Sain tänään tieron, että pääsen opiskeleen bioanalytiikkaa Turun ammattikorkeakouluun! Että ny on sitte ainaki jotaki muutosta totuttuun päiväohojelmaan luvas elokuun lopusta alakaen. Ny täytyy vaan skipata se tynkätyö, mikä olis kans alakanu joskus elo-syyskuun taitteen tienoilla, mutta ei mahara mitää. Mut sitte taas viä on vähä orottelua luvas sen viimme maanantaisen työhaastattelun tiimoilta, ku ilimottivat, että kesälomien takia rekrytointiprosessi jatkuu vasta elokuus. No, kun ny vaan tulis selevyys ennen ton koulun alakua ni olis kaikista yksinkertasinta.

Silti on joteki oudon tyyni tai ehkä jopa vähä läsähtäny fiilis, vaikka tieron tosta opiskelupaikasta pitäs kai kaiken järjen mukaan olla suuriki ilouutinen kaiken tän kotona kärvistelyn jäläkeen. No, totta helevetis mä mieluummin täs elämäntilantees menisin töihin enkä suinkaa kouluun ja aion toki työpaikkoja hakiakki erelleen opintojen aikanaki.

Lähinnä täs aharistaa ajatus tulevasta köyhäilystä, ku ansiosidonnainen päiväraha ny loppuu joka tapaukses tän kuun lopulla ja heti ku on kuitenki luvas ties mitä kulunkia: kaipa pitää ostella kalliita oppikirjoja, maksaa muksujen päivähoitomaksut, auton käyttö elikkä polttoaineen kulutus kasvaan ja tartten luultavasti kannettavan tietokoneen ku en mä kotona kuitenkaa mitää koulutehtäviä pysty tekeen ku ipanat mellastaa ympärillä.

Tarttis myös eres muutamaan kelevolliseen riepuhun sijottaa, että kehtais liikuskella julukisilla paikoilla ihimisten seas ja vieläpä paikas, josa iso osa kanssaopiskelijoista on mua hyvinki jopa yli 10v nuorempia. En meinaa, että pitäs munki yrittää näyttää vasta kakskytä täyttäneeltä (maharoton tehtävähän se oliski!), mutta ehkä se tois vähä itsevarmuutta jos näyttäs semmoses porukas vähä vähemmän... kulahtaneelta mammalta.

Ja onhan täs ny muutenki kaikkee saatanan ylimääräästä rahanmenoo ku erinäiset tupahan liittyvät korjailut ja sen semmoset tulee nieleen lähiaikoina, ei satoja vaan jopa tuhansia euroja.

Rahanmenon lisäks kauhistuttaa yleensä jaksaminen ja opinnoista seleviäminen. Töis olis kivempi käydä ku työpäivän jäläkeen ei tarttisi päätänsä raapia kotitehtävien tähäre.

Täytyy ny vähä pureksia näitä sekavia ajatuksia ennenku oikeen into puhkee kukkaansa. Ainahan kaikenmoiset isto muutokset hämmentää, etenki ku on jo pahasti keriinny jämähtää paikallensa.