Mutta taas kerran mun pisin lomanpätkä oli vaan 2 viikkoo, oli tarkotus pitää kerranki kolome viikkoo kesällä lomaa putkeen mutta muuan, jo riittävän moneen kertaan mainittu tautiaalto pisti kuvioita uusiksi niin töis ku harrastepuolellaki ni sitte piti vähä muokata lomapläänejäki. Ei tarttenu lähtiä Kaustiselle, saati ny paljo mihkää muuallekkaa. 

Loma tuli kyllä siinä mieles hyvin oikiaan kohtaan, että rupes käymään jo päänuppi aika kierroksilla. Vähä tietty kyllä harmitti ettei lomalla oikeestaan tullu tehtyä mitää kovin ihimeellistä, mutta tuli ny eres levättyä. Tosin ku loma loppu, olin hyvällä tuulella huikeet 1,5 päivää. 

Onhan mulla tua ny viä pari lomapäivää elokuulle ennenku poikien koulu taas alakaa, ja lokakuus joka on perinteisesti sitä Suomen kesän kukkeinta aikaa, ni pirän sitte viikon syysloman niinku mukulakki. Voiraan silloon vaikka nautiskella koronan toisesta aallosta neljän seinän sisällä, ja jos oikeen halutaan hurjastella, ni käyrään vesisatees pimiäs ettimäs vaikka suppilovahaveroota! Jaa miks satees ja pimiäs? No ettei tarttisi kohorata niitä kaikkia muita, jokka kans on aikansa kuluuksi päättäny innostua mettäpöyröölystä. 

Sienisato vois kyl olla yhtä hyvä mitä ny on tullu mustikkaa ja vattuja. Mun taktiikka on se, ettei marjamettälle mennä veren maku suus repihin noukkurilla niin että lähtee sammalekki mettänpohojasta, ja sitte ku oot huhkinu ison sangollisen täyteen ni sitte loppuehtoo ettitään mustikoita sieltä roskan seasta. Idea on että mettähän mennään usein, kohtuullisen pituseksi aikaa ja kohtalaasen pienen kipon kans, tuntuu kivalta nähärä kun saa astiansa täyteen ja mustikat mä kerään omin pikku kätösin, ni ei tartte putsaamiseenkaa käyttää pahemmin aikaa ja hermoja. 

Niin että jos tästä kesästä ny jotaki erityisen mieleen painuvaa pitää keksiä, ni oma maa vadelma, vai mitenkä se meni. 

Huoh. Moneen otteeseen on ollu mieles että pitäs jotaki kiriotella tänne ja nyt ku viimmein sain aikaan ni lopputulos on tämmönen :D Väsyneet aivot tuottaa väsynyttä juttua. 

Etunimen kirijaammista oli keksitty osuvia sanoja: 

• Avulias, Nätti, Neuvokas, Erikoinen
• Antelias, Nerokas, Neuvokas, Erityinen

Erikoinen, erityinen. Erityinen äiti on teheny erityislapsia. 

Ei nää päivät aina oo pelihetkiä, mettäretkiä, roskaruokaa ja Daim-kakkua. On myös päiviä, kun itketään vanhaa, käytöstä poistettua sohovaa kun se oli niin hienon värinen, on myös päiviä kun lapsi epäilee omaavansa "kuulovamman" koska ei pysty keskittyyn koulus opettajan antamiin suullisiin ohojeisiin ja muistikin on "huono" kun muistaa liian hyvin vain pettymykset, ja on päiviä kun ensin huudetaan että kun ei oo yhtään ystävää, ja hetken päästä huudetaan että minä en edes välitä kenestäkää, tai sitten lapsi miettii että jos hän olis robotti ni hän sammuttais ittensä. 

Onneksi viä ainaki uni auttaa moniin ongelmiin, siis sitten kun nyt vaan saa unen päästä kii. Väsyneenä mailma on enemmän perseestä mitä yleensä, mutta kunhan on nukuttu yön yli ni sitte taas naurua riittää. 

Viikolla käväsin kaverin tykönä ja siellä lapset istu ruokapöyräs aloillansa eikä pölisty yhtää ylimääräsiä. Mun ja lasten ruokailu epäilemättä näyttää siltä ettei meillä oo opetettu tenaville mitää käytöstapoja, ku pöyräs heilutaan ku olis kirppuja kalsareis, meno on ehkä aavistuksen rauhallisempaa ku saa samalla lukia Aku Ankkaa, paitsi että uusi lehti hajetaan pöytään 5 min välein, sitte josain kohtaa joku haarukka tippuu lattialle tai vetästään kilarit siitä että lautasella on liikaa ruokaa. No, syö sen verran minkä jaksat? EN SYÖ. VITTUPERSEPERKELE. 

Kun taisteluita piisaa, ni niistä valitaan vaan osa. Kun tenava vetää jumiraivarit ja makaa tönkkönä pötkönä naamallansa sängys eikä puhu eikä hievahra, ja pitäs päästä lähteen vaikka kouluun, taikka kun nukkuun mennes itketään lohoruttomasti kuinka lempipaita on pistetty roskiin (kaikki on siinä kohtaa lempivaatteita, kun ne jourutaan heittää menehen) ni sorry, mulla ei oikein riitä näitten tilanteitten selevittelemisen lisäksi mielenkiintoo ärähtää mukulalle joka kerta kun se haluaa lukee syöres taikka kun se sanoo että vittu. 

Tää on kuitenki ollu ihimeen hyvä päivä. Ei oo taisteltu oikeen yhtää! Vähä on saanu vängätä että misä kohtaa ja paljoko on peliaikaa luvas, mutta se ny on ihan normaalia, sitä tingataan aina ja monta kertaa päiväs. Sitte seki on ihan perus, että kaikki puhuu toistensa päälle eikä kukaa kuuntele eikä tuu kuulluksi, ja sitte mä koitan kajauttaa metelin ylitte, että nyt kuunnelkaa! Ja saattaapa oikeen joku voimasanaki tulla tehosteeksi. Mettäretki oli oikeen mukava, on vedetty herkkuja, väännetty vitsiä ja katteltu telekkarista jotaki hömppää. Tunnin verran sällit on ollu menos nukkuun, 50% on jo tiltannu ja loput päätti viä käylähtää vessas ja kysellä multa että irtooko maitohampaat rautahampaitten kasvun vuoksi. Mut ei oo ainakaa viä mitää iltaitkahduksia tullu tälle ehtoolle.

Kai tästä siis vois sanoo etton ollu erityisen hyvä päivä. Ainuaksi miinukseksi laskettakoot että huomenna on taas maanantai ja työmaa kutsuu. Etätyöt loppu mun osaltani viikko sitte ja meininki on ollu taas ku sammakalla sähkövatkaammes mutta kesää kohti täs mennään siitä huolimatta!

