Päätin, että tää on se päivä, ku mä viimmeen korkkaan mun 10 käyntikerran korttini kuntosalille. Mun piti jo viimme viikolla se teherä, mutta ku olin kipiänä. Viikko-ohojelmas oli luvassa jotain BodyFuckThisShit jotain, ääh onko jotain muuta, no hei tää on illan viimesenä Lavistunti! Tanssin ja jumpan sekotusta! Kokeillaas tätä, ja toivottavasti ei oo liika kivaa, ku jatkos kuoroharijotukset on kuitenki tähän aikaan ni ei tänne sitte pääse nuon vaan.

Varasin paikan tunnilta etukätehen netistä. Lähärin ajeleen kohti hikirääkkimestaa ja hiki meinas tulla jo matkalla, ku joku hiras saatana jurnutti autollansa mun erelläni ja netis oli sanottu, että varaus peruuntuu, jos ei ilimesty paikalle viimeistään 10 min ennen varaamansa tunnin alakua. Mut huh, nysväri käänty johki ja kerkesin ihan hyvin. 

Vastaanottotiskin takana istuu joku äijä ja jaaritteli siinä mukavia joittenki Sirpa-Liisojen kans. Lisää hien muodostusta: kaivoin salikorttini esiin. Tiskillä oli kolome kortinlukijaa... "kuntosali", "cycling", "ryhmätunnit", no ni höylätääs kerta tosta ryhymätuntilaitteesta, kas näin. "Käännä se kortti toisin päin, niin sitten se menee ja siitä lukijasta pitäs kuulua semmonen piippausääni," opastaa miesääni tiskin takaa. Voi vittu ja heti mönkään! Ihan yhtä hyvin olisin voinu tatuoira ottaani tekstin "maalainen, ensikertalainen ja lisäksi tollo"!

Tuos kohtaa teki mieli jo lähtee kotio, mutta vaihroin jalakaani ikivanahat sporttikenkäni ja mietiin, että jokahan nää vietti kymmenvuotispäiviänsä. Entäs nyt, mihkä tää ny kuuluu mennä? Pukuhuone, jee! Alotetaan sieltä. Sitte siä on rivikaupalla kaappeja, joita ei saa lukkoon. Osa on lukittu munalukoilla. Kysyin ensimmääseltä vastaantulijalta, että mikä tää on niinku homman nimi. Oma munalukko olis pitäny olla jos olis halunnu pistää rojunsa lukkojen taakse. No voihan ny puo, ku just tää sattu olla se päivä ku en kanniskellu ylimääräästä munalukkoo muaassani. Saatana. 

Hmh, tuon oven takana parveilee koko joukko jotaki Pirjo-Riittoja. Niillä on paljo urheilullisemman näköset kuteet ja kengät. Lisätään tohon mun otsatatuointisuunnitelmaan viä sana "juntti". Ahdistaa. Muistuu elävästi mieleen, miks ryhymäliikuntatunniilla hyppääminen on niin perseestä. 

No mut sitte päästään salihin ja tunti alakaa. Ihan hauskaa joo, mutta mulle pitäs ensin hitaasti näyttää noin sata kertaa kaikki askelkuviot. Taas mun keskittyminen menee siihen, että miten vitus mun pitikää täs ny loikkia, ja KOKO AJAN joku Marja-Leena tukkii väylän, etten näje ohojaajan kintun liikkeistä juuri vilaustakaa. Vaihran vähä asemia että näkisin paremmin, no seuraava Anni-Helena kiilaa siihen. Ääh!

No, tunnin lopuksi kuitenki kaikki viittaa siihen, että oon mä ainaki jotenki saanu liikuteltua itteeni musan mukana, ku sporttikenkävanahukset hairaa rakkoo varpaisiin, hiki tippuu ja vesipulloki on aiva tyhyjä. Olo on itse asias tosi hyvä, sellanen voittajafiilis, että hyvä ku tuli poistuttua siltä mukavuussektorilta hetkeksi!

Huomenna on taas varmaan joka paikka kipiä niin että menee taas monta päivää ennenku voi eres kuvitella käyttävänsä seuraavan kerran salikorttiansa.