sunnuntai, 14. lokakuu 2018

Syksyisiä ahkerointeja

Erellisen postauksen jäläkeen mä orotin ku kuuta nousevaa että tulis lokakuu että pääsis turhan tavaran hävitysprokkiksen kimppuhun. Harvoin sitä onki tullu orotettua, että tulispa lokakuu. No kuten arvata saatto ni tulihan se lopultaki, ja en tiä mistä tämmöseenki pimiään paskavuodenaikaan oikeen piisas intoo niin että kun tätä kuukautta on kaks viikkoo elettynä ni mä oon pistäny tai vähintään pistämäs roskiin taikka kiertohon 466 esinettä. Tavote koko kuukaurelle oli siis 496. 

Yks Ikeakassillinen lastenvaatteita meni työkaverille ja sitte olis pari vastaavankokosta kassillista muita rettuja, jotka menee joko johki keräyslootahan taikka kirpparille. Tai molempihin, jos eivät kirpparilla kelepaa kellekkää... Sitte olis myös yks Ikeakassi täynnä muuta kirpparikamaa ja ihan vitusti rojua on menny roskikseen suoraa. Vähä vaan meinaa olla tiukas nuo viimiset kolokytä poistoo, ku alakaa kohta kaikki paikat olehen koluttuna läpi niin että sellaset helepot hävitettävät on jo keksitty. CD-levyt taitaa olla viä kollaamatta, mutta en oikeen usko että sieltä löytyy kauhiasti semmosta mistä malttaas luopua, kerta ne on jo monehen kertahan peraattu aina ku oon sattunu varaahan kirppariloosia ittelleni. 

Ja kirppariloosista puheen ollen, en oo viä varannu paikkaa mutta kirpparilta lupasivat soittaa kunhan paikkoja vapautuu. Et jospa viä tänä vuonna sais kamat liikenteeseen, ennenku joulupukki tukkii vapautuneet nurkat taas jollaki sälällä :D Poijat jo toivo Pleikka 4:sta ja että sais sitte pelata Fortnitee, et tähän on tultu :O No, niin mäki yhtä lailla haaveilen uuresta kännykästä ku vanaha on ruvennu vittuulehen, enkä ny tarkota pelekästään sitä että puhelin ottaas tätä nykyä vaan ihan saatanan rumia selfieitä piruuttansa. 

Mut ihimeesti on virtaa piisannu, ainaki tähän päivään asti, katotaan mitä mieltä oon huomenna... Olin meinaan koko viikonlopun töis ja vaikka sinällänsä siitä jäi ihan hyvä fiilis että saatihin yks iso homma kivasti valamiiksi ja samalla kerkis rauhas teherä vähä muitaki pienempiä juttuja pois alta, tai jos ei pois ni ainaki etiäppäin, ni tänään oon kylä muistanu, mikä hienous on viikonlopuus vaikkei eres tekisi mitää erityistä. On meinaan tänään ollu semmonen olo melekeen ku krapula olis, paitti iliman että on ollu juhulimas (toisin ku viimme viikonvaihtees, ku olin ystäväporukalla ottamas Seinäjokee haltuun...). Ei oikeen meinaa hahamottaa että mitä viikonpäivää eletähän, ja arvakkaa vituttaako tajuta että huominen on MAANANTAI.

No, siinä mieles hyvä että tää työviikonloppu osuu just tähän ku ens viikolla on pikku syysloman pätkä, ei tartte kärvistellä työn touhuus muutaku keskiviikkohon asti ja sitte on vähä taukoo, sitte luvas on mm. laivaristeily tenavien kans ja sen sellaasta. 

Tää työviikko oli muutenki aiemmista poikkeeva, oli nimittäin iltavuoron vuoro! Lokakuu ei tuonu mukanansa pelekkää hävitysvimmaa vaan neljän viikon välein toistuvan iltavuoron. En oo ollu ajatuksesta mitenkää kovin innoissani, mutta ainaki oon nyt kokemusta rikkaampi siinä mieles, että en varmaan ikänä viä oo löytäny itteeni arkiaamuna hortoilemas sienimettästä ja viä tihkusatees perkele. Ja löysin mä jopa muutaman sienenki. Sitte kerkis nukkuhun vähä normaalia enempi ja töis sitte taas illat on ollu vähä rauhallisempaa ja on keriinny paremmin keskittyä asioohin jotka päivän hulinas pakkaa jäämään jalakoohin. 

