Oli tammikuu ja vuorenvaihre oli ohitettu. Kattelin jostaki iltalehtisanomista uutista, kuinka uutena vuotena joku matkustajalaiva oli joutunu myrskyyn ja oli melekeen kaatunu. Muutama matkustaja oli karonnu siinä rytäkäs ja sitte saatiin kuulla, että yks Ramin kaveri Tume oli ollu yks karonneista.

Luin sitä lehtijuttua ja kattelin, ku siinä oli kuvia sen laivan kannelta. Useimmis kuvis näky etualalla mies, jolla oli siniset farkut ja vaaleensini-mustarairallinen, lyhkähianen kauluspaita. Kattoin, että se jätkä oli Tume. Viimesimmäs kuvas sitä ei enää näkyny ja aattelin, että tuos välis se sitte taisi karota.

Kaveriporukalla sitä sitte mietittiin ja ihimeteltiin, että olikahan Tume ny lopullisesti karonnu siinä myrskys ja mietittin, että mistä me saatais varmuus, että onko se kuollu vai onko viä toivoo että se löytyys elävänä. Mä keksin, että katotaan Facebookista sen pikkuveljen profiilia et kirjottaako se siä mitää Tumeen liittyvää. Mentiin nettiin, sitte Naamakiriaan ja mä kirjotin sinne hakusanaksi Tumen veljen nimen. Sitte sen profiili löyty ja siä oliki valokuvia jostain muistotilaisuuresta, jonka Tumen sukulaisen oli järjestäny. Siitä sitte pääteltiin, että kaipa se Tume ny sitte kuollu on.

Yhtäkkiä me oltiinki siä paikan päällä, misä se muistotilaisuus oli piretty. Tilaisuus oli just loppunu ja vaan pari vanahaa mummua enää istu siä salis, misä se pirettiin. Salis oli vieretyste pitkiä pöytiä ja pöyrillä oli pieniä veheriääsiä pöytäliinoja. Pöyrillä oli servettiä, jois oli ihan kummallisia tekstejä. Niis oli jotaki humoristisia värssyjä tai ajatelmia, joitten oli tarkotus kuvata Tumen elämää ja sen päättymistä, tyyliin kuinka jätkä oli eläny täysillä yllättävään loppuun saakka. Yhyres servetis oli tän tapanen teksti: "Jätä kaikki taakse".

Mua rupes hirveesti itkettään mut koitin pirätellä kyyneleitä. En kumminkaa pystyny siihen kauvaa vaan rupesin poraahan valtoommenaan. Enste mua hävetti, mut sitte meinasin että kyllä sitä ny kaverin takia sopii tiemmä porata!

Sitte oltiin kaveriporukalla kaupungilla juhulimas. Liikkeellä oli kauhiasti väkiä, ihanku olis jokku festarit ollu. Näin jonku kaukaisen tuttavani (?) ja menin kaveriporukasta vähä syrjemmälle jutteleen sen kans. No yhtäkkiä Tume kävelee siihen pokkana ja morjestaa! Mä hämmästyin ja sitte mä kapsahrin sen kaulaan ja pillahrin itkuun. Mä halasin sitä vaikka kuinka kauvan ja hoin, miten ihanaa kun sei ookkaa kuollu ja kuinka kaikki oli varmoja, että se on hukkunu siä myrskys. Sitte sain kysytyksi, että kuinka se ny yhtäkkiä onki elävien kirioos! Tume selitti jotaki, että se katoomisjuttu oli ollu jonkulainen väärinkäsitys.

Sitte me käveltiin kohti meirän kavereita. Ne istu kaikki josain tupaten täynnä olevalla terassilla kaljalla. Ne kaikki tuijotti Tumee monttu auki kunnes rupesivat kans riemuitteen, kuinka jätkä oli sittekki hengis!