torstai, 22. helmikuu 2018

Hiihtolomailua ja aurinkoenergiaa

Hiihtoloma vuosimallia 2018 on jo yli puolivälihin asti lusittuna ja loma on sujunu pääsääntösesti oikeen mukavasti ja mikä ihaninta, työpaikan yt-paska tuntuu joltain hyvin kaukaiselta kalakatukselta, ainaki viä muutaman päivän ajan, kunnes taas on mentävä tapahtumien keskiöhön. 

Hiihtoloma alotettiin laivareissulla poikien ja mun vanhempien kans, ja kunhan kuivalle maalle päästiin, suunnattiin nokka kohti Isojokee. Tietysti tähänastisen talaven kylymimmät kelit on osunu justiinsa mun lomaviikolle, mutta toisaalta kelit on ollu myös takuulla talaven aurinkoisimmat! Luonnon omaa valohoitoo on tullu nautittua liki joka päivä. Ku kerta on hiihtoloma, ni on kans hiihretty. Lauvantaina olis Urhon 8-vuotiskemut ja niitä varte on leivottu. Oon teheny kirpparilöytöjä ja mukuloille on hommattu uusia rettuja ja kenkiä: Pressan jatkokauden kunniaksi poijat siirty Reino-tossuista Sauli-tossujen aikakautehen. 

Tänään kävin mukulootten kans Kauhajoella uimahallis. Kätevää, ku etelä-pohojalaaset hiihtolomaalee vasta ens viikolla ni me saatiin pu(l)likoida uima-altailla lähes keskenämme! Muistan kyllä kuinka lukios olles vitutti ku itte kävi lukionsa Honkajoella ja parhaimmat kaverit Kauhajoella, ja aina oli hiihtolomat eri aikaan. Syyslomaa ei vissiin oo ihan samallai hajautettu ku hiihtolomia, niinpä ku viimmeks syyslomalla käytihin Ikaalisten kylypyläs ni siä oli väkiä ku pipoo eikä mistää nautinnollisista uimahetkistä voinu haaveillakkaa, ku koko aika oli puolenkymmentä räpistelijää tuppaamas omalle henkilökohtaaselle reviirille saatana. Ja ne kiukkusten mummujen katseet, ku kesken vesijumpan erehryyt puikkelehtiin NIITTEN reviirin läpi!!! 

Tänään ehtoommalla kävin yksikseni kävelyllä tua pakkases nautiskelemas päivän viimisistä auringonsäteistä. Joskus yksiksensä kävely on ihan saatanan tylysää mutta jotenki tällä kertaa tuttu lenkki oli ohi ku hujaukses kun sen taittoo jotenki ajatuksiinsa unohtuneena. Ehkä täs ku muuten on muksujen kans ollu usiamman päivän lähes taukoomatta, ei vaan kerkee ajatteleen yhtää mitää ja sitte ku oli semmosta rauhallista aikaa hetken verran ni siinä sai vähä purettua päänsisäistä hässäkkää.

Justiinsa tuos yhyrelle kaverille muotoilin, että jos ihimiselle on niinku keskimäärin annettu omia enerkiavaroja varte ämpäri, ni musta tuntuu että mä oon saanu vaan kahavikupin. Ämpäriki voi olla toki tyhyjä mutta jotenki se kahavikuppi on äkkiempää kipattu tyhyjäksi ämpäriin verrattuna. Eileen hiihtelin tua mailman upeimman sään vallites ja oikeen tunsin kuinka mahtava olo tukki kaikki suonet ja räppänät, ja sitte ku tuli taas ton nuoriso-osaston kans saatananmoinen yhteenotto (ja ties monesko tälle lomalle) ni ei ehtiny kissaa sanoo ku oli kuppi nurin ja likimain palasina. Loppuehtoon oliki sitte kuppi ja takki niin tyhyjinä ettei jaksanu muutaku porata silimät päästänsä.

