käteni sohojon läpi ja hapuilin jääs olevaa aukkoo, ja kohta sain kaverin käsivartehen kiinni ja kiskoin sen ylähä. Sitte vaan äkkiä etiäppäin ja viimmein jääpelto päätty, tosin se päätty johki liikuntasalihin misä oli porukka pelaamas säbää. Ihan looginen loppukäänne, no niinhän mun unis aina. 

Jotenki, vaikka tuos jäläkimmääses unes oli vähä katastrofin aineksia mukana ja olis voinu olla aharistavaki fiilis, ni silti se ei tuntunu kovinkaa karseelta. Oli jotenki varma olo, mä olin ainua joukosta kun tiesi mihkä ei kannata astua, itte osasin kiertää vaaran paikat ja se olin minä joka auttoo, kun kaverille meinas käyrä vittumaiset. 

Ei voi muutaku ihimetellä, että mitä helevettiä oikeesti? Takana on viä tosi väsyttävä viikko, ristuksenmoinen niskajumi on riivannu ja niin töis ku töiren ulukopuolellaki on ollu yks jos toinenki ressiä aiheuttava tekijä. Et ihan menis läpi vaikka näkis niitä aharistuksella höystettyjä jorpakkopainajaisia. Vaikka pessimisti ei yleensä jouru pettyhyn, ni siitä huolimatta mä otan nää unet ny vahavana merkkinä siitä, että joku hyvä aikakausi on alakamas.

Tai sitte oon vähä aikaa sitte seonnu lopullisesti ja oon menettäny torellisuurentajuni mutten vaan tierosta sitä. Mut jos näin on, niin en tiä kannattaako pyytää ketää palauttaan maan pinnalle :D

No, harrastusrintamalla ainaki puhaltaa uuret tuulet, tai jos ny ei aiva uuret mutta ainaki uuresta suunnasta. Positiivista pöhinää siis. 

 

Ja sitte viä ihan aiheen ohi, vanahee sälli täyttää huomenna kymmenen vuotta. Mä jotenki ajattelen että silloon ku peruskoulu loppu ja sitä lystiä oli sen yhyreksän vuotta taaperrettu, ni se ajanjakso tuntu ihanku se olis kestäny ihan loputtoman pitkään ja aika kulunu helevetin hitaasti. No, toki se silloon oli vieny pitkälle yli puolet siihen asti eletystä elämästä, että siinä mittakaavas se tietty oli aika pitkä siivu. Mä oon ny ollu äiti päivää vaille sen yhyren peruskoulun ajan ja siihen viä vaikka se eskarivuosi viä päälle. Merkillistä, mitenkä nää keski-ikäistyvän ämmän tylysät ja arkiset vuodet tuntuu lipuvan nopiampaa ku se aika, jolloin elämän täytti leikit, kaverit, teini-iän kohellukset ja kun kaikki pienekki asiat tuntu suurilta ja jännittäviltä. 

Simppa-kissa sen sijaan on huomenna tasan 13,5 vuotta vanaha. Kauvan on seki mun juttuja joutunu kuunteleen, kai se miettii että kuinka vitun vanahooksi ihimiset oikeen elää, eikö tuosta riivinraurasta pääse ikänä erohon. Jos Oselotti meinaa päästellä yhtä pitkän elämän mitä tuo Simo ni Oskupetterihän bilettää mun kans mun viiskymppiset aiva heittämällä. 

Mutta kyllä ny on aika mennä maate, mielenkiintosta nähärä että misä kuraprunnis mä seuraavaksi oon räpistelemäs, hymyssä suin.