Karkkilakkoo on ny takana reippaat kolome viikkoo ja pari kuukautta olis jäljellä. Tää ei oo oikeestaan ollu eres yhtää vaikiaa, ja samalla oon onnistunu ainaki jonku verran vähentään myös muitten herkkujen mättämistä. Toisaalta, ny ku oon toista viikkoo ollu kipiänä, täs ei oo saanu häävisti alaha eres normaalia ruokaa, ni ei oo niitä herkkujakaa teheny mieli sitte yhtää, vaikka yleensähän mä oon ensimmääsenä hinkumas kaupasta jotaki suklaata jos vähäki rupiaa räkä valuhun ja keuhkot piiputtaan, mut ny ei oo käyny eres mieles, että tarttis jotaki säälisuklaata mäyssyttää. Johan sitä oliski varmaan saanu monta levyä menehen ku tauti on kestäny näin kauvan, eikä loppua näjy. 

Muitten herkkujen välttely on kans sikäli ollu heleppoo, ku ei oo ny sattuneesta syystä pahemmin tullu vierailtua misää eikä ketää oo käyny kyläs, ni ei oo tarttenu kahavipöytään taikoo mitää nannaa. Seuraavat pullabileet on tulos viikon päästä ku juhulitaan Urhon synttäriä, et sillon kyllä aattelin mättää kakkua ja keksiä ihan huoletta, jos vaan tää ruokahalu palautuus siihen mennes eres jollekki tasolle. 

Mietiin jo, että mitäs sitte kun se mun karkkilakko loppuu. Pitäsköhän sitä vaan jatkaa, heittää vaikka uus FB-haaste kehiin. Jotenki on helepompi pysyä ruorus ku on joku selekee päivämäärä mihkä tähärätään, ei se tuntusi samalta jos mä vaan keskenäni päättäsin että nymmä oon karkkilakos, ja lakko jatkuu kunnes se päättyy. Ku ei tää oo eres kovin vaikeeta! Jonku kerran oon jotenki puolivahingos meinannu kauhasta suklaarusinoota omaanki suuhun ku oon niitä tarjonnu muksuulle, mutta muuten ei oo oikeestaan viä tullu vastaan houkutuksia, että olis hammasta purren ja päätä seinään hakaten pitäny muistuttaa itteensä, et mitä tulikaa luvattua. 

Mun syömisporsastelut tuppaa menehen vähä siihen, että jos mä en koita pitää mitää rajotteita, ni sitte menee kyllä ihan överiksi. Viimme vuoden lopus ainaki karkas mopo käsistä ihan tyystin, helevetti ku kevääsiin mennes olin saanu jonku kilon pois kovalla vääntämisellä ni vaikken joulun aikaan vaakalla uskaltanu käyräkkää, ni vaatteitten kinnaamisesta päätellen olin ihan varma siitä, että ny on neki kadotetut kilot löytyny ja tiä vaikkolis muutama kilo extraa tullu mukahan! Ny, ku oon ensinnäki sairastellu (ensin se joulunpyhien aikaanen yrjötauti ja ny tää keuhkokuume), karkkilakkoillu ja samalla rahalla vähä muutenki kattonu mitä suuhuni ängen, tai etenki mitä EN sinne änge, ni paino onki yhtäkkiä tippunu niihin viimme keväisiin lukemiin. 

En siis tarkkaan osaa sanoo paljoko on tippunu n. kuukaures, ku en torellakaa keherannu eres ittelleni paljastaa joulunajan megalukemia, ku peili- ja valokuvat kerto jo ihan tarpeeks, mut mä karkeesti arvioisin, että painan nyt jotain 6 kiloo vähemmän mitä jouluna. Aika paljo purotusta siis kuukaures, jos vertaa siihen että saman määrän purotukseen mun kesti viimmeks jotain puoli vuotta... 

Katotaan ny ku saa tän terveyrentilan taas kuosiin ja ruoka rupiaa kelepaahan paremmin (ku hyvin...) ni mitä sitte tapahtuu, mutta tää laskusuunta olis kyllä mukava säilyttää, joskin tahti ny ei ihan näin kiivaana pysy tietenkää :D Mun ikiongelmat näis painonpurotushommis on se, että a) mä oon perkeleen huono järsihin rehuja ja b) oon varsinaanen laiskamato, mitä tulee liikunnan harrastamiseen. Ja oikeestaan viä c) ihan tavallista ruokaaki menis enemmän ku olis tarpeen, eli vaikka olisin minkämoises herkkulakos ni ei sekää viä riitä, jos kuitenki mätän rekkamiehen annoksia sapuskaa, ja HeVi-saldo ei tosiaankaa oo puolta kiloo päiväs vaan ehkä puoli kiloo viikos, ja lisäks en harrasta yhtää liikuntaa.

Aina hetkittäin sitä saa jotain ryhtiliikkeitä aikaseks, mutta en tiä millä saatanalla ne sais niinku pysyvästi osaks elämää? Mikä on vikana, et aina joutuu vaan pakottamalla pakottaan ittiänsä terveellisempiin syömis- ja liikkumistapoihin? Ja se pakkohan ei tee siitä asiasta ollenkaa mieluisampaa. Sen takia varmaan josain vaihees aina tulee joku romahrus, että nyt saa jumalauta riittää tää paska, vaikka vaaka kiittää niin ihan sama, nyt mä ainaki vähä otan rennommin ja sittehän se "vähän rennosti ottaminen" menee just siihen, että elän ku sika pellos ja kohta se vähäinenki laihtuminen on muisto vain. 

Niin et sen takia mietiin karkkilakon jatkamista ja nimenomaan silleen, että teen siitä "julkista", koska silloin on siitä korkeempi kynnys luistella, ja ku tommoset "kohtuudella kaikkea"-ajatukset ei vain tunnu oikeen toimivan, ni ehkä pienempi paha on silloin se totaalikieltäytyminen. Ja oon sen aiemminki huomannu ku oon ollu karkkilakos joskus, että kun vaan aikansa kärvistelee, ni ei sitä karkkia enää sillai niin kaipaakkaa. Olishan meillä nytki kaapis ties mitä nannaa mitä on muksuja varte tuotu ja saatu, et senku menis sieltä vaan pihistään, mutta enpäs meekkää ku oon luvannu olla menemättä :)