Oliki aamulla niin ristuksen raikas olo heräätes, ku päätä särki ihan helevetisti, silimät oli turvoksis ja kaikki lihasten irvikuvat oli jumis siitä hyvää ku pikkuusen on ruhoonsa raahannu hiihtolarulle. No ei muutaku kourallinen Buranaa kuonohon ja Sisulla & Urholla kohti uutta päivää! Uskaltaakohan eres sanoo, että tää päivä onki itse asias sujunu aika kivasti? Onhan tätä viä pari tunti jälijellä, et kyllä tämäki viä kerkiää vituiks mennä :D

Ei maar. Kyllä tähän lomaan mahtuu huomattavasti enemmän onnellisia hetkiä ku nuita tunnelman notkahruksia. Vaikka sääennusteet lupaa kipakoota pakkasia tästä etiäppäinki, ni kyytipoikana tulee sitä aurinkoo kans. Se mun voimakahavikupin hyvä puoli on se, että kun se ei oo sen ämpärin kokonen, se on myös äkkiä larattu täytehen. 

sunnuntai, 4. helmikuu 2018

Helmikuun alun mietteet

Alakaa jo ihan itteeki ärsyttään ku ei muka millää keksisi näille kiriotuksille muunmoisia otsikoita ku tuollaasia tylysiä paskoja, jokka lähinnä toistelee kuluvan kuukauren nimee. Mut mennään ny tämäki kerta näin. Toivon mukaan ne kekkä näitä juttuja lukee, lukee ne siitä huolimatta, kuinka mitäänsanomattomasti oon lätinäni otsikoinu. 

Viimmeksi haistatin tammikuulle pitkät ja ny siitä sitte päästihin. Taisin manata myös loskaset plussakelit, mutta ny on taas välillä aiva eri ääni kellos ja pakkanen huitelee kymmenen paremmalla, vai pitääskö kuitenki täs kohtaa sanoo että pahemmalla puolella. 

Vanahee sälli täytti eileen kahareksan. Ei, en viäkää sorru lässyttähän, että voi nönnönnöö kuinka aika juoksee. Joskus josaki yhteyres selostin mukuloolle, kuinka joskus aika vaan kuluu niin nopiaa ku on jotaki hauskaa puuhaa. Sisu katto mua niinku ääliöö ja meinas, että minun mielestä sekunnit kuluvat kyllä aina ihan samaa vauhtia. Niin saatana! Lasten suusta se totuus kuuluu. 

Tänään ilimotin Sisun kouluhun. Eipä oo siihenkää oikeestaan jälijellä ku sellaset kuus ja puoli kuukautta ku Ässäki saa alakaa koulunkäynnin! 

No mitä sitte tälle vuoden äitihahamolle kuuluu? Eileen hankin ittelleni pikku krapulan! Oman karkean arvion mukaan en kyllä eileen ollu misää ihan maharottomas pöhönäs mut ei se krapulan määrä taira ihan hirveesti siitä eres riippua, minkä verran tuli otettua. Ehkä se vaikuttaa kaikista eniten ku enste meet nukkuhun joskus kaharen jäläkeen yöllä ja sitte aamuseittemästä lähtien alakaat heräälehen eikä uni tuu sen jäläkeen oikeen kunnolla enää. Ja sitte se ku on äklö olo ja pitäs vaan väkiste pakottaa ittensä syömähän eres jotaki, koska lopulta se on se nälääntunne joka ylläpitää sitä heikotusta. Sitte se ainaanen kuningasajatus lääkitä oloonsa pitsalla, mahtavaa... Jos tänä aamuna peiliin kattoes luulit olevas Ähtäristä karaannu panda ni huomenna peilis sua ei katto vastaan kukaa, ku et turvotukselta kuitenkaa saa eres silimiäs aukaastua. 