Sitte tua sienimettäs rohkaastuin ja päätin elämäni ensimmäästä kertaa noukkia koivunkantosieniä! En viä syöny niitä joten en pysty sen enempää kertohon että millekkä maistuu tai että menikö lajimääritys sittekki päin vittua niin että oon jonottamas uutta maksaa elinsiirtojonos... No ei maar kylä mä katton olevani sen verta kokenu mettäpöyröö että tuun ne sienet joku päivä syömähän hyvillä mielen iliman että tarttee jännätä että mitä jos nää oliki myrkkysieniä. Ei ne  takavuosina pöhönäs päin kerätyt herkkusienekkää ollu valakokärpässieniä niin että itseluottamus on kohorillansa täs asias :D

Vuodenaikaan nähären tosiaan ihimeen hyvällä fiiliksellä matkas. On nähty ihania ihimisiä, kelit on ollu ihan jees, on saanu nautiskella sienestyksestä, kissa keherää vieres, poijat on kotona ja olo on rauhallisen tyyni. Toisaalta on niin väsyki ettei täs jaksa ruveta eres täräjään mitää. Kai täs vois siirtyä sänkyhyn maate kissan kans.

keskiviikko, 19. syyskuu 2018

Kämpän puhdistuskuuri

Facebookki mukavasti hieroo naamahan päivityksiä, joitten teosta on aina tasan jotaki X vuotta ja vähä aikaa sitte näistä muistoista tuli vastaan semmonen ku kolome vuotta sitte muutaman kaverin kans valamistauruttiin viettähän lokakuun ratoksi niin sanottua Minimalismipeliä. Eli ideana on valitun kuukauren ajan hävittää kodista roinaa silleen, että 1. päivänä poistat yhyren, 2. päivänä kaks ja samaa rataa niin että kuukauren viimisenä päivänä lähtee 31 tavaraa kerralla! Tai no monesko päivä se kuukauren viiminen ny sitte onki. Mä aattelin teherä tän jutun taas ja tälläki kertaa lokakuus, ja kun tosta äkkipäätä lasken ni tällä konstilla pitääs hävitä 496 esinettä kotoota ens kuun kulues. 

No, emmä kaikkee meinaa roskihin työntää, vaan aattelin et jos joku saattas kelevata lahajotettavaksi taikka myytäväksi kirpparilla ni ne pitää laittaa syrjään eteenpäin diilausta varte. Ja ettei sitte vaan jäisi jotaki kirpparilootia tukkihin nurkkia ni tarkotus olis kans varata rakkaalta ystävältäni Wanhalta Nestorilta taas kirppariloosi ehkä jopa ens kuun aikana! 

Hitto et sormet syyhyää jo. Ku kuljen pitkin kämppää ni koko aika mietin, että pitääskö tuo ja tuo esine heittää helevettiin vai ei. Hämärästi muistan kolomen vuoden takaa että se liki viissataa esinettä oli yllättävän vaikia saada kasahan loppujen lopuuksi. Ja mä toteutin ajatusta silleen luovasti, että toisina päivinä poistin enemmän ja toisina vähemmän, tähäräten siihen että kuun lopus se 496 poistoo tulis täytehen. Niin että varmaan samalla tyylillä yritän maalihin ja pitkästytän Facebookkikaverit raportoimalla lähes päivittäin että mitähän paskaa mä taas oon kaappien kätkööstä löynny ja heittäny vittuun. No, sinänsä ei siis mitää uutta, että mä suollan turhanpäiväästä shittiä Facefeediin eikä ketää kiinnosta. 

Mut jos joku FB-kamu haluaa kans osallistua, ni tervetuloa, pistetään vaikka Faces oma "tapahtuma" pystyyn!

