Ennen varsinaista unisepustusta, on pakko sanoo että kyllä taas öisin huomaa, että mulla tulevaisuudennäkymät, tai se ettei sellasia oikeen selkeesti oo, painaa mieles. Oon täs pääni puhki koittanu pähkäällä, mitä oikeen rupeisin isona tekehen jos ei töitä löyry, ja työkkäriki on hienosti kantanu kortensa kekohon niin, että lähinnä olo on vaan entistä  vittuuntuneempi ja epätoivosempi. Näen siis vähä väliä sellasia unia, misä oon palannu kouluun. Millon on kysees yläaste, millon lukio, ja viime yönä käväsin yliopistolla pitkästä aikaa.

Yleensä nuis koulu-unis on koos kaikki katastrofin ainekset: jos en myöhästy koulubussista, ni teen jonku kokeen ja se menee päin persettä, huomaan että multa puuttuu ihan älyttömän monen kurssin suoritus ennenku voin valamistua tai tajuan koulutunnille / luennolle päästyäni, että oon unohtanu kotio tarvittavat kirjat / muistiinpanot / vaatteet. Samanmoisia unia näin sillon, ku gradu oli kesken ja ku sen sain valamiiksi, ni ei tarttenu enää eres unisansa murehtia koulujuttuja pitkään aikaan. No, jos sitte seuraavaksi kertois mun viimeyön yliopistovisiitistä.

 

Olin päättäny jatkaa kemian opiskelua yliopistos. Tai oikeestaan mä pääsin yliopistolle töihin silleen, että osallistuisin johki tutkimusjuttuun, saisin siitä vähä palakkaa ja sitte se olis jonkunäkönen jatkopala mun tutkintoon.

Päästäkseni jatkaan opiskeluja piti suorittaa ensin pieni kemiankoe, ihan sen takia jotta nähtääs, onko aiemmin opiskellut asiat viä hyvin mieles. Koe suoritettiin josaki kemian labras ja koetta oli tullu suorittaan moni tyyppi, joka oli ollu samaan aikaan opiskelemas ku mäki. Suoritettava koe oli aina vähä erimoinen sen mukaan, mihin kukaki oli opiskeluaikana suuntautunu.

Mä sain koepaperin eteeni. Siinä oli jotaki helepon tuntusia tehtäviä ja vastailin kysymyksiin nopeesti ja palautin paperin parille opettajalle, jotka oli valavomas kokeiden tekemistä ja tarkistamas niitä sitä mukaa, ku porukka sai kokeensa teheryksi.

Sitte tuli mun vuoro saada koepaperini tarkastettuna takasi. Kuvittelin, että se olis ollu ihan läpihuutojuttu, mutta ku rupesin käymään vastauksia läpi yhyren opettajan kans, huomasin, että mun vastauksis oli ihan tolokuttomasti virheitä! Yhteen tehtävään olin unohtanu vastata vissiin puoleen sen tehtävän kysymyksistä ja koitin siinä sekavana sössöttää, että tuon kohoran oon kyllä ihan vaan unohtanu, ei oo kyse siitä etten olis osannu!

Opettaja oli sitä mieltä, että oli siinä ja siinä, pääsisinkö mä sen kokeen perusteella opiskeleen. Mä koitin sopertaa, että ei millää kaikki pysy muistis, ku valamistumisesta rupee olehen aikaa ja oon ollu työelämästäki pois jo jonku aikaa. Mielesäni kirosin, että mikä kemisti mäki muka oon, ku en muista yksinkertasimpiakaa juttuja. Olikohan tämä ny mun alaa taas ensinkää, kylä mun pitäs olla parempi?!

Opettajat päätti, että ne anto mulle yhyren lisäkysymyksen ja jos vastaisin oikein, pääsisin opiskeleen. Sain eteeni pienen ruutupaperilapun, josa luki yks lause englanniksi ja mun piti osata suomentaa se oikein! Mä vahtasin lausetta tarkkaan ja hoksasin, että se oli jotenki silleen muodostettu, että siinä saatto heleposti haksahtaa ja suomentaa sen aivan päin honkia. Mä sitte kuumeisesti mietin, että osasinko varmasti suomentaa sen! Ihimettelin vaan sen lauseen merkitystä, se ku tarkotti jotain sen tapasta, että "Oletko varma, ettei haittaa vaikka olet neitsyt?"

Aikani mietittyäni kirjotin lyijykynällä sen lauseen alapuolelle mun suomennoksen. Opettajat oli vähä sitä mieltä, että mä en ollu kyllä aivan sanatarkasti sitä osannu suomentaa, mutta mun vastaus oli kuitenki riittävän lähellä oikeeta että ne hyväksy sen ja pääsin opiskeleen!