Ei oikeen ajatus kulije, ne aina samaa vauhtia etenevät sekunnit kuluu eikä tekstiä oikeen ny synny. Monena päivänä on pitäny alottaa mutta ei täs oikeen oo mitää ihimeellistä. Töis on erelleen orottava tunnelma, että mitähän kaikkee tulee tapahtuun ja millä aikataululla. Ens viikolla pitääs järkätä pienimuotoset kaveripippalot Urhon synttärien kunniaks. Sitte kunnianhimosena tavotteena olis käyrä penskojen kans luistelemas, jos vaikka kaivaas kaapista viimme vuonna ostetut hokkarit esiin ja päästelis ittekki pienen siivun luistimilla. 

Parin viikon perästä olis hiihtoloma. Luvas laivareisu muksujen kans ja sitte Isojoella hengaalua. Ja sitte viä yhyret poijan synttärikahavittelut loman lopuuksi. 

Tällä viikolla käytin muute auton huollos ja ihan selevisin hengis! Keräälin voimia nukkumalla autohuollon odotustilas. Vähä mä orotin, että mitä jos joku muu asiakas taikka henkilökunta tulee koittahan pulssia tai muuten tsekkaahan, että kuoliko tuo yks. Voi olla, että kuorsasin sen verta et siitä pysty päätteleen asiantilan. Kai ne siä autohuollos on tottunu siihen, että ne äkkikuolemat sattuu vasta siinä kassalla ku kuulee laskun loppusumman.

Tänään tuos puoli kuuren mais huomasin, että hei mahtavaa, kello on tän verta eikä oo viä eres pussipimiää! Hetken päästä siitä ihastelin mitä komiampia iltaruskon väriä taivaanrannas ja omituinen hyvän olon aalto pyhkäsi jostain yli. Meleki pelijästyyn että mistä ny tuommoonen, kylä krapulas kuuluus olla päivä yhtä pitkää helevettiä aamusta iltahan ja viä seuraavanaki päivänä. No, kai sitä voi ittiänsä lohorutella että turha huolia, kyllä se hyvä olo tästä kohti taas ohi menee ja kasvaa tappi ottahan :D Mut onpahan taas yks talavipäivä kohta valamis. 

sunnuntai, 21. tammikuu 2018

Vaihtelevat kelit

Pari päivää on muistuttanu siitä, että Turun seurun talavi voi olla välis muutaki ku roiskuvaa rapaa ja loskaa, jos ny eres mitää lunta muistuttavaa taivaalta alaha saarahan. Lunta ny ei viäkää oo häävisti, mutta pakkanen on painunu palan matkaa kymmenen asteen alle ni joka paikka on vahavas jäähilees niin että maisema näyttää lumisemmalta mitä se oikiasti onkaa. 

No, ku tuos sääennustetta vilikasin ni näyttää siltä että pakkaslukemahan on luvas joku kymmenen asteen helepotus jo heti tulevana yönä. No ei siinä viä mitää mutta ens torstain kohorilla ennuste lupaalee kuutta astetta plussakeliä ja vesisaretta. Voi vittu oikeesti, tammikuun loppupuoli ja PLUS KUUS. En tykkää, ei jatkoon. 

Mut en mä sen takia tätä plokia kiriota että mun mielestä on kiva jaaritella säästä, etenkää ku en oo viä kertaakaa huomannu, että sillä valittamisella olis ollu mitää vaikutusta vallitteviin keliolosuhteisiin. Mut jos suomalaasella on asiat muuten loistavasti, ni onneks täkälääseen säähän voi aina luottaa, niin että se tarjoolee ikuisen purnaamisen lähteen silloonki  ku ei mistää muusta keksisi millää mitää negatiivista sanomista. 

Mä en täs ny kyllä lähäre keulihin sillä, että mun elämäs ei olisi tällä hetkellä mitää muuta urputtamista ku keli, mihinä jourun sitä elämääni elähän etiäppäin. Tuo erellinen rutkutes koski töis alakaneita yt-neuvotteluita. Tähän asti on jo jonku verran tihkunu tietoo tulevista muutoksista. Varmaan viä palijo on tulos lisääki, mutta tähän astisen perusteella voi jo todeta, että omas työyhteisös tulee etehen aika isoja juttuja ja tie lähtökohorasta maalihin tulee olehen takuulla pitkä, mutkanen ja hikinen. Jos niinku itte saa olla mukana sitä tietä tallaamas päähän asti. En oikeen usko että tän vuoden aikana tulee viä aiva valamista. On tosi mieltä ylentävä ajatus, että enste oikeen kupataan viimisekki mehut ihimisestä ja sen jäläkeen goodbye???