Mun täyty ottaa jo hiukka varaslähtöö ku tän kuun viimisenä lauvantaina poikain koululla piretään eräänlaiset syysmarkkinat. On arpajaisia, myyjäisiä, urheilutarvikekirpparia ja mitähän viä. Mä jo löysin muutaman jutun mikkä soveltu arpajaispalakinnooksi ja takuulla erinäisiä pieneksi käyneitä luistimia jne löytyy urheiluvälinekirppikselle lahajotettavaksi. Mä jotenki mielelläni osallistun nuon että annan pois jotaki valamista, enkä rupia leipohon yhtikäs mitää. Ehkä mun leivontataironnäytteet on sen verta harvinaasta herkkua (?) nykyään että mieluummin ne sitte jakaa oman pesueen kesken eikä kaupittele pitkin kyliä. 

Suurimpana haasteena täs on se että tiän jo pariki juttua, jokka on kuntonsa puolesta niin heikos hapes että sen takia ne joutaa roskikseen, mutta sitte taas ilimankaa ei oikeen pärjää, ni voiko sellasta laskia poistoksi jos kuitenki sen korvaa samantien uurella ehejällä? Ni ja sitte jos mä kerkiän lokakuun aikana alottaa myyntijakson kirpparilla ni mähän kannan sieltä uutta krääsää kotio tämän tästä samalla reisulla ku käyn viemäs omia rojujani myyntihin :D Et jos tavotteena on oikeesti karsia viitisensataa rompetta pois ni ehkä on lisättävä vaikeusastetta sen verta että jokaasta kuukauren aikana hankittua uutta esinettä kohti on kans hävitettävä saman verta, ku kuitenki se olis se pointti että saa jotaki tarpeetonta pois taikka kiertohon, eikä suinkaa se että vanhemmat turhakkeet korvautuu vähä uuremmilla, mutta ihan yhtä turhilla jutuilla. 

Sinänsä tietty hienoo että eileen justiinsa hain postista yhyren vaatetilauksen, sitte työkaverin kautta on vetämäs tilaus Dermoshoppiin, ja viikon sisään oon käyny öö vissiin kolomesti kirppareilla ja joka kerta on tarttunu mukahan jotaki, ja työpaikan myymälästä tuli hajettua tänään joku naamarasva vaikka niitä löytyy ennestäänki jo usiampi purkki..! Että ihan ei viä nää tän kuun kerrytykset oo kuittaantunu sillä että annoon viis tuotetta arpapalakinnoksi ja ehkä toiset viis saan riivittyä niitä tarpeettomia sporttikamoja :D 

No, tältä pikku raivausprokkikselta orotan sellasta ihanan vapautunutta fiilistä mikä tulee ku SAA heittää jotain tarpeetonta roskikseen taikka etiäppäin jollekki joka tarttee, tai vaikka jos joku kempparituote mikä nyt ei ollu ihan se lemppari, viimeinki loppuu ja saa siirtyä käyttään jotaki parempaa tuotetta! Tää saattaa olla ensimmäänen (ja viiminen) kerta ku sanon: Olispa kohta lokakuu!

sunnuntai, 2. syyskuu 2018

Iso tavoite saavutettu!

Mä sain perjantaina kuulla töis uutisen, joka sai mun melekeen tippuhun tuolilta, alaleuvan klonksahtaan sijoiltansa, syrämmen takohon muutaman kerran ylimääräästä ja mitähän muita kliseisiä sanontoja viä keksiis kuvaahan sitä kaikkee yllättyneisyyren määrää... Olinpahan kunnolla ällikällä sekä puulla päähän lyöty, sekä lisäksi viä puusta puronnu ku menin kiriottahan nimeeni uuteen työsoppariin uuteen tiimiin siirtymisen tähäre ja sitte mulle kerrotaanki, että mun työsuhteeni vakinaistetaan!!!

