maanantai, 16. heinäkuu 2018

Blogihaaste: Saa kusettaa!

Mommy be Good -blogissa heitettiin haaste: SAA KUSETTAA

Niinku mukulat tapaa sanoo välillä puhuvansa väärinpäinkieltä, eli sanoo jonku asian mutta tarkottaa aiva päinvastaasta, niin tämä kiriotus on ny sitte kans kiriotettu väärinpäinkielellä!

 

Mua ei vituta yhtää - tänäänkää!

Heräsin aamulla oikeen pitkien yöunien jäläkeen ja virkiänä hämmästelin, kuinka makkari on aina vaan niin ihanan viliponen, nuista niin upeista helteistä huolimati. Kiireetön aamu, tavoilleni uskollisesti ehostin luonnonkaunista naamaani vaan ihan kevyesti ja tukkaki oli yön jäljiltä niin nätisti, ettei tarvinnu eres hiusharjaa näyttää. Sitte terveellinen aamupala naamariin, rauhas sisustuslehtä plaraillen ja tilavan asuntoni siisteydestä nautiskellen. Kylä se vaan kannattaa pitää viikkosiivousrutiiniista kiinni.

Töis oli taas mitä mainioin päivä! Meillon onneksi se hyvä tilanne, että porukan määrää ei oo aiva kutistettu minimiin silleen, että kenenkää ei tartte hukkua töihinsä. Ja mä meinasin eileen pyörtyä ku maksoon laskuja pois, että JUMALAUTA mitenkä tilille oikeesti viä jäiki näin palijo rahaa! Ei se vaan oo itsestäänselevyys näinä aikoona että on semmonen työmaa, että toimeentulo on turvattu niin pitkälle ku työikää piisaa, oon siis niin kiitollinen <3

No ku kerta tota ylimääräästä ny oli kaikkien pakollisten kulujenki jäläkeen jääny ni varasinpa sitte perheelleni lomamatkan Etelän aurinkoon. En tiä mitää hienompaa ku rentoutua rannalla auringon paahtaes, kunnon rusketus vaan pintaan, kaukana jostain kusisesta Suomesta. Lapsetki tykkää, ku saa vaan loikoolla lämpöses ja ehkä vähä käylähtää välihin merenrannas kahalaamas. Ei uskoosi tuon ikääsistä jätkistä henkilöistä, että niiren voi ihan rauhas antaa vaikka rannallaki leikkiä keskenänsä ja keskittyä itte ottaan arskaa. Jos ny välihin vaan vähä vilikuilee etteivät jää muitten jalakoohin, ne tottelee kyllä etteivät mihkää kauvas lähäre eiväkkä keksi aikansa ratoksi mitää älyvapaata. Ne vaan on pienestä asti ollu sen verta rauhallisia ja varovaasia, ettei oo palijoo tarvinnu äiteen muresta kantaa niiren puolesta.

Nymmä muute tajusin että vaikkei oo yleensä mun tapaasta kiroilla, ei livenä eikä varsinkaa tää plokis (tää käy kumminki tuhansia lukijoota ni pitää tarkkahan miettiä, että varmasti teksti miellyttää maharollisimman montaa), ja ny tua lukee isolla että jumalauta. Mutta menköhön ny tän kerran, se oli kuitenki semmonen ilahtunu, hämmästyksen huurahrus eikä mitää iänikuusta rutkutesta, että voivoi ku kaikki asiat on taas niin päin vitt... honkia. Positiivisuus on mun elämän kantava voima. Mun lukuisat frendit ja jopa vähä vieraammakki ihimiset usein päivittelee, että voi Anne millä sä jaksat aina olla niin ilonen ja pirtee, et ihan saa ittekki vähä lisää enerkiaa ku saa viettää mun seuras aikaa! Sehän olis vähä niinku pettäis mun läheisten luottamuksen, jos en antais tän hyvän fiiliksen vaan virrata. Mä uskon kohtaloon, et kai se on ennalta jo josain määrätty, että mun Elämäni Tarkoitus on olla tämmönen hyvän mielen tuottaja toisille. Jatkuva kiroolu on niinku myrkky joka pilaa iliman pitkäksi aikaa.

Hitsi et aina nää mun jutut rupiaa käymään niin henkeviksi vaikka koitan pysyä asialinjalla...

