Tälle kesälle osuneet häävisiitit on ny hoirettu, kun tuos päivällä kotiuruttiin serkun hääjuhulareissulta Helsingistä. Olipa taas kiva nähärä kaveria ja sukulaasia ja vaihtaa vähä kuulumisia sekä muuten vaan löpistä ihimisten kans. Ruokatarjoilut oli mahtavan hyvät ja juomapuoliki ainaki siitä päätellen, kuinka hyvin enimpään osaan juhulakansasta pippalojuomat uppos - ja vaikutti. Omakohtasta kokemusta en päässy juomain tehosta hankkihin näiskää kemuus, ja on se kyllä pakko sanoo että olis sitä varmaan ollu jonku verran letkeempi juhulafiilis jos olis ollu hiukka maistis. Olis paremmin jaksanu lähtee mukahan jokaseen läpänheittoon ja olis ehkä rohkiammin viä lähteny jututtahan ihimisiä, vaikka vähä ourompiaki. Mutta menipä ne juhulat selevinkipäin, eikä tullu krapulaa...

...Vai tuliko kumminki? Aamulla ku hotellis heräsin, oli pää vähä saatanan kipiä, tuntu ku ei olisi nukkunu silimäystäkää ja ääniki oli kähiä ku ketjupolttajalla. Olispa ollu panadoolia mukana, että olis siihen päänkivistykseen voinu niitä popsia. Vaikka mun tapaukses parasetamoolin vetäminen päänsärkyyn on yhtä turhaa ku laastarin syöminen mahahaavaan, mutta olis ny eres lämpimiksensä voinu jotaki troppia syörä.

Juhulis kummasti ruokapöytäkeskusteluis vilikku toistuvasti lauseenalotukset "viimme vuonna meirän häis...", "sillon ku oltiin sen ja sen häis...", "ens kesänä sitte meirän häis..." ja niin erelleen. Samaan teemaan sopi tietysti pari herkkää kertomusta mun ja Ramin sormustenvaihtotilaisuuksista. Yhyres välis Rami maraji taas, kuinka sen on paha pitää sormustansa ku sen sormi turpoo ihan kauhiaksi möykyksi kohta kun se pistää rinkulan sormeensa, ni siihen mä totesin, että olis vaan kannattanu pitää ittellänsä se sormus mikä alunperin valittiin. Kerroin sitte, että me ku mentiin joulukuus 2006 ostahan kihilasormuksia, satuttiin olehen pikkuusen krapulaasia kummakki ja Ramilla tietty nakit turvoksis. Niinpä se otti numeroo liika suuren sormuksen jota sai hetikohta olla vaihtamas pienempään ku krapulapöhötys meni ohitte. Velipoika siihen sitte toteski, että olipas romanttinen tarina. No mä pistin viä paremmaksi ja paljastin mikä oli torellinen romantiikan huipentuma: vihkimisen alla Rami meinas, että mitähän jos hoitaas tuon veneen rekisteröinnin samalla reissulla ku käyrään vihittävänä! :D Niin että turhat hempeilyt pois ja katotaan elämää silimiin sellasena kun se oikiasti on.

Sen lisäksi että sukulaaset kävi tietysti hääparia onnittelemas, ni aika moni myös oli tietonen mun salamatkustajasta, ja niinpä saatiin myös jokusia onnitteluja asian tiimoilta. Jotenki mun oli ihimeen vaikia suhtautua järkevästi onnentoivotuksiin, sain suustani pihalle vaan väkinäisen kiitoksen ja jonku tyhmän vitsin murjasun, että joo katotaan vaan minkähänmoinen kiljuva ötökkä sieltä viä tulee... En tiä jäikö moniki miettiin, että onkahan tuo akka eres tippaakaa hyvillänsä että se on saamas mukulan, jos sille on käyny vaikka vahinko. Emmä tiä mä oon muutenki kauhian tönkkö ottaan vastaan onnitteluja ja kehuja, tuppaan aina vähätteleen et ei täs ny mitää heh heh, mut toisaalta en mä oo varmaan viä kunnolla eres sisäistäny sitä asiaa että meille tulee LAPSI. Raskaana olemisen mä oon jo jotenki oivaltanu, mutta pitäs varmaan ruveta miettiin sitäki, että mitä sen jäläkeen tapahtuu ku orotusaika päättyy. Lisäks koko juttuun suhtautuu viäki pienellä varauksella, että mitä jos täs viä tapahtuu jotaki paskaa, eikä tästä tuukkaa valamista... ni eihän tästä uskalla tietenkää viä kunnolla riemuita, joten vaikia siinä on sitte ihimisille selittää että joo kiitos vaan, kyllä tää onki niin ihanaa ja mahtavaa ja diipadaa!

Sen verran, kaikesta epäuskosta huolimatta, tulevan lapsen elämästä jo tieretään, mikä sen ensimmäänen sana tulee olehen. Yhyren kaverin mies, oikeen vannoutunu maajussi, teki semmosen taian: se lykkäs naamansa mun mahahan kii pariinki otteeseen ja mökelsi jotaki aikansa niin että kuolaläntti vaan jäi mekkohon ja lopuksi se sanoo, että ekana se lapsi päästää suustansa sanan "leikkuupuimuri"! :D Mä en kyllä meinannu heti tuota uskoo, mulla ku oli vahva aavistus siitä että mun lapsi oppis ensimmääsenä sanohon että VITTU!

Voi pientä parkaa, kun se vaan tajuaaski kuinka paljo sitä pistetään halavalla jo ennen syntymäänsä, ni voi olla ettei se haluaasi mailmahan tullakkaa...