Ja siis mitä tulee uuteen tiimiin, ni ei oo kyse siis sellasesta vaihroksesta että olisin hakenu jotain aiva uutta pestiä, vaan kyse on hommien ja ihimisten järjestelemisestä uurella lailla. Tehtävät tulee pysyhyn hyvinki samoina ku tähänki asti, jatkos kuulun vaan eri ryhymään mihkä ennen. Toki hilijaa mielesäni mietiin voisko määräaikasuuren muutos vakkariksi olla maharollista, mutta vähä isompi ääni pääsäni sano että älä unta nää, kumminki täs on joku yt-neuvottelupoliittinen koukero minkä tähäre mulla ei oo vuodenvaihteen jäläkeen enää töitä ensinkää. Enkä tosiaan aatellu että vakituistaminen olis ollu ajankohtasta nyt, vaan että asia olis (ehkä) selevitelty vasta lähempänä työsopparin loppumista. 

Tää on ihan helevetin isoo helepotus ku ei tartte toivon mukaan ihan hetkihin pohtia, että mitenkähän se olis taas tän työelämän jatkumisen kans. Sitte ku vaan joku päivä osais, ni vois katseensa suunnata kerranki hiukka kauvemmas tulevaisuuteen. Mistä mä nyt voisin haaveilla, ku ei tartte enää haaveilla vakituisesta työpaikasta? Mihkä mä voisin alakaa säästää, ku ei tartte säästää työttömyyren varalle?

Aktiivimallit sun muut, fuck you! Toivottavasti ei tartte enää seistä työkkärin uluko-oven takana jonos ja ku pääsee sisälle, alakaa kilipajuoksu jonotusnumerokoneelle! Ja toivottavasti ei enää tartte hypätä ammatinvalinnanohojaukses ja kuulemas lopuuksi, että "kyllä sä ihan oikealla alalla olet", ja että "jos olet kiinnostunut opiskelemaan jotain muuta, ni kato netistä eri vaihtoehtoja"! Niin ja toivottavasti ei enää tarjouru uutta tilaisuutta väsyneenä ja vittuuntuneena peruuttaa toisen auton kylykehen ku on lähärös kotio työkkäristä!

Vaikka töis on tosi kiireistä ja paikoon jopa raskastaki, ni kylä tää antaa vähä uutta mielenkiintoo työelämään ja elämään muutenki. Hei, nyt mä oon oikeesti osa jotaki yhteisöö enkä vieraileva tähti! Tulevaisuuren työnäkymistä märehtiminen ei käy syömäs työmotivaatioo eikä mielenterveyttä. 

Koitin muksuullekki selostaa kuinka mä sain hyviä uutisia töis perjantaina. Koitin ensinnäki kertoo jotenki ymmärrettävästi, että kuinka mulla olis ollu muuten töitä vaan vuoden loppuun asti tieros, mutta nymmä saanki olla pitempähän eikä oo mitää takarajaa määriteltynä! Sisu vähä kattoo mua pitkään, en tiä ymmärtikö puoliakaa mun sepostuksesta mutta ainaki se hyppäs mun kaulahan ja anto kunnon halauksen :) 

Jotenki tuntuu että vaikka sitä ei aina oo aiva varma että mitähän ristuksen helevettiä tää palapelin kuva oikeen esittää, ni onpahan ainaki kaikki palat paikoollansa! 

torstai, 16. elokuu 2018

Suurten kysymysten äärellä

Äiti, mistä vesi muodostuu?

Äiti, mistä kauppaan voi tulla niin paljon tavaroita?

Äiti, oliko se mies vai nainen jolla on niitä siittiösoluja?

Äiti, miksi ukkosella yleensä sataa lujaa?

Äiti, mikä on ADHD?

Äiti, eikö sinulla olisi paljon tylsempää, jos sinulla ei olisi lapsia?

 

Muun muaas näihin kysymyksiin oon päässy vastaileen, ettei vaan aivot joutuusi lepotilahan eres lomalla! Mutta ny on lomat lomaaltu ja taloures asuu kaks koululaasta. Wilma suoltaa tierotetta, tuhat ja yks tärkiää päivämäärää pitääs muistaa ja sitä ristukseen perkeleen koulukirijojen päällystystä, voi perse että mä voin vihata sitä! Justiin ku luulee että no ni, nymmä onnistui aika mallikkaasti täs ni eikähän kumminki palijastu, että kontaktimuovin alle on jättäytyny kymmeniä ilimakuplia ja takuulla viä etukannen puolelle, niin että varmaan näkyy. 