Tänään ku oli viä tavallistaki löysempi duunipäivä, ni tunnustettakoot et kerkesin työn lomas järkeillä et mitä herkkuja sitä tällä kertaa loihtis perheelle pöytään. On niin kiva aina keksiä ja kokeilla kaikkia uusia juttuja, ja lapsetki on tosi ennakkoluulottomia maistajia, vaan harva ruoka on semmosta ettei kelepaa. Emmä mitää kauppalistaa ruvennu kiriottaa, kyllä ne jutut hyvin muistaa iliman turhia lappujaki ja toisaalta kotoo löytyy aika hyvät varmuusvarastot vähä kaikkee ettei ikänä tuu sitä tilannetta, etteikö ny mitää syömistä järjestyysi vaikka kauppareissu jäiski joku kerta välistä. Vähä pakkoki olla hätä/vierasvaraa, ku ystävien kans treffaillaan toistemme tykönä niin paljo. Väittävät et yllätysvieraat on katoavaa kansanperinnettä, no ei pirä paikkansa ainakaa meirän huushollis. Uskon, että lämpimällä vastaanotolla on jotain tekemistä sen kans, että välillä tullahan sen kummempia ilimoottelematta :) Ja se mun se vegaaninen raakasuklaaluomukakku mitä yleensä vieraille tarjoon, sehän on lähes maankuulu, ja on muute niin hyvää ja terveellistä että harva uskookaa!

Ostin samalla kauppakäynnillä sitte uuren lelun kissoille, ja nehän oli siitä aiva liekeis! Ihime että ne aina jaksaa olla niin innokkaita leikkihin, luulis et mun järjestämät päivittääset aktivointituokiot väsyttääs ne aiva puhki, mut kylä vaan virtaa riittää. No, lieneväkkö ottaneet mallia emännältänsä!

Sen ruuanlaittosession päälle sain muutenki aika kivasti aikaseksi ehtoopäivästä, yllättävän hyvin sitä vaan aikaa piisaa töitten jäläkeenki ku antaa palaa eikä vaan jää sohovan pohojalle rötväähän. Vein lapset taas kyläilehen, oli vaan vähä pottumaanen tilanne jälleen kerran ku olis ollu pariki kyläälykutsua samalle päivälle. Lasten kyläilles kävin salilla tempasemas kunnon hikireenit. Näin se peilikuva säilyy miellyttävänä vaikka ikää tulee, tai no en kai mä ny viä silti kovin vanaha oo. Aikuinen korkeintaan.

Huomasin siinä sitte reenivaatteita vaihtaes takasi normikuteisiin, että ärsyttävästi housut vähä ruvennu lököttää, ku keho pitkäjänteisen reenin myötä kiinteytyy. Ei kai täs auta ku lähtee lähiaikoina shoppaileen rettuja, niin paljon ku sitä puuhaa inhoonki. Mun eettisiä periaatteita vastaan vähä sotii se, että hamstrataan paikat täyteen vaatetta (ja yhtä lailla muutaki kamaa) ku oikeesti ihiminen pärjää niin vähillä loimilla loppujen lopuuksi. Tietty vois tälleen suht näppäränä käsityöihimisenä kokeilla, saisko niistä liika isoiksi jääneistä pökistä jotenki tuunattua viä käyttökelepooset.

Huomasin lisäks sen että mihkää ei näköjään pääse etteikö johki tuttavaan törmäis, ku tua salireissullaki tuli vastaan jo usiampi. Ei siis sillä että siinä olis mitää vikaa, ainahan moon ollu sosiaalinen ja kaipaan ympärilleni ihimisiä. Menin yhyren puolitutun juttusille ihan pokkana rohkeesti, meinasin kyllä enste ettei meillä ehkä hirveesti olis mitää yhteistä juteltavaa ku ei sillä oo lapsiakaa. Mutta kylä vain osaski yllättää, meinaan sillä oli torella hätkähryttävän hyviä näkemyksiä niinku just lasten kasvatuksesta! Aiva hävetti että meleki annoon ennakkoluulojeni pilata koko hyvän keskustelutuokion.

Se olis muute huomenna mun viikottaasen kasvisruokapäivän vuoro, mitähän hyvää sitä sitte taas kokkailis... Jokku tekee aina jotain tylysää safkaa kauhiat satsit ja vääntää niitä hampaat irves pari kolome päivää. Kuulostaa toki näppärältä mut ei vaan oo yhtää mun juttu, mä viihryn keittiös ja teen mielelläni joka päivä aina uutta ruokaa, tartte sitte mitää jämiä eikä varsinkaa eineksiä kydettää mikrouunis, hyi hel... olokoon.

