Mun poskiontelotulehrus oli jo miltei halakasta mun pään tuos viikon puolivälis, ja niinpä painelin torstaina toistamiseen saman vaivani kans lääkärille ku oikia puoli naamasta tuli jatkuvasti vain kipiemmäksi ja kipiemmäksi. Lekuri tarjos helepotukseksi joko toista antibioottia taikka poskiontelun punkteerausta. Mä valittin kauhunsekasin tuntein sen punkteerauksen, koska mulla oli vähä semmonen olo, että vittuako mä ny toista antibioottia rupian syömähän ku ei ensimmäisestäkää kerta oo ollu poistaan tätä järkyttävää painetta mun kuuppani sisältä. Aattelin, että jos tuolta ny ihan konkreettisesti huuhdotaan räkää pois, ni ehkä se tuskaki hellittää.

Lääkäri kyllä varotteli, että se toimenpire on sitte aika epämiellyttävä ja kuvaili, mitenkä enste nenähän tungetaan puurutusainetta ja sen jäläkeen painetaan jumalaton ruisku nenänreijästä poskionteloon ja niin erelleen, mutta mä sanoin olevani valamis, vaikka operaatio suoritettaas kirveellä. Olin meinaan jo niin täynnä sitä posken jomotuksen epämiellyttävyyttä, että ei yks epämiellyttävä toimenpire olisi enää oloo vittumaisemmaksi saanu.

No, lääkäri ei lainkaa liiotellu sitä punkteerauksen ällöttävyyttä. Ei se ny kipiää teheny, mutta tuntu kyllä aika häijyltä muuten. Sitte se lääkäri (joka oli siis semmonen suht nuori mies) ei mitenkää kätkeny innostustansa, ku se rupes ruuttaahan ruiskun kautta suolalitkua mun poskionteloon ja kun se litku huuhto mun kärsästä ulos jotain yököttävää keltasta rähmää. Avustamas ollu hoitajaki vähä kommentoi sille lääkärille, että "älä oo noin ällö" kun se lääkäri meleki hihku riemusta, kuinka lima on hieno asia :D No tottahan mäki olin vähintään yhtä perverssi ku halusin lopuuksi nähärä, millaset mönjät mun kuonosta oli huuhrottu pois ja totesinki, että ihan hyvä saalis! Varmaan se hoitsu ajatteli, että vittu mitä hulluja. Lääkäri jopa mainosti olevansa seuraavan kerran maanantaina päivystämäs, jos olis tarvetta uurelle punkteeraukselle!

Mut ikävää tuottaa sille lääkärinplantulle pettymys, sillä mun ei huomenna tartte enää mennä sinne puhkottavaksi. Ens alakuun kyllä luulin, että tästä operaatiosta ei ollu sittekkää mitää iloo, naama on erelleen kipiä ku mikäki, olisko sittekki pitäny valita se toinen antibiootti? Mutta pikkuhilijaa jomotus posken sisällä rupes heleppaahan ja nyt aletaanki olla jo vahavasti voiton puolella!

Mutta ettei elämä menisi turhan helepoksi, ni sairastelukierre sai jatkoo täs viikonloppuna. Ja ku tän perheen ihimisjäsenet on jo käyty läpi, ni tottakai seuraavaksi oli kissan vuoro!!! Simpalle on iskeny kusitulehrus ja sitä täyty tänään käyrä eläinlääkäripäivystykses näyttämäs. Napattiin sitte sillekki oma antibioottikuuri ja toivotaan, että se tois avun. Mitää kusinäytettä siltä ei ruvettu lypsähän vaan tropit määrättiin oireitten kuvauksen perusteella. Mut jos tilanne ei helepotu taikka kääntyy huonompaan suuntaan, ni sitte täytyy syynätä kissankusi tarkemmin.

Kirosin, että kyllä nuo katit kans osaa tuon kipiäksitulon suorittaa mahtavilla hetkillä! Mulla on täs laskettuun aikaan enää 2 viikkoo jäljellä ja ny sitte pitäs huolehtia 10 päivän ajan Simpalle antibioottia huulehen aamuin illoin. Voi olla vähä vaikiaa jostain TYKS:istä käsin, tosin ei täs ny oikeen mikää viittaa siihen, että mä olisin sinne lafkaan päätymäs viä moneen päivään... Mut joka tapaukses, sillon ku odotin Urhoo, ni ihan loppumetreillähän Kessulta löyty se sen syränvika ja viimme Tapaninpäivänä Simpalla oli erellinen kusihämminki, ku sillä oli pili tulehtunu. Selitinki justiin yhyrelle kaverille, että nuo kissatki vissiin jänskättää niin paljo tätä perheenlisäystä sun muuta, että toinen on sairastunu syräntautihin ja toiselle kehittyy sit jotain jännäpissatautia!

Mitähän seuraavaksi? Saako Kessu kans jonku taurin, vai olisko siinä loppuiän kestäväs syränvias ihan tarpeeksi tautia, kun sitä pitää kuitenki joka ikinen päivä lääkitä? Vai potkaseeko koko katti yhtäkkiä tyhyjää? :O Se ny viä puuttuus. Täs kohta itte ressaa niin nuosta elukoosta että jos vaikka synnytys lähtis yhtäkkiä käyntiin ku käyn niin kierroksilla... Pah, toiveajattelua!