Viimme viikonloppuna suoritin oikeen huolellisen nollauksen laivareisus ja reisun päälle viä johonaki karaokekuppilas jatkaen. Olo palautu lähes normaaliksi joskus keskiviikkona. Mitä ny sain silimätulehruksen riesakseni sen jäläkeen. Perjantaina tuli tosiaan lisätietoja yt-neuvottelujen suhteen, mutta koska justiin oli se nollaus tehty, ni ei keherannu taas lähtiä, vaikka olis taas jotaki nollattavaa ollukki. 

Viikonloppu meni aika rauhallisis merkiis, vaikka sekä pe että la kyllä pyyreltihin vaikka ja mihkä. Sitä kerkes miettihin syntyjä syviä, elämää ja työelämää. Yhteydenottoja, yhteenottoja. Tänä aamuna ku heräs, huomas taas, että jos ehtoolla kaikenkirijavat ajatukset painaa takaraivos, ni yöunella on taipumus hioo pois pahimmat särmät ja aurinko paistaa hiukka kirkkaammin. Tänään jopa ihan oikeesti se aurinko näyttäyty. 

Siemailen teetä. Pennut nukkuu sohovalla ja rauhallinen tunnelmamusa soi hilijaa taustalla (Tuomas Holopaisen "Roopesetämusaa"). Keli lauhtuu. Valamistaurun vastaanottaan uutta viikkoo. Hoirettavien asiootten lista on kilsan pitkä mutta eikähän se tästä taas. Mietin, kuinka hullu ihiminen on, että jos elämä joskus on muka liika tasaasta, ni siihen alakaa pian kaivata jotaki säpinää. Ja sitte ku asiat muuttuu rytinällä, toivoos vaan että voi ristus kun tää tästä viä joskus tasaantuus. Tietysti sellanen omien toiveiren mukaan järjestetty säpinä on hiukka eri asia ku sellaset muutokset, jokka ei millää lailla oo omis käsis. 

Tammikuu, fuck you! Kyllä mä sut viä selätän. Tuli sitte lunta, räntää eli vettä. 

torstai, 11. tammikuu 2018

Lätsähdys maan pinnalle

..."ehkä kusen lisäks on jotaki muutaki, mikä ei oo paskaa?"

Näin toiveikkaasti päätin erellisen plokipostaukseni. Kyllä kannatti, meinaan kaharen päivän päästä töis ilimotettiin, että alakaa YT-neuvottelut. No vittu sepä hienoo! Johan täs on elämä ollukki aiva liika upeeta ja heleppoo viimme aikoona, niin etton oikeen ruvennu kyllästyttähän ainaanen nousukiito!

Eipä täs ny oo onneksi tän vuoden loppuhun asti solomitusta työsopparista keriinny vanaheta montaa päivää, ja moni onki lohorutellu että ei sitä kesken kaiken voi poikkaasta. No, tänä vuonna ainaki tietää kohtalonsa aijoos eikä tartte loppuvuotehen asti jännittää että kuinkahan tällä kertaa käy. 

Helevetin perse ja mä kerkesin jo kiriottaa pitkät pätkät kunnes sössin jotaki ja kiriotus häipy hevon kuusehen. En vittu varmaan jaksa yrittää vääntää samoja selostuksia uuresta, mutta sanomattaki lienee selevää että vituttaa ja aharistaa, vaikka on täs ny viä aikaa eikä oo viä oikeen mitää tietoo mitä tulee tapahtuun, kuinka mullin mallin kaikki pistetään ja montako saa monoo tai jos ny ei ketää monoteta, ni et monenko (muun) määräaikaasuutta ei enää jatketa. 