Meillä jo räkätauti sopivasti iski enste muksuuhin ja sen jäläkeen muhun, oletus on että se oli kai ihan perusflunssaa. Siirryyn toistaseksi tekehen töitä etänä ja kunhan mukulat tokeni tauristansa, ni ne on jatkanu koulunkäyntiä "normaalisti", tai ei siinä paljo muuta normaalia oo kun että ne tekee ne etätehtävänsä koulun tiloissa ja siä on koulun henkilökunta paikalla ohojaamas. 

Lapset viihtyy koulus kun oppilaita on paikalla yhteensä viis, ja varmaan kerkiää saamaan tarvittaes hyvinki henkilökohtasta opetusta. Keskittymisongelmia, joita on ollu sellasis tilanteis ku opettaja luennoi jostain aiheista ja pitääs jaksaa rauhas kuunnella, ni semmosia ei oo ollu nyt kun kaikki tehtävät tulee kirjallisina sähköpostiin, whatsappiin tai mihkä ny ikänä, mukulat osaa käyttää semmosia ohojelmia tietokoneilla ettei tämmönen kääpä oo semmosista kuullukkaa. 

Ja mites sitte tää kääpä on viihtyny etätöis? No, onhan täs paljo hyvääki, ei ainakaa autoo tartte tankata yhtä usein ku normaalisti. Hmm, sanoinko mä että paljo hyvää? Ja sitte mä luettelen tasan yhyren asian? 

Joo. Mähän aattelin, että täs kerkiää nukkuhun vaikka kuinka palijo enemmän ja vuosien univelaat tulis hoireltua pois, mutta jos aiemmin on valavonu klo 23 ja heränny vähä yli 5, ni nyt mä vaan valavon meleki puoleenyöhön ja kello heräättää klo 6. Sitte, naamataulu ja päänahka varmaan rupee voimaan paremmin ja tukka lakkaa rasvottumasta hetkessä, ku ei tartte meikata eikä tukkaa pestä aiva joka päivä ku ei kerta mihinää käykkää. Ja mikä on totuus? Naama saatana kukkii pahemmin ku ikänä, tai ainaki finnit sun muut röpelöt hyökkää silimille kun ei oo sitä normaalia meikkiä siinä peittämäs karua totuutta. Ja tukka on ihan yhtä kuppanen rasvapaska mikä tähänki asti. 

Ja pitihän mun ruokavalionki muuttua vähä paremmaksi kun en oo joka päivä vetämäs yliannosta työmaan lounasruokalas jäläkiruokineen päivineen, no mä syön kaikkee epämäärästä kuraa joka päivä ja mutustelen kaapista keksejä taikka jäätölöö... mahtaasko tää selittää myös nää helevetin finnitki. Mut olis siis paree että etäkomennus loppuu niin kauvan kun mä viä maharun ovesta pihalle. 

Niskat ja selekä on koko ajan jumis ja päätä särkee saatanasti harvase päivä, kerta ku ruokapöytä toimittaa kotikonttorin virkaa ni ergonomia ei ehkä ihan oo osunu kohorillensa. 

Kissat kans tekee kaikkensa että mun työnteko onnistuis maharollisimman jouhevasti, toinen pökö tuppaa sylihin tai vähintään monitorin etehen ja toinen tulee maate paperien päälle tai yrittää saalistaa jotain johtoja. Tai vähintään joku heittää ristuksenmoiset yrjöt matolle kesken palaverin. 

Ja kyllä täs vähä mökkihöperöitymistäki on havaittavis, niin introvertti ku oonki mut kyllä silti tympäsee ku liki ainuat huvit on ruokakauppaan meneminen ja kävelyllä käyminen. Päätin pitää karkkilakosani pääsiääsen mittasen tauon ja orotan jo niinku mitäki ulukomaanmatkaa, että saan maistella kaappiin kertyneitä karkkia jokka ei mukuloolle kelepaa. Ni ja suklaamunia oon ostanu sitä varaa, että kaapin aarteet on täyttä shittiä. 

Voi pääsiäänen. Monen monena vuonna peräkkäin oon viettäny pääsiäisen Isojoella, tavaten sukulaisia ja kavereita. Tänä vuonna ei tartte lähtee mihkää, muutaku leikkiä köyhänmiehen ohojelmatoimistoo ettei pari nuorta herraa revi pelihousujansa ja toisiltansa silimiä päästä ku rupee seinät kaatuun päälle. 

No, se hyvä puoli täs toki omalla kohoralla on, että työn vähentymisen puolesta ei oo tarvinnu murehtia, mutta olosuhteet kyllä muuten meinaa käyrä terveyren päälle, jos ei fyysisesti ni henkisesti. Ja kyllähän täs ny viä ehtii ihan oikeesti sairastua siihen kulukutautiin jos kunnon munkki käy! Niin että kiitti vaan kiinalaaset, syökää vaan jatkossaki kapisia villielukoitanne puoliraakoina, ja sitte ku maailma on kusessa, niin lähettäkää paskalaatuisia suojaimianne pelastukseksi. 

Onneksi eres ihimiset on kyllästyny kierrättään niitä vessapaperivitsejä somes. Ehkä meillä on viä toivoa. 

Kirppiksellä näky olevan iso kasa jotaki vessapaperia myynnis, ei vissiin mailmanlopun hamsterit oo tajunnu mennä sieltä ettihin taikka sitte halapislaatu ei oo eres kriisitilantees tarpeeksi hyvää jos sattuu olehen oikeen kermaperse. 

Toivottavasti arvon naiset muistaa myös haalia tamppoonia ja sen sellasta, sanomalehti ny voi olla hätätapaukses käypä sontapaperin korvike mutta en ehkä lähtisi sillä korvaahan v###urättiä. Entä ootteko muistanu myös karvakavereitanne, kyllä elukatki syöö joka päivä. Vai lasketahanko karanteenin napsahtaes kisulit ja hauvelit ovesta pihalle että pyytäkää itte ruokanne, vahavimmat selevikkööt?

Sosiaalinen media pursuilee pelekkää vessapaperimeemiä niin että meinaa aivot räjähtää. Toki luonnollinen reaktio on suoltaa sitä samaa paska(paperi)a nettihin ittekki tämmösen märmätyksen muoros, sen sijaan että pistäis laitteet kiinni ja harjottelis vaikka läsnäoloo sen varalta, että pistetähän koko Suomi kiinni ja sitte pitää keksiä ylivilikkaitten mukulootten kans aijankulua kotonurkis. Mutta harijottele täs ny läsnäoloo ittes kans, ei saatana! 

