Viikonloppu on käytännös taas ohitte ja tuleva maanantai jo jäytää mieltä... eli parempi kai muistella menneitä ku miettiä tulevaa täs kohtaa.

Perjantaina suunnistettiin taas Isojoelle: yksvuotishääpäivä oli lähestymäs uhkaavasti ja täytyhän sen kunniaks ny matkalle lähtiä :D Suunnitelmiin sisältyki melekoset juhulallisuuret: mentiin mökille kalastaan (tai ainaki yrittään kalastusta, ei sieltä mitää kalaa tietenkää tullu koska mun havaintojen mukaan Karvianjoes ei semmosia elukoita elä) sekä sienestään ja kotio päästyämme leivottiin omenapiirakkaa ja pitsaa, mitä sitte porukalla tuhottiin saunomisen päälle, ja apuun oli kutsuttu myös yks kaveripariskunta. Kaverien kans käytiin ehtoosti viä vähä Isojoen nähtävyyksiä kattelemas, vaikkaki nähtävyyksien näkyvyyttä häiritti hiukka ku oli pussipimiää ja toisaalta seki, ettei Isojoella eres mitää nähtävää oo. Mut päivä oli joka tapaukses mitä mukavin.

Sain mä kyllä Ramilta pikku lahajanki lauvantaina heti aamutuimaan. Mä olin vasta saanu puolittain silimät auki ku Rami jo heilutteli jotaki pahaviläpyskää mun nokan alla. Taittelin lappusen auki: lahajakortti kasvohoitoon! Jee :) Se vaan harmitti, että mä en ollu ollenkaa ajatellu että mun pitäs vastavuorosesti lahajoo Ramia enkä siis ittekkää mitää lahajuksia orottanu, ja ny mulla oli kouras lahaja muttei mitää vastalahajaksi. No se saa luvan käyrä vastalahajasta, ku mä käyn hoirattamas kuononi enkä sitte ehkä näytä ihan niin paljoo rupikonnan perseeltä ku muuten näyttäsin. Ramihan oli tän lahajaidean saanukki, ku se väitti kuulleensa joku päivä (tai ehkä useempanaki päivänä?) kylyppäristä mun urputeksen, että VOI SAATANA KU ON TAAS NAAMA KAUHIAS KUNNOS!!! Ja väitetään, että miehet ei muka koskaa kuuntele, eikä varsinkaa ymmärrä mitää vihjailuja? Ehkä kyse on vaan äänenvoimakkuuresta niitä vihjeitä purotelles ;) Tai sitte mun lärvi on oikeesti niin kaamee ettei mieskää kestä enää kattella. Siinähän sitä on sitte vihjettä kerrakseen :D

No ku lauvantaina ei viä saatu ihan ämpärillistä sieniä kokohon, ni päätettiin hakia pyhänä vähä lisää. Parin pikku pärekorin kans painettiin mettähän ja eipä aikaakaa, ku tajuttiin korien olevan ihan täynnä. No, jos vaikka sitte suuntais kotia kohti... mut ku tuli vastaan messevä sieniesiintymä toisensa jäläkeen, ni eihän niitä voinu sinne mettäänkää jättää märäntyyn. Ensin kerättiin täyteen Ramin lakki, ja sitte mun. Ja ku ei mettänpohojas kiinni olevat sienet osottanu vähentymisen merkkiä erelleenkää, ni mä tempasin päältäni hiattoman pairan, vetäsin sen olokaimista solomuun ja kas näin, meillä oli hieno (ja iso) kankainen sienipussi!

Kotona tuli vastaan vaan yks ongelma: mihkä me nää kaikki sienet oikeen tungetaan. Ittellä ku oli viä viimmevuotisekki syömätä. Mammalle ja papalle vietiin yks korillinen ja porukoille paistelin pakkaseen yhyren pienen satsin. Loput päätettiin vaan pakata autoon ja mä aattelin vierä saaliin töihin jaettavaksi tyyliin nopeet syö hitaat (ja sienet).

Semmosta hauskaa hääpäiväviikonlopulta! Joku varmaan aattelee, että eikö hääpäivää vois tai ehkä jopa pitäis viettää vähä romanttisemmis merkiis, mutta tähän perheeseen kyllä sopii parhaiten juuri tämmönen mukava syyspuuhastelu, eikä mikää imelyyksien laukominen kynttilänvalos peljäten, että koska jostain hyppää kissa ja kaataa sen kynttilän.