Tervehrys tanhuhelvetistä! Tai no kotonahan mä istun tätä tekstiä näpyttämäs mutta tää onki tän viikon ainua ns. vapaailta, muina ehtoina onki ollu kenraalihariotuksia ja eileen oli keikka, ja huomenna toinen. 

Ristus oli komiaa olla mukana noin 300 hengen kööris, ja yleisön määrä oli jonku arvion mukaan kymmenkertanen! Sää suosi, Turun Varvintori pullisteli sakkia ja omalta kohoraltani ainaki esitys suju kommelluksitta. Ja eikähän siä muukki venyny parhaimpaansa :)

Tuos hetki sitte silitin huomista Kiikurien keikkaa varte esiintymisrettujani ja ittekseni mietiin, että vaatteiren silittäminen se vasta onki ihan vitun tympiää hommaa. Silityslautaki oli ollu niin kauvan taitoksis että silittäminen täyty alakaa sillä, että silitti silityslaudan päällikankaan tasaseksi. Mulla on siis sellanen vetolaatikkomallinen silityslauta, mihinä silityslauta on kaksinkerroin taitettuna silloon ku vetolaatikko on kii. Jos mulla olis sellanen normaali silityslauta, mikä vie ihan helevetisti tilaa ja joka täytyys aina kaivaa jostain komerosta esiin ja sitte viä joka kerta jää sormet johki välihin ku sitä koittaa pystyttää, en silittäisi yhtää mitää ikinä. No, kun mä olin saanu silityslaudan tasoteltua, huomasin, että silitysrauta puskee aika huikeeta kalakkisaostumaa...

No joo, ny on kuitenki kamppeet valamiina huomista varte ja varsinaanen hötäkkäpäivä onki tulos. Toivottavasti eres töis olis rauhallista ettei tarttisi ihan aamusta lähtien sykkiä joka suuntaan niinku mielipuoli. 

Mulla oli joku kuningasajatus ku mä rupesin tätä kiriottaan mutta nymmä hukkasin sen. Vähä niinku sen mun kukkaron reilu viikko sitte... sillä erotuksella vaan, et kukkaro kuitenki löyty. 

Mitähän muuten... No se pianonvirittäjä kävi viimme viikolla. Enste mä uuvutin sen kyselemällä kaikenlaista pianojen virittämisestä ja sitte mä tajusin, että ei se raukka pääse ollenkaa alakuun työsänsä ku meikä seisoo vieres ja höpöttää joutavia. Sitte iski pienimuotonen paniikki: huushollis nyhyjää joku aiva vieras tyyppi ja vieläpä kämpän about keskeisimmällä paikalla, mihin MÄ voisin piiloutua ja olla ku en olisikkaa? Jos MÄ olisin se pianonvirittäjä, ni mihin mä mieluiten tuuppaisin talon asukit että sais parahiten keskittyä omaan hommaani? En mä tosiaankaa haluaisi että siinä joku hönkis niskaan.

Siispä mä menin keittiöön ja vähä muodon vuoksi siä kilikuttelin jotaki, niinku olisin muka teheny siä jotaki järkevää. Välillä pyykkikone tarjos onneksi jotain tekemistä, välillä käylährin viemäs roskia ulos ja sen sellaasta... Sitte ku oli aiva pakko käyrä vessas ni apua, mitä jos mä vaikka pierasen ihan helevetin lujaa, kuuluuko se tuon viritykseen liittyvän pimputtelun yli? Onneks oli siitä sitte pakko kesken kaiken häipyä tanhureeniihin ni ei tarttenu sen enempää sitte täristä siinä. Oli se niin hämmentävä kokemus, että vaikka virittäjän suoritus oli tietysti se, että piano viritettääs vuosittain, ni katotaan vaan meneekö taas se parikytä vuotta seuraavaan virityskeikkaan. Tai sitte mä vaan yksinkertasesti liukenen paikalta ni mielenrauha pysyy balanssis :D Vittu et ihimiselämä on välis vaikiaa...

...tai ehkä mä vaan oon valamis lomalle. Eilises keikaski eniten jännitti se, että löytyykö keikkapaikan kulumilta parkkipaikkaa, siitäki huolimatta etten ollu eres itte auton puikois vaan pääsin kuorokaverin kyyttis. 

Mut täytyyhän sitä löytyä joku joka murehtii sellasiaki asioita mitä kukaa muu ei keksi murehtia, ni ei jää sitte mikää asia aiva huomiotta :)