Joulukuus ollahan. Kiriottelen tätä tekstinpätkää Kankaanpään kuntoutuskeskukses ku oon tän viikon tää muksujen kans. Vähä oon tekniikan ihimelapsi, ku sain kännykästä jaettua nettiyhteyren läppärille ku ei niinku heti tullu mieleen, että milläs plokia päivitetään ku ei oo nettiäkää. 

Mutta varsinaaset ihimelapset mulla on tää mukana tosiaan ja tän viikon tarkotus on tietty saada vähä käytännön vinkkiä tähän arkielohon sekä sitte saada lisätietoo kaikenmoisista etuuksista ja maharollisista tukimuodoista jne. Ja sitte on tietysti kaikenmoista yhteistä mukavaa puuhastelua sekä myös omaa aikaa ihan vaan lasten vanhemmille. 

Mä en oo kovin innokas uskohon mihkää yliluonnolliseen mut tänään tapahtu jotain hieman kummaa, enste tälle ihimelasten äireelle ja sen jäläkeen myös jäläkikasvulle. Aikuusille oli tänään semmonen vajaan tunnin mittanen rentoutussessio, istuttiin hämäräs huonees kukin omas nojatoolis viltti korvis, pimpelipom musa soi hilijaa taustalla ja joku terapeutti siinä luki sitte jotain rentoutusmantraa hypnoottisen rauhallisella äänellä. Olis varmaan pitäny yrittää tyhyjätä pää kaikista ajatuksista ja koomata kunnolla, mut just sillon kauhee ajatusvirta alako poukkoilee mun pääs, kuuntelin sitä musaa ja keksin että tämmöstähän mun pitäs kokeilla muksuillekki luukuttaa jos se auttaas niitä paremmin simahtaan päivän päätteeksi.

No sitte session loppupuolella ohojaaja lausu jotain, että "jätä taaksesi kaikki murheet ja huolet, et tarvitse niitä enää" ni kävi nopeesti mieles, että oonko mä niitä tarvinnu tähänkää asti, mut silti ne saatanat roikkuu mukana tahtomattaanki. Ja että fuck this shit, nyt sitte voimaannutaan oikeen kunnolla, antaa tulla mä kestän kyllä. No sit vissiin ainaki kyynelkanavat rentoutu ku vesi rupes valuun silimistä ihan holtittomasti, ihan siis hillitön itkukohtaus yhtäkkiä ja vähä oli rentous kaukana ku koitin hillitä itteni etten ihan kovin kovaan ääneen alakaasi märistä ku muut koitti ottaa iisisti :D 

Sitte tuli ehtoo ja tenavien maatemenoaika. Mä sitte niille toimitin, että nyt laitan teille vähä unimusaa. Urho oli enste sitä mieltä, että tää on ihan tyhymää ku mä youtubesta koitin kaivella jotain relaxing sleeping music -settiä. Sitte päädyin johki, misä kuulu jotain aaltojen liplatusta ja lintujen ääniä jonku huilumaisen rauhallisen lurittelun taustalla. Kuvituksena oli täysikuu meren yllä. Aikansa valitettuansa Urho tuli yhtäkkiä poraaten mun työ ja lopulta sai sanotuksi, että häntä hävettää kuinka hän ensin sanoi, ettei tykkää tästä musiikista, että musiikki on oikeesti hienoa ja oli hyvä ajatus. Sitte vähän päästä tulee Sisu poraaten mun työ ja sanoo, että musiikki"videolla" on liian hieno kuva, että "se on niin hieno etten minä kestä sitä, en voi olla ajattelematta sitä kuvaa". 

