Ei täs oikeen jouda pitkää pätkää tarinoimaan, ku sen minkä poika on hereillä ni saa koko aika olla komentamas, että älä tee sitä ja tätä äläkä änge ittees tuonne ekkä tonne. Ja kun jos se nukkuu tänään päikkärit ni tarttis käyttää se aika johki mieltä virkistävään elikkäs siivoomiseen. Eikä toki paljo oo kerrottavaakaa ku elämä on tätä samaa paskaa joka perkeleen päivä.

Tänään törmäsin netis juttuun, jonka mukaan lapsettomat ovat onnellisempia ku ne kellä on lapsia. Ai onko sitä pitäny oikeen tutkia, mä aattelin että sehän ny on itsestään selevää! Jos mä vertaan elämää ennen muksua tähän "elämään" muksun syntymisen jäläkeen, ni kukaa ei varmaan ylläty jos mä sanon, että joskus ennen vanhaan mulla sentäs oli reilusti aikaa ihan ittelle kuten myös parisuhteelle ja hauskanpirolle, sain rauhas nukkua jos väsytti eikä varmaan eres työttömyys tai opintojen junnaaminen saanu mua tunteen itteeni näin tyhymäksi, huonoksi tai epäonnistuneeksi kun tuo muksu paikoitellen saa mut tunteen ku mikää ei kelepaa vaikka kaikki temput tekis.

Temppujen osalta viimme yö oli ainaki varsinaasta urheilujuhulaa, kun poika heräs jo ennen sianpieremää vaatihin maitoo. Tai no emmä tiä mitähän se vaatimus lopulta koski, ku ei maidosta ainakaa mitää pysyvää helepotusta tullu vallineeseen aharinkoon. Marssijärjestys oli suunnilleen tämä, että ensin maitoo, sitte kanniskelua / keinuttelua nojatoolis, sitte taas maitoo, lisää nojatoolikeinutusta, seuraavaksi kuiva vaippa, kanniskelua/keinutusta, sitte suppo, tai oikeestaan kaks ku ensimmäisen asennus meni päin helevettiä, sitte taas vähä lisää kanniskelua, minkä jäläkeen ilmeni tarvetta vaihtaa taas vaippa ja pestä pojan perse (ja siinä tais mennä se toinenki suppo), ja taas kanniskelua... Minkä jäläkeen poika oli varmaanki yksinkertasesti huutanu itteltänsä tajun kankaalle ja suostu viimmein nukkuhun. Eikä tähän kaikkeen mennykkää ku reipas kaks ja puoli tuntia! Uusi valavotusennätys rikkoontu kymmenellä minuutilla! Aikamoista edistystä, ku tuo vanha yöhuutoennätyskää ei ollu ku vissiin viikon vanaha!

Siinä sai sitte Rami lähtiä suoraan töihin ku kello oli niin paljo ettei se keriinny enää tulla takasi nukkuhun ja tottahan sitä ny aikunen mies jaksaa mitä vaan 4 tunnin yöunilla! Varsinki, ku ei oo kyse mistää ihan kertaluontosesta tapauksesta!

Itte sain sentäs nukuttua puoli yhyreksään, mutta siitä ei valitettavasti riittäny poistaan vitutusta, tai olis ehkä muuten ollukki, mutta kun tähän mennes poika ei oo suostunu syömään juuri mitää, ni sehän tietää sitä, että tuleva(t)ki yö(t) on tuomittu meneen päin vittua. Ja kuinka ollakaan, tämä hässäkkä sattuu just siihen välihin, ku meille on lauvantana tulos kaveria kylähän ja Urho on menos Ramin porukoolle yöksi?! Mun teoria siitä, että lapsis todellaki on joku sisäänrakennettu elämänpilaamistoiminto, saa aina vaan lisävahavistusta.

Niin, muistinko muuten mainita, että Urho sai ku saiki sen neljännen räkätaurin välittömästi kolomannen perähän?

Huh, mä en voi ku ihimetellä niitä vanhempia, jokka nyyhkii että voi voi kun ne vauvat kasvaa niin äkkiä isooksi. Joo, onhan tää vauva-aika toki paikotellen ihan mukavaaki, mutta ku on kymmenen kuukauren univeleka niskas ni se jotenki välillä estää nauttimasta elämän pikku hienouksista. Ja lienee turha eres mainita, että tää on niinku JUST sellanen päivä, ku kaikki menee järjestänsä niin päin vitun vittua ku vaan mennä voi (tai jos ei meekkää ni ainaki tuntuu siltä ku menis).

Jaaha josko sitä menis vaikka taas laittaan poijalle kippohon jotain ruokaa, sitte siivoohon syljetyt ruuat pois rinnuksilta / pöydältä / lattialta / avaruudesta ja kaadan liki koskemattomat pöperöt roskiin. Sen jäläkeen onki hyvä itkee kilipaa poijan kans ittensä uneen. Ai niin mut enhän mä kerkiä nukkuhun, ku on pakko vähä siistiä tätä luolaa jos tänne mielii huomenna päästää vieraita.