Kyllä taas alako mahtavasti tääki viikko! Ei oltu ku pari tuntia maanantain puolella, ni heräsin Sisun märäjämiseen. Siinä jätkää paijates tajusin, että ukkonen jyrisee. Minkä saatanan takia ukkonen yllättää lähinnä vaan öisin?! Päivisin se onki viä ihan positiivisella tavalla jännä kokemus, mutta öisin mua aharistaa niin, että hyvä ku uskalsin makkarista kuselle poistua. Joku siinä vaan on kamalaa, jos joutuu hiippaileen pimiäs tuvas esim. sähköjohtoja irrottelemas ja joutuu salaman välähryksen yllättämäksi, yääk hyi helevetti! Mut jos siinä on joku muu ns. turvamiehenä, ni sitte mä kyllä kestän, mutta en mä ny viittiny Ramia turvamiehekseni vaatia sen takia, että kävelin makuuhuoneesta n. 2 metriä vessahan. Sen sijaan mä kävelin sinne hyyskähän silimät kii.

Ku ukkonen oli vaientunu, sain unen päästä kii, mutta kerkesin jonku pari tuntia nukkuhun ku alako jyristä uuresta! No, olin luullu siihen asti, etten kertakaikkiaan pysty nukkuhun ukkosella, mutta ilimeisesti vaan väsytti niin perkeleesti että väkisinki torkahtelin jyrährysten välillä.

Kakaroitten kans oli taas ihan tavanomanen päivä. Ja kuten hyvin tieretään, se tavanomasen määritelmä pikkulapsiperhees vaihtuu vähintään viikottain ja tän hetkinen perussetti sisältää jumalattoman määrän uhumaikääsen tänttäröintiä! Niin että jos jotakuta harmittaa, ku ei oo päässy vähään aikaan sirkukseen, ni tulukoot meille! Tää on nähtävis semmonen temppuvalikoima ettei kellää taikurillakaa oon repertuaaris moista, lisäks tää show ei eres maksa mitää!

Pahinta on Urhon ruokailut. Kai se on ny niin taantunu vauvaksi ku Sisullekki ruoka lapioiraan valamiiksi suuhun, että se lusikkaan tarttuminen on ihan ylivoimasen vaikiaa, etenki jos ruoka ei satu olehen ihan sitä suurinta herkkua. Mä oon kokeillu vähä kaikkia konstia karsia Urhon uusavuttomuutta mutta jätkä jääräpäisenä istuu tumput suorina ruokapöyräs vaikka mailman tappihin ja mikää uhkailu, kiristys ja lahajonta kannustus ei vaikuta paskan vertaa. Vaikka mä huutaasin naama punasena aiva korvan juures ni poika vaan tuijottelee mihin sattuu, lässyttää omiansa ja on niinku ei tietääsi vähääkää, mitä mullon asiaa. Ja kaikista vittumaisinta on, ku Urho vain naureskelee taikka tekeytyy ihan typeräksi ja toistelee mun lauseitten viimesiä sanoja, sanojen sisältöö mitenkää noteeraamatta.

AAAARGH! Onneks aina välillä joku ruokailu menee iliman tappeluita ja vänkinää, mutta parhaimpina päivinä saadaan aikaan viis taistelua ja mä en oo eres tajunnu, miten yks 2,5 vee voikaa saada aikusen ihimisen niin kiehuun raivosta! Käyn niin kuumana kiukun voimmasta, että voisin yhyrellä kärellä heittää ton meirän Nunnauuni-takan tosta olokkarista klasin läpi (naapurin) hevon vittuun ja toimia itte tuvan keskuslämmitysyksikkönä!!!