Mut eikähän taas oo kohta aika mennä unille, kiva kun jaksootte taas käyrä lukemas ja tykkäämäs <3 I love you all!

perjantai, 13. heinäkuu 2018

Sopiva määrä poikia

Sisu tänään pohoriskeli: "Äiti, minä haluaisin että meitä lapsia olisi kolme. Sitten kun Urho lukee, niin minulla olisi joku toinen leikkikaveri." No mitäpä mä siihen muutaku hymyilin kauniisti vaikka mielesäni mietiin että eikähän teis kahareski oo aiva tarpeeksi :D 

Justihin tänään käytiin Ikeas, poijat ku oli sinne hinkunu ku "siä on niin tosi hyvää ruokaa" ja mut ny on heleppo ylipuhua kierteleen sinne, ihan vaan katteleen, just joo... Tosin joka kerta muistan unohtaneeni, mikä tuommosis sisustusmestois on niin vitun aharistavaa. No ne hienosti asetellut ja ideoidut mallihuoneet. Sama efekti ku kattois telekkarista jotaki remonttireiskaohojelmaa, iskee vaan hirvee alemmuuskompleksi et ku oma läävä on niinku joku aharas, pölynen ryönähelevetti ja sitä miettii, että mikähän krooninen näkövamma mun sisutussilimää oikeen vaivaa. 

No, sitte jotaki kivoja parvisänkyvirityksiä kattelles mietiin, että kauvankohan mukulat sopii olemahan yhteises huonees. Niin että parahin Sisu, kylä se ny vaan on näillä neliöölläki ihan hyvä juttu ettei teitä lapsia oo kun se kaks! Ostinpa sitte pinkin kynttilälyhyryn, kohta kumminki tulee pitkä ja pimiä syksy ja tuos juhannuksen jäläkehen näin jo ensimmääset jouluvalot viriteltynä ni aattelin että eikähän täs oo syytä alakaa jo pikkuhilijaa virittäytyä tunnelmaan. 

Tänään töis moni alotti kesälomansa, niistä vähistä kekkä ei jo oo lomalla. "Koska sulla on loma?" No vittu eikö tää eres kukaa oo huomannu että mä OLIN jo pari viikkoo pois? Rapsakka ukkoskuuro ja perkeleenmoinen kaatosade saatteli porukkaa lomien viettohon ja mä aattelin vaan, että kohta meen lasten kans syömähän Ikean lihapullia. Poijat halus aikusten annokset ja mä taktisesti otin sitte lasten annoksen, koska aavistelin että lihapullat menee parempaan talteen ennenku kerkiää kissaa sanoo ja sitte kohta valitetaan, kuinka maha on niin täynnä ettei jaksa kaikkia perunoota, äiti voitko auttaa...

Eipä onneksi Ikean evähistä tartte ittiänsä aiva kipiäksi maksaa, se vaihe on vasta siinä ku on sen muun putiikin kiertäny ja makselee kaikki heräteostoksensa. Mutta joo, mitenkä musta tuntuu että sälllit on tuota pikaa siinä kohtaa ku ne syöö ku hevoset, niin että jos tuos ny olis viä kolomaski syömäri ni mihkä täs viä joutuus :D Ehtoolla viä poijat mietti, että mistä sitä tietää, kuinka pitkäksi aikusena kasvaa, ja kovat oli suunnitelmat, että ainaki äitiä pitemmäksi tarttis venahtaa. Siinä ei kylä oo tavotteet korkialla, kirjaimellisesti. Jos mun pitääs arvioira, minkä mittasia äijänkutaleita nuosta kersoosta tulee ihan vaan siltä pohojalta, ketä nuo ulukonäöllisesti muistuttaa, ni Urho näyttää mun veljeltä joka on pitkä kuikelo ja Sisu taas on erittäin pahasti vahavasti isänsä näkönen ni ehkä siitä tulee sitte semmonen keskimittanen jäpikkä. Kunhan eivät äiteensä tuu ni ei tuu poijista mitää alimittaasia pylleröitä. 

Huomenna aattelin lähtiä jätkänpätkien kans Puuhamaahan. On luvattu semmosia helteitä että Helevetin Esikartano ei oo mitää siihen verrattuna. Tarttee siis mukahan ainaki vesipullo ja aurinkorasvaa suojakertoimella 50. Niin ja poikien lääkärintodistukset: saatan itte päästä tupihin ilimatteeksi, ns. avustajan ominaisuudessa. Niin että voi rakkaat lapset, niin mainioita persoonia ku teki ootte, ni minkähänlaisilla erityisominaisuuksilla mahtaas se olla varusteltu, jos olis viä yks joukon jatkeena? 

