Mulla on ollu ihimeellinen olo jo monta päivää. Joo en oo paksuna! Mut meinaan, että tekis mieli vaikka joka ehtoo kiriottaa ja kiriottaa aina vaan uutta plokikiriotusta aiheesta "kylläpä elämä on hienoo ja onpas mahtava fiilis!" mutta ku tuos ny muutama viimesin teksti jo käsittelee samaa aihepiiriä ni kai sitä tarttis vaikka väkisin eres vähä vaihtaa levyä tai lukijat päättelee, että nysse ämmä on aiva lopullisesti höyrähtäny ja ennenaikasesti tullu vanahuurenhöperöksi ku aina vaan veisaa samaa tylysää virttä.

Emmä sitä tokikaa meinaa että täs ny väkiste koittasin ruveta keksihin jotaki rutajamista entiseen malliin. Hassu juttu vaan on, että kyllä sitä työttömänä olles keksi monestikki kaikenmoista porajamista ja varmaan aika usein se oli sitä samaa jankutusta tyyliin kaikki on paskaa paitsi kusi, mutta ny ku elämäs on kerranki kaikki leegopalikat ainaki hetkellisesti aseteltuna varsin mallikkaasti ja tavallaan nytki päivät toistaa itteensä yhtä lailla mitä työttömänä, ni ei siitä silti oikeen revi mitää kummempaa jaariteltavaa, vaikka kovaa tekis mieli kiriottaa ja tuulettaa, että voi tottajumalauta ku on hyvä mieli!!! Ehkä tää on vaan jotain "kell' onni on, se onnen kätkekööt" -ajattelua: jos liikaa erehtyy keulihin ni a) muut rupiaa kattoon vinohon ja b) kohta kuitenki sataa paskaa niskaan. 

No se paskansatamisen pelekohan täs on persees ja ihan perustellusti, eihän tätä työtä oo toistaseks luvas ku vuoden loppuun. Koitan kumminki tuupata mulle tyypillisen "vituiks menee kuitenki"-mielialan taka-alalle ettei vaan pääsis hyvä olo pilaantuhun ja koitan takoo päähäni, että nautitaan ny tästäki vähästä ja katotaan sitä vitutuspuolta sitte vasta, jos/kun tulee aihetta. Toki mä koitan työmaalla pitää tuntosarvet pitkällä ja poimia ihimisten puheista ja ihan mistä vaan vihijeitä siitä, että onkahan mulla mitää mahkuja jatkaa viä ens vuonna. Toisaalta ehkä vois kannattaa unohtaa semmonen ylimääränen "tarkkailu", ku jotenki tuntuu että niitä "vihijeitä", etenki semmosia huonommanpuoloosia, rupiaa jo aistihin semmoseski paikas misä niitä ei torellisuures varmaan eres jaella :D Et tairan vaan kehittää ihan turhia mustia piliviä pääni päälle, paree ku vaan keskittyys varsinaaseen työhön niin kympillä ku vaan ikänä pystyy ni ei töitten jatkuminen jäisi ainakaa siitä kii että mua pirettäs ihan saatanan tunarina.

Mut millasenahan siä mua muuten piretään, noin niinku ihimisenä? Ette ehkä usko, mut mua varmaan usein piretään työyhteisöis tosi palijo hilijasempana ja vakavamielisempänä mitä mä oikeesti tuttujen ihimisten seuras oon. Mä oon kuitenki lopulta aika hitaasti lämpiävä uusien ihimisten seas, oikeen tyypillinen introvertti joka keksii nasevat heitot vasta siinä vaihees, ku keskustelu on loppunu jo vartti takaperin ja aiheki vaihtunu sen jäläkeen jo kuus kertaa. Introverteista sanotaanki, että ne ilimasee ittiänsä helepommin ja mieluummin kiriottamalla ku puhumalla - oliskahan tää ploki aika täyrellinen esimerkki tuon väitteen paikkansapitävyyrestä??!

Mut joo, usein ihan itteeki vituttaa olla se (työ)porukan hilijanen hiihtäjä, ja etenki ku vasta jopa kuukauren työskennelleenä ei ihan hirveesti muutenkaa oo asioihin mitää sanottavaa, korkeintaan helevetisti kysyttävää, ni tunnen oloni viä normaaliaki tuppisuisemmaksi. Täytyy sanoo, että onneks se on vaan mun työminä, joka on tommonen jäyhä pökkelö, eihän mua muuten varmaan kestäsi kukaa jos aina olisin semmonen :D Mut toivottavasti sen varautuneen ja "mitähän ne ny musta oikeen ajattelee jos mä sanon näin?"-kuoren läpi nähtäs, että oon mäki ny kuitenki aika normaali ja että vaikken mä ehkä oo mikää small talk -räpätteliä ni teen mä ny kuitenki työni niinku on sovittu. Ja onneks se, joka mun perehrytyksestä vastaa, on erittäin mainio tyyppi jonka seuras pystyn olehen palijo vapautuneempi ku monen muun uppo-ouron tyypin kans. No, tosin tänään se intoutu heittään jotain aika härskiä läppää ja se varmaan luuli, että ny meni jo yli mun sietokyvyn, vaikka tosiasias mä vaan mietiin että kehtaanko aukasta pääni ja heittää lisää löylyä ja kävi taas tyypilliset, että keskustelu käänty aiva uusille urille ja noin puolen tunnin päästä tuskittelin, että voi vittu mullahan olis ny takataskus niin mehukas jatkorepliikki mutta käyttämättä jäi taas seki ku piti jäärä liikaa arpohon. 

Mut mitäs muuten? Syksyn ratoksi on luvas monenmoista viikonloppupöhönää... eikäku siis -PÖHINÄÄ, ihan meinaa pää olla pyörällä jo pelekästä ajatuksesta, että täs on lähiviikkoina tulos vaikka ja mitä hauskaa. Mukavempaa olis ku tapahtumat jakaantuus vähä tasasemmin pitkin vuotta, ku välillä saa monta kuukautta haukotella tylysyyttänsä että perkele ku ei täs elämäs ikänä tapahru mitää, aina vaan samaa arkista näperrystä. Tän ja ens kuun aikana olis tieros kolomeki erilaatusta kekkeriä tyttökaverien kans, sitte myös myöhästynyttä 5. hääpäivän juhulistusta Ramin kans, yhyrestä viikonlopusta kuoroharrastus lohkasee oman pienen osansa, on isänpäivä, työpaikan pikkujoulut ja tiä vaikka porukatki ehtis johonaki välis pyörähtään meillä. Sitte yhtäkkiä varmaan saaki huomata, että oho nythän on joulu! Ja ennen jouluahan on tietty Sisun 2-vuotissynttärit. 

Eli paahretaan ny niin työ- ku vapaa-ajan kuvioos tää loppuvuosi tukka putkella, ehkä seuraavaksi on luvas vähä hilijasempaa jaksoo. Ikävä kyllä.