Ku on pitkästä aikaa päässy töihin, ni joutu totutteleen moneen muuhunki asiaan ku pelekästään tavallista aikasempiin aamuherätyksiin. Ny aamuusin täytyy myös hiukka satsata ulukokuoreensakki, ei ihan riitä että vetäsee laattiasta jalakahansa jokku alunperin aviomiehen ittellensä hankkimat pieruverkkarit, joita ei oo pyykätty miesmuistihin ja jokka on ratki puosta. Eikä myöskää oikeen iske semmonen paita, joka on kans reikäänen ja joka on täynnä muksujen aikaansaamia ruoka- ja räkälänttiä. Niin no voi niistä läntiistä joku toki omaki olla. 

Ei mun ny tiettykää tua työs tartte olla ku mikäki muotiliikkeen mallinukke, eikä se mun ruumiinmuorolla ja vaatevarannoilla olisi maharollistakaa. Mutta joku raja se on ihimisen rumuurellaki ku toisten ihimisten sekahan lähtee monen tunnin ajaksi päivittäin, eli resuverskat ja muut lumput jää laskuista pois, ku ruvetaan työvaatteita valikoitteen, vaikka ne kovin mukavat oliski päällä. 

Joskus on vaan niin perkeleen vaikiaa keksiä, että mitähän tänään pistääs päällensä! Ja itse asias mun täytyy miettiä se asia niin, että mitähän HUOMENNA pistääs päällensä. Osa mun retuista sijaittee Urhon huonees, enkä mä viitti sinne aamuvarhaasella änkee arpohon ku jätkä viä nukkuu, niin et paree ku on valakannu kuteet jo erellisehtoona. Niin, eikä ainakaa kulu aamulla ylenmäärääsesti aikaa siihen, ku kiukuttelee vaatekaapilla kauhias kiiruus, että vittu ku tää kaapis ei sitte oo mitää mitä kehtaas päällensä kiskoo!

Onneks töis käytettävä työtakki antaa sikäli armoo, että ei oo niin tarkkaa, minkä pairan sinne alle virittelee. Et jos muuten en kauhiasti tykkää käyttää montaa päivää putkeen jotaki samaa vaatepartta, ni työtakin kätköös sen ei oo niin väliä. Työtakki päällä mä varmaan näytänki siltä, etten mä vaihra vaatteitani about ikänä, ku ei mulla ny niin kauhian monia housuja oo, ja ku paitojen vaihtuminen ei hirveesti mihkää näjy. Mut se onki pääasia, että mä itte tierostan olevani lähes ihimisen näkönen enkä mikää sellanen tuotos, joka vois syntyä ku Uuno Turhapuro kävis panemas Kassi-Almaa. 

Toinen asia, mikä tuntuu tuottavan päänvaivaa, ehkä jopa vaatetusta enempi, on eväät. Jos samoohin rettuihin kietoutuminen ottaa päähän, ni se vasta vituttaaki järsiä samanmoisia evähiä päivästä toiseen! Onhan tua työmaalla ruokalaki, mutta emmä siä viitti kovin usein hypätä, ku me kotona kumminki väsätään ruokaa ehtoopäivästä. Mähän lihon kymmenen kiloo jo melekeen pelekästä ajatuksesta, että vetäisin joka päivä kaks lämmintä ruokaa! Ja EI, se ei oo vaihtoehto, että mä kotona kattelisin vierestä ku muut särpii päivällistä. Mä en niinku yleisesti ottaen oo tos syömistapahtumas mikää häävi sivustaseuraaja, vaan pyrin aina aktiivisesti osallistuun itte syöminkeihin sikäli ku tilaisuus vaan tarjoutuu ;) Niin, ja vaikka mä vetäisin kuinka saatananmoisen lounassatsin naamariin, ni kuitenki mun olis näläkä ehtoolla, ja menis varmaan ehtoot närppies koko aika jotaki "pientä". Tulukoot vaikka mikä ravitsemusjeesus sanohon, että pitäs syörä kunnon aamupala ja rempsee lounas, ja keventää iltaa kohore, mutta ku on tottunu siihen että aamupalan ja kunnon ruuan välis on vaan vähä keposempi lounas, ni ei sitä viitti ittellensä hyväksi havaittua systeemiä mennä sorkkihin. 

Päätin teherä elämäni eväitten valinnasta viä entistäki vaikiampaa: meinaan ruveta syömään aamupalanki vasta töis ensimmääsellä kahavitunnilla. Säästyypä seki syömiseen menevä aika aamusta. Ku musta rupes tuntuhun, että jos mä haluaasin keriitä töihin reheristi ennen kahareksaa, ni mun tarttis herätä tyyliin viireltä keriitäkseni, ja siinä alako olla jo hiukka liiottelun makua. Meikkaamista ja muuta aamukäherrystä ei voi teherä valamiiksi erellisehtoona taikka vasta työmaalla, eikä muksujakaa vissiin viitti jo ehtoolla pukia valamiiksi päiväkotihin vientiä varte, ni säästetään ne sitte aamuun mutta meleki kaiken muun koitan väsätä valamiiksi ennemmin tai lykätä myöhemmäksi, jos se vaan yhtää heleppaa aamukaaosta. 

Mut mitä sitä sitte jaksaas joka päivä rehata töihin, enste aamupalaksi ja sitte lounaaksi? Mä varmaan tosi luovasti kikkailen ruisleivällä, pussipuuroilla, jukurtilla, jollain hedelmillä ja raejuustolla, kunnes neki pursuaa ulos korvista. Ja ennen ensimmäästäkää "tee evääksi jotain salaattia" -eherotusta sanon jo, että yök en tee. Mä en kovin kauhiasti tykkää salaateista, tai toisinaan ne on tosi hyviä etenki jos ne on jonku muun ku mun itteni tekemiä, mutta välis ne maistuu aiva paskalta. En tiä mikä mun suus on vikana mutta tosi usein nykyään tomaatti maistuu ihan kammottavalle, ja eileen maistoin pitkästä aikaa paprikaa ja kerta se oli ensimmäinenki, ku syljeskelin paprikat helevettiin ku se maistu jotenki tosi karseelle. En mä osaa kuvailla sitä makua, mikä välis nuis rehuis tuntuu, oli kysees sitte tomaatti, kurkku (tai yleensä kurkun kuori), paprika tai salaatti, mutta se on vaan semmonen ällöttävä. 

Kaikenmoisia elämän pikku haasteellisuuksia, joihin täytyy taas vaan tottua, ku ei enää sovi kaiket päivät näyttää harakanpelijättimeltä eikä syörä jotaki paskaa, mitä on jääkaappiin sattunu eksyyn.