Yks kaveri kertoo että sen muksujen koulus joku ope oli kieltäny päällystämästä kirijoja vedoten siihen, että se on pelekkää luonnonvarojen tuhulaamista. Mä niin toivon, että tänä aikana ku ollahan kieltämäs mehupilliä ja muovivartisia vanutikkuja ja muovipussien käyttö on varmaan kohta tupakin vetämistäki paheksuttavampaa ni voitaasko kans lopettaa se kontaktimuovin kans nylypyttäminen ja maharollisimman pikasella aikataululla???

Eli perus syyskauren alotushäsmäkkä alakaa olla jo näppärästi pystys. Kesän mökkeilyt, kyläälyreisut sekä Särkänniemen käynti on enää kesäänen muisto vaan. Paska äiti -fiilis tunkee tupahan joka ovesta ja klasista, et onko mun kakaroolla kaikista rumimmat koulureput, tai olisko pitäny kesän lopulla investoira uusiin rettuihin, onko kaikilla maailman eka- ja tokaluokkalaisilla joku harrastus paitsi mun mukuloolla, kaikki muut on varmaan käyny lomansa aikana ulukomailla paitsi me ei koskaa ikänä, pitäs ulukoolla enemmän ja antaa peliaikaa vähemmän, lisäksi nuorempi sälli kehuu että "isä tekee parempaa ruokaa kuin sinä". 

Töistä ny ei tee mieli eres sanoo yhtää mitää... Epätietoisuutta, kiirettä, lomalta palaamisen jäläkeistä pöllähtäneisyyttä. 

Mutta helteiren loppumisesta en voisi iloita enempää! Ny kykenee taas käymähän pihalla ja muutenki toimintakyky on parempi, eikä kyrpä ottan keskellä sojota yhtä miehekkäästi mitä kuumimpaan aikaan! Syyskesä, se on mahtavaa aikaa. Yks ehtoo löyty jopa muutama kanttarelli. Mutta annetaan ny yks piste kuumille keliille, iliman niitä tuskin olis tarijennu käyrä porukootten mökillä joes uimas, että onpahan talaviturkki (s)heivattu, ku viimme vuonna se taisi jäärä kokonaan tekemättä ku oli taas niin perkeleen kylymää ja sateista kaiken aikaa. 

Mutta joo... Pää on sekasin töistä, muksujen koulun alakamisesta ja kohta omat harrasteet starttaa myös. Kuoros jatkan erelleen ja harmoonin kans renkuttelua olis kans aikomus jatkaa ja ehkä vähä erellisvuotta laajemmas mittakaavas, saa nähärä! Mut minkä tähäre vaan pitääki aharistaa aina näin helevetisti ereltäkäsin ku tietää, että kohta kalenteri täyttyy omista menoista, kaiken maailman vanhempainilloista, (hammas)lääkärikäynniistä ja ties mistä?? Taisi olla nuorempi kloppi ku joku päivä ärhenteli, että hän haluais olla jo aikunen, että sais itte päättää asioistansa. Koitin palauttaa maan pinnalle, että ei tämäkää kuule aina yhtä juhulaa oo saatana.

Mut ei kai täs, koitetaan jotenki sätkiä eteenpäin ja piretähän mieles, että onnellisuus on sitä, ettei vituta ihan koko aikaa! 

maanantai, 16. heinäkuu 2018

Blogihaaste: Saa kusettaa!

Mommy be Good -blogissa heitettiin haaste: SAA KUSETTAA

Niinku mukulat tapaa sanoo välillä puhuvansa väärinpäinkieltä, eli sanoo jonku asian mutta tarkottaa aiva päinvastaasta, niin tämä kiriotus on ny sitte kans kiriotettu väärinpäinkielellä!

 

Mua ei vituta yhtää - tänäänkää!

Heräsin aamulla oikeen pitkien yöunien jäläkeen ja virkiänä hämmästelin, kuinka makkari on aina vaan niin ihanan viliponen, nuista niin upeista helteistä huolimati. Kiireetön aamu, tavoilleni uskollisesti ehostin luonnonkaunista naamaani vaan ihan kevyesti ja tukkaki oli yön jäljiltä niin nätisti, ettei tarvinnu eres hiusharjaa näyttää. Sitte terveellinen aamupala naamariin, rauhas sisustuslehtä plaraillen ja tilavan asuntoni siisteydestä nautiskellen. Kylä se vaan kannattaa pitää viikkosiivousrutiiniista kiinni.

