Jotenki sitä on koko elämänsä raahustanu aina jotaki määrättyä etappia kohore: joskus kakarana oli haaveena päästä ala-asteelta yläasteelle, sitte yläasteelta lukiohon, lukiosta jonnekki muualle opiskeleen ja samalla asuhun omahan läävähän. Sitte oli tähtäin kohti valamistumista ajtyön saantia. Ja tietysti siinä sivus oli kiikaris myös napata ittellensä sopiva tyyppi, kenenkä kans pariutua, mennä naimisiin, hommata oma koti ja pykätä enste yks ja sitte toinen tenava. 

No, ny mun elämä on siinä pistees, että muuten hommat on kutakuinki hanskas paitsi että työtä ei oo löytyny, enkä mä kyllä enää usko että omalta alalta sitä tuun koskaa saamaankaa. Äläkääkä perkele tuluko sanohon, että "sulla on väärä asenne". Ei se oo kiinni mistää vitun asenteesta vaan se ny vaan on ikävä tosiseikka, että mä en tosiaankaa oo hirveen vahavoilla tän kotiäitistatukseni kans ku työnhakijoota pistetään riviin. Vai minkä saatanan takia mä en ikinä saa kutsuja työhaastatteluun? En mä työhakemukseen sentäs kiriota, että "hainpa ny tätäki paskaa vaikkette tekää mua huoli kuitenkaa ku mä oon tämmönen työelämästä ja elämästä yleensäkki vieraantunu säälittävä perse". 

Tällä hetkellä elämäs tuntuu olevan jonkumoinen tyhyjiö päällänsä, ku yhtä puuttuu ja seki tuntuu olevan saavuttamattomis. Joku vois tietysti aatella, että no jos mä ny saisin työpaikan omalta alaltani, ni eikö sitte taas tuntusi tyhyjältä vai olisko viä jotaki tavottelemista? Jos täs mörskäs asuus kaks tienaavaa ihimistä, vois joskus olla varaa toteuttaa erinäisiä haaveita, vaikkapa jotaki lomareissuja, remonttijuttuja tai sen semmosia. Tai vähintäänki lyhentää asuntolainaa vähä kiivaammas taharis, ettei aiva jäis jäläkipolovien riesaksi seki paska. 

Mä meinaan hakia opiskeleen jotaki täs keväällä ja toivottavasti sais syksyksi eres jotain, koska mä en yksinkertasesti kestä tätä tilannetta enää, en oo kestäny pitkään aikaan. Opiskelu ei tokikaa oo mikää pikaoikotie onneen, vaan rahatilanne muuttuu varmaan aika surkiaksi, enkä mä viä tiä, mitenkä multa onnistuu joku kotitehtävien teko ja tentteihin luku kun kaks riiviöö pitää älämölöö korvan juures ja mökkälän vastapainoksi äijä murjottaa tuppisuuna. 

Joskus sitä on vaan niin kyllästyny kaikkeen että tekis mieli oikeen räväyttää, ens alakuun vaikka leikata pää kaljuks, hankkia ittellensä joku aiva päätön harrastus ja pistää tupa myyntihin ja muuttaa johki (vähemmän) hevon vittuun. Mut sitte miettii, että ei se kuitenkaa pitemmän päälle muuttais sitä, mistä täs ny pahiten kiikastaa eli työttömyyttä, ni eipä sitte jaksakkaa pistää ranttaliksi. Pitäkää tunkkinne.