Laskettu aika koitti ja mut vietiin sairaalaan synnyttään. Mulla ei kyllä ollu oikeen mitää "oireita" viä, mut mulle kerrottiin että niitten pitäs alakaa hetkenä minä hyvänsä ja niinpä mun piti jäärä sinne sairaalaan vaan kiltisti orottaan synnytyksen alakua.

Mä halusin koittaa synnyttää semmosella ihime jakkaralla. Se oli tumman ruskee, vähäku tavallinen puinen tuoli, mutta istuinosa oli aukinainen niinku vessanpöntön kansi. Lisäks tuolin alla oli punanen muovinen vati tai joku laari, mikä oli sitä varte että veri sun muu tahma valuis sitte sinne eikä lattialle. Istuin tuoliin ja asettelin itteeni maharollisimman mukavasti ja rupesin orottaan, että koska rupiaas tapahtuun.

Vähitellen synnytys osotti käynnistymisen merkkiä ja yhtäkkiä olinki jo ihan loppusuoralla. En enää ollu siinä tuolilla vaan makasin sängys ja ponnistelin muksua maailmaan. Tunsin ihan vähä kipua seläs ja muutaman ponnistuksen jäläkeen vauva jo syntyki. Olin ihan ihimeisäni, että eikö se tän kauhiampaa ollukkaa!

Mun vanhemmat ja Rami oli paikalla ja siinä me sitte kilivan ihimeteltiin sitä vauvaa. Se oli poika, kuten oli orotettuki, ja lisäks se oli aivan täysin Ramin näkönen! Vauvalla oli lisäks paljo tukkaa pääs, ja tukan väri oli helakan oranssi :D Mietin, että näyttääpä tuon muksun pää isolta, miten mä oon ikänä saanu tuommosen synnytettyä, mutta sitte hoksasin että pää vain näyttää suurelta ku siinä oli niin paljo tukkaa.

Kaikki muut hypisteli sitä vauvaa, kunnes mä viimein sain sen syliini. Vauva rupes heti nauraan ilosena, ku mä otin sen ittelleni. Mä koitin tunkia sille tissiä suuhun ja se rupeski innokkaasti imehen, mutta tajusin ettei multa oikeen tullu maitoo. No, ehkä päivän parin päästä, mä aattelin.

Mä ja Rami kerrottiin mun porukoille, mitä me oltiin aateltu vauvalle nimeksi. Kun äiti kuuli sen nimen, se oli ihan kauhuissaan, että ei kai, ihan kamala nimi, ette kai te semmosta sille nimeksi laita! Me koitettiin perustella, että meirän mielestä se on ihan hyvä nimi ja sehän on myös yhyren Ramin sukulaisen nimenä ollu, mut äiti sano aina vaan että äläkää ny, ei se oo hyvä nimi.

Mä tulin kauhian surulliseksi tuosta nimihommasta. Juttelin Ramin kans, että pitääkö meirän ny keksiä joku toinen nimi. Mut toisaalta, ei kai MUN ÄITI ny sitä päätä, mikä MEIRÄN lapselle tulee nimeksi???

Koitti seuraava aamu. Äiti änkes heti kurkkihin mun huoneeseen, kun mä heräilin sairaalas. Se halus väkiste tutkailla, oliko mulla paljo verenvuotoo. Lakanalle oli valunu pieni veriläikkä ja äiti rupes siitä kauhiasti hössöttään. Mä en olisi millää jaksanu nousta sängystä ja mennä vessaan enkä suihkuun, vaikka äiti siinä vieres patisteli.

Lopulta menin kuitenki kuselle ja huomasin, ettei musta ollu tullu verta oikeestaan yhtää! Mutta sitte sitä alakoki tulla ihan solokenansa ku istuin pöntöllä. No, olin tyytyväinen että veret valu suoraa pönttöön. Mietin vaan, että kauvankohan täs saa ny istua, ennenku vuotaminen hiukan lakkaa.

Tulin jonku ajan päästä vessasta pois takasi sänkyni työ. Rami istu huoneen seinustalla, siinä oli jonku pieni sohova. Poika istu Ramin vieres ja mä rupesin ottahan siitä kuvaa kännykälläni, että sais Ramin vanhemmille laittaa kuvan ja ilimottaa, että vauva on syntyny. Muistin, että myös kavereille pitäs ilimottaa, ja lisäks mietin, että täytyy joltaki hoitajalta kysyä, kuinka pitkä ja painava vauva oli syntyes, ni sais laittaa viesteihin myös mitat mukaan. Vauva ei millää pysyny paikoillansa Ramin vieres, enkä mä saanu siitä otettua hyvää valokuvaa.