Samaan aikaan ku somes ja livemailmaski irvaallaan toilettipaperin hamstraajille ni jossain näitä irvailuja nää hamstraajat lukee naama punasena ja hammasta purren, ja ottalohkos sykkii ajatus, että saattepa nähärä, melekeen toivoen että koronakuppa leviääs käsihin ni pääsis sanohon että se parhaiten nauraa joka viimmeksi nauraa. 

Harrastukset on peruutettu, työmaalla on monenmoista rajotusta ja varotointa otettu käyttöhän pikavauhtia niin että hyvä ku peräs pysyy, jännityksellä orotellaan tuleeko tarvetta pistää vaikkapa kouluja kiinni ja tietysti sehän se päräyttävin juttu olis jos itte tai vaikka omat tenavat tulis kipiäksi! Sitte ku lukee maharollisista ensioireista ni pieniki yskähdys tuntuu niin perkeleen epäilyttävältä, että onko mulla nyt SE. Kaapista löyty käsidesipottu jonka päiväys on menny kaks vuotta sitte vanahaksi, mutta ainaki se haisi niin ristuksen väkevälle että eiköhän siinä viä jotaki ytyä oo. 

Mä teen ennusteen, että sitte ku pahin härdelli on ohi ja suositukset sekä rajotukset puretaan ja palataan normielämään, ni kohta alakaa joku ituhippelöinti, että kyllä sitä vaan jäätiin henkiin vaikka lentoliikennettä ja turhaa kulutusta piti karsia, ja että kyllä tästä vaan taas niin opittiin yhyreksän hyvää ja kymmenen kaunista juttua. Tietysti myös aletaan kohta muistutteleen että itse asias semmonen pitemmän päälle ylenmääräänen desinfiointiaineitten kans lotraaminen on loppupeleis turhaa ja jopa haitallista. Ja sitte vähä pitemmän ajan päästä ihimiset heittelee roskihin vanahentuneet näkkileipänsä. 

Olinko mä ehkä vähä hapan? En mä vähättele tilannetta, koitan toimia kuten on suositeltu vaikka itse asias kaivoin just nenää, mutta ketää muuta ei ookkaa ny kotona ni ei haittaa. Mä oon vaan lopen kyllästyny paskapaperihuumoriin, koska mun mielestä sekä hamstraaminen että siitä vittuilu on jotenki ihan helevetin väsynyttä touhua ja kaikkien kannattaas mieluummin keskittyä johki olennaiseen, eikä kisaahan että kellä on messevin seleviytymisvarustelu taikka kuka nysvää vitsikkäimmän nettimeemin.

Ekas unes olin porukootten mökillä, ja se mökkihän sijaitsee joen varres. Joen vesi oli paljo tavallista korkiammalla, vaikka oli kesä eikä mikää kevättuluvan aika. Keli oli aurinkoinen. Kävelin nuoremman poijan kans rantahan ja kattelin vettä, joka näytti ihimeen tyyneltä ja kirkkaalta; harvoinpa virtaava jokivesi on nuon paikoollansa, ja yleensä vesi on ollu tummaa. Mutta nyt pysty näkehen joen pohojan, ja pohojakin näytti yllättävän siistiltä, ei kiven kivee misää, vaan hiekkaa ja paikoon jotain tummaa mönjää. Vaikka vesi oli korkialla, mulla ja poijalla oli jalakaan alla tukeva kaistale rantahiekkaa ja poika tahto koittaa varpaillansa vettä. Käskin olla varovaanen, mutta annoin sen pistää jalakansa vetehen. Oli seesteinen olo. 

Toises unes taas tunnelma oli ehkä vähä toisenmoinen, ei aiva yhtä rauhallinen ku tuos erellises. Vesi oli talaviaikaan tuluvinu johki pellolle, ja sitte jäätyny. Pellolla oli vähä väliä syviä ojia, ja niitten kohorilla jää näytti tummemmalta ku muualta. Mä ja muutama muu kaveri hypättiin jostain tieltä siihen pellon päällä olevalle jäälle ja meirän piti jostain syystä kulukia sen pellon halaki, ei ny muuten mitää mutta sitä saatanan jäätikköö näytti jatkuvan silimänkantamattomiin. Mä olevana tiesin, että jos vaan ei kävele semmosten ojan kohtien päältä ni ei hätää, jos jää murtuu ni eipä siinä kovin syvälle kintut uppoo. No kavereista usiampi ei tätä huomannu vaan mennä hyppelehti ojienki päälle ja mä koitin huutaa muille, että kattokaa mistä jää on tummaa, äläkää siihen astuko, siä on oja alla! Koitettiin loikkia melekosta vauhtia pellon poikki ja jää nasahteli uhkaavasti tämän tästä, ja yhtäkkiä yks mun erellä kulukenu kaveri painu uppeluksiin ku jää pettiki sen alta. No minä äkkiä tungin käteni sohojon läpi ja hapuilin jääs olevaa aukkoo, ja kohta sain kaverin käsivartehen kiinni ja kiskoin sen ylähä. Sitte vaan äkkiä etiäppäin ja viimmein jääpelto päätty, tosin se päätty johki liikuntasalihin misä oli porukka pelaamas säbää. Ihan looginen loppukäänne, no niinhän mun unis aina. 

Jotenki, vaikka tuos jäläkimmääses unes oli vähä katastrofin aineksia mukana ja olis voinu olla aharistavaki fiilis, ni silti se ei tuntunu kovinkaa karseelta. Oli jotenki varma olo, mä olin ainua joukosta kun tiesi mihkä ei kannata astua, itte osasin kiertää vaaran paikat ja se olin minä joka auttoo, kun kaverille meinas käyrä vittumaiset. 

Ei voi muutaku ihimetellä, että mitä helevettiä oikeesti? Takana on viä tosi väsyttävä viikko, ristuksenmoinen niskajumi on riivannu ja niin töis ku töiren ulukopuolellaki on ollu yks jos toinenki ressiä aiheuttava tekijä. Et ihan menis läpi vaikka näkis niitä aharistuksella höystettyjä jorpakkopainajaisia. Vaikka pessimisti ei yleensä jouru pettyhyn, ni siitä huolimatta mä otan nää unet ny vahavana merkkinä siitä, että joku hyvä aikakausi on alakamas.

Tai sitte oon vähä aikaa sitte seonnu lopullisesti ja oon menettäny torellisuurentajuni mutten vaan tierosta sitä. Mut jos näin on, niin en tiä kannattaako pyytää ketää palauttaan maan pinnalle :D

No, harrastusrintamalla ainaki puhaltaa uuret tuulet, tai jos ny ei aiva uuret mutta ainaki uuresta suunnasta. Positiivista pöhinää siis. 

