Oon ollu joulun ja uudenvuoden vietos Isojoella ja vietän viä tänki viikon samois maisemis. En oo ihan hirveen paljoo tietokoneen ääres kökkiny, mutta ny olis taas vuosikatsauksen aika! Mahtaa tulla tosi pitkä ja värikäs katsaus. Näin mä ounastelin vuoden 2011 koosteen lopus:

Vuodesta 2012 ei sitte varmaan riitä kerrottavaa tuonkaa vertaa, riittää varmaan ku laitan merkinnän "tammi-joulukuussa ei mitään erikoista, olisin tullu kakaroitten kans kotona hulluksi ellen olisi ollu hullu jo valamiiksi."

En olis oikeemmin voinu enää arvata! Mut yritetään ny jotaki vuoden kohokohtia ja muita merkittäviä juttuja koota tähän nippuun, jos sais eres itteensä kusetettua sen verta, että mä luulisin mun elämän olleen kovinki mielenkiintosta viimme aikoona.

Hyvin alakaa, ku tammikuulta ei oo mitää erikoista mainittavaa. Helemikuus sentäs Urho täytti kaks ja samoihin aikoihin vietettiin Sisun nimiääset. Juhulatunnelmaa latisti Urhon ensimmäänen korvatulehrus ja Sisun yleinen räkäsyys.

Helemikuus Urho meni osapäivähoitoon ja se oli ihan omialtaanen ratkasu piristään vähä itte kunki arkee: mä sain paremmin keskittyä vauvan kans koomailuun ja Urholle järjesty aamupäiviin vähä mielenkiintosempaa tekemistä ku koomailevan äitin aivosoluköyhä seura.

Talaven aikana sain tajuta, että Sisu ei suostu nauttihin maitoo muutaku tissistä ja sekös pisti vituttaan, ku olin sitte itte täydellisen sidottu ipanaan, joka päiväsaikaan tapas tankkailla noin kerran tunnis ja öisinki jotakuinki parin tunnin välein. Syksyllä onneksi heleppas: Sisulle rupes viimmein kelepaahan myös tuttipullo ja lopetin imetyksen tuos elo-syyskuun taittees.

Maaliskuu tarjoili vähä ikävempää settiä, kun yks Ramin hyvä kaveri kuoli ja kuopattiin.


Koko kevät meni eriasteisen väsymyksen ja vitutuksen vallas. Välillä oli toki ihan piristäviä ja hauskojaki juttuja, innostuin hetkellisesti jopa puutarhahommista ja äitienpäivänä sain Urholta itte kuvitetun kortin, mutta pääsääntösesti vaan vitutti. Kevään kruunas poikien vesirokkotartunnat.

Kesäkuus kävin valintakokees, ku hain ammattikorkeeseen. Palasin sieltä kotio tyhyjin käsin.

Kesällä vietin aika paljo aikaa Isojoella. Heinäkuus tehtiin porukoitten kans pieni lomareissu Ähtäriin, mut muuten jotenki tuntuu, ku ei viimme vuonna olisi mitää kesää kunnolla ollukkaa. Ehkä meleko sateiset kelitki tehosti tuota vaikutelmaa.

Äitiysloma loppu elokuun viiminen päivä ja siitä lähtien oon ollu taas sangen iloinen ja onnellinen työkkärin asiakas.

Syyskuun aluus kävin ekaa kertaa noin puoleentoista vuoteen viihteellä. Muuten syksy oli yhtä räkätautien juhulaa, kakarat oli vähä väliä kipiänä. Lisäks Sisu ei juurikaa nukkunu kokonaisia öitä, vaikka se jo kesällä vierotettiin yösyömisistä. Heräilyihin tuntu olevan aina tuhat ja yks selitystä, ja ku yks ongelma ratkes, oli heti varmaan pari uutta (potentiaalista) unta häirittevää tekijää jonos.

Lokakuus perusflunssien sekaan ujuttautu uus tuttavuus nimeltä enterorokko! Enste se riivas poikia, mutta osotti torellisen vittumaisuutensa ku mä sain sen kans ja se oli varmaan mun tähänastisen kuppasen elämäni kuppasin tauti!

Marraskuus Sisu oppi käveleen. Marraskuus myös pistettiin poijat yökylähän Ramin porukoolle ja päästiin pitkästä pitkästä aikaa olehen äijän kans ihan kaharestansa!

Joulukuus vietettiin Sisun 1-vuotissynttäriä ja juhlien hajautus usiammalle päivälle toi ihan kaivattua virkistystä talaven pimeyteen, kuten myös joulun ja loppuvuoden vietto Isojoella. Ku oli koko vuosi henkisesti aika rasittava, ku vuoteen ei oo mahtunu hyvin nukuttuja öitä varmaan paria kymmentäkää, sitte ku joutu viettään kaks kolomasosaa vuodesta "imetysvankilas" ja lopun vuotta työttömänä (ja se lysti jatkuu aina vaan).

Toivottavasti tää vuosi tois jotaki muutosta, ei oikeen jaksais enää tätä, et pääasias on vaan loivaa alamäkee, vaikka välis onki pieniä pomppuja ylöski päin. Eniten mä toivoisin saavani työ- tai opiskelupaikan, ehkä sitte tuntis ittensä vähä vähemmän turhaksi ja epäonnistuneeksi. Ja olis seki kivaa, jos hyvät yöunet olis pikemminki sääntö eikä poikkeus. Ei sitä kuitenkaa näillä yöunilla mitää jaksais opiskella, saati paiskia hommia.

Yritän pitää mieles, että mitä kakaroihin tulee, ni kaikki vaiheet on onneks vain vaiheita, ikävä kyllä se ajatus ei suurtakaa helepotusta tuo ennenku siinä kohtaa, ku se joku vittumainen vaihe on oikeesti ohitettuna. Kyllähän sitä tota Sisun imetysaikaaki ny jo muistelee meleki lämmöllä eikä sen aikanen vitutus enää tietenkää mieles paina, mutta liika helepoksihan elämä olis tehty, jos vitutus poistuis vaan ajattelemalla, että kyllä tää joskus ohi menee :P

Parempaa vuotta 2013 kaikille- ja varsinki mulle!