Viikko saaristos vieri taas maharottoman äkkiä ja seuraavaksi olis edes reilun viikon verran häjyilyä Isojoella. Mutta kun en oo viä keriinny alottaan häjyilemistä, ni täytyy varmaan kertoo vähä jotain mökkeilystä. Vaikia tietysti keksiä joka kerran uutta sanottavaa kun on jälleen kerran teheny samanmoisen reissun ku monta kertaa aikasemmin, mutta jos ei muuta vaihtelua oo ni vuodenaika ainaki hiukan määrää, mitä siä mökillä voi teherä.
Melekeen joka päivä kaava oli lähestulukoon sama: aamupalan jäläkeen kalastaan, sitte sienimettään, sitte ruuanlaittoo minkä jäläkeen taas kalastaan. Lopuksi saunaan ja iltapalan jäläkeen maate. Kuulostaa varmaan mökkielämää ymmärtämättömän mielestä helevetin tylysältä, mutta mun mielestä taas päivät tuppas kuluun vähä liikaki nopiaa.
Yks päivä vaan oli vähä perseestä, olikahan se ny tiistai kun sato koko ikisen päivän. Sillon ei oikeen viihtyny vesillä ja meinas tulla tosissaan mökkihöperöksi kun ei olisi viittiny pihalle lähtiä. Mutta lopulta päätettiin sisseinä vetää viimesen päälle koomiset sarevaatteet niskaan ja mönkiä sienestään. Ei ollu lainkaa paskempi reissu: satees ei itikat kiusannu yhtää ja sattumalta löyrettiin kanttarellien salanen kokoontumisasema ja sieltähän nuorimmat ja vetreimmät yksilöt lähti meirän matkaan, jahka hämmästykseltämme ne tajuttiin kerätä mukahamme.
Tähän aikaan vuodesta hirvikärpäset tuppaa käymään iholle kun menee mettään. Viä pari vuotta sitte pirin niitä ihan ylimaallisen vittumaisina ja iljettävinä örkkeinä mutta ny niihin on jo niin tottunu, että mä seleviän niiren kohtaamisesta iliman, että rupian kiljuun ja hyppiin tasajalakaa. Mä otin jopa sen ihan rauhallisesti, että lauvantaina ekan sienireissun jäläkeen kaivoin tukastani viä kolome hirvikärpästä möyrimästä vaikka reissusta oli jo jokunen tunti aikaa.
Mua semmonen hirvikärpsy ei oo viä ikänä purru enkä mä eres usko, että se ihimistä puree ennenku tosiaan koen sen itte! Ja mä luulen, että niillä kolomella kärpäsellä, mikkä mä tukastani nypiin, olis ollu kyllä aikaa järsiä mun kuulaani jos ne olis vain tahtonu. Toiset kyllä väittää että ne puree, mutta mitä sitte - pureehan moni muuki ötökkä eikä siitä piretä niin helevetinmoista mekkalaa.
Enemmän mua mettäs vituttaa tähän aikaan vuodesta ristihämähäkit, jokka virittää joka oksanvälihin verkkonsa. Siitä mä en seleviä kiljumatta ja tasapönkkää hyppimättä, kun marssin kaharen puun välistä ja painelenki suoraa lärvi erellä hämppärin seittiin ja saan viä jännittää, sainko kyyttiini kenties viä verkon nyrkinkokosen omistajan!
Mun ja Ramin seleviytymistaktiikka onki seuraavanmoinen: pistetään enste semmoset kuteet päälle, ettei hirvikärpäset pääse heleposti niiren alle. Vähä kuuma voi tulla lämpöses kelis mut esim. tällä viikolla ei ollu kyllä sekuntiakaa lämpöstä keliä sinä aikana ku me oltiin sienes ;) Sitte toinen meistä ottaa käteen puisen kepukan, ja kepukanhaltija menee erellä mettään ja huitoo köpillä hämähäkinverkot pois puitten väliistä ettei tartte ruveta syömään niitä. Siinä tapaukses, ettei sopivaa kepukkaa jaksa ettiä, ni mä pistän Ramin kulukeen ereltä mettäs ni eipähän ainakaa oo vääräs naamas ne hämähäkin siimat, Rami ku ei pistä ripaskaksi vaikka saiski seitistä valamistetun kuonokopan naamansa koristeeksi.
Mutta mettästä merelle, eli kalastuksen pariin. Vasta ihan viimesinä ehtoina kalaonni suosi meitä eres jollaki lailla ja saatiin lopulta kalaa kotio vietäväksi asti. Niinä hetkinä, ku kalaa ei tullu (ja niitä riitti), oliki sitte aikaa antaa ajatuksen harhailla samalla kun ihaili maisemia ja merilintuja.
