En tiä olikahan vähä turhan huikenteleva otsikko mutta kai sitä vähä saa rehevastella ku on ollu koko (tähänastisen) viikon tosi hyvällä tuulella!

Jos ny ei olo oo mikää erikoisen huonokaa ollu tän raskauren aikana, ni viimme päivinä olo on ollu entistäki parempi! Ei oo väsyttäny mitenkää tavallista enempää eikä näläkäkää vaivaa enää yhtä jäätävällä tavalla, eikä ruoka-aineet yks toisensä jäläkeen oo alakanu ällöttään vaan ny taas kelepaa vähä kaikki syöminen niinku ennenki - ja mikä kummallisinta, en silti oo ilimeisestikkää vetäny mitää övereitä ku ei paino oo noussu mitenkää huomattavis määrin, vaikka maha on kyllä huomattavan pallomainen.

Lomalla verettiin semmoset satsit ravintolaruokia tai muuta huipputerveellistä harvase päivä, ni olisin orottanu että se olis vaakas näkyny loman jäläkeen, mut jostain ihimeen syystä paino ei ollu kuukaures noussu paljo paskaakaa. Sen täytyy olla kyllä ihime, sillä normaalisti mun ei tartte ku ajatella herkkuja ni lihon semmoset viis kiloo. Täytyy siis riemuita tästä niin kauvan ku tätä iloo kestää, kyllä mä viä jonku kuukauren päästä varmaan porajan kuinka vituttaa olla joku saran kilon keijukainen.

Eilen äijä toi töistä hyviä uutisia: lomautukset oli peruttu! Ei meinaan varsinaisesti haittaa, ettei tän talouren tienestit romahra viä täs vaihees. Vaikka rahatilanne onki ny ainaki hiukan turvatumpi, ni kämpän löytymisestä ei oo tullu yhtää helepompaa. Mä oon jo alakanu asennoitua siihen, että me saaraan asuttaa tätä nykystä poteroo viä lisääntymisen jäläkeenki, ja oonki jo alistunu ja ruvennu miettihin, että mitä kaikkee kamaa pitäs heivata helevettiin että saatas ittemme jotenki tänne mahtuun kolomistenki, tai viirestään jos kissatki otetaan lukuhun. Ihimeekseni oon huomannu, että mua suorastaan kiehtoo ajatus, että tekis jonku perusteellisen räjäytyksen ja heittäs kaapeista ja muualta kaiken vähäki turhan roippeen pois ajelehtamasta! Ku oon miettiny, että sitte ku joskus muutetaan, ni mitää olematonta silippua ei mukanamme kanneta, ja ny olis tilaisuus, tai tarkemmin sanottuna pikkunen pakko hankkiutua kaikesta tarpeettomasta erohon iliman että ollaan eres muuttamas. Eri asia tietysti on, että millähän taharonvoimalla mä muka saan aikaseksi ruveta käymään kaikkia kaappia lävitte, mutta se on jo hyvä merkki, ettei jo pelekästä ajatuksesta tee mieli hypätä parvekkeelta.

Joskus yks kaveri valitteli, kuinka se oli itte raskaana ollessaan ollu huonovointinen ja muutenki oli ollu vähä terveyren kans hämminkiä. Se sanoo, että kunpa olis vaan saanu nauttia siitä raskausajasta. Mä ihimettelin, että mitä helevettiä, mitenkä siitä voi muka NAUTTIA ku raahaa aina vaan isompaa ja isompaa mahaa mukanansa ja joka puolelle ruhoo ilimestyy jotaki perkeleen kremppaa. Mut ny on ihan pakko taas tunnustaa olleensa vääräs, eli vaikkei täs ny joka päivänä oo ollu tunnelma katos, ja arvatenki olo ei tästä ainakaa parempaan suuntaan tuu meneen, ni en kyllä muistakkaa koska olisin viimmeksi ollu näin onnellinen, hyväntuulinen ja itteeni tyytyväinen! Jos normaalisti olisin peilin eres märehtiny että hyi saatana ku on kauhia läskimaha, -perse ja - kintut byäääh, ni ny melekeen tekee mieli jäärä siihen peilille pällisteleen omaa pötsiänsä, tökkiin sitä joka puolelta ja kyseleen, että mitenkäs siä tänään voiraan, eikä eres huomaa minkälevunen hanuri tuo taas olikaa mitä mä peräsäni kiikutan.

Joka paikas tolokutetaan, että raskaus ei oo sairaus, mut kyllä tää vaikuttas olevan jotaki hyvin vakavaa ja viä psyykkistä laatua, pää pehemenee nopiampaa mitä maha kasvaa! Parin viikon päästä mä varmaan huomaan hypisteleväni josain vitun Henkka-Maukalla äklön vaalianpunasia vauvanvaatteita ja ostelen niitä senki uhalla et tuleva muksu olis poika...