Kuluneeseen viikkoon ei oo taaskaa mitää ihimeitä mahtunu. Rami on rötkötelly kotona sairaslomalla kun se sai polttarireissulla vissiin kylymää niskaansa ja on maanantaista lähtien ollu jumis olokapäistä ylähä päin. Emmä tiä onko siinä toisaalta mitää uutta että meikäläisen miehellä pää jumittaa, mutta ilimeisesti jumituksen täytyy olla vähä fyysisempää laatua ennenku siitä "hyvästä" pitää jäärä töistä pois.

Porukat tuli maanantaina meille ja eileen ne lähti pois. Olivat vähä shoppailureissulla, ku äiteellä on loma. Häistä ja niitten järjestelyistä jauhettiin äitin kans aika paljo ja se jopa sano, että "Kyllä niistä varmaan ihan hienot juhulat tulee", ja se oli jo tosi optimistisesti sanottu siltä, ku yleensä se on aina manaamas kaikista pahimpia uhkakuvia joka tapahtuman ylle. Onhan se hyvä että ottaa huomioon, että asiat voi mennä pieleenki, mut täytyykö sitä elää aina ihan siinä uskos, että asiat tosiaan MENEE pieleen väistämättä?

Ramis on kans hiukan sitä vikaa, että jos joku asia menee vähä erilailla ku on suunnitellu, ni sittehän se menee tietenki niin päin vittua ettei enempää voisi mennäkkää. No, onneks ainua asia mikä yleensä saa Ramin manaahan kaameeta kohtaloo, on se jos autohon tulee joku vika :P Mut jos autosta kuuluu pieniki piiputus ni maailmanloppu ei oo viä murhe eikä mikää sen rinnalla. Kauhia poru tulee että kuinka monta tonnia taas menee auton remonttiin ja sitte kauhia muriotus ja märinä päälle.

Yleensä siinä vaan käy lopulta niin, että autos ei ookkaa mitää peruuttamattomasti paskana eikä maharolliseen korjaukseen mee rahaakaa ihan sitä kottikärryllistä. Mä joskus sanoinki, että pitääkö siitä pitää aina niin helevetinmoinen etukäteis-älämölö ennenku ei eres tiä, onko mitää torellista syytä semmoseen? Mun saamani vastauksen voi kiteyttää sanontaan "pessimisti ei pety". No ei varmaan petykkää, mutta pessimistin muijalta vaan menee hermot.

Oonhan mä ittekki vähä semmonen, etten uskalla liikoja toivoo, ettei sitte harmittasi niin kovaa jos asia ei meekkää ihan niin ku olis halunnu. Mutta sillä hetkellä ku tapahtuu jotain paskaa, haluan uskoo että kyllä asiat tästä viä lutviutuu tavalla tai toisella ja vittumaisistaki jutuista koitan kaivaa jotain hyvää. Oli se sitte ittensä huijaamista eli ei, mutta saanpahan ainaki huijattua oloni paremmaksi ku ei jää jotaki ikävää asiaa märehtiin vaan pystyy ajatteleen että shit happens mutta kyllä tää tästä.

Tänään tarttis mennä parturiin tukkaa värjäyttään. Aattelin pitkästä aikaa langettaa värjäystuomion jollekki muulle ku ittelleni, jos vaikka partuin tökötit olis vähä mierompia ku kaupan hyllyn myrkyt. Meinaan vaan että musta tuntuu että mun putuaa tukkaa päästä ku lampaalta paskaa ja neki haivenet mikkä sinnittelee päänahas kii, on kyllänsä kaamias kunnos. Äkkikattomalta löysin jopa yhyren viishaarasen hiuksen päästäni killumasta! En olis uskonu, että näin ohkaset karvat pystyy jakaantuun viiteen.

Mut optimismia peliin: ehkei se parturi ihimeisiin pysty, mutta ainaki saan uuren värin tän kulahtaneen tilalle!