Äijän ensimmäänen kesälomaviikko alakaa olla loppumaan päin ja tää viikko ollaan vietetty porukoitten tykönä. Tuos viikolla reissattiin vähä syvemmälle Etelä-Pohojammaalle, ku käytiin enste vähä Keskisen Vesan kämääses pikkuputiikis ostoksilla, sitte mentiin yöpyyn Ähtäriin hotelli Mesikämmeneen, sieltä lähärettiin seuraavana päivänä puksuttaan Powerparkkiin ja oltiin viä yö Härmän kylypyläs.

Mä tunsin oloni kyllä niin kotoosaksi siä lakeuksilla enkä voinu välttyä ajattelemasta, että tää olis mun paikka, mä kuulun tänne, mä haluan tänne. Kotiurunko mä ikänä tuonne Varsinaas-Suomehen, vai halajanko mä aina enempi tänne, joka on MULLE se varsinaanen Suomi? Enhän mä ny tua Maskuskaa oo viä asunu kauvaa mutta silti siä on aina vähä semmonen olo ku hiippaalis toisten nurkis, vaikka ihan omas pihas lampsiis. Ku mä oon Isojoella ni heti on semmonen "moon meiltä ja muut on meirän krannista!" -fiilis, aiva varmana tää ryhti suoristuu ja tissikki pönköttää etiäppäin eikä nuoku maata kohore, ku voi polleena kävellä semmosella maalla joka tuntuu omalta viäki, vaikka onki ollu jo kohta 13 vuotta pois.

Mut se siitä. Parin viikon päästä meen töihin ja on vaan muistettava, että tää asuinpaikka-asiaki on vähä niinku ammatinvalintakysymys, vittu vaan kun olis sen kysymyksen joku esittäny tarpeeks aikasin. Turhaa täs ny pyllistelee ku paska on jo housuus, mut ainahan vois toivoo jos se ajan olohon sinne vähä kuivahtaas ja krapisis pois pulttua pitki...

Tänään tää kävi vähä kaveria kyläs perheinensä. Koolla oli likimain sama kööri, millä ennen vanahaan tää Isojoella vietettiin railakkaita pääsiäiskekkereitä, mutta vuodet on vain tuonu joka talouteen jäläkikasvua. Neljäs pesuees on tätä nykyä yhteensä kuus 1,5-3,5-vuotiasta ipanaa, joten porukan kohtaamiset on ymmärrettävästi rauhottunu sitten lapsettomien aikojen.

Tai no no rauhottuminen on tietysti aika suhteellista, ei tuos noin 5 tunnin vieraalun aikana ollu montaakaa oikeesti rauhallista hetkee ku milloon joku muksu töni toisen kumohon tai upotti hampaansa toisen tenavan raajaan kii, tai ku ilimas lenteli leluja yhtä sakiana mitä Lapis on hyttysiä, tai jos ei lelut lennelly ilimas ni niistä tuli tietysti riitaa, joku teloo ittensä tai muuten vain äänenvoimakkuus oli sitä luokkaa että jos jotaki työpaikalla olis yhtä kova mekkala, siä olis laitonta työskennellä iliman kuulosuojaammia.

Oli tietysti ihanaa nähärä kaveria ja niitten muksuja, mutta naureskeltiin siinä vain, että ei täs oikeesti mistää kunnollisesta kuulumisten vaihrosta tuu yhtää mitää, ku jos sellanen pikku hetki tuliski, että yksinkertasesti kuulis mitä joku toinen sanoo, ni ei siinä silti kerkiä ku lauseen puolivälihin ku jo jostain suunnasta tulee keskeytys aiva varmasti. Ja ku tilanne olis ohi, ei kukaa enää muista, mistä hetki sitte maharettiin keskustella. Jotenki ymmärrän, miten tämmöses elämänvaihees heleposti lapsettomat kaverit jättäytyy takavasemmalle, koska toshan meinaa kuuppa seota niilläki keillä on ne lapset :D

Mut jos ei kuulumisten vaihto oikeen ottanu onnistuaksensa, ni onneksi itse kunkaa elämäs ei eres oo tapahtunu mitää ihimeellisen suureellista. Mä ainaki totesin, että toshan on mun elämän pääasialliset KUULUMISET, viitaten samalla taustalta kuuluviin mukulootten riemunkilijahruksiin!

No, ehkä tuo elämän ykspuolisuus kokee pian ainaki jonkumoisen muutoksen, ku mä pääsen sinne töihin. Muutenki elämä tuntuu tällä hetkellä helevetisti paremmalta ku aikoohin, ku äijä on lomalla ja on tehty kaikenmoista mukavaa ni muksujen (ja porukoitten) kans ku ihan kaharestaanki. Viikon päästä saadaan jopa mennä koko viikonlopuksi saaristoon mökille kalastahan kaharestaan! Näinä päivinä tulee kuluneeksi kolome vuotta ku oon siä mökillä viimmeksi käyny, että repikää siitä. Ens viikolla viä porukat tulee meille käymähän ja olis aikomus vierä muksut Muumimailmahan. Ramin viiminen lomaviikko onki sitte jo varovaista arkeen totuttelua, ku pitää kiikuttaa poijat tutustuun päiväkotihin.

Elokuu. Kiitos että osut kohoralle aina joka vuosi!