Mietiskelin muun muas, kuinka ihimiset antaa joillekki paikoille ihan omia kutsumanimiä, jokka ehkä säilyy ikusina inside-juttuina, mutta joista kyseisen paikan heti muistaa. Niinku tua saaristos esimerkiks, ku siä on tuhat ja yks miljoonaa saarta ja eihän semmoses määräs maaplänttejä ny millää riitä erimoista nimee jokaselle. Perkele, ihan siinä Ramin möksän tuntumas on kaharella vierekkäisellä saarella sama nimi! Sitte nimien kirjoo rajottaa seki, että about joka toisen saaren nimi loppuu kirjaimeen ö. Öö niinku saari. Rantaruottalaaset ei kai muuten tiä, että kyse on saaresta ellei paikan nimes sitä mainita.
Jo Ramin porukat on nimenny ihan omilla nimillä niitten lähisaaria ja mettiä ja mä käytän niitä samoja keksittyjä nimiä joista heti tietää, mitä mestaa tarkotetaan. Muutama kesä sitte Ramin kans saatiin keksiä yhyrelle pikkusaarelle uus nimi: Skitö. Nimi tuli yksinkertasesti siitä, ku Rami kävi yhyrellä kalareissulla paskantamas kyseiselle saarelle...
Sitte tyhyjää kalastaes voi hyvin harrastaa sitä, mitä mä harrastan usein esimerkiks tylysillä automatkoilla, nimittäin sananmuunnoksia. Mitä törkeempi, sen parempi! Joskus mä kehittelen niistä oikeen tarinoita. Huomauttelin Ramille muun muas, kuinka se elehtii pelottomasti ja ihmettelin, miten olin tämmöseen roskapaikkaan joutunu. Yks päivä saatiin ihastella mökin terassilla siniritariyökköstä (Suomen suurin yökköslaji, siipien kärkiväli melkeen 10 cm) ja siitä kehittelin lisää munansaannoksia, mistä sitte synty idea, että mun pitäs kirjottaa kirja, jonka nimeks tulis Kotomaani Perhoset. (Vitsi aukenee paremmin, jos tietää, että Ramin äitin puolen sukulaiset on Korhosia ja jos ei tiä mikä on petomaani, sen voi kysyä Kuuklelta.)
Semmosta hauskaa. Seuraavaksi koitetaan viihtyä mettäpöyröilemäs tää Isojoella kissojen kans. Kissat ainaki sekos onnesta kun ne pääsi pitkästä aikaa pihalle. Saa nähärä onko Ee-Peen ilimastolla sama vaikutus kissojen isäntäväkeen, jahka ne pääsee pihalle toteuttaan itteensä. Huomenna aateltiin lähtiä ulos, muttei kylläkää mettiä koluaan vaan lähäretään kaverien kans paikalliseen baariin. Kyllä kai siäki ittensä sekasi saa jos haluaa.
Melekeen joka päivä kaava oli lähestulukoon sama: aamupalan jäläkeen kalastaan, sitte sienimettään, sitte ruuanlaittoo minkä jäläkeen taas kalastaan. Lopuksi saunaan ja iltapalan jäläkeen maate. Kuulostaa varmaan mökkielämää ymmärtämättömän mielestä helevetin tylysältä, mutta mun mielestä taas päivät tuppas kuluun vähä liikaki nopiaa.
Yks päivä vaan oli vähä perseestä, olikahan se ny tiistai kun sato koko ikisen päivän. Sillon ei oikeen viihtyny vesillä ja meinas tulla tosissaan mökkihöperöksi kun ei olisi viittiny pihalle lähtiä. Mutta lopulta päätettiin sisseinä vetää viimesen päälle koomiset sarevaatteet niskaan ja mönkiä sienestään. Ei ollu lainkaa paskempi reissu: satees ei itikat kiusannu yhtää ja sattumalta löyrettiin kanttarellien salanen kokoontumisasema ja sieltähän nuorimmat ja vetreimmät yksilöt lähti meirän matkaan, jahka hämmästykseltämme ne tajuttiin kerätä mukahamme.
Tähän aikaan vuodesta hirvikärpäset tuppaa käymään iholle kun menee mettään. Viä pari vuotta sitte pirin niitä ihan ylimaallisen vittumaisina ja iljettävinä örkkeinä mutta ny niihin on jo niin tottunu, että mä seleviän niiren kohtaamisesta iliman, että rupian kiljuun ja hyppiin tasajalakaa. Mä otin jopa sen ihan rauhallisesti, että lauvantaina ekan sienireissun jäläkeen kaivoin tukastani viä kolome hirvikärpästä möyrimästä vaikka reissusta oli jo jokunen tunti aikaa.
Mua semmonen hirvikärpsy ei oo viä ikänä purru enkä mä eres usko, että se ihimistä puree ennenku tosiaan koen sen itte! Ja mä luulen, että niillä kolomella kärpäsellä, mikkä mä tukastani nypiin, olis ollu kyllä aikaa järsiä mun kuulaani jos ne olis vain tahtonu. Toiset kyllä väittää että ne puree, mutta mitä sitte - pureehan moni muuki ötökkä eikä siitä piretä niin helevetinmoista mekkalaa.