Ei, äläkää vaan ikänä sanoko mulle äläkääkä kellekkää, että "kyllä tekevä aina työtä löytää". Tai "voithan aina mennä vaikka puhelinmyyjäksi". Vaikka onki ollu lottovoitto syntyä Etelä-Pohojammaalle ni joku geeni on vissiin jääny aktivoitumatta ku työhakemukseen ei millää meinaa irrota, kuinka moon suurin ja komein, ja aiva paras justiinsa tähän hommahan. Ni et jos on vähä vitun vaikiaa saada itteensä myytyä työhakemuksen välityksellä, ni äläkää luulko, että yrittääsin ja kykenisin elättää itteeni myymällä jotaki paskaa puhelimitse. 

Ja hei miettikää jos kaikki Suomen työttömät rupiaas myymähän lehtiä tai mitä vaan. Luuletteko, vaikka jokaanen olis ihan helevetin kova myyntitykki taitojensa puolesta, ni että jokaaselle piisaas loputtomasti uusia asiakkaita niin, että homma löis leiville? 

Tai et "hoitoalalla on työpulaa, opiskele säki sitä". Ei kai siinä, jos tuntis eres yhtää kutsumusta siihen hommahan, ja jos olis eres pisaran verran soveltuvuutta siihen. Mä sitäpaitsi oon hakenukki jollain epätoivon hetkellä opiskeleen lähihoitajaksi. En päässy. Ei se mistää matikanlaskuista kiinni jääny. 

Kävin joskus työttömänä olles työkkärin ammatinvalinnan ohojaukses ku mietiin, että mitähän sitä vois opiskella, ku labra-alalla on niin kehenosti töitä tää päin. Testien tulos oli, et "Sovit laboratorioalalle!" No hupsista saatana, ihanko totta! 

Katotaan vaan millanen aktiivimälli vuoden päästä on työttömän pureksittavana. Hartaasti mä tietysti toivon, ettei mun tarttis vuoden päästä olla työtön, mut aika näyttää. 

Huomenna Folklandia-risteilylle. Saatan vetäästä pöhönät. 

 

tiistai, 2. tammikuu 2018

Uusi vuosi

S'olis taas vuosi vaihtunu ja yleensä kai täs kohtaa on tavattu kattoo vähä menneeseen mut ehkä mä kumminki koitan suunnata tuntosarvet etiäppäin. Ainakaa karkinsyöntiä ei ihan lähitulevaisuures oo havaittavis, koska tein taas kerran karkkilakon, jonka kesto määräytyi lakkoukaasin saavuttamien Facebook-tykkäysten perusteella. Vappupäivään asti tarttis jaksaa. Heti tänään oli haastetta kerrakseen ku töis kahavihuones oikeen notku karkiista. 

Tää on taas näitä perinteistä joulu- ja muun pöhön karkotusyrityksiä. Tarpeetonta vissiin eres mainita, mikä oli joulun tienoon pääasiallinen hupi ku tua Isojoella oltihin joulun ja uuden vuoden vietos. No, pari päivää menny iliman karkkia ja enää kolome kuukautta jälijellä! Kyllä tää tästä!

Kyllä mä toki muutenki aattelin että tarttis taas vähä ryhyristäytyä ja muutenki kattoo mitä suuhunsa lappaa. Kovin tua Facebookin puolella jokku koitti vihijaalla, että eikö karkkien lisäksi pitäsi kieltäytyä kaikesta muustaki herkuttelusta mutta eikö ne alakoholistienki tipattomat pääty siihen, että sitte veretähän viinaa kaksin käsin? Mähän olin tuos syksyllä semmosella Jutta G:n SuperDieetillä ja menihän se ny tietenki ihan vituiksi samantien ku seki lysti päätty. Ja vittu ihan oikeesti, vaikka aattelin että kyllä sitä ny yhyren kuus viikkoo syö vaikka mitä selleriä ni se ristuksen kukkakaalin jäystäminen oli mulle kyllä aiva liikaa. Ja jäikö siitä jotaki pysyvää muutosta elämäntapoihin? No mitäs luulisitte :D