Olin vähä että mitä helevettiä tää oikeen tapahtuu? Kukin vuorollaan altistu tänään tommoselle rentoutus-taustamusalle ja kauhee yliherkkyysreaktio joka jätkällä :D Tai ehkä me vaan ollaan vähä väsyneitä. Mä kyllä nukuin pitkästä aikaa yli 8 tunnin yöunet viimme yönä, mutta ehkä se ei viä tasaa tilannetta, jos oon täs ny jo muutaman vuoden vetäny noin 6-tuntisilla yöunilla, ainaki arkisin, viikonloppuusin ehkä vähä enemmän. Ja muksut ny on väsyneitä päivän touhuusta muuten vaan. Tänään aamusta oli tunti uintia ja sen jäläkeen Sisu oli niin sippi, että se oma-alotteisesti vetäyty makkariin hetkeksi ja ku vähän päästä menin kattohon, että mitä pahuutta tapahtuu ku on niin hilijasta, ni sällihän siä veteli sikeitä. Ja kello ei ollu eres yhtätoista!

Mut tänään ku jotku asiantuntijat kävi tää vähä juttelemas, ni mä en tirauttanu mitää itkuja siinä kohtaa, ku kysyyvät mun yleisestä jaksamisesta. Samasta aiheesta ku oon tänä syksynä pillannu muun muas koulun terveydenhoitajan juttusilla käytyäni (käynti liitty Urhon koulun alotukseen) sekä Sisun kuusvuotisneuvolas. Enkä mä eres koe olevani mitenkää aiva piipus, vai enkö mä vaan tajua sitä? Univelekojen piikkiin mä yleensä pistän kaiken ja tähän aikaan vuotta myös muistan manata alimpaan hornaan tän perkeleen.

Tänään tosin satoo lunta ja nyt on ainaki hetkellisesti maa valakoosena. Lumiauran jäljiltä parkkialue oli ihan helevetin liukas ja siitäkös poikien kans revittiin riemua, ku pysty ulukokengillä "luisteleen". En tiä näkikö tai kuuliko kukaa ja jos näki/kuuli ni mitä mahtoo ajatella, ku mä liukastelin menehen riehakkaasti kilijuen. Olis saattanu jollaki käyrä mieles, että tuo akka vissiin osallistuu lopuillisesti seonneiren kuntoutusryhymään. Mut hei kerrankos sitä vanaha ämmäki villiintyy, ku pääsi kerranki koittahan sellasta, mistä mä näen usein unta: nimittäin justiinsa tuosta, että etenen ku luistimilla, mutta jalaas on normaalit kengät eikä alla oo eres luistelukenttää.

Ai niin, en oo muistanu mainita, että mun työsopparia on jatkettu koko ens vuoden loppuun! Siinä sitä on kuntouttavaa toimintaa parhaimmillaan, että on töitä! Jos mulla olis ny duunit loppunu vuodenvaihteeseen, mä olisin ehkä jotenki saanu päähäni iskostettua että no hei, ei maailma tähän kaaru, nyt ainaki saa aamusin nukkua pirempään ja tähän voi suhtautua vähä niinku lomaan. Joo vittu ja ehkä loppiaasena olisin jo sellases jamas että siinä ei yks kirkasvalolamppu enää valaasisi tunnelin pääs. Mut joo, yks tikku puos vähemmän. 

S'olis huomenna Suomi 100. Jotenki tuntuu kummalta olla viettämäs just tätä itsenäisyyspäivää johonaki Kankaanpääs. En mä toisaalta kyllä tiä olisinko mä mitää niin ihimeellisen erinomaasta teheny, vaikka olisin huomisen kotona. Tänään hain kaupasta Fazerin Sininen ja Valkoinen -suklaata laatikollisen, eikähän sillä pääse tunnelmaan. Sen sijaan, että tölläisin linnan juhulia, tairan olla poikien kans uimas ja allasosaston pitääs olla valaastu kynttilöillä. Ja ruokalas kuulemma on tarjolla vähä viä normaaliaki parempaa sapuskaa. 

Tällä viikolla on toinenki merkkipäivä, ku perjantaina Sisu, pikkuhäjy Ässähässäkkä täyttää 6 vuotta :) Suuri pieni mies, matikkafakiiri ja jekuntekijä, temperamenttinen vipeltäjä, supersankarin egolla varustettu seppä joka kuitenki tulee äitin kainaloon itkeen nähtyänsä kännykäs liika upeen maisemakuvan <3