Onneks perse-viikko jäi tilapäiseksi ilimiöksi ja kunhan päästiin huhtikuun puolelle, alako hitaasti meno sekä flunssat paraneen. Aprillipäivänä kukaa ei kusettanu mua, tai sitte en vaan tajunnu tulleeni kusetetuksi. Vähitellen meirän pihan monimetriset lumikinokset rupes vaihteeksi madaltuun eikä enää kasvahan. Toki tuos menee aikaa viä varmaan juhannukseen (enkä tarkota tän vaan ens vuoden juhannusta) kun loput lumet liukenee ja alta paljastuva kurakenttura kuivahtaa ja rupiaa taas muistuttaan ihimisasumuksen pihaa, mutta onpa suunta viimmeenki oikia. Tänään näin jo ensimmääset nokkosperhosetki tua pihalla! Voi elämän kevät!

No, työpaikasta eikä tulevaisuuden haaveammatista ei oo tietoo erelleenkää, mutta työkkäri osottaa varmaan taas hyöryllisyytensä ens viikolla ja postittaa mulle pari työhönosotusta, ku näky viikonlopun aikana niitten sivuulle eksyneen pari etäsesti labra-alan hommia muistuttavaa työpaikkailimotusta. Mut työhönosotushan ny ei oo lähelläkää työn SAAMISTA, vaan siinä lapus käsketään ainoastaan hakia ko. työpaikkaa ja jostaki kämäsestä hakemuksesta on vähä saatanan pitkä matka ensinnäkää työhaastatteluun, saati ihan oikiaan työllistymiseen.

Mä en oikeen tiä, mitä mun pitäs mun työhakemukses oikeen sepittää, ettei siitä havaittisi heti, että oon äitiysloman jäläkeen ollu työttömänä. Sehän ny on ihan sama ku mä riipustaisin siihen, että "Hei! En hae tätä paikkaa suinkaan siksi, että tämä työ kiinnostaisi, vaan siksi kun työkkäri pakottaa" tai "Hei! Olen työtön ja epätoivoinen, teeskentelen tässä olevani tosi kiinnostunut vain ja ainoastaan tästä työstä, vaikka oikeasti mulle kelpaisi ihan mikä alan duuni vaan!" Tee täs ny sitte vakuuttavia työhakemuksia, kun joka paikas toitotetaan, että hakemuksesta pitäs suurinpiirtein ekasta lauseesta näkyä jo kilsan päähän, että hakija on tästä työstä kiinnostunu ihan täysillä. Mutta vaikka mä miten päin asian koittasin muotoilla, ni eihän täs kisas pärjää millää sellaselle, joka on vaikkapa josain muus työpaikas ja ilimottaa, että haen tätä hommaa, koska tämä kiinnostaa enemmän ku nykynen leipätyö.

Jo tän ihime työttömyysansan takia tuntuis fiksummalta unohtaa koko ala ja vaihtaa vallan toiseen, sais ikäänku alottaa puhtaalta pöyrältä eikä kenenkää tarttisi työhakemusta lukies miettiä, että mikähän tuos ämmäs on vikana ku ensin sen valamistumises kesti sata vuotta ja päivääkää se ei oo ollu vakituises työsuhtees, vaikka se on vanaha ku taivas. Niin ja nysse ei oo minkäämoises työsuhtees, ei eres misää pätkä-sellases, vaan se on TYÖTTÖMÄNÄ! Täys luuseri siis, ei semmosta tänne huolita! Työelämästä se on ollu kohta puolitoista vuotta pois, eihän se varmaan enää eres muista, miten töitä teherään!

Ai niin, mä unohruin taas ankeisteleen tätä elämän irvikuvaani, vaikka aluuksi väitin, että parempaan päin mennään. No, huhtikuu on AINA parempaan päin, vaikka mikä olis. Poikaki oppii uusia asioita tämän tästä, ja vaikka normaalien ruokien syöminen ei erelleenkää kuulu opittujen asioitten listalle, ni onpa tuo oppinu yhyren sanan, tai paremminki tavun, joka on tuottanu koko perheelle suunnatonta riemua jo monta päivää! Urho meinaan ilimottaa, että "pi!", kun sanoo "pieru" tai jos ihan vaan turauttaa ilimoille kunnon suolikaasupäästön :D Mistähän lie tuommosenki jutun oppinu, emmä vaan käsitä... varmaan josain kyläpaikas kuullu jonku pieraasevan, ei meillä ny kotona sentäs... En tiä perkele, pitäskö olla oikeen ylypiä poijan fiksuuresta ja siitä, että sen sanavarastosta löytyy ennemmin pieru ku äiti? Maltan tuskin orottaa, mitä taitoja ja sanoja se seuraavaksi keksii, kun nyt hoetaan pierua ja sitte leikitään kännykkään puhumista taikka telekkarin pränkkäämistä kaukosäätimellä :)