Tän viikon on raskaimman mukaan vituttanu tää nykynen "elämän" tilanne, ku ei oo töitä eikä oo ilimas lupausta muutoksesta, ainakaa toistaseks! Ja muut haaveet karkaa aina vaan kauvemmas mitä pitempään täytyy toimittaa tyhyjää. Ja ku tyhyjän toimittamiseen tottuu liikaa, ei sitä kohta osaa muuta teheräkkää, vaikka kuinka sieppais se ettei oo mitää tekemistä!

Ihimisten, jotka ei yrityksistä huolimatta oo saanu laitettua lapsia aluulle, kuulee usein harmittelevan sitä kun tuttavat utelee että joko pulla on uunis ja miten se satuttaa kun itte tietää ettei se niin vaan käykkää. No, ei sekää hääviltä tunnu ku tentataan että joko on töitä löytyny. Ai ei vai - no ootko kyselly sieltä ja tuolta, ooks soitellu perähän kun ei oo kuulunu mitää sieltä yhyrestä firmasta, no ootko lähetelly paljo hakemuksia? Vittu ei lastentekosuunnitelmistakaa kysellä, että ootteko varmasti ny nussinu tarpeeksi ja oikias asennos, sitte olis kyllä nuita kaikenmoisia klinikoitaki jos sieltä sais apua?! Ja että melaa mekkoon vaan, kyllä se siitä sitte!

Jos ei lapsia ala kuulua, kyse ei varmaan kovin tavallisesti oo mistää, mihin vois hirveesti itte vaikuttaa. Silti varmaan tulee kaikenmoisia alemmuuren tunteita ja itsesyytöksiä, et kuinka musta ei oo mihkää. Entäpä sitte työn haun kans? No, mä se vasta oonki luuseri ku en saa töitä, tai mähän en suorastaan HUOLI töitä, siis kyllähän etsivä löytää ja lässyn lässyn lää! Jos hommat ei sujukkaa mun toivomalla tavalla ni heti pitäs olla valamiina varasuunnitelma ja pitäs ottaa vastaan ihan mitä tahansa paskaa, kunhan vain ei olis TYÖTÖN, siis ai kauhee!

Lapseton siis ei varmasti saa laiskan leimaa ottaansa mut entäpä ihiminen, jolla ei oo työtä? Kilahti taas pikkasen ku äiti soitti alakuviikosta ja tierusteli työ(ttömyys)rintaman kuumat kuulumiset. Ihanku mä en itte sille ilimottasi sitte ku on jotain ilimottamista. Ja perähän kovatyrkytes ties mitä työ- tai opiskeluvaihtoehtoo.  En kai mä osaa enää itte eres ajatella. Niin surkee mä oon.

Vinkkejä saa toki antaa, mut jotain rajaa jooko? Se vaan tuo mukavan masentavan lisämausteen muutenki kuppasen olon jatkoks. Kyllä mä teen sen minkä pystyn ja jos se ei tuota tulosta ni mä koitan olla parempi. Enhän mä ny voi täs kohtaa eres tietää kaikkia käteviä knoppeja mitkä ehkä auttas työnsaannis - vaikka on työkokemusta ni ei oo hirveesti kokemusta työn hakemisesta!

Joo ei täs oo ny viä kovin montaa kuukautta tarttenu olla duunia vailla, mut jos jo täs kohtaa tuntee olevansa epäonnistunu paska ni maltan tuskin orottaa, kuinka lystiä on sitte mikäli tilanne pitkittyy.

Arvakkaa onko viimeviikkosen Helsinginreissun jäläkeen kuulunu mitää siitä työpaikasta? No EI! Toisaalta ei oo soiteltu sen lääketestinkää tiimoilta, et ehkä pääsen eres niihin säälipenneihin käsiksi jossain vaihees ku myyn itteeni tieteen hyväksi.