Hampaitten tulo lapselle on kyllä varsinaasta koko perheen juhulaa. Oli tuos kyllä pari semmosta päivää että voi jeesus.

Ku Urhon räkätauti lähti heleppaahan ja kuvittelin, että kohta taas alakais ruoka maistuun entiseen malliin, ni eikä mitä. Ylähampaita pukkaa siihen malliin, että jätkä ei kahteen päivään syöny ensimmäistäkää lämpöstä pöperöö ja kylymienki kans oli vähä niin ja näin.

Kun alla oli muutenki normaalia paskempia öitä ja jätkää ei saanu syömään sitte millää, ni kyllä teki mieli heittää Pilttipurkit seinille ja teherä haikaralle reklamaatio, että haeppa meille nakkaamas nyytti takasi ja vähä äkkiä, täm'ei oo ny ollenkaa semmonen minkä mä tilasin!

Ja kun vitutus tulee, se tuo yleensä mukanansa kaveritki, eli kun epätoivo iski ton kakaran kans, ni samaan konkurssiin sopi hyvin myös kaikenmoiset muut märehtimiset: miks KAIKKIEN muitten lapset on ihania kullanmuruja jokka syö ja nukkuu esimerkillisesti, KAIKILLA muilla on mielekäs työ, tai eres joku työ, tai vähintään ne opiskelee jotain kiinnostavaa, KAIKILLA muilla on enemmän rahaa ja enemmän vapaa-aikaa, KAIKKI muut on kauniita ja laihoja, mut en mä vaan?!

Etenki toissapäivä oli niin märäntyny päivä kun vaan olla ja voi, ja kun Rami kävi kaupas ja toi mulle piristykseksi sipsejä, ni siihenki täyty vaan toreta happamasti, että haluaksä tosiaan lihottaa mua viä vähä lisää?

Eileen ehtoolla mailma rupes vaikuttaan vähä paremmalta paikalta elämää ajatellen, ku poika suostu illalla ennen nukkumaanmenoo SYÖMÄÄN! Sitte yöllä ei herättykää kahta kertaa kittaahan maitoo, vaan yks kerta riitti, ja tänä aamuna naama ei ihan niin paljoo muistuttanu norsunvittua ku erellisenä aamuna! Ja kun päivän mittaan saatiin huomata, että hei tuo jätkähän syö eikä räi ruokaansa pitkin keittiöö, niin johan siinä jo joku hymyntapaanen luikahti suupielehen! Niin että jos se haikara kuuli mun erellispäivien porajamisen, ni täytyypä sanoo sille, että mä ny toistaseks veränki valitukseni takasin, että älä ny viä viekkää tuota pentua takasi tehtaalle :D