Oli tulos mun serkun Jennin ja sen miehen häät (oikiasti menivät naimisiin vuosi sitte). Mut ihan häitten alla Jenni joutu johki onnettomuuteen, ilimeisesti johki räjähdykseen, ja kuoli.

Häitä ei kuitenkaa varsinaisesti peruttu, vaan ne vaan muutettiin hautajaisiksi. Porukka tuli kirkkoon kesäisis hääjuhulavaatteis ja suluhanen seiso alttarilla ikäänku morsianta orottamas, paitsi että morsian tuotiin kirkkohon arkus.

Mä itkiä vollotin kirkonpenkis ja mietiin mielesäni, että onkohan Jennin mies ny sitte leski vai mikä, ei niitä toisaalta eheritty vihkiä, vai vihiittäskö ne täs samoilla kirkonmenoilla, vaikka toinen oliki kuollu?

Keskelle kirkkoo oli tuotu valakonen ruumisarkku. Sen kansi oli auki ja Jenni makas arkus valakosen peiton päällä. Sille oli puettu tumman violetti nilikkapitunen mekko, kaipa se oli Jennin hääpuku. Puvun yläosaan oli kirjailtu valakonen kukka. Jennin hiukset oli laitettu nutturalle ja kasvot oli meikattu, silimis oli tumman violettia luomiväriä.

Ihimiset kuluki jonos arkulle, samaan tapaan ku häis hääparia onnittelehen, mutta näis juhulis jätettiinki hyvästejä. Viimmein mä ja Rami tultiin kans arkun viereen. Mä porasin kovaan ääneen enkä saanu sanoja suustani. Mä kattoin Jennin kasvoja: niis oli tikkejä ja arpia pitkin poikin, sillä oli vissiin naama menny aika säleiks siinä räjährykses.

Sitte huomasin, että Jennin silimät oli auki ja ne liikku! Ne oli auki silleen puolittain ja näytti seurailevan arkun ohi kulukevia ihimisiä. Vaikka silimät liikkuki, mä tiesin silti, että Jenni oli kuollu ku kivi. Mut ne silimät näytti jotenki karmivilta, kun ne oli auki vaan puoliksi.

Kävelin arkun ohi ja huomasin sivummalla seisovan vieretyste kolome nuorta naista. Ne oli ollu siinä samas onnettomuures ku Jenni, mut olivat jääny henkiin. Ainut vaan, että ne kaikki oli loukkaantunu enemmän tai vähemmän, ja kaikkien naamat oli ihan tohojona. Ne oli niin tikattuja ja kokoon kursittuja, ettei niitä oikeen naamoiksi eres tunnistanu. Yks naisista oli kauttaaltaan niinku jonku kaakelinpaloista teheryn mosaiikkityön näkönen!

Mä kuljin jonku oven taa ja kuulin oven toiselta puolen, kuinka Jennin mies vaikersi: "Mä en koskaan paljoo vaatinu, joskus vain olisin halunnu aamuisin nukkua vähä pitempään, niin että MISTÄ mua näin rangaistaan!!?"