Muutenki ny on selevästi joku vanhempien hermosäikeitten pituuren ja kireyren arvionti & koetteluvaihe meneillään. Kaikkee pientä källiä teherään pitkin päivää, vähintään heitellään leluja tahallaan pitkin seiniä ja muutenki kaikki aiemmin jo moneen kertaan asetetut kiellot koitetaan kumota ja lähes kaikki eherotukset, pyynnöt, kehotukset jne saa aikaan joko a) täydellisen välinpitämättömyyren, b) raivarin tai c) täysin päinvastasta toimintaa, mistä alunperin oli puhe. Eilen oli kauhee poruutes siitä, ku vein Urhoo vessahan. Pöntöllä istues se kirku ja huusi että "POIS POIS!" ja ku mä aikani sitä kuuntelin ja tulin siihen tulokseen, että ei sinne pönttöön vissiin tällä kertaa ilimesty mitää tuotoksia, ja meinasin nostaa jätkän pois pöntöltä, ni alako uusi kirkuminen, että "PÖNTÖLLE, PÖNTÖLLE!!!" Jätin jätkän istuhun, poistuin sivummalle ja hetken päästä Urho tuli itte pois vessasta niinku mitää ei olisi tapahtunu - eikä sinne pönttöön ollu erelleenkää ilimestyny mitää. Kyllä taas kannatti.

Kunpa olis työpaikka, mihkä palata äitiysloman päälle. Jotenki alakaa välis tää tupa tuntuun ahtaalta, ei meinaa saada tätä ylimäärästen höyryjen pullistuttamaa päätä mahtuun enää mihkää. Mut ku sitä työpaikkaa ei oo, ni meninpä taas pitkästä aikaa ankeisteleen työkkärille eileen. Siä virkailijaämmä totes lähinnä, että "no sä et varmaan hirveesti meidän apua tartte", tarkottaen, että mulle lienee työn omatoiminen etsiskely tuttua kauraa. Teki mieli sanoo, että no eipä teistä oo ennenkää hirveesti apua ollu, ni et emmä nykkää mitää odota... ja et toki työn ETTIMINEN onki ihan tuttua, voi ku vois sanoo samaa työn SAAMISESTA saatana.

Hetki jaariteltiin jotain opiskeluasioosta. Ja ku mutisin jotain, etten oo ihan varma, oonko oikialla alalla ensinkää, ni sain työkkärin koulutusneuvojien yhteystiedot ja siihen sanoinki, että no mä niis teirän ammatinvalintatesteis jo hyppäsinki täs äitiyslomien välillä ja sieltä tuli tulos: Tadaa, sovit kemistiksi! Et täs ny ollaan, ihan yhtä hukas ku ennenk
i.

Sitte pisteenä iin päälle mä rysäytin työkkärin parkkiruurusta peruuttaes jonku pakettiauton kylykehen. Jotenki siinä "vähä" väsyneenä ja tympiintyneenä pääs unohtuun, että kannattas vissiin vähä taaksensakki kattoo, enneku rupiaa eteneen perse erellä. Mitää ihan hirveen pahaa jäläkiä ei onneks syntyny, mutta vitutus oli kyllä taas niin käsin kosketeltavis, että sen olis voinu napata kii, maalata mustaksi, vierä johki taidegalleriaan näytille ja laittaa teoksen nimeksi "Voi vittujen vittu". 

Ehtoo ei sentäs tarjonnu enempää paskaa, jollei perus ruokailurähinöitä Urhon kans lasketa... Tää päivä alako meleki yhtä lupaavasti ku eilinen, eli Sisun yöllisellä poruuteksella, iliman ukkosen säestystä vain.

Mut jotain hyvääki, ja nymmä sanon sem kävi kuinka kävi, sillä en usko että se enää tästä vituiks menee: SISU SYÖ TUTTIPULLOSTA!!! On siis syöny jo muutaman päivän, eikä mitää pieniä liruja vaan ihan kunnolla. Mun tissit on tehty käytännös tarpeettomiks, ja tästä riehaantuneena meinaan lauvantaina vetää nakit silimille. Mut siitä lisää sitte myöhemmin, jos mä tota tulevaa humputtelureissuaikomustani kauhiasti hehkutan, ni tietää sen kuinka käy, eli EI TUU mitää humputtelureissua.