Töis oli taas mitä mainioin päivä! Meillon onneksi se hyvä tilanne, että porukan määrää ei oo aiva kutistettu minimiin silleen, että kenenkää ei tartte hukkua töihinsä. Ja mä meinasin eileen pyörtyä ku maksoon laskuja pois, että JUMALAUTA mitenkä tilille oikeesti viä jäiki näin palijo rahaa! Ei se vaan oo itsestäänselevyys näinä aikoona että on semmonen työmaa, että toimeentulo on turvattu niin pitkälle ku työikää piisaa, oon siis niin kiitollinen <3

No ku kerta tota ylimääräästä ny oli kaikkien pakollisten kulujenki jäläkeen jääny ni varasinpa sitte perheelleni lomamatkan Etelän aurinkoon. En tiä mitää hienompaa ku rentoutua rannalla auringon paahtaes, kunnon rusketus vaan pintaan, kaukana jostain kusisesta Suomesta. Lapsetki tykkää, ku saa vaan loikoolla lämpöses ja ehkä vähä käylähtää välihin merenrannas kahalaamas. Ei uskoosi tuon ikääsistä jätkistä henkilöistä, että niiren voi ihan rauhas antaa vaikka rannallaki leikkiä keskenänsä ja keskittyä itte ottaan arskaa. Jos ny välihin vaan vähä vilikuilee etteivät jää muitten jalakoohin, ne tottelee kyllä etteivät mihkää kauvas lähäre eiväkkä keksi aikansa ratoksi mitää älyvapaata. Ne vaan on pienestä asti ollu sen verta rauhallisia ja varovaasia, ettei oo palijoo tarvinnu äiteen muresta kantaa niiren puolesta.

Nymmä muute tajusin että vaikkei oo yleensä mun tapaasta kiroilla, ei livenä eikä varsinkaa tää plokis (tää käy kumminki tuhansia lukijoota ni pitää tarkkahan miettiä, että varmasti teksti miellyttää maharollisimman montaa), ja ny tua lukee isolla että jumalauta. Mutta menköhön ny tän kerran, se oli kuitenki semmonen ilahtunu, hämmästyksen huurahrus eikä mitää iänikuusta rutkutesta, että voivoi ku kaikki asiat on taas niin päin vitt... honkia. Positiivisuus on mun elämän kantava voima. Mun lukuisat frendit ja jopa vähä vieraammakki ihimiset usein päivittelee, että voi Anne millä sä jaksat aina olla niin ilonen ja pirtee, et ihan saa ittekki vähä lisää enerkiaa ku saa viettää mun seuras aikaa! Sehän olis vähä niinku pettäis mun läheisten luottamuksen, jos en antais tän hyvän fiiliksen vaan virrata. Mä uskon kohtaloon, et kai se on ennalta jo josain määrätty, että mun Elämäni Tarkoitus on olla tämmönen hyvän mielen tuottaja toisille. Jatkuva kiroolu on niinku myrkky joka pilaa iliman pitkäksi aikaa.

Hitsi et aina nää mun jutut rupiaa käymään niin henkeviksi vaikka koitan pysyä asialinjalla...