Ei kuulkaa, kyllä meillä on ihan hyvä olla näin. Justihin sopiva määrä pieniä suuria miehiä, yks pitelehen kiinni mun kummastaki kärestä, ku yritetähän tua mailmalla selevitä <3

lauantai, 30. kesäkuu 2018

Lomanpuolikas meni jo

Mä tua kesäloma-ajankohtaa arpoes mietiin, että ihan sama vaikka pitäisin kesälomani paris eri pätkäs, kunhan ny vaan saa lasten kannalta junaaltua lomakuviot parhain päin. Mutta ny ku kaksviikkonen loma rupiaa olehen historiaa ni kylä vituttaa. Eli jatkossa yritän muistaa, että ikänä en kyllä jaa lomaani tämmösiin tynkäpätkihin, mieluummin vaikka sitte 3 + 1 viikkoo jos vaan maharollista, kunhan saa eres jonkumoisen vähä pitemmän palan lomailla kerralla. Toisaalta turhan aikaasta viä pohtia mitää ens kesän lomajuttuja ku eihän täs tiä onko töitäkää.

En tiä mikähän stressireaktio täs viä sopivasti iski kesken toisen lomaviikon, oliko se ehkä työstressin purkautumista vai stressaamista siitä että kohta sinne töihin taas tarttis palata. Saattaa toki olla, että kroppa erehty luulehen, että oon johki viihteelle lähärös, ku menkat on tekemäs jotaki yllätyshyökkäystä aivan vääräs aikataulus ja sitä myöre naamaan räjähtää semmoset finnimuodostelmat että voi ristuksen helevetti. Niin ja tää perkeleen turvotus mahas, no okei oon kylä lomalla (ja jo hyvissä ajoin lomaa ennenki) syöny ku vähäjärkinen et senki puolesta olo ja ulukonäkö on ku ruttotautisella norsun perseellä.

Mut noin niinku muuten lomanpätkä oli ihan jees, juhannusviikolla tuli nähtyä Ähtärin pandat ja muutki elukat, lisäksi käytihin Powerparkis. Juhannusta vietettiin rauhallisesti porukootten mökillä ja sen jäläkeen olin ikäänku vertaistukimielessä lomalla Kannonkoskella poikain kans. Tänään raahasin finnisen lärvini sekä mukulat Maskuun ja voisko enempää olla enää sunnuntaifiilis. Hiukka helepottaa hengenaharistusta ku muistaa, että huominen on viä jäljellä ennenku koittaa seuraava työpäivä. 

Voihan se olla kivaaki olla töis justiin se kuukausi ku suurin osa muuta porukkaa lekottelee lomilla, saattaa olla että ehtii keskittyä semmosiin juttuihin paremmin mihkä ihan normipäivänä voi olla hankalaa tarttua ku ei ikänä tiä mikä muuttuja päättää aktivoitua ja millä sekunnilla. Mut toisaalta viimme aikaaset muutokset teettää extrahommaa et luultavasti voi sanoo, että se siitä kuvitelmasta, että vois olla vähä vähemmän hektistä hetken aikaa. 

Mutta ettei menisi aivan ankeisteluksi, ehkä on räävittävä tähän kiriotuksen loppuun joku positiivisempien juttujen kimppu.

* Poijat tuli mun kans Powerparkis mailmanpyörähän, vaikka enste etenki Urho vähä arpoo, että uskaltaiskahan.

* Tänä vuonna juhannuksena ei sentäs satanu räntää. Muilta osin lomasäät oli sitäki paremmat. 

* Sisu hyppeli 3 m korkusesta hyppytornista altaaseen uimahallis. Lisäksi kumpiki sälli sai kehuja uimataidoistansa, pariltaki eri aikuuselta.

* Leppoisa saunailta hyvän ystävän kans Isojoella, vähä saunajuomaa, turinointia kenenkää häirittemättä sekä Bruce Willisin tähärittämiä toimintaleffoja.

* Toinen hyvä ystävä oli käyny kattomas postit laatikosta sekä kastellu kukkia/yrittejä/paprikoita/tomaattia ja oli kiva huomata, että rehut oli saatu pirettyä ainaki viä hengis! Kirvanperkeleet vaan yrittää näännyttää paprikan ja chilipuskan, mut sinänsä ei oo mikää uus juttu että mun "vilijelykset" tuppaa menehen päin vittua, joten tää ei silleen aiheuta mulle mitää shokeeraavaa järkytystä...

