Tuos tänään ku kissojen paskaloorasta tyhyjäsin kökköjä, tuli mieleen muutama juttu.

Kuvitellaan, että kissanhiekkalooras olis äärettömästi santaa syvyyssuunnas, eli kissa sais kaivaa ja kaivaa eikä looras tulisi pohojaa vastaan ollenkaa. Kysymys kuuluu: kuinka kauvan kissa mahtais kaivaa, jotta sen mielestä se olis kaivanu sopivan kusi-/paskamontun? Mun eherotus vastaukseksi on, että kissa torennäkösesti kerkiääs kuolla näläkään, liika kovaksi yltyneeseen kusi-/paskahätään taikka vanhuuteen ennenku sopiva monttu olis kuopsutettuna. Meillä on ainaki toisinaan kissalla ilimeisenä pakkomielteenä kaivaa niin kauvan, että looranpohoja näkyy ja sitte se kusi lorotetaan siihen pohojalle, mistä kusipaakku on tietenki erittäin ärsyttävää hinkata kissanhiekkalapiolla irti.

No, tuo mietintä sai mut pohtiin paria muutaki asiaa. Ikuisuuskysymys on, että jos huushollis ei olisi mattoja, mihkä kissa silloon oksentaa? Joillaki kissanomistajilla on tästä kokemusta, että tuos tapaukses yrjöt pusketaan ja purjot yskitään esimerkiks sänkyyn tai sohovalle. Ihanaa. Meillä se menee yleensä niin, että sillon harvoin, ku kissa meinaa oksentaa lähinnä kirkasta limaa, sen voi kyllä päästää paljaalle laattialle, mutta jos on tulos joku oikeen karsee törkykasa, ni se menee kyllä liki poikkeuksetta maton päälle, ja taatusti jättää komian tahran jäläkeensä.

Ja sitte voiski esittää jatkokysymyksen: mistä katti tietää, minkämoinen oksennus siltä on tulos? Tunteeko se jotenki, että ai jaaha ny pukkaa jotain limaa vaan, no menkööt mihkä menee? Taikka EI SAATANA ny tulee sit oikeen vuosisadan raksu-tonnikala-karvaylläripylläri, äkkiä lähimmän maton päälle ja klunk-klunk-klunk-klunk-YÖÖÖÖGH, no nii johan helepotti - ja kappas vaan, olipa hieno suoritus, harvoin sitä saa yhyrellä purskahruksella sotkettua kaks mattoo, seittemän kaapinovee sekä pari neliömetriä paljasta laattiaa!

Kissanpaskasta ja oksennuksesta päästään kätevästi siihen, mistä nuo molemmat mainitut tuotteet yleensä koostuu, eli kissanruokaan. Mietiin vaan, että kun aika moni katti mielellänsä pupeltaa raksuja, ni miten se oikeestaan on maharollista? Jos ny funtsii, mitä kissat syöö jos ne elelee aiva villinä, ni eikähän ruokalistalta löyry enimmäkseen jotaki pieniä elukoita. Tuskin luonnolla on kissalle tarjota mitää raksuja vastaavia kuivia ruokapampuloita! Niin että mitenkä ihimees kotikissat syöö melekeinpä luonnostaan raksuja, ja jokku niinki mieluusti ettei oikeen muunmoinen ruoka eres kelepaa?

Ja viä toinen ruoka-aiheinen pähkinä. Jos kissa hoksaa, että nyt köökis isäntäväki käsittelee jotain herkkupaloja, kissa yleensä änkee paikalle vaikka kilsan päästä kerjuulle. Isäntäväen on kertakaikkiaan maharotonta salailla esim. säilykepurkin, leikkele- tai muun lihapakkauksen aukaasua tai ihan minkä tahansa kissaa kiinnostavan tuotteen käsittelyä. No, jos kerjäävälle kissalle annat palasen jotain sen kräväämää herkkua, ni se yleensä katoo parempiin suihin ennenku kerkeet kissaa sanoo, ja luonnollisesti kissa jää siihen viereen kyttäähän, että saiskos sitä nannaa enemmänki. Sitte, ku päätät oikeen heltyä ja keksit, että laitetaanpa kerranki tätä herkkua kissalle oikeen kunnon keko lautaselle ja kiikutetaan lautanen kissan omalle ruokailupaikalle, ni mitäpä tapahtuu? No kissa on tietenki, että yök hyi, mitä paskaa sä yrität mulle oikeen syöttää! Katti käy nuuhkasemas lautasta ja kääntää sille äkkiä perseensä. Eli miten se kerjäämällä ansaittu minipieni herkkupala onki niin herkkua, ja mihin se herkkustatus poistuu siitä samasta tuotteesta, jos sen meet annosteleen kissalle lautaselle, mistä sen sais ihan iliman vaivannäköö käyrä vetelemäs naamaansa?

Tämmösiä mietteitä tänään! Löytyis varmaan toinenki mokoma pähkäältävää, kun nuitten kattien sielunelämä ja toimintaperiaatteet on välis niin iesuksen kummallisia, eikä monen vuoden yhteiselo auta mitenkää niitä seleventään.