Niinhän se Sisun influenssa levis meirän huushollis ku kulovalakia viimme viikolla. Tiistaipäivän aikana mulle kehitty ällistyttävän nopeeseen tahtiin kaamee yskä ja ehtoolla rupes pukkaahan kuumetta. No, saispa ainaki huilata pari päivää kunnolla, vaikka äijä ja poijat oliki kotona... tai niinhän mä kuvittelin, ku äijäki tuli kipiäksi jo heti keskiviikkona aamusta. Lisäks mun tauti oli vissiin joku influenssan light-versio, kuume ei noussu kovin korkiaksi toisin ku äijällä, jonka lukemat lähenteli 40 astetta. Ei siis tarvinnu kauheesti lepäillä, kun Sisu rupes jo olehen kunnos ja äijä oli ihan pelistä pois. Vittu! Ens kerralla ku oon kipiä, vaadin, ettei kukaa muu meirän tönös oo kipiänä yhtä aikaa! Okei, sainpa vähä univelekoja maksuhun mutta mitää prinsessakohtelua ei tarvinnu orottaa ku prinssi oli ihan töttöröö.

Sen viikonlopun reissun suhteen koittiki sitte jännät ajat. Kaveri vinkkas että nyt sit lääkkeeksi kunnolla inkivääriä, hunajaa, sitruunaa ja valakosipulia. Mä sitte keksin koittaa, miltä maistuis jäiset vatut, joittenka sekahan on sotkettu hunajaa, sitruunamehua ja inkiväärijauhetta! Valakosipulia en ihan siihen tohtinu enää seata, ja ihan hyvä niin, sillä tuo sötkötti osottautu tosi hyvän makuseksi ja samanmoisella setillä sitte hoivailin itteeni moneen kertaan ja lisäksi ostin kahtaki laatua jotaki inkivääriteelitkuja kaupasta. Jäystin myös lääkärin määräämän Tamiflun lisäks sinkkiä ja imeskelin jotain hunajapastillia. No, kyllähän mä rupesin loppuviikkoo kohore jo olehen aika jees mutta äijän oloja sai vähä jännittää, että kerkiääkö se sen verta paraneen, että sen kehtais jättää viikonlopuksi poikien kans kotio. 

Viimesimpänä poppakonstina mä sekottelin äijälle energiajuomasta ja Kossusta paukkua ja varoen perjantaiehtoota kohti mennes alakasin kyseleen, että mitä tota jos mä ny sitte kumminki lähtisin huomenna reissuun. Äijä lähinnä murahti, että hän kyllä toivois olevansa kunnos että mä voisin lähtiä, koska se ei kuitenkaa jaksasi sitä kiukuttelua, minkä mä pistäsin pystyyn, jos joutusin jättään reissun välihin... siis MITÄÄÄ, minäkö nyt tekisin niin??? Korkeintaan olisin ollu vähä marttyyri ja muistutellu kaikista niistä äijän kal(j)areissuusta, joittenka aikana muksut on tullu kipiäksi. Ja turha sanoo, ettei sitä voi mistää ennustaa koska muksut tulee kipeiks, ni kyllä sen jo monen kokemuksen perästä voi ihan varmaksi sanoo, että kun äijä lähtee kalaan ni takuulla jompi kumpi tenava sairastuu, ja yleensä se on Sisu. 

No, myöhään perjantai-iltana äijä katto kuumetilanteensa olevan jo sen verta laantumaan päin, että mulle heltis kotoopoistumislupa ja niinpä mä lauvantaina suuntasin Ikaalisiin kolomen kaverin kans. Siä me syötiin, uitiin kylypyläs (lue: juotiin lonkeroo josain poreilevas altaan nurkkaukses), kuunneltiin teiniaikojen hittibiisejä ja puhuttiin paskaa hyvälle matkaa sunnuntain puolelle. Tunnustan: ton viikonlopun verran mun oli typistettävä mun herkutonta tammikuuta, koska se olis ollu jo ihan liiallista ittensä kidutusta kieltäytyä kaikista ihanuuksista, mitä oli tarjolla. 

Nukuin jotenki ihan helevetin huonosti tua reissus ja heräsin ihan törkeen aikasin kauheeseen aharistukseen ja sydämen takomiseen. Ei se mikää influenssan jäläkitauti kuitenkaa ollu, vaan krapulan viimeinen kosto, eli jos ei oo ollu aineksia mihkää fyysiseen pahaan oloon, ni sitte aiheutetaan joko kauhee morkkis täysin tyhyjästä taikka sitte muuten vaan helevetin aharistava ja tuskallinen fiilis. Niinpä univelekojen kuittaus oli enää muisto vain ja paluu takasi perus zombieksi oli tosiasia. No, onhan siihen totuttu.

Jees. Äijä on tällä hetkellä töistä lomautettuna joka kolomas viikko, ja nyt on taas lomautusviikko vuoros. Äijä lupas mennä vähä isää jeesimähän terassirempas ja niinpä mä saan ny viettää auvoisaa yh-leikkiä perjantaihin asti. Ihan "hauskaa" ku on "vähä" väsyny. No onhan täs hyvätki puolensa. Sitä kuitenki luulis, että olis jo parin päivän jäläkeen ihan riekaleina nuitten riiviöiren kans, mut jotenki sitä pinna venyy ihimeesti enemmän ku on yksin johtamas tätä orkesteria. Ehkä siks, ku yksinkertasesti on vaan pakko jotenki klaarata kaikki tilanteet omin nokkinensa. Ja ehkä sitte ku ittekkää ei oo kiree ku viulunkieli, ni muksutki ainaki vaikuttaa käyttäytyvän asiallisemmin. Tosin just äsköön kuulu poikain huoneesta, kuinka molemmat toisteli vuoronperähän, että "Voi jumalauta!" Mutta ehkä ignooraan sen(ki) niin ei sällit saa siitä sen suurempia kiksejä. 

No, jos ei viä oo pää räjähtämäisillänsä, ni katotaan mikä on tilanne huomenna näihin aikoohin! Huomenna Urho täyttää kuus ja mä aattelin vierä poikia vähä retkelle Myllyn kauppakeskukseen. Kauppakäynnit tunnetusti saa poijat villiintyyn ihan pilalle, joten on ihan hyvät maharollisuuret siihen, että kadun tota retki-ideaa (ja syntymääni) katkerasti. Mut toisaalta, ehkä enempi mun kuula poksahtaa jos kuppais joka ehtoon vaan täs kotona, et siinä mieles aina kannattaa vähintään yrittää joskus vähä poistua neljän seinän sisältä jäläkikasvu fölijys. 

Mut on se vaan metkaa ajatella, että mun veikee esikoiseni on jo kuusvuotias!