Ja sitte viä ihan aiheen ohi, vanahee sälli täyttää huomenna kymmenen vuotta. Mä jotenki ajattelen että silloon ku peruskoulu loppu ja sitä lystiä oli sen yhyreksän vuotta taaperrettu, ni se ajanjakso tuntu ihanku se olis kestäny ihan loputtoman pitkään ja aika kulunu helevetin hitaasti. No, toki se silloon oli vieny pitkälle yli puolet siihen asti eletystä elämästä, että siinä mittakaavas se tietty oli aika pitkä siivu. Mä oon ny ollu äiti päivää vaille sen yhyren peruskoulun ajan ja siihen viä vaikka se eskarivuosi viä päälle. Merkillistä, mitenkä nää keski-ikäistyvän ämmän tylysät ja arkiset vuodet tuntuu lipuvan nopiampaa ku se aika, jolloin elämän täytti leikit, kaverit, teini-iän kohellukset ja kun kaikki pienekki asiat tuntu suurilta ja jännittäviltä. 

Simppa-kissa sen sijaan on huomenna tasan 13,5 vuotta vanaha. Kauvan on seki mun juttuja joutunu kuunteleen, kai se miettii että kuinka vitun vanahooksi ihimiset oikeen elää, eikö tuosta riivinraurasta pääse ikänä erohon. Jos Oselotti meinaa päästellä yhtä pitkän elämän mitä tuo Simo ni Oskupetterihän bilettää mun kans mun viiskymppiset aiva heittämällä. 

Mutta kyllä ny on aika mennä maate, mielenkiintosta nähärä että misä kuraprunnis mä seuraavaksi oon räpistelemäs, hymyssä suin. 

No, ainaki opintojen valamistuminen oli yks kohta mihinä nuo tuluvaunet väheni, samate ku rupes pääsehen työn syrjään kiinni. 

Hämmästyyn, ku täs ny pienen ajan sisään oon nähäny kolome tuluvaunta pitkästä pitkästä aikaa. Ensimmääses matkustin liniautolla halaki kotokylän. Keli oli kirkas ja kevääntuntunen, mutta oli aiemmin satanu ihan helevetisti ja pellot tuluvi ja paikka paikoon vesi valuu tien ylitte pellolta toiselle. Sen sijaan että se näky olis pelottanu ja aharistanu mua, ni mä kattelin lähinnä mielenkiinnolla kuina bussi rauhas sotki tuluvivan paikan ylitte. 

Toises unes olin johonaki talos. Talon likellä oli lampi ja lammen vierestä meni joki. Vesi oli noussu ihan tajuttomasti. Kattoon, että talon asukkaat oli heitelly räsymattoja jokehen jotta matot peseentyys siä. Ihimettelin vähä, että eikä nuo ollenkaa ajattele jos virta vieki matot mennesänsä, mutta matot näytti pysyvän hyvin paikoollansa. Talos sisällä huomasin, että vesihän ylsi meleki jonku makkarin ikkunaan asti. Vesi ei silti kuitenkaa tunkenu tupahan mistää. Kaikes rauhas kattelin klasista sille läheiselle lammelle ja mietiin, että en oo aikasemmin eres tienny, että tua pusikos on joku lampi, mutta nyt se tietysti erottuu ku siä on kerranki nuon perkeleesti vettä. Ikkunasta avautuva tuluvanäky ei tuntunu yhtää pahalta, kattoin vaan lähinnä kiinnostuneena, että onpas näky. 

Kolomannes unes olin yhyren kaverini kans mun vanhempien tykönä. Oltiin oltu viihteellä ja pikkuusen krapuloos, ja aikamme loikoiltuamme päätettiin, että nyt menoksi, johki oli kova tohina päästä lähtehen ja siinä sitte ruvettiin meikkaahan ja valamistautuun ihimisten ilimoolle. Oltihin samaan aikaan vessas, jotaki meikkipussia siinä tongittiin yhteistuumin ja sitte kaveri tipautti vahingos vessanpönttöhön jotaki meirän tavaroota, muun muaas kaks hammasharjaa, jonku mun huulipunan ja oliskahan ollu viä joku nelijäski pikkutavara mitä en enää muista. Torettiin, että nuo rojut on nyt kyllä niin menetetty, ja kaveri aatteli että antaa mennä ja veti pöntön. No totta helevetis pönttö meni tukkohon ja vesi nousi nousemistansa pöntös kunnes sitä alako valua reunojen yli! Tuli kova kiirus ettiä jotaki rättiä ja paperia että saatihin vessanlattia kuivatuksi. Lopulta kuitenki saatiin huomata, että vaikka vesi ei juurikaa lähteny pöntöstä laskehen ni ei sitä laitojenkaa yli tullu ku pieni nokko. Isä tuli siihen ihimetteleen ja sanoo että son muutenki meinannu hommata siihen uuren pöntön kun se on vähä huonosti vetäny jo jonku aikaa. 

Joo. Ehkä vähä erimoinen tuluvauni tuo viiminen mutta kyllä mä katton että samaan katekoriaan menee :D

No, näitä unia mietties ensimmäänen ajatus oli tietysti että mikä ristus on ku ei yhtää aharista??? Vesimassat on käydä ylle ja aikasemmin ne on tosiaan heijastellu jotaki ylipääsemättömän tuntusia vaiheita elämäs, mutta nyt tunnelma oli suorastaan luonnottoman rauhallinen? Mistä siis ny tuulee?

Kertoisko nää unet ehkä jostain itsetutkiskelusta, omien heikkouksien kohtaamisesta ja siitä, että niitten heikkouksien kans on oppinu pärjäähän? Vai olisko kyse siitä että oon nyt vahavempi (lue: vanahempi) ja osaan kohorata elämän haasteet kypsemmin enkä lannistu enää aiva pienestä? Taikka sitte nuo unet viittaa vaan siihen, että mailmas ny vaan on monta asiaa päin vittua, suurimpaan osaan omalla toiminnalla ei oo osaa eikä arpaa ja vain pieni osa johtuu siitä että on itte teheny jotaki pölöö, mutta osaan olla välittämättä turhanpäiväsistä paskoosta ja keskittyä mukavampiin juttuihin? 

Tai sitte yksinkertaasesti nuo unet kertoo, että moon pöyröö ja mun unimaailma on ihan ristuksen sekava!

Palasin tänään kotio joulunvietosta Isojoelta. Siä sato joulupäivänä lunta ja mukulat pääsi jopa vähä hiihtähän porukootten pihas. Maisema oli hyvinki talavinen ja nätti pienen aikaa, mutta tänään taas lämpötilat meni plussan puolelle, vettä on sadellu ja ainakaa tää Varsinaas-Suomes ei oo lumesta haisuakaa, jos sitä tää ny joulunpyhinäkää häävisti kerkis olehen. 