No joo kyllä mä erelleenki vetäsen jonku vihreä tee -uutetabletin naamariin aamuusin ja sen ku muute vetäsee tyhyjään mahaan ni hetken päästä iskee semmonen pahoinvointi että alakuunsa ihimetteli, että oonko paksuna vai minkä tähäre näin yrjöttää. Mut valitettavasti tuo ei ihan ollukkaa riittävä toimenpire pysyvään painonhallintaan ni ehkä pitää jotaki muutaki ryhtiliikkeitä teherä, ja karkkilakko jo sinällään on askel oikiaan suuntaan tän kaiken ylettömän suklaan mättämisen jäläkeen.

Lisäksi koitan uuresta innostua lenkkeilystä ku loppuvuonna ei tullu oikeestaan yhtää harrastettua liikuntaa tanhureenien lisäksi. Vähä nää täkälääset "talavi"kelit vaan pistää vituttaan eikä hirveesti tee mieli pistää nokkaansa ovesta pihalle ku on pimiää ku n€€k€r!n persees ja vettä sataa sen minkä kerkiää. Hiukka ennen joulua oli vähä lupausta lumesta, tai siis itse asias ihan helevetistihän sitä tuli parina päivänä mutta kyllä se aattohon mennes oli muisto vain. Onneks Isojoella lunta piisas, vaikka eipä mun siäkää tullu ulukooltua juuri ollenkaa. Uimas ny sentäs tuli käytyä ku lähärettiin porukoitten kans Ähtäriin Hotelli Mesikämmeneen yhyreksi yöksi. Ja paluumatkalla sai patikoira Keskisen Vesan putiikis kilometritolokulla! Ja aika kallihit kilometrit niistä tuliki... nimimerkillä "ostin muun muaas kolomet uuret kengät"

Niin se tuo vuodenvaihdeki vierähti Isojoella. Alakuun paukuteltiin poikien kans pihalla raketit ja ku viä viimme vuonna poijat vahtas rakettia liika kovien äänien pelos tuvasta käsin ni tänä vuonna kumpiki uskaltautu pihalle asti! Siä pienet miehet törrötti ulukona peltorit pääs ja suojalasit naamalla :) Sisu uhos, että "Ensi vuonna minä tulen katsomaan raketteja ilman kuulosuojaimia!"

Tämän jäläkeen mä vaihroin kaverin kans viihteelle ja iltaa istuttiin paikallises juottolas. Isojoellahan kerkes tuos välis mennä reipas vuosi iliman, että kylällä oli baaria, mutta tuos loppusyksystä se taas aukaastiin ja olipahan siä taas mukava käydä pitkästä aikaa! Aina siä näkee tuttuja joita ei oo nähäny aikoohin ja kiva vaihtaa kuulumisia, joista sitte seuraavana päivänä tietenki muistaa aiva kaiken... 

Uuden vuoden päivänä ihimettelin, että mikähän ny on ku ei yhtää aharista, nimittäin henkisesti? Mua on jo pitkään aikaa risonu se, että jos jotaki meet ottahan, ni seuraavana päivänä ei välttämättä oo muuten kovin paha olo mutta tuntuu siltä, että syrän hakkaa, seinät kaatuu päälle ja taivas putuaa niskahan. Semmonen ihan helevetinmoinen tuska päällä ja aiva tyhyjästä. Jostain syystä mä sain ittelleni vähä semmosen vanhanaikaasemman darran, että oli vaan reheristi kaamee olo aikansa kunnes seki meni ohi, mutta se hirviä aharistus jäi tulematta. Sen vois ottaa vaikka ennusmerkkinä tälle vuodelle, että ehkä kusen lisäks on jotaki muutaki, mikä ei oo paskaa?