Olin eräänlaises tapaamises, mihinä oli netin kautta tutustuneita äitejä, joilla on suunnilleen samanikäsiä mukuloota. Täs tapaamises oli miehekki mukana.

Sen pariskunnan kans, kenen tykönä tää tapaaminen järjestettiin, tultiin siihen tulokseen, että meirän vauvat on vaihtunu synnytyslaitoksella. Me oltiin asiaa jo pitempään epäilty, ja sitte päätettiin, että ny täytyy vaihtaa vauvat takasi oikeille "omistajillensa".

Me annettiin sitte Urho tälle toiselle pariskunnalle ja me saatiin ittellemme niitten poika. Urhon "uusi isä" naureskeliki, että kyllä se meille palautettu poika onki ihan mun näkönen, että sen puolesta ei oo epäilystäkää, ettenkö mä olisi sen oikee äiti.

Tapaaminen lähesty loppuaan ja mä mietin, että mitenkähän mä ny totun tähän toiseen lapseen, enhän mä yhtää tiä mitä se osaa, mitä se on tottunu syömään, tai millai se nukkuu. Jos se ei toimisikkaa yhtää niinku Urho? Samaan aikaan tää toinen pariskunta meni johki toiseen huoneeseen ja rupes syöttään Urhoo. Mietin, pitäskö mennä neuvoon, miten Urhon kans on totuttu toimiin.

Sitte mä rupesin Ramille nyyhkiin, että siä ne ny syöttää MEIDÄN lasta, voiskohan tän lasten vaihdon viä peruuttaa ku mä oon niin kiintyny Urhoon, oli se sitte oma tai ei? Tai pitäskö ainaki jollain testeillä varmistaa ensin, kuka on kenenkäki lapsi, ja miettiä sitte vasta, pitääkö vaihtaa lapsia?

Mentiin sitte sinne toiseen huoneeseen, misä nää toiset oli Urhoo syöttämäs. Mä menin itkeen niille, että mitä jos ei kumminkaa vaihrettasi näitä lapsia, ku mä kuitenki tunnen Urhon enemmän omakseni kun sen toisen poijan. Tällä pariskunnalla oli vähä samanmoiset ajatukset ja niille sopi, ettei lapsia vaihrettasikkaa.

Sitte mä vasta hoksasin ajatella sitä, että tuskin nää lapset sittekkää on voinu sairaalas vaihtua, koska se toinen muksu on syntyny joulukuus ja Urho vasta helemikuus! Eihän ne oo siis ollu sairaalas yhtä aikaa misää kohtaa, eli ei ne oo voinu mitenkää mennä toistensa kans sekasin!