Enemmän mua mettäs vituttaa tähän aikaan vuodesta ristihämähäkit, jokka virittää joka oksanvälihin verkkonsa. Siitä mä en seleviä kiljumatta ja tasapönkkää hyppimättä, kun marssin kaharen puun välistä ja painelenki suoraa lärvi erellä hämppärin seittiin ja saan viä jännittää, sainko kyyttiini kenties viä verkon nyrkinkokosen omistajan!
Mun ja Ramin seleviytymistaktiikka onki seuraavanmoinen: pistetään enste semmoset kuteet päälle, ettei hirvikärpäset pääse heleposti niiren alle. Vähä kuuma voi tulla lämpöses kelis mut esim. tällä viikolla ei ollu kyllä sekuntiakaa lämpöstä keliä sinä aikana ku me oltiin sienes ;) Sitte toinen meistä ottaa käteen puisen kepukan, ja kepukanhaltija menee erellä mettään ja huitoo köpillä hämähäkinverkot pois puitten väliistä ettei tartte ruveta syömään niitä. Siinä tapaukses, ettei sopivaa kepukkaa jaksa ettiä, ni mä pistän Ramin kulukeen ereltä mettäs ni eipähän ainakaa oo vääräs naamas ne hämähäkin siimat, Rami ku ei pistä ripaskaksi vaikka saiski seitistä valamistetun kuonokopan naamansa koristeeksi.
Mutta mettästä merelle, eli kalastuksen pariin. Vasta ihan viimesinä ehtoina kalaonni suosi meitä eres jollaki lailla ja saatiin lopulta kalaa kotio vietäväksi asti. Niinä hetkinä, ku kalaa ei tullu (ja niitä riitti), oliki sitte aikaa antaa ajatuksen harhailla samalla kun ihaili maisemia ja merilintuja.
Mietiskelin muun muas, kuinka ihimiset antaa joillekki paikoille ihan omia kutsumanimiä, jokka ehkä säilyy ikusina inside-juttuina, mutta joista kyseisen paikan heti muistaa. Niinku tua saaristos esimerkiks, ku siä on tuhat ja yks miljoonaa saarta ja eihän semmoses määräs maaplänttejä ny millää riitä erimoista nimee jokaselle. Perkele, ihan siinä Ramin möksän tuntumas on kaharella vierekkäisellä saarella sama nimi! Sitte nimien kirjoo rajottaa seki, että about joka toisen saaren nimi loppuu kirjaimeen ö. Öö niinku saari. Rantaruottalaaset ei kai muuten tiä, että kyse on saaresta ellei paikan nimes sitä mainita.
Jo Ramin porukat on nimenny ihan omilla nimillä niitten lähisaaria ja mettiä ja mä käytän niitä samoja keksittyjä nimiä joista heti tietää, mitä mestaa tarkotetaan. Muutama kesä sitte Ramin kans saatiin keksiä yhyrelle pikkusaarelle uus nimi: Skitö. Nimi tuli yksinkertasesti siitä, ku Rami kävi yhyrellä kalareissulla paskantamas kyseiselle saarelle...
Sitte tyhyjää kalastaes voi hyvin harrastaa sitä, mitä mä harrastan usein esimerkiks tylysillä automatkoilla, nimittäin sananmuunnoksia. Mitä törkeempi, sen parempi! Joskus mä kehittelen niistä oikeen tarinoita. Huomauttelin Ramille muun muas, kuinka se elehtii pelottomasti ja ihmettelin, miten olin tämmöseen roskapaikkaan joutunu. Yks päivä saatiin ihastella mökin terassilla siniritariyökköstä (Suomen suurin yökköslaji, siipien kärkiväli melkeen 10 cm) ja siitä kehittelin lisää munansaannoksia, mistä sitte synty idea, että mun pitäs kirjottaa kirja, jonka nimeks tulis Kotomaani Perhoset. (Vitsi aukenee paremmin, jos tietää, että Ramin äitin puolen sukulaiset on Korhosia ja jos ei tiä mikä on petomaani, sen voi kysyä Kuuklelta.)
Semmosta hauskaa. Seuraavaksi koitetaan viihtyä mettäpöyröilemäs tää Isojoella kissojen kans. Kissat ainaki sekos onnesta kun ne pääsi pitkästä aikaa pihalle. Saa nähärä onko Ee-Peen ilimastolla sama vaikutus kissojen isäntäväkeen, jahka ne pääsee pihalle toteuttaan itteensä. Huomenna aateltiin lähtiä ulos, muttei kylläkää mettiä koluaan vaan lähäretään kaverien kans paikalliseen baariin. Kyllä kai siäki ittensä sekasi saa jos haluaa.
Kommentit