Tänään ku oli viä tavallistaki löysempi duunipäivä, ni tunnustettakoot et kerkesin työn lomas järkeillä et mitä herkkuja sitä tällä kertaa loihtis perheelle pöytään. On niin kiva aina keksiä ja kokeilla kaikkia uusia juttuja, ja lapsetki on tosi ennakkoluulottomia maistajia, vaan harva ruoka on semmosta ettei kelepaa. Emmä mitää kauppalistaa ruvennu kiriottaa, kyllä ne jutut hyvin muistaa iliman turhia lappujaki ja toisaalta kotoo löytyy aika hyvät varmuusvarastot vähä kaikkee ettei ikänä tuu sitä tilannetta, etteikö ny mitää syömistä järjestyysi vaikka kauppareissu jäiski joku kerta välistä. Vähä pakkoki olla hätä/vierasvaraa, ku ystävien kans treffaillaan toistemme tykönä niin paljo. Väittävät et yllätysvieraat on katoavaa kansanperinnettä, no ei pirä paikkansa ainakaa meirän huushollis. Uskon, että lämpimällä vastaanotolla on jotain tekemistä sen kans, että välillä tullahan sen kummempia ilimoottelematta :) Ja se mun se vegaaninen raakasuklaaluomukakku mitä yleensä vieraille tarjoon, sehän on lähes maankuulu, ja on muute niin hyvää ja terveellistä että harva uskookaa!

Ostin samalla kauppakäynnillä sitte uuren lelun kissoille, ja nehän oli siitä aiva liekeis! Ihime että ne aina jaksaa olla niin innokkaita leikkihin, luulis et mun järjestämät päivittääset aktivointituokiot väsyttääs ne aiva puhki, mut kylä vaan virtaa riittää. No, lieneväkkö ottaneet mallia emännältänsä!

Sen ruuanlaittosession päälle sain muutenki aika kivasti aikaseksi ehtoopäivästä, yllättävän hyvin sitä vaan aikaa piisaa töitten jäläkeenki ku antaa palaa eikä vaan jää sohovan pohojalle rötväähän. Vein lapset taas kyläilehen, oli vaan vähä pottumaanen tilanne jälleen kerran ku olis ollu pariki kyläälykutsua samalle päivälle. Lasten kyläilles kävin salilla tempasemas kunnon hikireenit. Näin se peilikuva säilyy miellyttävänä vaikka ikää tulee, tai no en kai mä ny viä silti kovin vanaha oo. Aikuinen korkeintaan.

Huomasin siinä sitte reenivaatteita vaihtaes takasi normikuteisiin, että ärsyttävästi housut vähä ruvennu lököttää, ku keho pitkäjänteisen reenin myötä kiinteytyy. Ei kai täs auta ku lähtee lähiaikoina shoppaileen rettuja, niin paljon ku sitä puuhaa inhoonki. Mun eettisiä periaatteita vastaan vähä sotii se, että hamstrataan paikat täyteen vaatetta (ja yhtä lailla muutaki kamaa) ku oikeesti ihiminen pärjää niin vähillä loimilla loppujen lopuuksi. Tietty vois tälleen suht näppäränä käsityöihimisenä kokeilla, saisko niistä liika isoiksi jääneistä pökistä jotenki tuunattua viä käyttökelepooset.

Huomasin lisäks sen että mihkää ei näköjään pääse etteikö johki tuttavaan törmäis, ku tua salireissullaki tuli vastaan jo usiampi. Ei siis sillä että siinä olis mitää vikaa, ainahan moon ollu sosiaalinen ja kaipaan ympärilleni ihimisiä. Menin yhyren puolitutun juttusille ihan pokkana rohkeesti, meinasin kyllä enste ettei meillä ehkä hirveesti olis mitää yhteistä juteltavaa ku ei sillä oo lapsiakaa. Mutta kylä vain osaski yllättää, meinaan sillä oli torella hätkähryttävän hyviä näkemyksiä niinku just lasten kasvatuksesta! Aiva hävetti että meleki annoon ennakkoluulojeni pilata koko hyvän keskustelutuokion.

Se olis muute huomenna mun viikottaasen kasvisruokapäivän vuoro, mitähän hyvää sitä sitte taas kokkailis... Jokku tekee aina jotain tylysää safkaa kauhiat satsit ja vääntää niitä hampaat irves pari kolome päivää. Kuulostaa toki näppärältä mut ei vaan oo yhtää mun juttu, mä viihryn keittiös ja teen mielelläni joka päivä aina uutta ruokaa, tartte sitte mitää jämiä eikä varsinkaa eineksiä kydettää mikrouunis, hyi hel... olokoon.

Mut eikähän taas oo kohta aika mennä unille, kiva kun jaksootte taas käyrä lukemas ja tykkäämäs <3 I love you all!