Niinhän sitä sanotaan, että hulluilla on halavat huvit ja iriooteilla ilimaset. Samanen kansanviisaus pätee erinomasesti myös ainaki meirän kissoihin.

Näin syksyllä on uskomattoman jännittävää puuhaa vaharata parvekkeelta ku puista putoo leheret ja jos lehti sattuu lehahtaan parvekkeen kaiteen ja lasin välihin, ni voi kauhia kun sen leheren pitäs saara käpäliinsä sieltä vaikka väkisin! No kissoilla ei oo pääsyä parvekelasien väärälle puolen, eli täytyy isäntäväen vähä auttaa, mutta voi sitä autuutta ku saa kuivettuneen leherenkäkkyrän tassuihinsa riepotettavaksi! Ei oo riemulla rajaa ku on pikkuusen vajaa!

Ties kuinka monta kertaa oon saanu huomata, kuinka jälleen joku ihan käsittämätön (ja ilimanen) esine on saanu kissat hullaantuun, toisin ku ne lukemattomat vinkuvat ja rapisevat hiiret tai pallot sun muut karvareuhkat mitä mä oon niille ostanu kaupasta, tilannu netistä tai ehkä jopa väkertäny ihan itte. Tuntuu, että täs talos kissanleluista sekoon enempi minä kun kissat.

Yks konsti on sentäs, millä saa karvakasat kunnolla pössähtään nuilla ostoleluillaki. Ne pitää vaan marinoira kuivatus kissanmintus, ni johan kelepaa - ainaki siihen asti kunnes vahavin minttupössis on haihtunu. Mulla on yöpöyrän laatikos muovipussi, minkä pohojalla on tuota kissanminttua ja tungen sitte leluja samahan pussihin. Niinku lapsetki varmaan tietää kotona, misä vanhemmat piilottelee karkkia, ni kyllä tietää meirän kollitki, että kun yöpöyrän laatikko krapsahtaa ni sitte on oltava salamana paikalla kyttäämäs, jos vaikka pääsis vetähän kunnon minttupöhönät!

Mut iliman douppinkia kissojen tunteisiin vetoo parhaiten jotku ihan simppelit tavarat. Pihalta tuorut höyhenet revitään käsistä ja Simpalle ei eres uskalla jättää mitää nauhoja tai naruja, se ku tykkää leikkiä niillä semmosta leikkiä et ne ensin tapetaan, sitte syörään ja sitte yrjötään. Tai jos ei nartsi tuu pois etukautta ni sitte takakautta, semmosena hienona heleminauhana. Yks yö heräsin siihen, ku tää jaharattiin onnesta soikeena pientä ruttusta paperitolloo, minkä Rami oli jättäny pöyrälle tyhyjään pahavilootaan. Hienous oli siinä, että ensin sen paperin sai saalistaa sieltä laatikosta ja sitte ajaa sitä takaa pitkin lattioita.

Kunpa keksis ittellensäkki ajankulua yhtä yksinkertasin konstein!