Siltiki, vaikka tää kotiäitielämä on yleensä aika pitkänsitkiää nysväämistä, päivät toistaa itteensä ja tuntuu niinku seittemän päivän viikkohon mahtuus kolometoista maanantaita putkeen (iliman erillistä viikonloppua), ni viikon vaihruttua uuteen kuitenki jollain tavalla usein jää ihimetteleen, että joko ny taas onki viikko menny, ja on taas maanantai. 

Miten siis voikaa olla ny niin, että ku äijä on kaks viikkoo pitäny kolomen viikon kesälomastansa, ja ny siis on se viiminen viikko aluillansa, ni kuinka tää loma tuntuu kestäneen jo ihan ikikauvan? Enkä siis eres tarkota sitä, että olis ollu ihan saatanan tylysää ja että olisin pohojattoman kyllääntyny äijän lärvihin, vaan kaikesta reissailusta ja puuhastelusta huolimatta ei oo viä yhtää sellanen "yhyy yhyy tää loma on menny aiva liika nopiaa" -olo! Ehkä se olo on sitte tulevana sunnuntaina?

Viimme viikonloppua vietettiin saaristos mökillä, siis mä ja äijä kaharestaan! Mummi ja ukki (eli miehen vanhemmat) tuli meille poikia ja kissoja vahtihin ja jotenki sitä vain oman reissun onnistumisprosentti on siitä kiinni, kuinka lapsenvaharit on pärjänny mukuloitten kans, mutta onneks kaikki oli menny ihan hyvin, yöt oli ollu rauhallisia eikä nukkumaanmenemisistä ollu tarvinnu pahemmin vääntää kättä taikka porua. 

Mut mites sitte sen lopun onnistumisprosentin kans? Perjantaina ja tietysti lähtöpäivä sunnuntaina keli oli mitä hehkein, mutta lauvantaina sateli pitkin päivää. Silti urheesti tempastiin sadevaatteet päälle ja seilailtiin aalloilla tyhyjän peräs tuntitolokulla. Niin, ei siis tullu pahemmin saalista, eikä voi kyllä yrityksen puutteesta meitä moittia. Et kalojen vika selekeesti, perkeleen paskiaaset mikseivät suostunu sankemmin joukoin nappaahan suuhunsa teräväkoukkuusia uistimia?! 

Yks, oletettavasti hauki, tais kyllä yhyrestä vieheestä saada huulikorun ittellensä. Vastustelusta päätellen jahtasin elämäni kalaa, mutta niin vain puri siiman poikki ja vei luottouistimen mennesänsä saatana. Ja kun ei pirulaasesta nähty veten pinnan päällä vilaustakaa siinä tiimellykses, voin hyvin väittää, että oli se vähintään 20-kilonen vähä niinku se Putinin äskettäin saalistama hauki. 

Tänään vietiin sitte poikia tutustuun uuteen päiväkotiin. Siähän ne oli uutuurenviehätyksestä päät pyörällään! Kotona täyttelin valamiiksi erinäisiä lappuja koskien muksujen taustatietoja ja kattoin parhaimmaksi liittää mukaan pienen Sisu-Suomi-sanakirjan. Eihän ne hoitajat välttämättä muuten hoksaa, että kun Sisu tahtoo sylihin, se jostain syystä sanoo "hakkaa"... Tiä mitä lastensuojeluviranomaasia sais perähänsä ku ihimeteltäs, että minkä tähäre se ykski alta parivuotias jauhaa kaiket päivät hakkaamisesta :D Ja kun se pyytää maitoo, se sanoo "taattoo". 

Täs ku oon ny päälle 3 ja puoli vuotta lahottanu päätäni kotona, oonki odottanu, että koskahan mä tosisani unohran jotain tärkiää. Joko oon onnistunu ihimeen hyvin, tai sitte oon unohtanu niin lahajakkaasti erinäisiä asioita, menoja, tapaamisia sun muita, ettei ne kuukausienkaa kulues oo muistunu mieleen - eikä kukaa muukaa oo keherannu muistuttaa, että voisiksä ämmä joskus muistaa, mitä oot kenenkäki kans sopinu. No tänään siä päiväkodis sitte kerrottiin, että päiväkoti on ens viikon maanantain ja tiistain kii, ja mähän jo juhannuksen aikoohin ilimotin, että pystyn järkkäähän itte muksuille hoidon ettei tartte mihkää varapäiväkotiin turvautua... Ai joo, tottakai, melkeen muistin ton! 

Rami se tuhahteli mulle, että mitenkäs me ny sitte tuo poikien hoito järkätään, äijän pitääs palata just kesälomalta töihin ja mulla taas uus työ on just sovittu alakavaksi maanantaina, eikä meillä oo ketää tuttua joka vois yhtäkkiä pari päivää kattoo muksujen perähän arkena. Meinasin vaan, että mulle on ihan turha tästä asiasta ruveta mussuttaan, herra on hyvä ja koittaa itte pitää kaikki tarpeelliset langat käsisänsä... Jos eräälle joku D-vitamiinin päivittäinen jakelu meinaa olla ylivoimaanen muistettava, taikka joku kissanpaskalaatikon siivoominen, ni siihen verrattuna mähän vedän ihan vitun hyvin!

Mut joo. Rami kävääsi työpaikallansa vähä keskustelemas ja sai sovittua, että on kotona viä ens maanantain ja tiistain. Et mulla on tää sitte oikeen koti-isä paikalla mahtavat kaks päivää ku palaan (työ)elämään :D

Lukijoita varmaan kiinnostaa ihan saakelisti mun ainaaset "onpas tää lapsiperheen arkielämä sitte mielenkiintosta" -rääpystelyt, joten jatketaanpa viä vähä lapsista. 

Oltiin tänään tua lähimettäs ettimäs sieniä. Saatiin Sisun sanavarastoo kasvatettua sanalla "tatti", ku tää oli meirän (vähääsistä) herkkutattilöyröksistä aiva haltioosansa! Sen jäläkeen kylläki joka ikinen kohoralle osunu sieni oli "tatti" ja niitä olis tietysti pitäny päästä jokaasta vähä käsin pitelehen. Urholle mä opetin sen verta sienisanastoo mitä ny äkkikattomalta itte muistin: herkkutatti, punikkitatti, kanttarelli, seitikki, rousku, voitatti... Yhyren oikeen ison jä melekeenpä märäntyneen sienen kohoralla Urho kysyy, että "Mikä toi on?" Totesin vaan, että "Joku tatti", ku en paremminkaa osannu määritellä. "Puotatti", tuumi Urho.