Täs kun ny on kohta puolen vuotta poika huolehtinu siitä, ettei liialla nukkumisella vaan pääse elinaikaansa tuhulaahan, ni jotenki on aamut ruvennu vituttaan oikeen erityisellä tavalla.

Joku pitää varmaan mua aiva hulluna, mutta mulla on joka aamu kännykäs herätys päällä, vaikka ihan hyvin Urhoki mut hereille sais. Mä vaan mielelläni koitan keriitä heräähän vähä ennen poikaa ni eherin rauhas pesasta naamani ja hampaat, sekä ehkä jopa syörä aamupalan. On meinaan mukavempaa, kun saa syörä häiriöttä, kun se, että pitää kauhias kiiruus polttaa suunsa kuumalla teellä kun mukula rupiaa raivoohon ja sitte koittaa toisella jalaalla keikuttaa sitteriä ja toisella kärellä heiluttaa jotaki lelua ilimas ja laulaa Mörkö se lähti piiriin samalla ku toinen, niukin naukin vapaana oleva käsi mättää pikavauhtia leipää suuhun. Ja kun nuo kevätjuhulaliikkeet ei kumminkaa auta mitää, vaan siinä täytyy jättää teet ja leivät jähtyhyn ku koittaa ruveta arpoon, että millähän taikatempulla sais muksun rauhottuun.

Eihän se tietenkää joka aamu onnistu, että heräis ennen Urhoo, ei tokikaa... Toisinaan se keksii alakaa päivänsä jo ihan hävyttömän aikasin, ja siinä sitte täytyy vaipattaa, vaatettaa ja syöttää jätkä ensin ja haaveilla sitte vasta omasta kusella käymisestä, pukeutumisesta ja syömisestä.

Mutta takasi tuohon joka-aamuseen ylösnousemukseen. Kun kännykän herätysbiisi pärähtää soimaan, tekis mieli nakkoo koko vekotin seinään ja mietin mielesäni joka iesuksen aamu, että mitä jos kumminki nukkuus niin kauvan ku pystyy, vaikkaki sitte pitäs alottaa päivänsä poijan eikä ittensä huoltotoimenpiteillä. Lopulta mä päätän kuitenki nousta ylähä, vaikka mitenkä väsyttäs ja olisin kuinka takus, ku oon huomannu et lopulta on ihan sama paljonko yön aikana kerkiää nukkua kun aamut on joka tapaukses aina yhtä perseestä. Joten, mitä aiemmin käyn sen aamun kimppuun, sitä äkkiempää se aamu on päihitetty ja sitte taas jaksaa suoriutua päivästä.

Jaa miten niin "suoriutua" päivästä? Onhan täs ny kaikenmoista touhaamista, muutaki ku vauvan ruokintaa ja paskavaippojen vaihtamista. Kissakki täytyy ruokkia ja Kessun höynäyttäminen jukurttiin piilotetulla syränlääkkeellä on jokapäivänen ohojelmanumero, ja vähä väliä täytyy hoitaa pyykit ja tiskit, ja muutenki pitää jonkumoista järjestystä yllä. Ainahan sitä paapotetaan, että kyllä ne kotityöt voi joskus unohtaa ja huilata vaan, mutta vaikka kotitöitten viihdearvo on olematon, ni on sitä mukavampi puuhastella pitääkseen järjestystä yllä ku huilata peläten, että jää sortuvan tiski-, pyykki- ja roinavuoren alle. Ja kun mä kumminki saan / jourun täs mökkerös päivystään enimmän osan nykysestä elämästäni, ni vituttashan se jos tämä olis ku kaatopaikka.

Joku, joka on nähäny meirän erellisen asumuksen, varmaan ihimettelee että mitä mä ny täs jeesustelen, ku siä entises lääväs siivousinto osu kohralle yhtä usein ku karkausvuosi. No, siinä kävi vaan vähä silleen että se homma meni tavallaan niinku yli, eli mitä kauvemmin oli siivoomatta ni sitä vähemmän viitti eres alottaa, ku ajatteli et täs on niin kova homma ettei millää jaksa. Sitäpaitsi meillä oli siä kämpäs niin raivostuttava imuri, mä oon ihan varma että sillä oli oma tahto joka sai sen vetään itteensä eri suuntaan ku imuroija, ja jos imuroija kisko kovempaa ni viimesenä keinona imuri heittäyty selälleen. Ja perkele etten mä muuton yhteyres päässy eroon siitä saatanasta! Mut se imuri on vaan jonain hätävaravekottimena (ja tosi hätä saa ollakki ennenku mä siihen enää kosken), pääasiallisesti tää saa imuroinnit hoitaa keskuspölynimurilla ja se se onki niin hieno vekotin, että voisin mennä sen kans vaikka naimisiin, ellen olisi varattu!

Jees, eli mä en vaan oikeen osaa skipata kotihommia, vaikka välistä aamusin tekee mieli paasata päätä seinään ku miettii, että TAAS sama laulu, TAAS samat vauvanhoidot, samat kissanhiekkalaatikon siivoomiset, samat pyykkäykset, tiskit, imuroinnit, illalla taas sama perkeleen nukkumaanmenohärdelli vauvan kans ja yöllä samat hiton heräämiset, SAMAA PASKAA vaan päivästä toiseen! Mut onneks tuo pahin vitutus hälävenee kun vaan sissinä ponkasee sängystä ylähä ja käy rutiineihinsa kiinni.

Sitä kans toitotetaan, että mukuloolle on tärkiää se, että päivärutiinit pysyy suurinpiirtein samana, koska se tuo turvallisuuren tunnetta. Perhana, yhtä tärkiää se on mullekki!!! Mäki haluan että elämäs asiat sujuu totuttuun tapaan, ja ittehän täs täytyy tietyt hommat hoitaa jos mielii järjestyksen, ja mielenrauhansa säilyttää!

Joskus vaan tuntuu, että oonkahan mä aiva viisas, ku istun netis toimittamas tyhyjää taikka vahtaan telekkarista jotaki hömppää ja samalla tuskailen, että mun kannattas kyllä mieluummin teherä jotaki HYÖRYLLISTÄ. Mut sitte koitan muistaa, että kyllä aivojen nollaaminenki on välihin hyöryllistä, helevetilläkö täs muuten jaksaas.