Täs ku väsyneenä, nuhaasena sekä pikkusen krapulaasena tuskittelen arkeen paluun kans, ni muistupa mielehen, että eipä oo tullu taas hetkihin kiriotettua plokihin mitää, ja aattelin, että jos kaivelis tympeilyn vastapainoksi jotaki kivoja asioota tältä vuodelta. Onhan sellasiaki ollu meinaan, onhan?

No on toki, vaikkei tän harmauren keskellä meinaa aina muistaakkaa. Mieleenpainuvimmat jutut on varmaan kesälomareissu Legolandiin sekä syyskuus tuon uuden pikkukissin tuleminen osaksi hullunkurista perhettäni. Tietty on ollu myös paljo pieniä kivoja juttuja, kuten hauskoja reissuja hyvien ystävien kans (Folklandia-, synttäri- sekä Radio Rock -risteilyt, mökkeily Honkajoella, viikonloppureissu Kokkolaan sekä muutamia keikkoja) ja mukuloottenki kans on käylähretty pikku retkillä tuon vähä isomman Tanskanreissun lisäksi. 

Arki rullailee, jos ny ei kovin tasasesti mutta eteenpäin ainaki tavalla tai toisella. Töis on kaikenmoista härdelliä ja muksujenki kans on ollu monenmoista häsää, toinen kloppi sai silimälasit ja toista on kuskattu hampaitten oikomishoidois ja sen seittemän sortin muuta hyppäämistä on jatkuvalla syötöllä, mutta toisaalta hyvähän se, että tukitoimia on ja asiat sillä saralla etenee. Mut välihin tuntuu että tarttis kans jonku kymmenen avustajaa niinku mikäki saatanan kansanedustaja, että sais edes osan langoista pysyhyn sievästi omis hyppysis. Fiilis on lähinnä niinku olis sontakärpäsenä sotkeentunu hämmähäkin verkkohon. 

Hmm ai juu, piti jotaki positiivisia nostoja teherä tästä vuodesta eikä valittaa kuinka kuivaa arkipullaa välis on tarjolla. No, jos seuraavaksi miettiis, että mitä mä orotan ens vuodelta?

Kunpa sais vähä tilannetta työmaalla rauhotettua. Ja kunpa pojilla sujuis koulus jatkoski hyvin. Syksyllä onki jätkillä vähä uutta omaksuttavaa, kun ei enää hyörynnetä koulun aamu- ja iltapäiväkerhon toimintaa. Mutta eiköhän asiat aina jotenki suttaannu, vaikka sitte päällä seisten ja hampaat irves. Muutamia mukavia reissujaki on tiedos, pariin tapahtumaan lasten kans ja sitte kesällä pääsis soittoporukan mukana Kaustiselle esiintyyn! Ja ens vuoden Folklandia-risteilyki on taas jo ihan ovella. 

Eniten kuitenki toivois sellasta kohtuullisen vähillä muuttujilla varustettua rauhallista eloo. Että pystyis vapaa-ajalla nauttihin elämästä ja ottaan rennosti, lataileen akkuja kun on enste sauhunnu töis tukka putkella ja sen päälle oikeen ottanu yhteen kersojen kans... Et koitan edelleen karsia elämästä pois asioita jotka ottaa enemmän ku antaa, ja hartaasti toivon että kohorille osuis maharollisimman vähä vittumaisia sattumuksia kuten vaikkapa ojaanajoja/rengasrikkoja/kiviä tuulilasihin, hajonneita kodinkoneita/soittimia/kännyköitä, pimahtaneita polttimoita, kenkien korkolappujen katoamisia tai vetskareiden rikkoutumisia, pankkikorttien katoamisia, pitkiä sähkökatkoja tai vaikka sitä että taloyhtiön ruohonleikkurista loppuu just silloin bensa ku mä päätän kerranki ajaa nurtsin. Eikä myöskää mitää tappohelteitä kesäksi, kiitos. Ai niin ja laihtuakki tarttis vähäsen, niinku aina. 

Elämä yhä hakee uomaansa, yritän ja erehryn, koitan keksiä keinot mistä saa virtaa vaikka kuinka vituttaas. Haluan olla onnellinen, ja itte päätän, millaset asiat saa mut tunteen olon hyväksi. 

Vai onko se niin että kun elämäs on vähä jotaki uutta säpinää ni sitte ei jouda kiriottaan, ja sitte vaan ku on tarpeeksi tylysää ni innostuu paremmin tappaan aikaansa plokipäivityksen muodos? 

Ny justiin mä röhönötän poikien kans soffalla, sällit vahtaa Minecraft-videoo Youtubesta ja itte koitan miettiä, että mitähän hyöryllistä tekis ettei olsi niin turhanpäivänen olo, yleensä ku vetoo kaikenlaisiin arjen kiireisiin ku ei kerkiä siivoohon taikka mitää, ja ny ku ei olisi kiirus mihkää ni arvakkaa heiluuko imuri ja pölyrätti?? Vitut. Niinpä mä aattelin tän kaiken ylimääräsen toimintatarmoni kohoristaa uuteen plokipäivitykseen, täytyyhän mun ny sen verta arvostaa valtavaa lukijakuntaani etten aiva niitä hylykää. Et näinhän täs ny kävi, ei taaskaa kerkiä siivoohon, eres suutansa. 

Mutta sitte viitaten tuohon otsikkoon, ni mun elämään on saatu vähä uutta sähinää, ihan sananmukasesti, ku syyskuus meille tuli Simpan kaveriksi 4 kk ikänen tyttökissa! Olin jo pienen aikaa varovaasesti kattellu kissanpenikoita taikka mukavan olosia aikusia kissoja ku Simpasta huomas että sillä on ehkä vähä orpo olo ollu sen jäläkeen ku Kessu kuoli. Olin joskus miettiny, että seuraava kissa otetaan eläinsuojeluyhyristykseltä, ja niinpä aika luonnollista oli seurata Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n tarjontaa, se kun tää Turuun seurulla vaikuttaa ja oon aikanani ollu ittekki sen toiminnas mukana. 

Pikkukissin emo oli loukutettu jostain isosta kissapopulaatiosta, joka majaali jonku hylätyn tilan pihapiiris. Pentu synty sijaiskotihin, mutta kerta pentu veljineen synty sektiolla ni emo ei sen jäläkeen oikeen toimertunu hoitahan jäläkeläisiänsä, ja niinpä pentue kasvo sijaisemon hoivis, joka sekin oli ns. populaatiokissa. Yhyristyksellä pentu sai nimeksi Salmiakki-Sisu, mutta mukulat oli jo etukäteen päättäny että jos meille uusi katti tulee ni sen nimeksi tulee Oselotti, kerta Minecraftiski on oselotteja, ja olis se ollu ehkä vähä liikaa jos taloures oli kaksi Sisua. Oselotti on kyllä hyvää vauhtia saamas lempinimeksensä Osku, ja mä sitä usein myös ihan vaan Pikkukissaksi kutsun ku se on niin kirpun kokonen ku Simohon vertaa. 

