Pohoriskelin tuos yks päivä, että vaikka sitä ny viä onki ihimeen tyynesti ja jopa jonkumoisella innollaki suhtautunu siihen ajatukseen, että tästä asumuksesta ei ny sitte mikää meirän lopullinen päämaja tullukkaa, ni kaipa sitä viä monet porut tulee väännettyä silkasta luopumisen tuskasta. En vaan arvannu, että ensimmäänen kerta olis tapahtunu jo tänään. 

Oltihin tuos pihalla muksujen kans. Vilikuilin siinä ympärilleni ja mietiin, mitä täältä erityisesti jään kaipaahan sitte aikanaan. Itte talosta ei ny ensimmääsenä tullu mielehen kauhiasti muuta ku itte valitut tapeetit ja tietty se tympäsee, että torennäkösesti iso osa justiinsa tätä tönöö varte hankituista kalusteista jne ei sellasenaan sovi johki muuhun kämppähän. Mut tosiaan, yllättävän vähä tää talo ittessään mun mieltäni kaiherti. Läheisten sienipaikkojen menetyskää ei aiheuttanu suuria tunteita sikäli, että suurin osa niistä menee joka tapaukses mullin mallin, ainaki jos tohon likelle aiotut harvennushakkuut toteutuu lähiaikoina. 

Ihime kyllä, vaikka mä tän puutarhan kituliaisuutta niin perkeleesti oonki sarattanu, ni kumminki nimenomaan just puutarha oli se, jonka ajattelu sai mun pillahtaan. Jään kaipaahan uurenkarhiaa mansikkamaata, joka ehkä vähä turhan varjosesta kasvupaikasta sekä perustamisvaiheen tujusta lannotuksesta johtuen kasvaa enempi lehtee ku marjaa, mutta on kuitenki tuottanu ny parina kesänä ihan kohtalaisesti syömistä. Jään kaipaahan myös keväällä istutettua syreeniairan tekelettä, Isojoelta raahattua koiranheisipuuta sekä vastikään istutettuja kirsikka-, omena- ja päärynäpuita. Et oliskahan ne ikänä ruvennu tuottahan satoo. Jään kaipaahan myös sini- ja valakovuokkoja sekä ketoneilikoota. Ja kuinka ilahtunu mä olinkaa siitä, ku täältä pihasta löyty pari tammia sekä yks vaahtera! Ikävä tulee myös uurehkoo punaviinimarjapuskaa, joka tänä kesänä tuotti ensimmääsen oikeen kunnon sadon. 

No, kai sitä voi siinä sivus porata tätäki pettymystä, samalla ku märäjää työttömyyren vittumaisuutta. Tänään tuli liitosta 4 viikon päivärahat, kävin vähä asioolla ja maksoon kolome laskua ja kas, tilille jäi seittemäntoista euroo! 

Työllistymisnäkymistä sen verta, et täs on ny pieniä toiveita siitä, et pääsisin ens vuoden puolella töihin takasi sinne samahan paikkahan, mihinä mä justihin olin reippaan vuoden verran. Mut asias on sen verta monta muuttujaa, joten paree ku ei liikoja innostu. Onneks täs ny muutenki vituttaa sen verta, ni on aika heleppooki olla innostumatta liikoja yhtää mistää!