Mun ja Ramin hääpäivä oli koittanu. Häät järjestettiin Honkajoella Isojoen naapurikunnas. Meitä ei vihitty kirkos, mutta jostain syystä meirän piti silti mennä koko hääseurueen kans kirkkoon ennen varsinaista hääjuhulaa, koska se kirkos käyminen mukamas kuulu tapoihin. Sitte siinä olis kirkon ja juhulien välis muutama tunti aikaa.

Oltiin aamulla pakattu kaikki tarvittava mukahan ja siinä sitte kirkos seistessäni mietiin, olikahan kaikki oleellinen mukana. Porukka siis tosiaan seiso siä kirkos, siä oli yks iso huone misä ei ollu tuolia ollenkaa ja sitte oli muutama sivuhuone, misä oli pöytiä ja tuolia niinku ravintolas.

Mulla oli kirkos päällä valakonen mekko ja mun oli tarkotus vaihtaa se siniseen häämekkooni kirkkokäynnin jäläkeen. Yhtäkkiä mä muistin kauhukseni, että mä en ollu sitä sinistä mekkooni enkä siihen kuuluvaa huivia ottanu mukahan ollenkaa. Kuiskasin äitille kauhistuneena: "Äiti! Äiti! Mun puku! Se unohtu!"

Nostin käret kasvoilleni, mun syrän hakkas ja hengitys kiihty. Koitin hengitellä rauhallisemmin ja rauhottua muutenki, sillä olishan siinä kirkon ja häitten välis aikaa viä muutama tunti. Sitte eherotin kumminki isälle, että lähärettäs samantien hakehen sitä pukua. Äiti hermostu ja sano, että "Tämä on jumalanpalvelus, ei täältä saa lähtee kesken kaiken pois!"

Mä hätäännyin entisestäni, ku olisin halunnu lähtiä hoitahan unohtuneen asian saman tien ja mua hermostutti, että mun pitäs viä tuhulata aikaa olemalla siä kirkos, vaikkei se kiinnostanu mua ensinkää. Mun teki mieli sanookki äitille, että mä en muutenkaa olisi tää kirkos sekuntiakaa ellei olisi pakko, mut en keherannu alakaa riiteleen kirkos kaiken kansan eres.

Silti muu porukka tuijotteli meitä ihimeisänsä, ku mä, isä ja äiti häslättiin siä kirkon etuosas ja isä välillä lähti ulos, mutta tuli sitte takasi. Mua hävetti. Sitte väkijoukosta sinne eteen tuppautu Honkajoen mamma, eli isän äiti. Se alako mäkättää meille, että ei kesken kirkonmenojen saa lähtiä mihkää. Mä laskin käret mamman harteille ja selitin niin rauhallisella äänellä ku osasin: "Mamma kiltti. Mun häämekko unohtu kotiin. Mutta me ollaan tää kirkos nyt loppuun asti ja haetaan se mekko vasta sitten." Sitte mamma vähä rauhottu.

Sitte mamma käänty pois ja oli menos takasi seisoon sinne misä se oli alunperin seissykki, mut sitte se rupes oudosti hoiperteleen. Mä tartuin siitä kii ja mamma valitti, kuinka sen nenästä tulee verta. Mä huusin äitiä apuun ja sanoin, etten halua nähärä sen nenäverenvuotoo tai mua alakaa oksettaa. Äiti toi mammalle paperia ja sitte verisia paperitolloja ilimesty yhyren sivuhuoneen lattialle kauhia pino.

Sitte mamma käänty mua päin ja koitti tarrata muhun, mut mä kiljuin, että ei koskisi muhun, sillä en halunnu veritahroja mun valakoseen mekkooni. Yhtäkkiä huomasin, että koko kirkkosali oli tyhyjentyny ihimisistä. "Missä kaikki on?!" mä huusin. Sitte kurkkasin yhteen sivuhuoneeseen ja tajusin, että vieraat oli menny niihin huoneisiin istuun ja ne vahtas mua ku vähä-älyystä.

Palasin tyhyjään kirkkosaliin ja musta tuntu ihan kaameelle, ku enste puku oli unohtunu ja sitte mamma alako voira huonosti ja pelekäsin, että se joutuu viä sairaalaan ja sitte on häätunnelma lopullisesti pilalla ku joutuu ressaahan, että kuinka sen ny käy.