Simppa otti pikkuhäirikön vastaan aika kivuttomasti, pentu alakuun piti Simon ruodus sähisemällä ja häntäänsä pörhistelemällä, Simppa ei kertaakaa äläkkääkää päästäny eikä uhitellu vaan oli heti tassun alla ja luimisteli piilohon ku pieni pirttihirmu sano ruman sanan. Aika äkkiä ne tottu toisiinsa ja mahtuuvat jopa vieretyste kesähuoneen nojatoolihin nukkuun, ja kohtapa jo verettiin iltapainia ihanku Simppa ja Kessu teki silloon ku Kessu oli viä voimissaan. 

Sillai ku Simpan pentuajoista on kulunu sen kolometoista vuotta ja kun se mulle tuli, ni sillä oli heti energistä kissaseuraa ku Kessu oli silloon vuoden vanaha. Ni ny ku Simppapappa ei jokasesta kakarootten kotkotuksesta jaksa villiintyä ni pienperk--- siis pienpeto kyllä viihryttää itte itteensä; leluhiiret, Aino-tossut, matot, sohova ja verhot saa kyytiä. Tai vaikka mun koipi, kuten kuvasta näkyy. 

Huikeeta kuvanlaatua, mutta siihen nähären kuinka lyhyitä hetkiä tuo eläin pysyy aloillaan ni tää on varsin onnistunu otos. Kai se meinas mun hienosta eläinkuviosukasta että joku pahalta haiseva kilipasisko on tunkeutunu tontille. 

Äite taas luonnollisesti kyseenalaisti mun järjenjuoksuni mutta eihän siinä ny mitää uutta oo toisaalta... Kyllähän mä heikkona hetkenäni taisin ihan ääneen pohtia että jospa antas Simpan olla loppuunsa asti ainuana kissana ja viettäs sen perähän vaihteeksi hetken täysin lemmikitöntä elämää, mut... Vitut, siitäkin. 

Työkaveri oli tämmösen meemin bongannu Facebookista ja tägäs mut sitte siihen kuvan alle... Ja koin vahvan samaistumisen :D

Se on sitte loputki kesän lomailut takanapäin, tenavat meni eileen taas kouluun ja itte palasin kans töihin oltuani kaks viikkoo lomalla. Lomani alakajaasiksi menin viikonlopuksi Isojoelle, käytiin Honkajoen markkinoilla ja lähinnä ajeltiin autolla, ku oli niin helevetinmoinen helle ettei hirveesti jaksanu mitää järkevää, mutta ilimastoirus autos oli ihan sierettävää. Siinä sitte loman aikana käytiin muun muas pariin otteeseen mettäretkellä, pariin otteeseen pojat tapas myös kavereita ja sitte käytiin Puuhamaas sekä Nokialla Edenis sekä Särkänniemes. Jotenki toistaa itteensä nää meirän kesälomaretket vuodesta toiseen, mutta mitä sitä hyväksi havaittua kaavaa sotkehen :D 

Loma oli hyvä lopetella vierailemalla serkun perheen tykönä Helsingis ja samalla poijat pääsi ajeleen bussilla, metrolla sekä ratikalla. Poikain stadilaaset pikkuserkut ei oikein tuntunu ymmärtävän että mitä hienoo on ajella eri kulukupeliillä ympäri Helsinkiä, mutta olihan se ny meille maalaisjuntiille mielenkiintonen kokemus! Sitä huomas taas että kylläpä onki lapset varttunu, ku yllättävän hyvin jopa sai ihan keskusteltua ja vaihrettua kuulumisia, kaikki kommunikointi ei ollu vaan mukulootten komentelua tai yrittämistä saada omaa ääntänsä kuuluviin muksujen melskaamisen ylitte. 

Loman viiminen päivä oli ku mikäki krapulapäivä, ku rupes jo aharistaan töihin palaaminen. Vattas kiersi, syrän hakkas ja olo oli perin levoton... No, oon hengissä! Vähä pöllämystyny ehkä viä, että mistä niinku olis luontevaa jatkaa hommia, onko jotaki erikoista tapahtunu paris viikos ja oonkohan lomalla unohtanu jotaki kauhianki tärkiää. 

Mut hetkeksi viä takasi lomakuulumisiin, kun Nokian reissusta lähärettiin körötteleen takasi, ni koukkasin Tampereelta matkaani matkaharmoonin! Olin sellasen tilannu tuos keväällä, ku löysin sellasen valamistajan, joka kierrättää tavallisen harmoonin koneiston ja rakentaa siihen vaan matkamallin rungon ympärille! Naapureilla on taas yks syy enemmän vihata mua, ku mä vongutan uutta soittopeliä ihan innoissani! Viä pari viikkoo ni arvon rouva Mustikka pääsee treeneihin, ku Turku/Åbo Folks -orkesterin harijotukset alakaa. 

Ja ku harmooni oli nourettu, ni kotomatkalla poikettiin Ideaparkis Lempääläs ja sieltä kotio mennes poikettiin vahingos Hämeenlinnan puolella, helevetti ku oli jo enste työlästä päästä sieltä Ideaparkista pois ja sitte viä painelin vaan pokkana ohi jostain liittymästä. Sen siitä saa ku kerranki luottaa kykyihinsä ja meinaa, että eikähän tää paluumatka mee ihan hyvin iliman navigaattoriaki. Joo menihän se. 

Lähes yhtä hyvin meni tänään ku olin matkalla töihin, ja poikkeuksellisesti olin vaan ennen töihin menoo ajamas Turun keskustaan. No mähän käännyin motarilta pois kumminki jo Raisios ikäänku olisin ollu suoraa töihin menos, no sitte tuli kuningasajatus että tästähän pääsee tiputtaan takasi motarille kätevästi... toki juu pääsiki, mutta sitte auton nokka käyttiki päinvastaseen suuntaan mihkä piti olla menos. Miks liikenteestäki on täytyny teherä niin perkeleen vaikiaa. 

