Yleensä se menee niin, että mitä enempi paat rahaa kissojen leluihin, sitä varmemmin ne kiinnostuu jostain aivan muusta, kuten vaikkapa lattialle kengän pohojas päätyneestä kivenmurenasta. Välihin mä kannan ties mitä vinkuvia ja rapisevia hiiriä, karvasia palloja ja ties mitä höyhenvirityksiä kissoille elukkakaupasta ja kissat on kiinnostuneita niistä maksimis kolome minuuttia. Sitte se ei enää haise tarpeeksi jännälle ja maharolliset höyhenet ja muut ulokkeet on syöty. Ei oo enää hauskaa.

No tiistaina tuli postis niin kallis kissanlelu, ettei ikänä! Tarkotan meinaan Avonin pahavilootaa, misä oli mun tilaamat kamat sisällä. Täytyy sanoo että ne tavarat oli pakattu sitte harvinaasen kissanmentävään boksiin! Ja viä se, että pahavihan on meirän kattien lempiruokaa. Jätin looran lojuhun lattialle ni ei siinä ehtiny kissaa sanoo kun siä oli jo ensimmäänen kolli sisällä ja ekan yön jäläkeen looran reunat oli jo pureksittu täyteen hampaanjäläkiä.

Simppa on lisäks semmonen ihime liimanhaistaja, et kaikkia teippiä ja vastaavia se nuolee onnensa huumas. Tottakai se ny sitte lääppii ihan hurmios tuota lootaa, kun siinä on viä pakkausteipit päällä!

Oli niin herttanen näky tänään, kun poijat pääsi leikkihin jännittävää arvausleikkiä. Sen säännöt on, että jompi kumpi kissoosta menee pahavilaatikkoon ja toinen koittaa arvata, kumpi siä looras on. Rami keksi myös, että siitä leikistä on olemas semmonen variaatio, että se ulukopuolelle jääny voi koittaa myös arvailla, kumpi siä looras EI oo! No mut molempi parempi, mä en taida ihan heti hennoo heittää kyseistä pahavilaatikkoo roskihin, kun se tuntuu nuolle meirän kakaroolle tuottavan niin rajattomasti hupia! Aattelin jopa, että pohojustasin sen looran jollaki pehemosella, ni ei mahtais mennä kauvaa kun siä olis jompi kumpi nukkumas. Ja toinen arvuuttelemas vieres, että kumpikahan siä taas olikaa.