Sitte menin toiseen labrahuoneeseen josa muutama muu jatko-opiskelija jo hääräs täysillä ja pari heppua, jotka siä toimi ohjaajina, haahuili pitkin poikin. Toinen niistä oli pyörätuolis, sillä oli toinen jalaka poikki jostain puolesta välistä säärtä. Labra oli tosi sekanen ja niin lattioilla ku pöydilläki oli kauheesti kaikkee tavaraa, roskaa ja ties mitä ja ihimettelin, eikö pyörätuolilla oo aika vaikiaa sukkuloira näin sekases kopperos.

Mä kysyin siltä pyörätuoliäijältä, että mitä mun pitää ruveta tekehen. Se vaan lyhyesti totes, että ensin mun pitäs valamistaa sitä samaa yhyristettä, mitä mä tein mun lopputyössäniki. Mä en ollu uskoo korviani: siinä oli ollu ihan hirvee homma, valamistus oli menny mönkään ties kuinka monesti ja olin saanu alottaa aluusta sen seittemän kertaa ja lopputuloksena ei eres saatu aikaan sitä ainetta, mitä oli ollu tarkotus valamistaa!

Kun mä tästä järkytyksestä tokenin, huusin sille ohjaajalle, että VOI JUMALAUTA! Kirosin muutenki tavallisen raskaasti ja selitin, että "Eihän siitä mun työstä tullu HEVON VITTUAKAA ja se lopputuoteki meni PÄIN PERSETTÄ" ja jäkä jäkä! Ohjaaja vaan totes tylysästi, että no tee ny kuitenki vaan siihen asti ku teit viimeksiki ja katotaan sitä lopputuotetta sitte, saisko siitä mitää aikaan.

Mä pyörin epäuskosena ympäri labraa. Joka puolella oli vain likasia labra-astioita ja koitin miettiä, mitä kaikkia kippoja mä tarttisin, että pääsisin edes alakuun. Astiat pitäs eka pestä kunnolla ja sitte jättää kuivuun ja jo siinä menis niin paljo aikaa, etten mä sinä päivänä saisi varsinaista hommaa eres alotettua.

Menin johki kylymävarastoon ku muistin, että olin sinne jättäny lasipulloon mun lopputyöni aikaansaannoksen. Siähän se oli, lasipullo josa oli pohojalla pienen pieni liru jotain sinisen ja keltasen kirjavaa töhnää. Pullos luki mustalla tussilla mun nimi ja vuosi 2007. Mua huvitti, että se pullo oli edelleen siä talles, ihime ettei kukaa ollu siivonnu sitä pois. Mietiin, että tästä pitäs ottaa muutama näyte ja tutkia ne, että onko aineen rakenne kuitenki säilyny ennallaan vai onko se ajan kulues jotenki hajonnu.

Pyörittelin pulloo kädesäni siä labras. Aine rupes vähitellen lämpeehen ja se muuttu nestemäiseksi. Siihen erottu kaks kerrosta, alempi oli sininen ja päällimmäinen kerros oli kellertävä. Harmistuin ku mietin, että ei tän aineen tältä kuulusi näyttää huoneenlämmös. Ilimeisesti aine siis oli hajonnu ja menny pilalle. Ny tarttis siis vaan ruveta valamistaan sitä alusta uuresta.

Siä labras pyöri nyt myös joku kolomaski miespuolinen ohojaaja. Seki oli jollaki lailla raajarikko. Ihimettelin, että minkähän takia tää pyörii jotaki liikuntavammasia ohojaajia, ku muistin nähäneeni josaki laitoksen aulaski viä yhyren jalakapuolen tyypin.

Pyörätuoliäijä selitti jotain asiaa jollekki toiselle ja mä sain sen puheesta sellasen käsityksen, että me oltiin ny jatko-opiskelemas itteemme tohtoreiksi ja se kestäis varmaan pari vuotta ja erellyttäs aikamoista tutkimuksen vääntämistä siä labras. Mä kauhistuin: ei mun ollu tarkotus tohtoriksi asti opiskella, mä olin aatellu suorittaa vaan jonku pienen lisätutkinnon ku siitä sai samalla viä palakkaaki!!! Mietin, että mihinkähän hittoon olin itteni ny tunkenu, olo oli ihan mielettömän epätoivonen ja aattelin, että tästä ei kyllä tuu ikinä yhtää mitää ku se labraki oli sellanen törkynen sekamelska! Astiat ja välineetki niin likasia että eihän niillä sais ikinä tehtyä mitää iliman, että se lika pilais kaikki tuotteet!