No, elokuu rupiaa olehen kohta puoles välis, ilimas alakaa olla varovaista syksyn tuntua mutta ei ny viä julisteta syksyä alakaneeksi sentäs. Mukavan lämpösiä keliä ainaki on viä luvas, ja mähän tarkotan mukavan lämpösellä sellasta ihimiselle sopivaa noin +20 asteen säätä, enkä mitää tappopaahretta. Monenmoista hommaa tarttis saada aikaseksi näin syksyn... eiku siis loppukesän aikaan, olis aika käydä taas vähä läpi poikien vaatteita että mikkä vermeet on jääny pieniksi, onko sopivia välikausirettuja jemmas vai onko niistäki kasvettu pihalle, pientä puutarhan koukkimista olis aina ja kämppä olis siivouksen tarpees, edelleen... Kesäloman loppuminen on vähä niinku joku uuden vuoden kevytversio, molempien jäläkeen hulluna suunnitellaan "uutta" elämää eteenpäin. Niin ja kauhee liikakilojen karistamisvimma kans nostaa päätänsä kummasti niin joulu- ku kesälomanki päälle. 

Jos ny oikeen lapsuudesta lähtee jotain kaivaan, ni tarroja mä tykkäsin keräillä. Ja mä halusin tietenki liimata ne johki heti, no en saanu lupaa liimata mihkää näkyvähän paikkahan mutta vaatekomeron oven sisäpuolelle mä niitä liimailin ja olihan niitä sitte koko ovi täynnä. Muksuna myös tykkäsin pienistä posliinisista esineistä, mulla oli pieniä posliininukkeja, -eläimiä ja -vaaseja, harvoinpa tietty itte niitä sain mistää ostettua, mutta toivottuja lahajoja ne ainaki oli. En kyllä yhtää muista mihkä ne kaikki on joutunu, olisinko joskus johki eläinsuojeluyhyristyksen kirpparille lahajottanu suurimman osan. Nykyään mulla on jäljellä kuus pientä posliinikissaa, ellen aiva väärin muista ni ne tuli jostain Yves Rocherin tilauksen kylykiääsinä. Sieltä tuli myös muita pieniä posliiniesineitä ja ne oli aikanaan mulle tosi rakkaita leluja. Oli pieniä vaasia ja jotain punavalakosia tonttuja ja jotaki lintujaki. Joskus niitä samoja näkee nykyäänki kirppareilla myynnis. Ihime etten oo nostalgiamieles ostanu :D

No, kuten kohta huomataan, heti tos ekas kappalees oon jo tarrojen ja posliiniesineitten lisäksi sivunnu paria kolomee muutaki innostuksen aihetta... Mut mennään ny jonkumoises järjestykses...

Teiniaikoona ei tainnu olla mitää ihimeellisen erikoista keräilyharrastetta taikka vastaavaa, kai se elämä meni lähinnä kaverien kans koheltaes ja angstailles. Mut sitte lukios olles sillosen poikakaverin myötä kiinnostuin päiväperhosista ja se tykästyminen on kestäny ihan tähän päivään asti, joskaa en ny sentäs itte keräile perhosia, mutta tykkään koittaa ottaa niistä valokuvia ja sitte multa löytyy perhosaiheisia sisustusjuttuja (tapettia, tauluja, verhoja, tuulikello, valaisin...) sekä vaatteita ja hiuspinnejä, niin ja tietysti myös tatuointeja. 

Okei, no CD-levyjä on tullu elämän aikana osteltua muutamia satoja varmaan, osan oon myös myyny poiski, mutta yhä vaan tykkään ostaa musani cd-levyllä enkä käytä mitää spotify-tyyppisiä juttuja. Mun ensimmäänen cd on muute ollu Rainer Frimanin tuotantoo :D :D :D Porukat oli ostanu kotio cd-soitinmankkarin, ja oli saanu kaupan päälle valita cd:n. No mähän purnasin että miks just Rainer Friman, mut se oli kuulemma ollu paras mitä oli yleensä siä ollu tarjolla... mitähän vaan ne huonommat mahtoo olla... No, serkkulikan kans sitte luukutettiin Rainer Frimania yks kesä ku ei muitakaa cd-levyjä ollu, ku se ny vaan oli niin siistiä vaihtaa kappaleesta toiseen napin painalluksella, eikä mitä nihkeetä kasetin kelaamista!

Oliskohan ollu lukion jäläkeen ku olin Turkuhun muuttanu, ni kissa-aiheiset esineet sekä siniset (sisustus)esineet oli ihan pop. Esine oli täyrellinen, jos se oli väriltänsä sininen ja liitty samalla kissoihin, kuten kolme puista sinistä kissaa mikkä mulla oli, ja samate lahajaksi saatu sininen sateenvarjo, jossa oli kissankuvia! Saatana vaan ku se sateenvarjo jäi seittemän vuotta sitte kirkon eteiseen yksis hautajaasis :( Vironreissuilta hamstrasin pieniä kissatauluja (niitä on mulla osa talles viäki) ja sitte monenmoista sinistä astiaa taikka lasista koriste-esinettä kerty kämppähän. Ja tottahan ny sohovanki piti olla sininen, ja siniseksi ihan itte maalasin terassipöyrän ja toolit (ja ihan oli kuulkaa mun itte maalaamani näkönen se lopputulos). 

Sitte näihin samoihin aikoihin innostuin keräileen myös erilaista labratavaraa, lähinnä labra-astioota. Niitä satunaasesti tuli vastahan kirppareilla. Ikänä en oikeen häävisti oo niitä kippoja saanu laitettua mihkää esille, vaan tälläki hetkellä ne nököttää varastos, mutta jostain syystä en oo niitä kumminkaa raaskinu myyrä pois vaikka kovin paljo muuta kampetta oonki pistäny kiertohon, niinku vaikka ny kaikki siniset sisustusesineet. 

Ai niin pienet viinapullot meinas unohtua mainita. Turusta muuton yhteyres pakkasin putelit johki laatikoihin ja vein Isojoelle, ja siä ne mun tietääkseni on jemmattuna aina vaan. 

Nettimailma kans rupes josain kohtaa tarjoohon vaikka mitä hullutuksia. Ku ei viä ollu Facebookkia, ni erimoisilla keskustelufoorumeilla oli mukava hengailla. Innostus taisi alakaa jostain jo eresmenneestä Radio Suomipopin keskustelupalstasta, sen jäläkeen löyty Kissamaailma (ja niihin aikoihin v. 2006 otettihinki Kessu-kissa, ja saman vuoden syksyllä tuli Simppa). No sittenhän on tullu luuhattua myös jollaki sääaiheisella foorumilla, samate innostuin eurosetelien kirjaamisesta eli Eurobilltrackerista. Myös eräs pelisivusto oli josaki kohtaa kova juttu, muistan pelanneeni jotaki pallopeliä läpi yön ku ensimmäänen synnytys oli käynnistymäs, supisteli niin etten pystyny makaahan sängys saati että olis pystyny nukahtaan, no niinpä istuin tietsikan ääres pelailemas että olis aamu koittanu joutusammin ja et olis ollu jotaki muutaki ajateltavaa. Niin, ja samalla kirjottelin fiiliksiäni myös eräälle raskaus/vauva-aiheiselle keskustelupalstalle. Sen palstan kautta on ihan tullu tosielämän tutuiksiki jokusia ihimisiä, ja ihan viä nykypäivänäki muutamia tulee nähtyä silloon tällöön. Ja oma facebook ny on lähes puolillaan sellasiaki keskustelupalstatuttuja, joita ei oo eres ikänä nähänykkää. 

