Olin josain reissun päällä, en kylläkää muista misä. Haahuilin josain isos rakennukses ja monenmoisia tuttuja ihimisiä pyöri siä kans. Josain vaihees hoksasin, että pari mun takahammasta heiluu. Koitin nyppästä niistä sormilla - ja ne kummakki irtos mun kätehen.

Lähärin kauhistuneena juosten ettihin vessaa tai jotaki paikkaa, misä pääsis kattoon suutansa peilistä ja huuhteleen naamaansa, suusta tietenki ku valu hiukan verta. Mä ajattelin, että mulle on usein unis käyny samalla lailla että hampaat lähtee, mutta nyt olin ihan varma, että tällä kertaa en nukkunu.

Vastaan tuli mun entinen pomo ja mä koitin sille sössöttää, että multa tippu pari hammasta. Se ei pitäny asiaa mitenkää ihimeellisenä, mut hämmästy sitte vähä ku mä sanoin, et kyse ei ollu mistää maitohampaista!

Hetken päästä olin taas kiertelemäs siinä rakennukses. Huomasin, että mun suus taas heilu joku hammas ja suusta tuli verta. Mä kyykistyin jonku seinän viereen. Lattias mun vieres oli matala pahaviloota ja mä syljeskelin suustani verta sinne. Mun oli tukala olla.

Lopulta pääsin hammaslääkärille. Hammaslääkäris mua tuli ihimetteleen usiampi lääkäri ja hoitaja, ne ku ei yhtää tienny mikä mua vaivas. Ne laski montako hammasta multa puuttu ja samalla mun suusta tippu vaan enempi hampaita. Mulla oli lopulta vain etu- ja kulmahampaat jäljellä sekä pari kolme takahammasta (täs unes tais tuo hampaitten alakuperänen määrä olla muutaman enemmän mitä oikeesti).

Mulle enste tuikattiin joku piikki käsivarteen. En eres tienny miks, mut aattelin et se oli ehkä jotain kipuläkettä tai rauhottavaa. Sitte ne lääkärit vain häsläs erestakasi eikä kukaa oikeen teheny elettäkää tutkiaksensa mua. Mä kysyin, et mistä tää voi johtua ja joku vastas vaan että luultavasti kysees on joku outo tauti. Mielesäni mietiin, että saankahan mä ny sitte tekarit.

Sitte mä istuin josain puutarhas pöyrän ääres. Siinä oli muutamia mun tuttuja myös istuskelemas ja me syötiin siinä jotaki. Koitin järsiä ruisleipää mutta manasin, että syö tätä ny sitte ku ei oo hampaitakaa! Mä koitin ikenillä jauhaa leivänpalaa mutta leivänmuruset vaan satutti niitä hampaitten jättämiä tyhyjiä koloja. Muut siinä pöyräs vaan nauro mun onnetonta mutustelua ja nauratti mua lopulta itteeki. Sitte mä piruuttani hymyilin kaikille oikeen leviästi niin että varmaan näky että mun takahampaat puuttu. Sitte siinä pöydän ääres istuki joku outo mies niin mä peitin mun suun kärellä ettei se näkisi mun hampaatonta kitaani.