Synttärit ja vappu hurahti menehen tuos justiinsa ja mä pakenin perheineni isompaa juhulahumua Isojoelle. Niin, uskoo ken tahtoo tuohon juhulahumuun...

Jos on joskus ennen muinoin niin synttäreitä ku vappuaki juhulittu kännäämällä Pohojammaan kautta, ni yllättävän monta yhtäläisyyttä löyty nykyysten ja vuosien takaisten vappukekkerien välillä! Kaveri oli muksujensa kans käymäs vappuaattona ja siinä tehtiin aika teräviä huomioita pilestäjien eresottamuksista: pienimmät pippaloijat ainaki oli koko aika juomas, ja tietysti nää eniten ryystäneet oli kohta yrjöt rinnuksilla. Isommat intoutu välis konttaahan pitkin lattioita ja päätypä yks ihan pöyrän allekki makaahan. Pienimmäthän ny ei pysyny tolopillaan ensinkää. Sillon tällön josaki vilahti paljas tissi ja innokkaimpien vappusankarien puhe oli vaan epäselevää mölinää, josta ei ottanu pirukaa selevää. Pihalle mentiin haalarit päällä eikä aikaakaa, ku neki oli ihan ravas.

Eli näin kun asiaa aattelee, ni tuohan kuulostaa lähes normaalilta vappumeiningiltä! Ainut, mikä oli ihan omituista, oli suhteellisen kaunis aurinkoinen keli, ku hämärästi muistelisin joskus muinaisina opiskeluvuosinani värjötelleeni vappusin Aurajokirannas niin, että lämpömittari näyttää jotain viittä astetta (maharollisesti pakkasta).

No, viikonlopun repäsyihin lukeutu myös se, että mä kävin miehen kans mökillä iliman lapsia!!! Karu totuus toki on, että se käynti kesti ehkä 10 min ja sisälsi ainoostaan piipahtamisen mökin pihamaalla ja haahuilua joen rannas suunnilleen sen aikaa, mikä menee äijältä yhyren tupakin vetämiseen. Mutta saanpahan sanoo käyneeni mökillä kaharestaan Ramin kans! Olihan tuoki kuitenki varmaan pisin aika sataan vuoteen, mitä ollaan vietetty keskenämme!

Yritän siis epätoivosesti löytää jotain huumorinmurusia siitä tosiasiasta, että toisin ku sanonnassa "arki on yhtä juhlaa", mun elämäs juhlaki on vaan sitä yhtä ja samaa arkee. Ehkä tää kevään koittaminen on vaan seannu mun pään ja saanu mut näkeen asioita hieman tavallista positiivisemmas (Auringon) valos. Pään sekoomiseen ainaki viittaa se, että mä vapaaehtosesti suostuin peseen äitin kans ikkunoita viikonvaihtees. Lisäksi, kun tänään tultiin Isojoen retkeltä kotio, muhun iski sellanen fiilis, että olis ihan pakko päästä vähä puutarhaan tonkihin.

Tuo puutarhan kynsimisvimma iskee joka vuosi yhtä varmasti ku mettänelävien kevätkiimat. Sama ilimiö esiinty jopa sillon, ku asuttiin kerrostalos eikä ollu puutarhaakaa, ja silloin koitinki toteuttaa itteeni koittamalla kasvattaa parvekkeella jotain saatanan yrttiä sun muuta, vaikka mun kasvattelut meniki aina pieleen kerta toisensa jäläkeen. No, nythän sitä vasta ollaan sananmukasesti vaarallisella maaperällä, ku on ihka oikee puutarha ja hirvee kuopsuttamisen pakkomielle! Ehkä tästä olis sen enempiä jaarittelematta syytä mennä maate ni tulee uusi päivä äkkiempää - ja pääsen huomenna tuonne pihalle palloileen ja siirteleen vaikkapa kaikenlaisia puskia paikasta A paikkaan B!