En mä ny oo ihan viä viikkookaa ehtiny olla takasi työelämäs, eli täs on tietysti viä kaikki uutuurenviehätys tallella ja muutenki menee viä jonku aikaa ennenku mä rupian ihan oikeesti tekehen varsinaasta työtä, ku täs ny vasta viä opetellaan juttuja... Mutta silti on kyllä aiva pakko keulia, mitenkä IHANAA on olla töis! 

Jos ei niinku aiva pakko oo, ni mä en enää halua palata kotiäidiksi. Varmaan tuostaki joku supermamma on valamis rääkäseen suustansa kuolemattomat sanat "miks toiki on lapsia teheny jos ei se kerta niitten kans halua viettää sataa vuotta kotona??!??" mut kukin tyylillään, siltiki vaikka aika moni äiti on sitä mieltä, että vain se hänen ittensä omaksuma tyyli on ainut oikia ja muut on paskoja joilta pitäs lapset takavarikoira. 

Vaikka mä oonki töistä kotona vasta joskus neljän jäläkeen, eikä siinä mitää kauhian kauvaa jää arkiehtoosin aikaa värkätä muksujen kans eikä varsinkaa ittensä kans, ni silti tää töitten alootuksen ensihuuma on niin valtaisaa, etten mä enää eres muista, koska olisin tuntenu olooni yhtä onnelliseks! Tähän väliin superäiti esittää kysymyksen: "Mitä, eikö muka sun lasten syntymät ookkaa ollu sun elämäs onnellisimpia hetkiä?" Haloo pahavit! Nyt elämä on sellases mallis, että palapelis on ikäänku kaikki tarvittavat palaset kasas. Ny ei tartte surra työttömyyttä ja hyöryttömyyttä - ainakaa hetkeen aikaan. 

Ja onhan seki aikamoista luksusta, ku arkipäivät saa olla aikusten ihimisten ympäröimänä paikas, johka pääsystä on unelmoinu siitä lähtien ku alootti kemian opiskelut, saa opetella uutta kiinnostavaa työtä ja kaikkee siihen liittyvää (veikkaan, että uuren oppiminen ei lopu ihan äkkiä kesken viä senkää jäläkeen, ku oma työnkuva alakaa olla rasas) ja kokee ahaa-elämyksiä... Niin ja hei, päivää rytmittää SÄÄNNÖLLISET tauot, jolloin a) teensä saa juora iliman että se kerkiää jähtyhyn ja b) eväitä ei tartte syörä salaa välttääksensä makupalojen kärkkyjät. Lisäks ku käy kusella, saa pistää oven lukkohon peräsänsä ja lorotella aiva kaikes rauhas eikä ympäröivä maailma kaaru siinä välis. 

Katotaan kestääkö tää hyvä tuuli viä ens viikon, ku alakaa ehkä viimmeinki se niin sanottu normaali meininki. Poijat menee päiväkotihin vasta ens viikolla, ku tietysti Sisuki tuli kuumeeseen just ku Urho oli pääsemäs omastansa.

Äijä oli tänään taas pistäny ranttaliksi. Sen ei tarttenu tänään teherä ruokaa kun se teki eileen ison satsin soppaa mistä riitti tällekki päivälle, ja ku vissiin oli ihan liikaa luppoaikaa ni se oli imuroinu koko mörskän ja vähä puunannu köökkiä. Mä oon jo ihan varma, että se tekee kaikenmoisia kotohommia ihan vittuullaksensa mulle, ku mä tuppasin usein valittaa, että ku mä en saa tehtyä mitää ku koko aika joku roikkuu mus tai et jos joku hetki sattuus olehen että ei roikukkaa, ni sitte ei vaan jaksa eikä huvita muutaku ku röhönöttää. Et siitäs sait laiska ämmä, miten niin muka ei samalla saa tehtyä koko aika jotain kotihommia vaikka onki lasten kans? No vittu joo. Ooppa enste kotona reilu 3,5 vuotta ja katotaan sitte, viäkö kiinnostaa revetä joka päivä johki imuroimiseen ;) Plus että muksut kuitenki on sinä aikana syntyny semmosina vastasyntyneinä eikä suinkaa valamiiksi pari-kolome-vuotiaina. 

Huomenna oliski sitte jo perjantai! Viikonloppujaki varmaan orottaa ihan eri lailla ku pitkään aikaan, ku ero arkeen on helevetisti suurempi. Toki samalla rahalla maanantait muuttuu vittumaisemmiksi. 

Mut ihan sama, nyt ei vituta YHTÄÄ! Ei vähääkää! No okei, valehtelin pikkuusen, kyllä mua se ottaa aivoon ku poikain flunssa on iskeny muhunki, kärsä vuotaa ja kurkus jumittaa kaktus poikittain. Mut silti kaikki on aika mahtavaa!