Räkä - siinäpä on sellanen kirosana, ettei oo rumempaa ja viheliääsempää keksittykää!

Elämä alako välis tuntua taas ihan mukavalta, kun Urho parantu flunssa vol. 2:sta. Se rupes syömähän ku ihimiset, jopa hieman kokkareisekki ruuat alako uppoohon varovasti! Ja pitkästä aikaa saatiin kokia seki ihime, että jätkä nukku pari yötä syömättä! Mut taas, ties monennenko kerran haksahrin siihen aina niin petolliseen positiivisuuteen ja luulin, että kyllä tää tästä taas helepottuu, ja että onpas mukavan pirtee olo ja rupiaaskahan tuo poika jo nukkuhun vähä enämpiki kokonaasia öitä!

Mut kuinkas kävikää? Voihan paska, vittu ja saatana. Niin ja se RÄKÄ! Meinaan ei kahta iliman kolomatta, ku Urho tuli eileen kipiäksi TAAS! Jälleen kerran sillä nokka vuotaa ja viimme yön se oli tosi rauhatoon, eikä kovin hyvää lupaa ens yöksikää ku mä just äsköön sain käyrä jätkää rauhottelemas, kun se rupes tua sängysänsä uluvoon. Johan se ny jo vajaan tunnin kerkis rauhas nukkuakki!

Olo on vähä niinku jumalattomalla hauella, joka on jääny kitusistansa uistimeen kii: Vastustaa niin perkeleesti, mut välihin annetaan vähä löysää ja justiin ku kerkiää luulehen että no ei täs mitää hätää ollukkaa, ni sitte taas kiskastaan kohti hornankattilaa entistä ärhäkämmin.

Mut jottei ny aiva rutajamiseksi mensi, ni voisin mainita jotaki mukavaaki viime päivien ajalta. Erellinen viikonloppu oltiin Isojoella ja sunnuntaina vietettiin isänpäivää. Jokunen viikko takaperin olin yhtäkkiä tajunnu, että ai niin, Ramihan on ISÄ, sille täytyy siis keksiä joku pikku lahaja isänpäiväksi! Lahajoon Ramia sarjakuvasankari Wagner-aiheisilla asioolla. Annoon sille muun muas Wagner-kalsarit, mihinä oli kuva misä pieni sika onnittelee isoo sikaa ja iso sika on tippa linssis... jotenki se kuva-aihio lämmitti mun syräntä ja siinä oli vähä sellasta omaelämäkertamaista tuntua :D

Tällä viikolla oli monenmoista tohinaa, niin kyläilyjen ku harrastustenki merkeis. Alakuviikosta olin onneni kukkuloilla kun sain tosiaan nukkua kaks yötä perätysten iliman häiriöö mut perjantai vasta oli päivien kunkku ku olin parin kissa-aktivistitoverin kans kattomas Turus CMX:n keikkaa! Keikasta ja koko ehtoosta jäi kätehen hyvä fiilis ja hauskat muistot, joskin fiiliksen hyvyys hiukka huononi lauvantaiaamua kohti mentäes. Mut kun serkku tuli emäntänsä ja pienen poikansa kans yökylähän ni ei siinä joutanu krapuloimaan :)

No mut mitä lähemmäs maanantai täs ny hiipii niin sitä vähemmän naurattaa. Ja viisaintahan se taaski olis kun olis jo nukkumas eikä tää märäjämäs, mut mä sovellan periaatetta "antaa mennä ku on alamäki..."