Tietysti myös vuonna 2008 keksin, että mä alakaan kans kiriottahan omaa plokia! Innostus on vaihrellu vuosien mittaan, välis on ollu pitkiäki taukoja, mutta aina vaan tänne tulee väännettyä tekstiä, vaikkei semmosta tahtia mitä alakuvuosina. 

Nettimaailmaan liittyy myös yks aikansa innostus, eli geokätköily. Jonku aikaa se lysti kesti, mutta lasten syntymien jäläkeen ei hirveesti enää tullu lähärettyä kätköilyreissuille. 

Lasten myötä kirppareitten koluaminen tuli entistä tutummaksi, ja kirppari-into on voimissaan aina vaan. Viimmeksi tänään kiersin yhyren ison kirpputorin lävitte ja ostin Angry birds -pehemolelun. Ja niistä sitten lisää myöhemmin... Mut siis, kirppareiltahan tietysti oli ihanaa ettiä vauvanvaatteita, ja sitte josain kohtaa Muumeja. Muumi-pehmoleluja, Muumi-kirjoja ja DVD-levyjä, Muumi-aiheisia lastenvaatteita... Onneksi en sentäs Muumi-mukeista oo ikänä ollu erityisen innostunu. 

Kirppareilta on tarttunu myös mukaan monenmoisia kirjoja, etenki erilaista tietokirjallisuutta ja lasten myötä tietenki helevetisti lastenkirjoja. Tähän on muute mainittava, että joko mulla on ollu vähä ankee lapsuus ja viihrykket vähis, taikka sitte oon vaan pienestä asti ollu hiukka outo, mutta yks sienikirja oli mun lempparilukemista lapsena. Ja niinku perhosetki, sienet kiehtoo mua yhä erelleen. Tykkään kerätä niitä ja kuvata niitä, ja kotoo löytyy varmaan useempiki sienieepos tätä nykyä. Josaki kohtaa myös keräsin jopa erimoisia myrkkysieniä, koska käytin niitä villalangan värjäämiseen! Eräänlainen hurahrus oli sekin. Josaki kohtaa mulla oli vitunmoinen kasa itte värjättyjä lankoja, mutten meinannu keksiä, mitä niistä lopulta tekis. No niistä synty aikojen saatos tilikkupeitto. Semmosena aikana, ku olin hulluna innostunu kutomisesta. 

Ja viä kirppareista, jos on siniset lasiesineet saanu väistyä, ni nykyään vitriiniä koristaa mm. Kastehelmi- ja Grapponia -sarjan sokerikot, nekat ja kupit. Sitte on muutamia Arabian kannuja kans, tietysti perhos- ja kissa-aiheisina. Toki kirppareilta tarttuu mukaan aika ajoin kaikenmoista muutaki, mikä ny sattuu kulloosellaki hetkellä olehen "in", niinku omasta mielestä. Ehkä omituisin juttu, joka juontaa juurensa muutamiin kansantanssi/-musaesityksiin mihinä oon tanhu- taikka kuoroharrastuksen myötä ollu mukana, ja joihin on pukeuruttu yhyristellen eri kansallispukujen osia toisiinsa, ni mähän keksin josku että ettin kirppareilta kansallispukujen osia tai kansallispukumaisia vaatekappaleita. Jos vaikka joskus johki esitykseen tarttis, tai jos vaikka repäsis ja pukeutuus johki mielikuvitukselliseen asuun, joka on kansallispukumainen, mutta ei oikeesti kansallispukua nähänykkää. No, laatikon pohojalla nämä aarteet viä orottaa aikaa parempaa. 

Kosmetiikkaa mä oon tykänny ostella teinistä asti, johan mä jo mainittinki Yves Rocherin tilaukset ja niitten mukana tulleet kylykiääset... Ja oliskahan ollu vuosi takaperin, vai oliko kaks, no yhtäkkiä keksin, että haluan hankkia asioita, jotka tuoksuu ruusulle. Kynttilöitä, saippuoita, ruusuvettä... Ruusun terälehtiä kävin noukkimas maasta läheisestä ruusupuistosta, ja niitä on mulla kotona monta lasipurkillista. Ja onpa mulla lasipurkkeihin kerättynä myös purtojuuren kukkia, pihilajanmarjaterttuja sekä pieniä käpyjä. Olipahan vaan pakko tuommosiaki kyhäillä sisutusesineiksi. 

Angry birdsit taisinki jo mainita... Jostain seki vaan lähti, nimittäin lapasesta. En tiä montako kymmentä erilaista Angry birds -pehemolelua oon ostanu, ja siihen muut AB-esineet päälle. Kirppareilta pääasias. Ja tietysti josaki kohtaa sekä minä että mukulat pelattiin innosta piukeena Angry birds -kännykkäpelejä. No ny tää villitys on hiukka laantumaan päin, mutta kyllä mä meinaan vierä muksut ekaa kertaa leffateatteriin ja mitäpä muutakaa mentääs vahtaahan, muutaku Angry birds 2 -leffaa!

Ja jotta (peli)addiktioiden määrä olis vakio, ni mähän rupesin pelaahan Pokemon Go -peliä talavella. Ja muutaman Pokemon-aiheisin pehemolelunki oon jo ostanu... 

Mainitaan ny viä taas se Instagram, mistä viimme kiriotuksestki mainittin. Tällä hetkellä mieli halajaa kierteleen eri hautausmaille ja ottahan valokuvia erilaisista yksityiskohorista mitä hauroolla näkee. Kuten erimoiset pienet taikka isommakki patsaat. 

Kaikenmoisia intoiluvaiheita siis elämähän mahtuu. Kai niihin voi myös lukia sellasetki ku oon innostunu lenkkeilystä, erilaisista laihrutusjutuusta, gluteenittoman ruokavalion kokeilusta (ei muute ollu pitkä kokeilu) ja mitähän näitä ny on. Voi ku innostuis taas laihruttamisesta uuresta, olis tarvetta meinaan! Sen sijaan oon innostunu lähinnä jäätölönsyönnistä ja enerkiajuomien litkimisestä, vaikkaki noista juomista valkkaan yleensä light/kalorittomia versioita. 

Et semmosia. Nimimerkillä "Lähiaikoina saan asuntooni neljännen kosketinsoittimen".