Niinku elukoolla on jokavuotinen kevätkiimansa, iskee muhunki eräänlainen hullaannus joka jumalan kevät. M'oon vakuuttunu siitä, että sen on kans oltava jonkumoinen vietti eikä mitää järjen ohjaamaa toimintaa, ku ei toistuvatkaa huonot kokemukset saa mua luovuttaan vaan joka kevät aika on taas kerran kullittanu karvaat muistot ja m'oon valamis elähän sen saman paskan(tonkimisen) uurestaan. 

PUUTARHAPÖSSÄHRYS. 

Tänään oli taas niin puoleensa vetävä keli, asteita joku kymmenen (no onneks sentäs plussaa) ja vettä vihimonu koko päivän. Niinpä aattelin, että täm'on täyrellinen päivä lisätä taas vähä kukoistusta puutarhaan ja ehkäpä jopa aloottaa joku uus kokeilu syötäväksi tarkotettujen kasvien saralla. Ei tuntunu mihinää taannoiset vastoinkäymiset. Mitä ny yhyrestä, tai no muutamasta tomaatin plantusta joittenka sato ei koskaa saanu punasta väriä... tai ne lukemattomat siemenet, jokka ei ikänä itäny... tai ne jokku monivuotiset rehut, jokka ei nähäny eres yksvuotispäiväänsä... tai se kokonainen mansikkamaa, joka muutaman kohtalaasen satovuoden jäläkeen yksinkertasesti vaan kuoli pystyhyn... tai ruiskaunokit, joittenka orastavat varret kävi peurat syömäs suoraa kukkapenkistä yön pimeyres...

Ja huonekasveista ei kehtaa eres sanoo mitää, koska jos mä en niitä saa tapettua ihan heti ni kissat kyllä yleensä on siinä hommas auttanu hyvinki mielellään. Saatana, ku toinen kissa syöö jopa tekokukat ni sisätiloos viherpeukalo saa huilata niin kauvan ku nuo kaks ristuksen älykääpiöö karvakaveria jaksaa porskuttaa. Tai no, oon mä joskus saanu jopa kaktuksen hengiltä iliman etton kissat ollu jeesaamas. Niin et jos joskus ruvetaan työstään vaikkapa Suomen surkein kuski -ohojelman tyyppisellä formaatilla jotain puutarhanhoito-tositeeveetä, ni mä oon NIIN mukana ja voitan koko paskan. 

No, katotaan ny kauvanko mun uutukainen amppelis asuva kirsikkatomaatti pysyy elos. Perkele, mä en eres tykkää kirsikkatomaateista!!! Sitte ku kerta tommoselle amppelilinjalle lähärettiin, ni keksiin tukkia toisen amppelin piukkahan erimoisia yrttikasvia. Hurraa, timjamia, oregaanoo ja kahta eri lajia minttua! Ku sitä minttua voi vaikka pistää salaattihin, tai siis vois, jos joskus tulis salaattia valamistettua :D 

Silleen mä täs ny vähä oikasin mutkis että jätin suosiolla sikseen yritykset kasvattaa yhtää mitää itte siemenestä lähtien. Puutarhaliikkees käynnin jäläkeen hain viä Tokmannista tillin, persiljan ja ruohosipulin ja pökkäsin ne johki kippoon ja kiikutin ulos. 

Jos miehille erinäiset ajoneuvot on ns. ku...kka-amppelin jatkeita, ni onkohan mulla täs puutarhan jokakeväises tuunaukses jotaki samantyyppistä pröystäälyfiilistä taustalla? Et jos kerranki sais eres jonku rehuhässäkän kukoistaan ja tuottahan satoo, ni paisuisko mun ego (perseen lisäks) niin etten kohta ovista maharu, riippumatta siitä meinaanko eres yrittää syörä puutarhani hetelmiä? Vaikia sanoo, ku niin ei oo ikänä viä käyny :D 

Onneks mullon taustajoukkona poijat, nuo pikku puutarhatontut: Ne ainaki on aina valamiina kusehen kukkapenkkihin jos vaan hätä pääsee ulukoolles yllättähän! Ei tartte kaupasta kalliita lannotteita kanniskella - niinku teorias siis, ku justiin tänään ostin sieltä puutarhamyymälästä jotaki ihimeainetta, hinnasta päätellen koostumus oli kulta- , timantti- sekä hölynpölyä. 

No niin, ny on sitte niin sokka ku petoki irti ku mun sisäinen ituhippini on päästetty vapaasti mellastahan. Voi kun joskus vois innostua asioosta silleen kohtuullisesti eikä vetää övereitä sillä samalla sekunnilla, ku se innostus iskee. Tai ehkä ne mun innostukset tuppaa joskus häviähän yhtä nopiaa mitä ne on tullukki, ni siinä mieles on hyvä takoo ku rauta on kuumaa.