Ny olis yks unelma toteutettu, mitähän seuraavaksi keksiis?

Maanantaiehtoona meirän kirppusirkus siirty anoppilaan pariksi päivää jotta oltaas lähempänä silimäputiikkia. Tuntu, että tiistai-iltapäivä ei koita sitte millää! Se maanantaiehtoo ny viä meni jollaki lailla, mutta ensinnäki Urho valavotti yöllä niin, että se sai yön tuntuun loputtoman pitkältä. Voi ku sama efekti olis päteny myös yöuniin sinä yönä. No ehti siinä sentäs jonku tunnin nukkuunki kunhan poika rauhottu, mutta päivä mateli niin ettei viä ikänä.

Mut viimmein Rami tuli töistä ja heitti mut keskustaan sinne silimäklinikalle täräjään. Tai no, en mä oikeestaan tärränny yhtää, mikä oli melekonen ihime, ku mähän ny saatan jännittää vaikkapa bussilla matkustamista, ni on se kumma ettei sillon hermostuta lainkaa, ku vapaaehtosesti menee leikkauttahan silimiänsä.

Heti aluuksi varmistettiin, ettei jännitys nousisi pintaan kesken leikin, ja sain heittää talon puolesta Diapamin huuleen. Sitte ruvettiin ruikkiin taas tippoja silimiin, tosin tällä kertaa sellasia, mistä ei mustuaiset levinny eikä ruvennu yrjöttään. Ja kun muutama kierros silimätippoja oli käyty tiputtamas ja pää oli sopivan pehemiänä alakupalaksi tarjoillusta napista, pääsin lojuhun leikkauspöyrälle.

Enste hoireltiin oikia ja sitte vasempi silimä. Mun ei tarttenu ku koittaa tuijottaa tiettyä valopistettä ja homma oli hoirettu hyvinki nopsasti. Ainuat tukalat kohorat oli siinä, ku sarveiskalavoista jyystettiin irti sellaset läpät. Se ei kylläkää varsinaisesti sattunu mitenkää, mutta siinä tuntu silmän ympärillä melekonen paine. Se ei kestäny ku jonku puoli minuuttia per silimä, mutta ku taustalla hoitaja laski sekuntia ni välihin tuntu, että laskiko se ny sittekki minuutteja?! Että pääsis ny nollahan pian taikka mä muistutan pandaa tän naaman muussaamisen jäläkeen!

Mut loppu hyvin ja kaikki hyvin. Ainut vika tuos operaatios oli sen hinta, sellanen kolome ja puoli tonnia meni sen siliän tien ja mietiinki, että taitaa olla katteet kohorillansa muutaman minuutin hommas. Hela hoito oli ohi vain noin 1,5 tunnis ja siitäki tais suurin osa mennä orotelles millon minkäki lääkkeen vaikutusta ja leikkauksen jäläkeen viä piti hetken ventata ja sitte viä lääkäri kurkki silimiin ja tutkaili aikaansaannoksiansa.

Jokusen tunnin oliki sitte vähä tympiämpi fiilis, ku silimiä kirveli ku niitä vähäki koitti aukoo. Mut sainpa hyvällä syyllä torkkua sohovalla ja uskoo lapseni äijän ja sen porukoitten hoiviin! Ehtoon mittaan alako näkökyky palautua, tai ei se mitää palautunu vaan meni tottakai totuttua paremmaksi, ja tuntu myös siltä, että mukavempi sittekki pitää silimät auki ku kii. Ja kun ei se Diapamikaa tuntunu sen ihimeemmin väsyttävän, ni aika normaaliis touhuus meni tiistaiehtoo. No joo, jos mulla jostain syystä oli väsy, ni se johtu ennemminki erellisyön univajeesta eikä mistää typerästä pilleristä.

Keskiviikkona täyty viä päivällä käyrä näyttäytymäs siä silimäkioskis, siä tarkastettiin, kuinka silimät on lähteny toipuhun ja että näkeekö niillä mitää. Homma oli ok ja niinpä keskiviikkona palattiin kotio, misä mä kohta ruuttasin piilarinesteiren jämät viemäristä alaha ja nakkelin turhiksi jääneet piilarit roskihin. Hetken mietiin, että entä jos näitä linssiä kuitenki tartteeki viä, jos näkö ei sittekkää tuu tarpeeksi hyväksi? Mut tajusinpa pian, että ei se näkö varmaan samaan tilaan palaa mikä se oli ennen leikkausta, niin että kyllä nää vanhat piilarit ny kuitenki saa heittää hevon vittuun!

Ny on päällä varsinainen silimätippasirkus, ku kolomee erimoista tippaa saa präiskiä silimiinsä monta kertaa päiväs! Viikon päästä jää yks tippa pois, sitte siitä ku menee kolome päivää ni toisen saa lopettaa. Kolomatta täytyyki muistaa jatkaa kokonaisen kuukauren. Myös monta muuta juttua täytyy muistaa: viikkohon ei saa saunoo eikä muutenkaa hikipäis huhtoo, viikkohon ei saa tuhuria silimiinsä meikkiä (ja tämä tuottaa mulle ehkä tän operaation suurimmat tuskat!), kuukauteen ei sopisi silimiä hieroo kovin voimallisesti ja niin erelleen. Lisäks viikon verran täytyy yöksi teipata silimien päälle suojaksi muoviset läpyskät, ja mä oonki varsin vekkuli näky niitten suojamuovieni kans, niinku joku avaruudesta karaannu alieni. No sellaseltahan mä toki näytän välis muutenki, mut ne muovilätyt teippeineen korostaa tosi upeesti mun luonnollista kauneuttani :D

Jep jep, kaikki näkyy ny selekeesti iliman apuvälineitä, kaikki paitsi oma tulevaisuus! Harmi ettei ne siä leikkaukses asentanu mitää minikristallipalloja tuonne sarveiskalavojen alle ni olis voinu samalla tsekata vaikka sen, että mikähän musta tulee isona. Mut jos sattuu niin, että mä viä jonain päivänä löyrän itteni labrahommista, ni eipähän tartte porata sitä kun ei labras saa käyttää piilareita! Mahtavaa! Mut ny olis päivän viimesten silimätippojen aika, minkä jäläkeen teippaan taas ne muovilätkät lärviini ja voin taas huoletta upottaa naamani tyynyyn yöksi eikä tartte pelätä sitä, että unisani hieron silimäni uuteen (tai täs tapaukses vanahaan) uskoon.