Päivät kuluu hiljalleen, ja kun ei mitää suuria tapahru ni täytyy keskittyä vähä pienempiin asioihin, jos niistä sais kasattua vähä täytettä tähän plokihin.

Viimme viikolla mä pakenin remonttileskeyttä Isojoelle ja taas nyyhkin sitä, kuinka kätevää olis asua siä ni ei tarttisi yhtenään olla menos sinne - ja lähärös pois. No joo, on se jäätölöki kesäsin hyvää, mutta kai siihenki kyllästyys jos joka päivä joutuus syömähän.

Urkki-poika se päätti ottaa matkailusta kaiken ilon irti, en tiä mikä sen Isojoella niin villitti, mut sanotaanhan niinki että "hajus ne kananpoijakki kasvaa" :D Niinpä viikko takaperin Urho oppi yks kaks ryömihin! Toki se oli sitä jo aikansa harijotellukki, mutta viimmein se oikia taktiikka löyty ja siitä asti elämä onki ollu yhtä mittarimatomöngerryksen juhulaa! On paljo helepompaa saavuttaa kaikki kielletyt paikat kun osaa itte mennä niitä kohti! Eileen jo jäi ekan kerran sormet yhyren laatikon välihin ja mitä tästä opittiin? No ei mitää, vaan tänään oltiin jo saman laatikon kimpus.

Eikä siinä viä kaikki, niinku TV-shopin mainokses sanotaan! Kunhan ryöminnän alakeet oli hallus, ni Urhon suuhun ilimesty ensimmäänen hammas! Johan mä kerkisinki ihimetteleen että mikä perkele ny taas on ku yhtäkkiä ei jätkälle oikeen ruoka kelevannu, mut sittehän se selevis. Kuka sitä ny uutta hammasta haluaas heti kuluttaa puhki? Eileen kaivettiinki kehiin äitiyspakkaukses tullu hammasharja. Kätevää, kun poika joka tapaukses tunkee kaiken suuhun minkä käsihinsä saa, ni sinne meni hammasharjaki laakista oikiaan osotteeseen. Tairettiin siinä samalla testata, että kai se harja kans yltää tuleviin poskihampaisiin asti, kun välistä piti niin kyökkiä kun meni harja vähä turhan pitkälle kitusiin. Ja pientä vastustuskyvyn härnäystä saatiin aikaseks kans, kun Urho harjaili vähä keittiön lattiootaki samalla ja tunki harjan takasi suuhunsa kaikkine siihen takertuneine roskineen :P Mutta oonki aina ollu sitä mieltä, että pieni paskansyöminen tekee vaan hyvää!

Isojoen matkan kruunas se, että Urho nukku kolome yötä putkeen iliman ruokinnan tarvetta, ja mä saakelin tollo menin TAAS riemuitteen, että jee NYT se poika oppi, nysse nukkuu niinku ihimisten kuuluuki! Niin että arvata sopii, tuliko siitä viäkää pysyvää tapaa... No ei ihan, mutta myönnettäkööt, että viimme yön se taas veti syömäti, tosin aamuherätys oliki sitte jo klo 6. Ehkä täs uhkarohkiasti uskaltaa sanoo, että suunta on kuitenki pääsääntösesti parempaan päin.

Pyhäaamuna pakkasin kimpsut ja kampsut, kissat ja kakarat kyytiin ja köröttelin takasi kotio, mihinä autotalliremontti oli onneksi saatu päätökseen, tai ainaki jonkumoiseen välietappiin. Ja ku isännälle oli niin sanottua luppoaikaaki jääny ni se oli kaatanu pari puuta ja marjapuskaa, sitte se on tää rallattanu oksasilippurin kans kilipaa niin, että ny on haketta millä syöttää meirän lemmikkikompostoria hamaan tulevaisuuteen asti.

Kas kummaa, omaan niin sanottuun elämään ei oikiastaan mitää uutta kuulukkaa, ei eres niitä pieniä asioita. Tasasta taaperrusta vaan taas kohti syksyä. Koivunlehtiä on jo varissu pihahan siihen malliin, että täs joutuu kohta ihan haravaan tarttuhun... mut ei viä tänään, eikä varmaan viä tällä viikollakaa. Ku täs on niin jumalattomasti tätä kaikenmoista muuta, tänäänki kuluu Urhon päiväuniaika taas siihen ku kiriottelen plokihini tyhyjänpäiväsyyksiä!