Kaverin ja sen plikan visiitistä meille on jo noin miljoona vuotta, mutta mitäpä siitä sen enempiä turiseen, ku retki suju oikeestaan kaikin puolin hyvin, vaikka olis siinä voinu olla katastrofiinki ainekset kasas. Mukulat tietysti keksi tapella aina just jostain samasta lelusta, vaikka huonees olis ollu sata muutaki esinettä, ja sitte ne keksi leikin, että raahataan leikkihella Urhon sängyn viereen, kiivetään hellalle seisoon ja heittäyrytään sängylle naama erellä. Muutaman kerran kesken tuon leikin kuulu MUKS ja BYÄÄÄÄH, mutta kun ei edes verta valunu mistää ja sama leikki jatku enimmän porun tauottua, ni aateltiin, että antaa ny kakaroitten kaahia, ei sitä olis estäänkää pystyny muutaku kantamalla Urhon huoneesta leikkihella vallan johki piiloon.

Ramiki seleviyty hienosti molempien kersojen paimentamisesta ku me ämmät lähärettiin vähä hakehen sisustus- ja lahajaideoita Ikeasta. Tai niin me ehkä ainaki ittellemme uskoteltiin, sillä reissusta jäi kätehen kaikkee muuta ku ideoita, ainaki rahanmenosta päätellen. Ja ku tultiin takasi meille, vastas oli viä ihan elävien kirioos keikkuva ukko ja tenavat :)

Matka Isojoellekki suju hyvin, mukulat simahti autoon n. 5 minuutin välein kohta alakumatkasta ja noin tunnin nukuttuansa ne päätti aukasta silimänsä tismalleen samalla hetkellä, ku piti pirättää yksiin liikennevaloihin. Mut vaikka siinä kohtaa oli viä hyvääsesti matkaa kotio, muksut ei silti järjestäny mitää pahempaa kohtausta takapenkillä, ja ku rupes ekat levottomuuren merkit olehen ilimas, tarjottiin niille vähä niinku rauhansopimuksena omenansiivuja ni johan oli muksujen suilla muutaki puuhaa ku virittää mitää itkuvirttä.

Itkuvirsien aika oli sitte vasta päivän parin päästä, ku enste Urho tuli flunssaan ja tottakai kaverin muksu kans. Sain taas kirota, että johan täs oliki parin päivän ajan ihan liika kivaa, olihan tää jo ihan paikallaanki taas että heti tulee monoo persuksille.

Mut Isojokiki jäi sen viikonlopun jäläkeen taakse taas vähäksi aikaa, maharanko mä siä enää keriitä käymäänkää ennen ku toukka nro 2 on kuoriutunu kotelostansa? Elämä tää Maskun perukoilla mataa tasaseen (hitaaseen) tahtiinsa vääjäämättä kohti joulukuuta ja mitä lähemmäs laskettu aika tulee, sitä kireemmäks meikälääsen pinna virittyy.

Täs on ihan selkee systeemi täs elämäs, eli heti ku kohoralle osuu mukava päivä (eikä niitä tokikaa liika usein tuu), ni välittömästi perään pamahtaa vittumainen yö, tai miksei vittumainen päiväki. Tai vaikka viikko. Lauvantaina oli ihan kiva päivä ja ehtoo ku kävi vieraita, no Urho valavotti meleki koko seuraavan yön. Seuraava yö taas oli ihan leppoisa ja erehryin ihimetteleen, että onpas mulla hyvä olo ku oon nukkunu olosuhteisiin nähären hyvin, eikä tää möhömahakaa pahasti aharistanu. Sitte eileen ehtoolla kävi viä yks kaveriki kyläs muksuinensa ja oli ihan mukavaa. Arvata tietysti saattaa, millanen viimme yö oli.

Tunsin itteni oikeen tarpeelliseksiki taas, ku koitin kantaa säälittävän korteni kekohon ku Urho huusi ku syötävä keskellä yötä. Ku ei sitä ny oo niin kiva pistää nuita tämän tästä toistuvia yöhässäköitä yksin Raminkaa vastuulle. No mut miten poika palakittee sen, ku mä koitan lohorutella ja rauhotella sitä? No huutamalla kahta kauhiammin, lyömällä mua naamaan ja sen jäläkeen tämä on käret ojos isäänsä kohti. Varmaan jos poika osais puhua, se olis varmaan sanonu kaiken huipuks että painu sä ämmä vittuun.

Kai mä sitte oon pojan mielestä tän perheen paskin tyyppi, se sama väsyny perse jota joutuu joka päivä katteleen monta tuntia ja joka ei jaksa teherä yhtää mitää, muutaku huutaa naama punasena koittaessaan leikkiä jotain käskynhaltijaa sillon ku poika on keksiny, että teenpäs jotain kiellettyä (eli koko ajan). Pakollinen paha, jonka läsnäoloo ny täytyy vaan jotenki sietää ku ei sitä päivisin muuten varmaan ruokaakaa kannettaisi nokan etehen. Ja kohta se on entistä hailakampi varjo entisestänsä, kun se pullauttaa tähän huusholliin toisen kakaran.

Jos joku tosiaan viä kuvittelee, etten mä oo aiva vakavissani tai ajatellu asioita loppuun asti ku mä väitän, että tähän mökkeröön ei tasan tarkkaan synny kahta lasta enempää, ni ny olis syytä tarkistaa käsityksensä ja vähä äkkiä. Ensinnäkää, mua ei kiinnostaisi olla raskaana EDES TÄTÄ TOISTA KERTAA, mut onneks tää on jo niin pitkällä että eiköhän täs ny jollaki lailla jaksa sinnitellä hamaan loppuun asti iliman, että pää ihan lopullisesti pimenee. Ja jos mä vaan jotenki saan pirettyä kuulani kasas ja (elämän)langat hyppysis kaharen tenavan kans, ni siinä on mulle kyllä haastetta ihan riittävästi ja loppuelämän tarpeiksi. Ja eiköhän se riitä, että täs perhees on vaan kaks lasta jokka vihaa mua.

Niin saatana! Aurinkoista marraskuuta vaan kaikille!