Kaikenmoisiin mielenhäiriöihin voi sairastua, jos ei viikonloppuna juo pisaraakaa viinaa ja täten hanki ittelleen sunnuntaiksi kaiken ylimääräsen enerkian imevää krapulaa.

Ensin on kai annettava selonteko, miks vietin tapojeni vastasesti täyrellisen tipattoman viikonvaihteen, ettei vain kukaa luulisi että oon pamahtanu paksuksi. Eihän siis kukaa ny huvikseen kieltäyry juomisesta, vaan siihen on oltava joku tosi pätevä syy ja yleensä raskaus tai lääkärin langettama "lopeta tai kuolet" -ukaasi on ainua selitys, jonka kanssaelävät suostuu purematta nieleen. Muus tapaukses piretään joko uskoon hurahtaneena tai muuten vaan tiukkapipona niuhottajana, joka ei elämästä tiä mitää. No, mun selitys on se, et tän lääketestijakson aikana juominen on kielletty, enkä tietenkää halunnu riskeerata että ryssisin testin - ja siten siis testistä saatavan rahapalakkion - tenuttamalla.

Ja selityksistä sitte niihin mielenhäiriöihin. En tiä onko oikeestaan pelottavampaa olla sunnuntaina krapulasta kuolemanväsyny ja aharistunu, vai olla iliman krapulaa ja saara vitunmoisia normaaliin elämään kuulumattomia älynväläyksiä, kuten sellasia et "sulatetaanpa pakastin!" ja "ennen joulua voisin siivota kaapit X, Y ja Z ja jos aikaa jää niin myös laatikon Ä ja mapin Ö..."

Oikeestaan tuo pakastimen sulatus oli jo ideana itäny meirän päis jo muutaman päivän, ja tuumasta toimeen sitte vaan. Johan siä parin vuoren hyhmät oliki sulatettavana. Sitä mä en kyllä käsitä, että mistä sinne pakasteeseen oli niin paljo tullu kaikenmoista paskaa? Ikänä ku en oo mitää paskaa pakastanu... Leivänmurut mä ny viä sulatin mut en mitää tahmasia tahroja ja sen semmosta. Miten sellasia sotkuja voi tulla pakastimeen, ku kaiken tunkee sinne kumminki joko purkitettuna tai pussitettuna? No, mun mielestä se pakastin, tyhjennettynä ja kuivattuna, haisi ihan vessalle, että kaipa sinne sitte sopi se kaikenmoinen paskaki joukkohon.

Ja ihanku pakastimen siivoukses ei olisi ollu tarpeeks, ni mä keksin, että mun tarttis siivota mun meikkilaatikko, sitte kirjotuspöyrän laatikosto sekä keittiöstä tuo kaappi, mikä sisältää tuommosia kuivia ruokatarpeita, kuten jauhoja ja makaroonia. Täytyy meinaan olla ruoka-aineita ovelampi ja taltuttaa ne ennenkun ne itte osaa juosta karkuun. Ja KYLLÄ, mulla menee joskus vanhaks elintarvikkeet, misä on säilyvyyttä moneksi vuoreksi! Kerran sen kaapin valtas eräänlainen mönkiäispopulaatio. En vaan hoksannu niitten läsnäoloo ennenku yks päivä kaapin ovee avates sieltä lehahti ulos joku perhonen :P

Meikkiloota täytyy inventoira sen takia, että tilasin Avonilta vinon pinon kosmetiikkaa ittelleni ja täytyyhän mun saara ne mahtuun johki ;) Niin että täytyy kattoo, voisko jotaki vanahaa roinaa heittää mäkehen ni vois tukkia kaikki paikat uusilla.

Sehän on tietenki kaikkien kierrätysperiaatteiren mukasta, että käyttää jotain tuotetta kerran kaks, kyllästyy siihen ja heittää roskiin. No joo, mut ei mitää meikkejä tai muita mömmöjä viitti väkisin käyttää, jos ne ei vaan yksinkertasesti oo sopivia! Ja paha niitä on aina kavereillekkaa tyrkyttää, kun ei tuote välttämättä muutu sen sopivammaksi vaikka käyttäjä vaihtuus. Tuskin kukaa kaveri eres huolis multa mitää jämämeikkejä, jos mä annan saatepuheeksi jotain tän tyylistä, et "tää tuote on kyl ihan paska, mut ota sä vaan tää jos haluut..." :D

Eilen mä tein kyl vähä päästökauppoja, eli nymmä voin huoletta heittää ylimäärästä rojua roskikseen iliman että heti alakaa omatunto soimaahan. Käytiin joulumarkkinoolla ja ostin sieltä pussillisen pesupähkinöitä! En oo viä testannu niitä, mut oon kuullu tuotteesta ihan hyviä kommentteja. Ramiki oli nuista niin pähkinöinä, et se tänä aamuna unen ja krapulan rajamailta huuteli, ku olin nousemas sängystä ylähä, et "Jos niitä pesupähkinöitä tunkis suoraa tänne sänkyyn ni tulisko näistä petivaatteista puhtaita..?" Enpä osannu vastata nuin kinkkiseen kysymykseen mitää näppärää, mut tuli mieleen ajatus, et kun täs ny siivouksesta oon melekeen innostunu, ni vois niitä pesupähkinöitä testata vaikka ton äijänretaleen suun pesemiseen ;)