Pari päivää on muistuttanu siitä, että Turun seurun talavi voi olla välis muutaki ku roiskuvaa rapaa ja loskaa, jos ny eres mitää lunta muistuttavaa taivaalta alaha saarahan. Lunta ny ei viäkää oo häävisti, mutta pakkanen on painunu palan matkaa kymmenen asteen alle ni joka paikka on vahavas jäähilees niin että maisema näyttää lumisemmalta mitä se oikiasti onkaa. 

No, ku tuos sääennustetta vilikasin ni näyttää siltä että pakkaslukemahan on luvas joku kymmenen asteen helepotus jo heti tulevana yönä. No ei siinä viä mitää mutta ens torstain kohorilla ennuste lupaalee kuutta astetta plussakeliä ja vesisaretta. Voi vittu oikeesti, tammikuun loppupuoli ja PLUS KUUS. En tykkää, ei jatkoon. 

Mut en mä sen takia tätä plokia kiriota että mun mielestä on kiva jaaritella säästä, etenkää ku en oo viä kertaakaa huomannu, että sillä valittamisella olis ollu mitää vaikutusta vallitteviin keliolosuhteisiin. Mut jos suomalaasella on asiat muuten loistavasti, ni onneks täkälääseen säähän voi aina luottaa, niin että se tarjoolee ikuisen purnaamisen lähteen silloonki  ku ei mistää muusta keksisi millää mitää negatiivista sanomista. 

Mä en täs ny kyllä lähäre keulihin sillä, että mun elämäs ei olisi tällä hetkellä mitää muuta urputtamista ku keli, mihinä jourun sitä elämääni elähän etiäppäin. Tuo erellinen rutkutes koski töis alakaneita yt-neuvotteluita. Tähän asti on jo jonku verran tihkunu tietoo tulevista muutoksista. Varmaan viä palijo on tulos lisääki, mutta tähän astisen perusteella voi jo todeta, että omas työyhteisös tulee etehen aika isoja juttuja ja tie lähtökohorasta maalihin tulee olehen takuulla pitkä, mutkanen ja hikinen. Jos niinku itte saa olla mukana sitä tietä tallaamas päähän asti. En oikeen usko että tän vuoden aikana tulee viä aiva valamista. On tosi mieltä ylentävä ajatus, että enste oikeen kupataan viimisekki mehut ihimisestä ja sen jäläkeen goodbye???

Viimme viikonloppuna suoritin oikeen huolellisen nollauksen laivareisus ja reisun päälle viä johonaki karaokekuppilas jatkaen. Olo palautu lähes normaaliksi joskus keskiviikkona. Mitä ny sain silimätulehruksen riesakseni sen jäläkeen. Perjantaina tuli tosiaan lisätietoja yt-neuvottelujen suhteen, mutta koska justiin oli se nollaus tehty, ni ei keherannu taas lähtiä, vaikka olis taas jotaki nollattavaa ollukki. 

Viikonloppu meni aika rauhallisis merkiis, vaikka sekä pe että la kyllä pyyreltihin vaikka ja mihkä. Sitä kerkes miettihin syntyjä syviä, elämää ja työelämää. Yhteydenottoja, yhteenottoja. Tänä aamuna ku heräs, huomas taas, että jos ehtoolla kaikenkirijavat ajatukset painaa takaraivos, ni yöunella on taipumus hioo pois pahimmat särmät ja aurinko paistaa hiukka kirkkaammin. Tänään jopa ihan oikeesti se aurinko näyttäyty. 

Siemailen teetä. Pennut nukkuu sohovalla ja rauhallinen tunnelmamusa soi hilijaa taustalla (Tuomas Holopaisen "Roopesetämusaa"). Keli lauhtuu. Valamistaurun vastaanottaan uutta viikkoo. Hoirettavien asiootten lista on kilsan pitkä mutta eikähän se tästä taas. Mietin, kuinka hullu ihiminen on, että jos elämä joskus on muka liika tasaasta, ni siihen alakaa pian kaivata jotaki säpinää. Ja sitte ku asiat muuttuu rytinällä, toivoos vaan että voi ristus kun tää tästä viä joskus tasaantuus. Tietysti sellanen omien toiveiren mukaan järjestetty säpinä on hiukka eri asia ku sellaset muutokset, jokka ei millää lailla oo omis käsis. 

Tammikuu, fuck you! Kyllä mä sut viä selätän. Tuli sitte lunta, räntää eli vettä.