Harmi, etten voi sanoo keksineeni tätä kirjotusaihetta vallittevasta kelistä. Synkkää piliviä on kyllä taivas piukas tällä hetkellä, mutta ei sieltä varise alaha eres vettä, salamoosta ny puhumattakaa - ainakaa viä. Vesisateen torennäkösyys kasvaa sitte tuos klo 15 aikaan, ku mä lähären polokehen kotio.

Kakarana pelekäsin jonku verran ukkosta. Heti, jos kuulu joku kaukanenki jyrinä ni heti täyty olla kiskomas sähköjohtoja irti seinästä, ettei kaikki laitteet poksahtelisi rikki. Äiti on aina ollu ihan vauhko ukkosen suhteen, tyyliin se keskellä talaviaki saattaa jonku lentokoneen hurinan kuullesansa hätääntyä, että "Oliko se ukkonen?!" Muistan kerran ku äiti raahas mut ja Jaakon mukanansa autohon istuun keskelle meirän pihaa ku oikeen ukkosti. Luulenki, että äitin suhtautuminen ukkoseen aiheutti munki ukkospelon pienempänä. Emmä kyllä viäkää väitä, etteikö ukkonen voisi olla vaarallinen, mutta ny siihen osaa suhtautua vähä järjellisemmin eikä hysteerisen pelon vallas. Nykyään mä suorastaan ihailen ukkosta, semmosella pelonsekaisella kunnioituksella.

Jostain syystä pelekään ukkosta enää vain, jos oon yksinäni. Tai onko se sitte pelekoo vai mitä, mut olo on kuitenki vähä levoton ja epämukava jos satun oleen yksin kotona ukkosella. Sillon mä sammuttelen kaikki valot, pelit ja vehkeet, istahran johki sillai ettei selän taa jää ikkunaa (eli joku seinänvierustalla oleva sohova on vallan mainio) ja sitte olis kiva, että näkis kumminki ikkunasta pihalle. Niin, ja ihan pään yläpuolella ei saa olla lamppua, vaikka se oliski sammuksis. Sitte on turvallisemman tuntusta vastaanottaa ukkosenilimaa.

Mutta jos mä en oo yksin ku ukkostaa, mä ryntään heti parvekkeelle tai muuten vaan ikkunan ääreen katteleen, jos vaikka salamoita näkis! Joskus kämpillä oon menny Ramin kans 11. kerroksen mattoparvekkeelle kattoon, kuinka ukkonen tuli satamasta päin ja pyyhkäsi ylitte. Muutaman kerran taas ollaan lähäretty ajeleen autolla seuraileen ukkospiliviä ja etenki pimeellä ollaan tuolla konstin saatu kerran nauttia kunnon valonäytöksestä! Viimme kesänä mentin Isojoella Lauhanvuoren huipulla olevaan näkötorniin katteleen elosalamoita. Voi poijat oli hienoo!

Yöukkoset ny muutenki on aika hienoo nähtävää, jos vain ei tartte yksin kattella ;) Perjantain ja lauvantain välisenä yönä jyrähti siä Houtskäris jokusen kerran ja ihimeekseni en jääny syrän tykyttäen valavohon, vaan nukahrin aika nopeesti uuresta ku heräsin jyrährykseen ja kyllästyyn orottaan seuraavaa. Erellisen kerran, ku siä mökillä olon aikana jyrisi keskellä yötä, heräsin ja tietenki oli aiva kauhia kusihätä. Mä pakotin Ramin tulehen mun kans pihalle ku en olisi yksin uskaltanu mennä sinne siltä varalta, että justiin olis ruvennu jyriseen ku mä kyykyn josaki puskas. Emmä tiä mikä siinä on niin kauhiaa jos joutuus yöllä yksinään salaman väläkäyksen yllättämäksi? No kaipa aika monet pelot on semmosia, että sitä jotaki vain pelekää eikä sille mitää mahara, vaikka se olis omastaki mielestä aiva järjetööntä.

Turun ukkossaldo tänä kesänä on ollu kyllä jotain torella surkiaa. Koko kesän oon taas ventannu ukkosta kieli pitkällä ja kytänny ukkostutkaa silimät tapilla, mutta Turuus oon onnistunu kuuleen yhyren kären sormilla laskettavan määrän jyrinää tän kesän aikana. Aika säälittävää. Sääkartoille on kyllä piirrustettu salamankuvia tälle ja huomisellekki päivää Suomen Perseen kohtaan, mutta ennemmin luottasin vaikka teen leheristä ennustajaan ku Ilimatieteenlaitoksen ukkoslupauksiin.