* Ja vielä kerran... maanantai ei oo viä huomenna. 

perjantai, 8. kesäkuu 2018

Lapset lomalla

Viimme lauvantaina oli koulujen päättäjäispäivä ja ekaluokkalaanenki pääsi alakahan kesäloman. Eskari pistettiin pakettiin jo viimme torstaina. Kevätjuhula meni silleen hienosti, että Urho oli luokkansa ohojelmanumeroos mukan. a oikeen mallikkaasti, ku tähän asti se on osallistunu kaikkiin vastaavanlaisiin kinkeriihin lähinnä yleisöstä käsin ja valittanu koko senki ajan, että mennään ny jo pois täältä. Ja mitä Urhon äiteehen tulee, ni se ei ihan hirveesti itkeny juhulan aikana, et senki puolesta meni niinku yli orotusten :D

Porukat oli viimme viikonlopun meillä ja veivät sitte pennut Isojoelle pyhänä. Kyllä vaan olis aika mielenkiintosta elämää jos ei olisi isovanhempia jeesaamas täs kohtaa ku kersat on sen verta pieniä ettei niitä kehtaa viä työpäiviksi kotiokkaa jättää. Tottahan ne varmaan pelais kännyköillänsä hyvinki tyytyvääsinä vaikka sen kahareksan tuntia päiväs mutta joo... onneks ei aiva tuohon tarvitte lähtiä. 

Jotenki ku tänään käylährin pikku pyörälenkillä ni siinä kerkes miettihin taas kaikenmoista joutavanpäiväästä. Että mikähän siinä on että kun on niin sanottua omaa aikaa ni ni kuinka sitä onki niinku joku orpo piru välillä? Että onko mulla tosiaanki vapaus ihan vaan aukaasta kämpän ovi ja painua vittuhun? Ei tartte piitata kellonaijasta ja voin ihan rauhas syörä kipollisen popkornia iltapalaksi, soittelen pianoo iliman että kukaa apumuusikko tulee siihen pimputtaan, istun hiliaa sohovalla ja tuijotan seinää orottaen inspiraatioo alottaa plokikiriotus...

Mietiin, että sitte ku oon mukulootten kans, sitä on vaan siinä omas kuplas eikä hirveesti kerkiä muuta haihatteleen. Sitte ku taas on tua vaikkapa kävelyllä yksinänsä, sitä huomaa tuntevansa olevansa niinku joku irtonaanen puusta tippunu lehti jota tuuli riepottelee pitkin poikin. 

Näen usein unia mihinä oon Isojoella porukoitten talos, on aamu ja pitääs kiiruhtaa tien vartehen orottaan koulukyyttiä tai jotaki muuta liniautokyyttiä. Ensinnäki hoksaan jo tuvas että ny on ihan vitunmoinen kiirus, tarvittavat kamat on hukas, meikkaaminen tai pukeminen on pahoon kesken ja viimmeen ku muuten olis valamista, kenkien saaminen jalakahan kestää ja kestää - ja ku oon juossu ulos, pitää viä palata hakehen joku reppu sisältä. No, usein kumminki kyyti saapuu ja kerkiän nousta kyytille ja tarjolla on vaan tyhyjää penkkiä taikka sitte ainua vapaa paikka on joku ääliön vieres. Sitte ikänä mun jäläkeen siihen autohon ei enää nouse ketää, mä oon aina se viiminen mukahan otettava. Ja yleensä unet katkiaa ennenku ollahan perillä.  

Kai nuo myöhästelyunet on ihan klassista unimatskua hyvinki monilla ihimisillä, mutta jotenki kuvaa mun touhua aika osuvasti. Aina oon vähä pihalla, vähä sivus, vähä yksin. Välillä menos niin helevetisti joka suuntaan mutta tuntuu et määränpäästä ei oo harmainta haisuakaa. 

tiistai, 29. toukokuu 2018

Kesäkukkaa ja -tukkaa

Onkohan ikänä ollu tämmöstä toukokuuta niinku kelien puolesta, ku lämpötilat hätyyttelee hellelukemia päiväkausia putkeen? Ja mikä täs on ihimeellisintä, ni mä oon ihan niinku jääny henkiin! Mä en yleensä mikää hellepelle oo, jos kukaa on ikänä yhtää lujeskellu mun vanahoja kiriotuksia kuumiin kesäpäiviin liittyen ni ehkä muistaa mun tulikivenkatkuset kiroukset helteisiin liittyen. No, viimme kesänä ny ei tarvinnu hellettä kirota vissiin kertaakaa. 

