Tervepä terve! Nuon on hyvä alottaa plokikiriotus ku on kipiänä. 

En oo vuosikausiin tainnu olla yhtä useesti räkätautisena mitä tänä syksynä ja aattelinki, että se on nuo muksut ku kantaa koko aika päiväkodista tänne jotaki pöpöö. Sisullaki noukka vuotaa lähes jatkuvasti niin että se tuskin kerkiää parantuhun yhyrestä nuhasta ku toinen tulee jo tilalle. Sitte Urholla oli tuos jotaki orastavaa silimätulehrusta ja kun sen silimiä käytiin näyttämäs lekurille (niin no kyllähän se koko poika kuluki siinä silimien mukana, ei me niitä silimiä yksistänsä lääkäriin viety jos joku niin erehty luulehen) ni samalla lääkäri totes, että on siä joku korvatulehruski jyllänny näemmä. 

Reipas pari viikkoo sitte mut käännytettiin verenluovutustilaisuuresta takasi ku mainittin, että vähä yskää on ollu. Enste olin vähä katkeraa että ainahan mun flunssat on semmosia että ku muut oireet on aikapäiviä sitte menny ni köhää on viä seuraavaan tautiin asti, mutta viä samana ehtoona mulle nousi vähä kuumetta mitä ei kovinkaa usein tapahru. Niin et ihan hyvä etteivät antaneet mun turhaan luovuttaa :D

No, sama köhä on täs ny taas jatkunu ja jatkunu kuten normaalistikki. Viimme viikonloppuna poijat oli yökyläs mummilas ja me äijän kans pistettiin oikeen ranttaliksi, eli SIIVOTTIIN koko tupa oikeen viimesen päälle! No jos joku ulukopuolinen tulis kattohon näin pari päivää sen siivon jäläkeen ni se ihimettelis, että mistä sen "viimesen päälle" -siivoomisen oikeen erottaa meidän normaalista sekasotkusta, mutta asian voi ajatella niin, että useimpien ihimisten light-versio siivouksesta vastaa meirän huushollin suursiivoo. Ja raskas työ vaatii tietenki raskaat huvit, tottahan siinä ny otettiin muutama virvokekki, syötiin oikeen kunnolla ja lopuuksi saunotiin perusteellisesti.

Mut ei se ny miksikää ryyppäämiseksi se ehtoo menny, vaikka ehkä niin vois luulla. Ja sunnuntaina olis niin voinu luulla ittekki, sillä sen verta omituiseksi meni olo päivän mittaan: yläkroppa oli ihan saatanan jumis, päätä särki ja muutenki tuntu ku olis saanu pesäpallomailasta päähänsä oikeen kunnolla. Jos oliski oikeesti juonu paljo, ni olis ne kaikki säryt ja tutinat ymmärtäny. Niinpä en suorittanukkaa sitä perinteistä uhoomista, että "mä en enää ikänä juo mitää", vaan rähäjäsin, että tästä lähtien en enää ikänä siivoo!!! 

Maanantaiaamuna olo oli entistäki huonompi ja aattelin, että vaikka vanhemmiten krapulatki kestää pari päivää, ni ei ne yleensä oo tavannu pahentua vasta siinä toisen päivän kohoralla, että ehkä mulla onki järkyttävän niskajumin lisäks TAAS uus flunssa, ja lupaavasti oli kurkkuki taas kipiänä. Buranan voimalla menin töihin ja lunastelin työpaikan lekurilta reseptit jos jonkumoisiin troppeihin. Lääkäri pähkäili, että ku kerta tulehrusarvot oli koholla, ni varmaan siitä erellisestä flunssasta on joku jäläkitauti tullu. Poskiontelot oli ok ja yskästä huolimatta keuhkoista ei kuulunu mitää rahinaa (no mikä siä ny olis mahtunukkaa rahiseen ku mokomat säkit on täynnä räkää?), mutta antibioottikuuri kattottiin tarpeelliseks. Että jos ny ei niskajumit, päänsäryt ja keuhkotaurit hellitä ni johan on kumma. 

Eileen ehtoolla, ku päivän aikana napostellut särkylääkkeet lakkas vaikuttamasta, rupes kuume nouseen ja päätin, että seuraavan päivän kyllä huilin kotona, YKSIN. Eli joo, todellaki kiikutin aamulla mukulat päiväkotihin ja palasin itte kotio tablettipurkkieni äärelle köhihin. 

En tiä sitte kuinka yleisesti paheksuttua on, että flunssaanen äippä on päivän kotona mutta mukulat ei. Jotenki oli pakko heti Facebookiski tämä asia ilimottaa, senki uhaalla että herätän jotaki hiljasta tyrmistystä, mutta hei miettikää jos tän asian olis vaan pimittäny, sehän vasta oliski epäilyttävää! Okei, no FB-kavereista ny ei varmaan monikaa sitä olisi tietoonsa onkinu. Mut jotenki sitä tulee sellanen vähä puolisyyllinen olo, vaikka räkä lentää ja pää on aina vaan halakeemispistees ja paikat jumis, vaikka oonki eilisestä asti piehtaroinu lääkekasas (ja sen jäläkeen hikilammikos), että kunhan ny vaan oon täs kotona, ni et tarttis vaan jaksaa leikkiä jotaki supermammaa. 

Sitte ku täs kotona saa olla kerranki monta tuntia ihan keskenänsä, ni arvakkaa vaan malttaako sitä ottaa reheristi levon kannalta vaikka sillä livulla sitä onki niinku kotio jääny?? Tietty aika fakiiri sais olla jos vaan nukkuis koko ikisen päivän, mutta oon täs jo keriinny näpräähän vaikka mitä pikkujuttuja, kuten esimerkiks eilesen palakkapäivän kunniaksi pistin puoli tiliä sileeks maksamalla laskuja, huokaus... Tekee jotenki mieli ruveta räknäähän kaikki tänään suorittamansa uroteot, että kattokaa ny en mä tää ny silti kipiänäkää vaan makaa puo homees, et täshän mä ny kovasti oon pyhittäny tätä lepopäivääni tekemällä kaikkia juttuja, etten olisi niin huono äiti minä mua pirätte ku oon keherannu rehata muksut pois jaloosta. 

Mut äläkää huoliko, tämä lusmupetteri meinaa kyllä huomenna jaksaa vääntäytyä töihin ja takasi normaaliin arkeen jos ny vaan tästä olo sopivasti kohenee (lue: jos ei tänään tuu kuumetta). Ja jos hyvin käy, mun ei tartte heti ens vuoden aluus kauhistuttaa kanssaeläjiä jäämällä työttömäksi ja siitä huolimatta viemällä poikia (osa)päivähoitoon! Mut siitä aiheesta lisää sitte ku on jotaki varmaa tietoo, mutta luultavasti se varma tieto tulee noin viikon päästä. Elämme jännittäviä aikoja.