Piti oikeen tulla kattoon että mitähän soopaa mä tänne eileen kiriottelinkaa krapulapäissäni. Just, ei ollu jutun taso ainakaa yhtää parantunu. Tietenki täytyy hyvitykseksi nyt suoltaa sitte jotain tosi järkevää ja fiksua!

Jos eilinen kiriotus oli vaihteeks hyvin viihdepainotteinen - tarkotan siis, että juttu kerto viihteestä olematta silti mitenkää viihryttävää - ni ny on hyvä palata totuuren äärelle ja kiriottaa mistäpä muustakaa ku arkielämän koukeroosta ja mukuloosta. Meillä on nimittäin opittu uusia taitoja. 

Urhon uus taito on osittainen sisäsiisteys! Poika on ny viikon pärjänny täysin iliman vaippaa päiväsaikaan (päikkäreitä lukuunottamati). Sitä tuos vuodenvaihteen aikaan pirettiin iliman ylimäärääsiä kuivikkeita tämän tästä ja ehkä johki kauppa- ja ulukoilureissuille vaan varuiksi pistettiin vaippa vahinkojen varalta, mutta samas jätkä oppi vähitellen itte kertohon, koska pitää päästä hyyskähän ni ny on sitte saatu elevistellä kuinka jalaas on KARSALIT. Urho ja mä ollaan ny sitte molemmin päiväkuivia: Urho käyttää vaippaa vain nukkues ja mun päivät on ihan muuten vaan perkeleen kuivia!

Sisu taas oppi uuden jutun viikonvaihtees. Ei, se ei ollu ensimmäänen sana eikä pottahan lorahtanu kusi. Sen sijaan Sisulla on oma KIUKUTTELUASENTO! Heti ku asiat menee pieleen, yleensä äitin toimesta kun se tulee kieltähän jotaki kivaa toimintaa, pikku märinän saattelemana Sisu istahtaa maahan vähä oikian kankun puolelle, vasen käsi on laattias polovien välin kohoralla ja toinen käsi oikian jalaan oikialla puolella, ja sitte Sisu taivuttaa oikiaa ohimoo kohti laattiaa! Ja mitä syvempi kriisi, sitä likemmä laattiaa se pää painetaan. Ihan pikkanen niiaus lupaa vain pienehköö skitsahtamista, mutta ku pää reheristi osuu maahan, ni siittä tietää että asiat on vallan maharottoman huonos jamas. 

Liekö Sisu joskus nähäny veljensä tänttäröivän, ku Urho tapaa suuttues kans heittäytyä laattialle ja Urho viä yleensä kertoo, että "mä meen lattialle" ja joskus ku oikeen suuresta vastoinkäymisestä on kyse, Urho saattaa jopa ilimottaa, että "mä nukun tässä"! Viimme viikolla se veti kunnon kotiinlähtöshow't päiväkodis parina päivänä ku olin hakemas sitä kotio ja piti pukia ulukovaatteet päälle. Mä sain vain laattianrajasta vastaukseksi tinttausta, että "mä oon lattialla!" ja ku mä koitin eherottaa, että puettas ny ja mentäs kotio ni voit kotona sitte jatkaa laattias kierimistä, ni Urho vaati saada olla nimenomaan päiväkodin laattialla... Oli muute aika heleppoo pistää rimpuileva ja kirkuva muksu pukeisiin ja pistää autoon turvaistuimeensa kiinni! Suosittelen kaikkia äitejä ja miksei muitaki koittaan! Tai no jos joku on jo tommosen noin kolomivuotiaan äiti, ni se on ihan varmaan kokenu joskus jotain vastaavaa...

No entäpä mun oma elämä, onko mitää elämää viihre-elämän jäläkeen? Vaikia sanoo. Pitkästä aikaa pistin yhyren työhakemuksen vetähän mut en mä mitenkää erikoisesti kuvittele, että senkää kans tärppääs yhtää sen enempää ku yhyrenkää muun mun aikasemman hakemukseni kans. Vittu ihan sama vaikka mä kuinka hienon hakemuksen raapustaisin, ni ei se kuitenkaa muuta sitä asiaa mihkää, että mä en oo ollu misää töis yli kolomeen vuoteen, eli mun aivot on täydellisesti märäntyny käyttökelevottomiksi ja että mähän oon kuitenki vaan koko aika kotona niitten märäntyneitten aivojeni kans ku muksut on vuoronperään kipeinä. Plus jään tietenki kohta uurelle äitiyslomalle. En siis oikeesti oo jäämäs vaan teorias, tai en kyllä eres teorias mutta mitenkä mä sen uskottavasti tuon esille kun mä haen työtä??! Pitäskö laittaa työhakemuksen liitteeks tavallisen tylysän CV:n sijaan linkki tähän plokihin että kattokaa sieltä kuinka saatanan kyllästyny mä oon tähän kotiäitipelleilyyn? Pelastakaa ny mun joku!