Ehkä se on sitte suht viliposet yöt mitkä vähä tasaa tilannetta, tai ainaki kämpän sisälämpötilaa, niin ettei aiva järki lähäre. Ja ku arkipäivistä kumminki enin osa tulee kupattua töis, ni sinne ei hirveesti välity, onko pihalla viis vai kakskytäviis astetta. Töistä puheenollen, mun piti vaihtaa työhuonetta viikko sitte ja nyt pääsin ikkunattomasta kopperosta ikkunalliseen huoneeseen! Tuntuu aika hienolta ku pääsee kesken työpäivän ihimetteleen päivänvaloo! No, miinuksena jourun nykyään jakahan työhuoneen toisen henkilön kans. Mieluummin murjottaasin keskenäni, eikä kukaa häiriintysi ku puoliääneen sihauttelen kirosanoja ku joku paperipinkka leviää laattiahan, taikka kun tietotekniset vimpaimet ei suostu yhteistyöhön mun kans. Tänään onnistuin karottahan sähkösestä kalenteristani painikkeen, jonka avulla pystyn lähettähän työkaveriille skype-palaverikutsuja. Hmm, vai oliskahan se pitäny ottaa jonaki vihijeenä..?

Oon taas kärsiny jokavuotisesta kevätpössähryksestä ja innostunu tuunaahan puutarhaa. Myyrät oli mellastanu talavella lumen suojis jonku verran ni aluuksi oliki jännittävää seurata, että mikkä rehut tuolta maasta ylipäänsä nousee vuohenputken ja voikukkien lisäksi. Ja sitte ku tuos järjesty vähä auttavaa kättä (käsittelehen esim. sahaa) ni on muutama puska saanu kyytiä ja sitte on tietysti pitäny haalia kukkia täyrentähän syntyneitä aukioita. Ja ne jokavuotiset saatanan yrttikokeilut, jokka ei ikänä pääty häävisti, mutta vuoden kierto kultaa muistot ja saa aina yrittään uurelleen ja uurelleen... Keittiös "vihannoi" oregano, basilika, sitruunamelissa sekä ruohosipuli, ja viimeksi mainittu kiinnostaa kissoja ihan saatanasti, niin että oli pakko se piilottaa takimmaaseksi muitten örttipurkkien taa. No, se ei tunnu kissoja estävän, vaan sinnikkäästi ne kurottaa ruohosipulin latvoja napsihin niin, että ympäröivät rehupuskat on vaan täynnä kissankarvoja. Jeppis, eläimet on mahtavia. 

Pientä uudistusta myös pääkoppaan. Leevi and the Leavingsia lainatakseni, tässä naamassa arpikin kaunistus olisi, ni otin lävistyksen tuohon vähä huulen yläpuolelle, pikkusen keskikohoran vasemmalle puolelle. Äiti käski mun kasvaa aikuseksi mun uuden korun nähtyänsä :) Ja tukan pinkki väri sai väistyä, no se kylä oikeestaan haaltu pois iliman että tartti kauhiasti eres ponnistella, ku vaan lakkas suttaamasta päähänsä enempää värjääviä hoitoaineita ja viettämällä aikaa auringonpaistees iliman lakkia. Vähä viä koitin vauhrittaa asiootten etenemistä hinkkaamalla hiuksiin sitruunamehua ja pesemällä ns hopeashamppoolla, niin että blondiuduin reilus viikos meleko näppärästi. 

Pikkupörröt sai kans kesätukat tänään, ny ei tartte vierä mitää karvapalloja eskarin ja koulun kevätjuhuliin. Se olis nuoremmalla TJ 2 ja vanahemmalla TJ 4. Aika huikeeta, saatihin viä Sisulle paikka samasta koulusta mihinä Urho on, se ku ei oo asuinpaikan mukaasesti ns lähikoulu. Eipähän tartte syksyllä kuskata pentuja kahtehen eri paikkahan. 

Saas nähärä minkämooset kesätukat mun äiti ja isä saa tänä vuonna, et ovakko palijoki harmaammat mitä tähän asti, ku saavat sällit hoiviinsa heti koulun päätyttyä pariksi viikkoo ja sitte sama homma uuresta viä tua heinäkuun lopus :D